torstai 8. joulukuuta 2016

Kanien muutto

Viimeiset 1,5 vuotta kanien kanssa on opettanut paljon. Minulla ei lapsuusvuosien kanikavalkadissani ollut kuin yksi valitettavan lyhytikäinen uroskani, joten en ole oikein ollut selvillä kanien sukupuolieroista. Toki nytkin on epäilemättä vaikutusta myös yksilöiden ominaisuuksilla, mutta on kuulkaa kaneissakin melkoinen ero siinä, onko kyseessä uros- vai naarasyksilö.

Sen huomasi eritoten kesän aikana kun kanit olivat ulkona. Tyttökanit karkasivat neljästi kesän aikana. Poika ei kertaakaan. Nuiden karkailujen seurauksena navetassa temmeltää nyt 10 reipasta, mutta ehkä hieman ennalta suunnittelematonta poikasta. Tyttökanit myös panikoivat milloin mistäkin rapsahduksesta. Poika katseli luottavaisen rauhallisesti niin kanitarhaan murtautunutta lammasta kuin naapurin karjuvaa koiraakin.

Eroavaisuudet tulivat kuitenkin ehkä selvimmin ilmi syksyllä, kun kanit oli määrä siirtää talvehtimaan sisätiloihin.

Kanien pyydystäminen ja navettaan siirtäminen etenee seuraanvanlaisesti:

Poikakani:

  1. Aseta haavi kanin tarhaan niin, että kani pääsee siihen hyppäämään (täysin vapaaehtoisesti, ilman minkäänlaista "syöttiä" tai ahdistelua).
  2. Koppaa kani kainaloon ja lompsi kaikessa rauhassa navetalle.
  3. Vapauta kani.
  4. Seuraile kun kani tsekkaa paikat, käy kakalla ja ryhtyy syömään.
  5. Valmis.
Tyttökanit:
  1. Varustaudu homman paksuilla nahkahanskoilla ja pitkähihaisella takilla.
  2. Heilu haavin kanssa tovi kanitarhassa. Totea ettei kanien kiinni saaminen onnistu ilman apuvoimia. Nouda mies avuksi.
  3. Luo kiinniottostrategia.
  4. Heilu heikkopäisenä pitkin tarhaa sinne tänne sinkoilevien kanien perässä.
  5. Haavin osuttua kanin mökin nurkkaan paikkaa revennyt haavi.
  6. Käy juomassa ja vaihtamassa kuiva t-paita.
  7. Onnistut saamaan toisen kaneista satimeen. Nosta rimpuileva ja hyperventiloiva kani pakko-otteeseen syliin.
  8. Kipitä rimpuileva ja sätkivä kani kainalossa navetalle.
  9. Vapauta kani.
  10. Hiippaile ulos jotta panikoiva kani lakkaisi syöksymästä päistikkaa pitkin karsinaa.
  11. Totea vahingot ja käy puhdistamassa ja paikkaamassa raapimishaavat ranteistasi.
  12. Hiivi pari viikkoa navetassa kuin joulutonttu ettet säikyttäisi lisää edelleen laajennein pupillein karsinassa poukkoilevia elikoita.
  13. Tilanne saattaa olla rauhoittumaan päin parin viikon kuluessa.
Mikäli joku arvelee, että kaneissa olisi vielä kesyttämisen varaa, hän on epäilemättä oikeassa. En vain halua muokata lemmikkejä tulevasta sapuskastani. Tyydyn siis puolivillien ja vauhkojen elikoiden kanssa taistelemiseen.

Kevään ulos siirtymisiä odotellessa.



Viidesti laukeava

Isäni tekee meille joka vuosi muutaman hiirenloukun. En osaa sanoa mistä malli on peräisin, mutta sitä näkyy toisinaan esim. kotiseutu- ja maatalousmuseoissa. Se on huomattavan hyvin toimiva ratkaisu nykyisiin kaupallisiin malleihin verrattuna. Teolliset yhden hiiren loukut räpsivät sormille jo viritysvaiheessa, syöttiä ei saa pysymään paikallaan millään ja jos sen saa pysymään paikallaan, sen pystyy varastamaan loukusta loukkua laukaisematta.

Nuo kaupalliset loukut ovat useimmiten myös niin keveitä, että niissä hengestään kamppaileva jyrsijä pomppii loukku mukanaan metritolkulla pitkin komeron tai kaapin pohjaa ja seiniä. Loukut on siis sidottava narulla kiinni varsinkin jos hiirellä on mitään mahdollisuuksia kompuroida niiden kanssa jonnekin sokkelin rakoseen.

Koska on aina yhtä mieltä ylentävää herätä aamuyön tunteina kuuntelemaan kaupallisessa loukussa teutaroivan hiiren kuolinkamppailua, arvostan suuresti tätä äänetöntä tappajaa, joka kaiken lisäksi yhden hiiren listittyään tappaa vielä ihan niin monta kuin on reikiä viitsinyt kakkosvitoseen porata. Tämä myös löytyy tasan niiltä sijoiltaan hiirivainajan kera, johon sen alunperin asetit.




Loukku toimii siten, että sopivankokoisen kolon pohjalla on syötti, jota hiiri lähtee tavoittelemaan. Hiiren ja syötin välissä on hyvin viattoman näköinen lankapari, jonka nälkäinen hiiri jyrsiin poikki. Lanka kuitenkin vapauttaa jousen, joka kiskaisee ylös silmukan. Jousi on sen verran topakkaa tekoa, että hiireltä on henki pois alta aikayksikön kun silmukka puristuu reijän yläreunaa vasten.

Jousina toimivat kertaalleen putken ympärille väännetyt polkupyöränpinnat, jotka on lähtöpäästään upotettu puuhun. Vapaasta päästään ne on hieman taitettu ylös, jotta silmukka ei lipsahda irti jousesta. Reijän halkaisija on 35mm. Hieman päärynänmuotoiseksi hitsattu silmukka on kierretty rautalangasta. Viritystyökaluille on oma paikkansa loukun reunassa,




Loukku edestä: Jousi on pingotettu ala-asentoon langan avulla. Lanka kulkee silmukkana loukun läpi koko loukun korkeudelta pitäen jousen alhaalla/vireessä ja silmukan paikallaan kolon kohdalla. Jokaisen reijän yläpuolella on naula, joka pitää silmukan tallessa ja paikallaan jos ei heti tule virittäneeksi lauennutta loukkua uudelleen. Hiirenmentävää 35mm:n reikää porattaessa tulee huomioida se, että jousen lähtöpäähän jää tarpeeksi puuta. Jousi kun ei selviydy hommastaan jos sen pää kurkkaa loukun hiirireijän katosta.

Tästä uuden uutukaisesta yksilöstä puuttuvat vielä syötit. Ne pudotetaan kolon pohjalle. Kuivat syötit pitävät loukun puhtaana, eivätkä lähde pilaantumaan. Esim. kaurahiutaleet tai pähkinät toimivat hyvin.




Loukun mukana saan aina myös loukun virittämiseen tarvittavat työkalut. Naula pitää jousen ala-asennossa ja silmukan reijän kohdalla kun uutta lankaa solmitaan paikalleen. Tällöin silmukka painetaan niin alas, että sen alareuna tulee näkyviin loukun pohjasta. Naula asetetaan silmukan läpi, jolloin naula lukittuu pohjaa vasten pitäen silmukan ala-asennossa. Neulaksi muotoillun rautalangan avulla langan saa pujotettua paikalleen reijistään loukun läpi.




Loukku päältä: Kakkosvitosen pitkälle sivulle on kiinnitetty paikalleen liimattujen välilistojen avulla ns. etupaneeli. Reikien kohdalle tulevat silmukat asettuvat kakkosvitosen ja etupaneelin väliin. Listanpätkät pitävät rautalankasilmukat reikien kohdalla. Loukun vireessä pitäville langoille on porattu omat läpivientinsä.




Pohjaan kirjoitettu ohjeistus kertoo, että jousi on sen verran vahvaa tekoa, ettei lanka ei pysy paikallaan tavallisella umpisolmulla. Ensimmäinen solmu kannattaa tehdä niin, että vie langan päät kahdesti keskenään ristiin. Eli ikäänkuin tuplaa tavallisen solmun horisontaalisesti. Tuplasolmun päälle voi sitten laittaa ihan tavallisen solmun. Langaksi on turha viritellä mitään ompelulankaa. Sellainen on liian heikkoa tekoa. Kalastajanlanka tai karhulanka selviytyvät parhaiten tästä hommasta.




Ja sitten ei muuta kuin loukku paikalleen. Ainakin meidän vanhassa talossamme loukulle riittää hommia niin vanhan navetan eläinsuojissa kuin ihan tuvan puolellakin, koska kissoja ja pystykorvaa ei voi päästää hiirijahtiin esim. kanilaan tai kellariin.

Tällaisessa loukussa on sekin hyvä puoli, että siihen eivät tuvan puolella elelevät elikot tai ihmispennut satuta itseään. Kaupalliset loukut räpsähtävät helposti kissan tai koiran kynsille/kuonolle tai lapsen sormille mutta tätä voi vaikka kuljetella pitkin tupaa ja ainoa tapahtunut vahinko on pitkin huushollia putoilevat syötit. Hiiret tosin saattavat hävitä loukusta omia aikojaan mikäli koirilla tai kissoilla on loukulle pääsy.

Hiiren saa loukusta pois painamalla jousta alaspäin. Näin silmukka laskeutuu alas ja hiiren kaula vapautuu silmukasta. Sitten sen voikin hännästä nostamalla nakata kanalan puolelle jatkojalostumaan.