sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Ankanpoikasten lastentarha

Savolaiselle ranchille muutettuani erehdyin ihmettelemään että mikäpä se on tämä pihamaalla oleva vanerinen "kehikko". No sepä oli tietysti ankanpoikasten lastentarha.

Siinä kohtaa kun ankanpoikaset kasvoivat ulos tiponaariosta, ne siirrettiin pihalle ko. tiloihin.


Lastentarhan perusosa on siis vanerinen kehikko, joka on kooltaan 180x180cm. Korkeutta kehikolla on 55cm, joten siinäpä mahtuvat keskenkasvuiset tepastelemaan mukavasti.


Kehikkoa peittää vahva verkko, jotteivat kissat, petolinnut yms. pääse poikasiin käsiksi. Takanurkassa oikealla on ankanpoikasten spa-osasto, eli vanha suihkukaapin pohja, josta on poistoventtiili teipattu umpeen. Vettä saa olla vaihtamassa päivittäin. Sotkuista porukkaa nämä räpyläjalat.

Takanurkassa vasemmalla on lämpölamppu. Se on kesämallistoa, eli se ei lämmitä niin kuumasti kuin talvimallit. Lamppu laitetaan päälle vain yöksi, jolloin koko lastentarhan päälle levitetään pressu. Lamppu on asennettu roikkumaan vinoon kehikon kulmasta keskiosaa kohti, jotta ankat voivat asettua haluamalleen etäisyydelle lämmönlähteestä. Päivisin pressu peittää tarhan osittain, jotta ankat pääsevät halutessaan varjoon auringolta ja suojaan sateelta.


Kuukauden ikäiset poikaset kasvattavat jo sulantapaisia.


Vielä täytyy vähän googletella sitä, milloin ja millä kuviolla uskaltaisin päästää pikkuankat isojen ankkojen ja kanojen seuraan.

torstai 2. heinäkuuta 2015

Ankanpoikasia

Kun ilmeni, että talosta löytyy hautomakone, en millään saattanut vastustaa kiusausta, vaan latasin kevään tullen munia koneeseen. Tietenkin sen paras ja mukavin vaihtoehto olisi ollut, että joku naarasankoista olisi ryhtynyt hautomahommiin ihan luomuna, mutta mitä vielä. Ei yritystäkään moiseen. Täytyy jatkossa tutkia josko olisi jotain keinoja jolla houkutella ankkoja hautomaan itse.




Joku tolkun ihminen olisi varmaan laittanut kokeeksi vain muutaman munan, mutta tavoilleni uskollisena latasin laatikon oikopäätä niin täyteen kun se vain mahtui. Niinpä koneen lämpöön päätyi kaikkiaan 16 munaa. Koska laumassamme on sekä uros- että naarasankkoja, pidin onnistumisen mahdollisuuksia hyvinä.




Merkkasin jokaiseen munaan rastin, jotta voin seurata että ne kääntyilevät kaikkien sääntöjen mukaan koneessa. Homma toimii tämän koneen kanssa niin, että väliseinät ovat kiinteät, mutta pohjaritilä liikkuu sivusuunnassa. Niinpä kun aamuin illoin ritilää siirtää sivulta toiselle, munat pyörivät kuin ankkaemon käänteleminä ikään. Kuulemani mukaan pestyt munat eivät lähde kehittymään. Pakkohan tämä testata oli. Pesin kokeeksi neljä munaa (kuvassa ylin rivi). Tiedä sitten pitikö juttu paikkansa vai jäivätkö munat kehittymättä jostain toisesta syystä, mutta mitään noista neljästä pestystä munasta ei tosiaankaan kuoriutunut.




Yritin taskulampulla tiirailla mitkä munista lähtisivät kehittymään, mutta tämän tason asiantuntemattomuudella en saanut mitään selville. Muutama munista sen sijaan lähti käymään ja halkesi kehitettyään sisälleen käymiskaasuja. Siinä tilanteessa oli kuulkaa hajut kohdallaan. En ensin edes älynnyt mistä haju tuli vaan mietin muutaman päivän että nyt on joku näätä tai orava ottanut ja kuollut talon rakenteisiin. Onneksi ongelma oli helpommin ratkaistavissa ja munien poistaminen hautomakoneesta raikasti kummasti ilmaa.

Lämpö tulee säätää 37,5 asteeseen haudonnan 1.-25. päiviksi. Sitten se lasketaan kolmeksi viimeiseksi päiväksi 37 asteeseen. Kosteuden tulisi jonkin tiedon mukaan olla koko ajan jossain 65%:n tuolla puolen. Oikeasta kosteudesta käydään polveilevaa keskustelua alan palstoilla, mutta luulenpa että nimenomaan väärä kosteus on yksi syy siihen, että 16 munasta vai 4 kuoriutui. Vai voisiko noin monta munaa olla hedelmöittymättömiä? Sittemmin olen oppinut että vitamineillakin on osuutensa asiaan. Täytyy ensi kerralla varmistaa aikuisten ankkojen vitamiinit kohdalleen ennen haudottavien munien keräämistä ja säätää kosteudet eri asentoon kuin tällä kierroksella.




Ankanpoikaset ovat vaikuttavan täsmällisiä. Ihan täsmälleen 28. päivänä hautomakoneen käynnistämisestä alkoi muutama muna piipata ja keikkua. Annoin loppujen munienkin olla koneessa vielä pari päivää, mutta niistä ei enää lisää poikasia kuoriutunut.




Täältä tullaan elämä!







Tässä tunnin ikäisiä rapanokkia.




Kuoriutuminen. Se on kuulkaa raskasta hommaa. Väsy siinä tulee.




Laitoin kuoriutuneet ankat vanhasta akvaariosta väsättyyn terraarioon, jonka mies risti tiponaarioksi. Yläpuolelle ripustin lämpölampun siten, että se lämmittää toista päätyä terraariosta. Siten ankat pääsevät siirtymään haluamalleen etäisyydelle lampusta. Terraariossa on myös lämpömittari, jolla saa seurattua että lämpötila pysyi taaperoille sopivana. Ruuaksi ankanpojat saavat keitettyä ja muussattua kananmunaa, sekä kananpoikasille tarkoitettua rehua oluthiivalla terästettynä. Oluthiivasta ankat saavat tarvitsemansa niasiinin (vitamiini) kehittyäkseen fyysisesti terveiksi.




 Näin reippaita sitä oltiin viikon ikäisenä!



Tillikka

Kun savolaisessa korpimaisemassa sähköt häipyvät viikoksi, ovat hyvät neuvot tarpeen esim. valaistuksen suhteen. Ensimmäisenä tulee kaivettua esiin otsalamppu, jonka päätä kiristävä kuminauha alkaa jossain vaiheessa harmittaa. Lisäksi otsalamppu on vain kohdevalo. Kynttilöiden kanssa puljaaminen on sinänsä mukavaa tunnelmointia, mutta niiden valontuottokyky on kovin rajallinen. Mistä siis mökkiin ns. yleisvalo? Tässä kohtaa kaivettiin kellarista Tillikka.




Wikipedia tietää kertoa, että "Voimavalolyhdyt tulivat suomalaisille tutuiksi toisen maailmansodan aikana korsujen valaistusvälineinä ja vielä 1950-1960 -luvuilla niillä korvattiin osin puuttuva sähkövalo maaseudulla. Voimavalolyhtyjä käytetään nykyisinkin vara- ja ensisijaisina valonlähteinä olosuhteissa, joissa sähkövaloa ei ole aina saatavilla, esim. sotilas-, mökki-, retkeily-, tuulastus- ja poikkeusolokäytössä."

Kyseessä on siis virallisesti Tilley -niminen Englantilaisvalmisteinen voimavalolyhty, jossa valopetroli kaasuuntuu ja palaa hehkusukassa. Lamppu perustuu englantilaisen John Tilleyn keksintöön vuodelta 1813. Kyseessä on siis se kuuluisa "yksi hyvä vanha neuvo", joka vastaa pussillista uusia. Ja mikä hämmästyttävintä: Näihin saa edelleen varaosia!




En ollut moista valonlähdettä aikaisemmin tavannutkaan, joten mielenkiinnolla seurasin sen sytyttämisoperaatiota. Lamppua sytyttäessä on välttämätöntä tietää mitä tekee. Mikäli et ole Tillikkaa koskaan sytyttänyt, on paikallaan kaivaa netistä opetusvideo tai olla tarkkana mahdollisessa opetustilanteessa. Maalaisjärjellä tai peruskansalaisen päättelykyvyllä tätä valonlähdettä ei sytytetä.

Kysytäänpä siis Wikipedialta: "Lamppu sytytetään hehkuttamalla ensin polttoainesäiliöstä nouseva ja hehkusukan läpi kulkeva kaasutinputki kuumaksi lampun varusteisiin kuuluvia, spriihin kostutettavia sytytyspihtejä käyttäen. 2-3 minuuttia kestävän esilämmityksen jälkeen kaasutinputki on riittävän kuuma muuttaakseen sen läpi kulkevan valopetrolin kaasumaiseksi.





Nyt Tilley-lampun öljysäiliöön voidaan pumpata lampun säiliössä olevalla pumpulla painetta.





Kun sukka hehkuu, avataan säätöventtiili ja lamppu syttyy, jolloin sytytysliekin voi sammuttaa."








Tilleyn valo on huomattavasti kirkkaampi kuin esim. öljylampun tai myrskylyhdyn valo. Se vastaa teholtaan jopa monisatawattista hehkulamppua. Lamppu pitää palaessaan kohisevaa ääntä ja tuottaa huomattavasti lämpöä. Valopetroli tuo tupaan myös pienen polttoaineen tuoksahduksen, mutta hajuhaitta ei mielestäni ollut kummoinenkaan sähkökatkon aikaisen arkielämän laadun kohoamiseen verrattuna. Tilley kuluttaa palaessaan runsaasti happea, joten korvaushapen saannista tulee huolehtia mikäli lamppua käytetään sisätiloissa. Säiliöllinen polttoainetta riittää 6-10 tunnin käyttöön. Tillikan polttoaine, valopetroli, ei ole nestemäisenä yksinään erityisen tulenarkaa. Lyhty tulee kuitenkin aina sytyttää avoimessa ulkotilassa ja pitää poissa tulenarkojen materiaalien välittömästä läheisyydestä.

Silloinkin kun lamppua ei käytetä, se tulee varastoida siten etteivät siihen pääse käsiksi sen enempää eläimet kuin asiantuntemattomat ihmisetkään. Henkilökohtaisestihan rikoin heti lampun käyttöä seuraavana päivänä lampusta hehkusukan. Kun lamppua on jo käytetty (eli kun sukka ei ole juuri paketista repäisty), sukka on muuttunut palaessaan hiileksi. No, hiilihän murenee pienimmästäkin tärähdyksestä. Mikäli siis et aio uusia sukkaa joka kerta lamppua sytyttäessäsi, huolehdi ettei lamppua pääse kukaan kylmänä tuuppimaan tai siirtelemään.