torstai 28. maaliskuuta 2019

Tomaattien kylvö

Tutustuimme viime kesänä vuotuisella häämatkallamme Riikaan ja hiukan laajemminkin Latviaan. Riian ihanilta kauppahalleilta mukaan tarttui nippu tomaatinsiemeniä. Koska yhteistä kieltä myyjärouvan kanssa ei löytynyt, ei tomaateista ollut mahdollisuutta kysellä sen tarkemmin. Siemenpussien tekstien anti on yhtä laiha. Konsonanttiviidakon ohjeistuksista on mahdotonta saada mitään tolkkua. Etenemme siis tomaatinkylvön perusohjeiden mukaan.

Kotipuutarha -lehden nettisivut iloitsevat että tomaatin kylvö ja kasvattaminen on helppoa ja palkitsevaa puuhaa. Sepä hyvä. Yritin taannoin kasvatella tomaattia taivasalla kasvihuoneen puuttuessa, mutta siitä ei kyllä tullut yhtään mitään, vaikka kuinka valitsin lajikkeeksi avomaantomaatin. Nyt kun ostoskeskuksesta tarpeettomaksi jäänyt ostoskärrykatos on onnistuneesti haalattu tontille, pystytetty uudelleen ja ristitty kasvihuoneeksi, on taas aika herätellä toivoa omista tomaateista.

Työskentelin lukiovuosina kolme kesää kaupallisella tomaattipuutarhalla ja senkin tähden kuvittelen tietäväni tomaattien kasvatuksesta jotain. Silti on edelleen täysin mahdollista tyriä koko homma. Lienee siis syytä noudattaa nöyrästi asiaa osaavampien ohjeita ja yrittää parhaansa mukaan säätää kasvihuoneen asetukset kohilleen.

Riian kauppahallien siemenkojulla tapahtui se klassinen itsehillinnän katoaminen ja ostin tomaatteja kymmentä eri sorttia. Koska toki ennemmin överit kuin vajarit. Poimin laajasta valikoimasta ne eksoottisimman näköiset, joihin en suomalaisilla siemenhyllyillä ollut törmännyt. Siemenkojulla olisi ollut myynnissä jopa herkkutattien (!) siemeniä, mutta ne olivat hurjan hintaisia. Mietityttämään jäi kuinka ihmeessä herkkutattia voi siemenpussissa myydä. Ken tietää, kertokoon.




Jotta pysyisin kärryillä eksoottisista tomaateistani ja pystyisin suurimmiksi suosikeiksi muodostuvia lajikkeita tilaamaan jatkossa lisää jostain netin syövereistä, tein jokaiselle oman nimikyltin. Siemenpakkausten kirjavista merkinnöistä oli välillä vaikea päätellä lajikkeen nimeä, joten tämä nimitikkulajitelma on nyt mallia "best guess". Nimeämistä vaikeutti myös latvialaisten oma tyyli kirjoittaa englantia. Oletan että Blac cherry on itse asiassa Black cherry, koskapa esim. näyttelijä John Malkovich on paikallisittain Dzons Malkovics.




Kaivelin aitasta kylvöhommissa aikaisemminkin käyttämäni dyno-laatikot ja niihin sisälle pienemmät taimipurkit. Vähän ällöttävä muovikokonaisuushan tästä tulee, mutta pahuksen käytännöllinen. Dynoissa tukut toimittavat ihanmitävaan puolivalmiita ja valmiita elintarvikkeita suurtalouskeittiöihin, joista ne tyhjenemisen jälkeen päätyvät roskiin. Halutessaan niitä siis saa ruokapaikoista yleensä vallan ilmaiseksi.




Riiassa tomaatinsiemenpussien hinta vaihteli 0,85€-3,70€ välillä. Osassa pusseista siemeniä oli vaikka kuinka, osassa vain muutama. Myös siementen väri ja koko vaihtelivat lajikkeen mukaan suuresti. Kyllä en ollut ennen nähnyt punaisia tomaatinsiemeniä. Kylvin kieli keskellä suuta jokaista lajiketta 4 siementä kahteen purkkiin (2+2). Josko joku neljästä itäisi ja kasvaisi ihan tuotteliaaksi asti. Mikäli tämä homma nyt onnistuisi yli odotusten ja kaikki siemenet lähtisivät itämään ja selviytyisivät isoiksi asti, olen kyllä auttamattomasti pulassa 40 tomaatintaimen kanssa, mutta sitä vaaraa tuskin on.




Koska taimiviljelmiä on tässä talossa koirien ja kissojen takia mahdotonta jättää avoimiksi pitkin pöytiä, hommasin vielä pari minikasvihuonetta tomaateille lastentarhoiksi. Luulisi sitä kelpaavan nuissa taimettua.




Taimikasvatukseen kannattaa varata aikaa noin 2kk. Eteläisessä Suomessa kasvihuonetomaattien kylvöt tehdään vissiin maaliskuun puolivälin tienoilla, mutta täällä Savonmaalla riittänee tämä maalis/huhtikuun vaihde. Kevään etenemisestä ei toki koskaan tiedä, mutta ainakin vielä tällä hetkellä lunta on puolisen metriä. Siemenet kylvetään sentin syvyyteen. Virallisen ohjeen mukaan multa tulisi etukäteen kostuttaa erillisessä astiassa, mutta sitä ei nyt tullut tehtyä. Kastelin mullan kylvön jälkeen.




Kylvös ohjeistetaan peittämään talouskelmulla tms. mutta kokeilen josko nämä minikasvihuoneet toimisivat kelmun tavoin. Kylvös tulisi asettaa lämpimään paikkaan (+25-30 astetta), mutta eipä ole vanhassa talossa tavoitettavissa tuollaisia lämpötiloja muualla kuin uuneissa ja niissäkin vain satunnaisesti. Toivoa siis sopii, että talon peruslämpötila +17 riittää, sillä muuta ei ole tarjolla.

Nimikyltittömiin purkkeihin tökin kääpiöauringonkukan siemeniä.




Sittenpä ei muuta kuin toivotaan ja odotellaan.

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Tulet tuluksilla

Viime talvena hiihtelimme (kuinka kevyeltä ja helpolta sen saakaan kuulostamaan) etsimässä taulakääpiä ja teimme niistä taulaa. Vaan kuinkapa karkulla (tuo mutkarauta), limsiöllä (piikivellä), taulalla ja kuivalla katajankuorella sitten tulet saadaan aikaiseksi?




Lähtökohtana tässä hommassa on siis hyvästä hiiliteräksestä taottu karkku, joka on oikealla tavalla karkaistu. Näitä löytää joskus keskiaikamarkkinoilta, tai suoraan joiltakin sepiltä. Lisäksi tarvitaan pehmeää, kuivaa, käävästä tehtyä taulaa, piikiveä ja sytykkeitä. Piikiveä ei Suomessa luontaisesti tavata. Suomen kivikautinen väestö hankki piikivensä Venäjältä, Skandinavian eteläosista tai Keski-Euroopasta. Jos kiveä haluaa itse etsiä, on parasta hankkiutua merenrannoille vanhoille satamapaikoille, sillä purjelaivojen aikaan pohjalasti (eli paarlasti) oli yleensä piikivisoraa. Mainioksi sytykkeeksi käy kuivattu ja käsissä hieromalla pehmeäksi pyöritelty katajan ulkokuori, joka on kääritty rutikuivaan koivuntuoheen. Koivuntuohirulla toimii tuulensuojana kytevälle taulalle, mutta suojaa myös sytyttäjän sormia kun taula katajankuoren sytyttää.

Valmistelut on hyvä tehdä huolellisesti, jottei arvokasta taulaa turhaan haaskaannu: Aseta peukalonkynnenkokoinen taulanpala piikiven terävän reunan päälle siten, että kiven reuna ja taulanpalan reuna ovat tasan. Pidä piikiveä vasemmassa kädessä siten, että peukalo painaa taulaa tiukasti paikoilleen. Jotta välttyisit hehkuvan taulan siirtämiseltä sytykkeisiin mahdollisesti hyvin haasteellisissakin sääolosuhteissa, ota samaan käteen piikiven ja taulan kanssa myös koivuntuoheen ilmavasti käärimäsi katajankuori, eli sytykkeet. Selvitä itsellesi mistä suunnasta tuuli käy.




Ja sitten se jännittävin osuus: Tulenteko tuluksilla. Ota karkku oikeaan käteen ja iske sillä napakasti pystysuoraan kohti piikiven terävää reunaa. Tällöin piikiven pii irrottaa teräksestä pienen sirun, joka syttyy heti kitkan voimasta hehkumaan.




Jos isku on tehty taiten, kipinä tarttuu pehmeään taulaan, joka alkaa kyteä.




Laske piikivi kädestäsi ja ohjaa kytevä taula sytykkeisiin niin että kokonaisuus pysyy ilmavana. Käytä itseäsi tuulensuojana, jotta kytevä taula saa sytytettyä katajankuoren.




Tässä vaiheessa ei ole hyväksi hosua. Odottele rauhassa että tuohikääröstä alkaa nousta savua. Pidä tuuli selkäsi takana.



Kun savua alkaa olla lupaavia määriä ja tulen voi kuulla, puhalla varovasti tuohikääröön happea tulelle.




Nosta lopuksi tuohikäärö tuuleen niin että tuuli pääsee puhaltamaan käärön läpi. Ja vot! Meilläpä on ihan itse tehty maastopalon alku käsissämme! Tässä kohtaa on hyvä asetella tuohikäärö nuotioon tms. jossa on valmiiksi hiukan pienempää tikkua ja syttyä nuotiopuiden syttymistä varten. Nuotio siis kannattaa valmistella samoin kuin olisi sytyttämässä sitä tulitikuilla.



Lähteet: Sasu Jääkangas, Wikipedia ja Metsästys ja kalastus -lehden Metsäkansan konstit -sarja.

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Tulisijat ja puulämmitys

Muutettuani ruuhkaSuomesta Pohjois-Savoon muistan asuneeni ensimmäisen talven uunin kyljessä. Ei meinannut kroppa tottua siihen, että vesikeskuslämmitys vaihtui tulisijalämmitykseen ja joka nurkasta tuuli sisälle. Vaan vähitellen +17 asteen huonelämpötilaan kuitenkin sopeutui. Suuremmat vetoisuudetkin saatiin kuriin vesivahingon järjestämän lattiaremontin myötä. Tai tuvan sisälämpötilahan on ihan se, millaiseksi sen lämmittää, mutta lämpöjen pitäminen yli 17 asteessa on silkkaa puun haaskausta ja vaatisi kaiken lisäksi sen, että palkkaisimme tähän jonkun au pair mummon kokopäiväiseksi talonlämmittäjäksi. Kaupungissa töissä käyminen kun laskee talon lämmöt kylmimpien talvipäivien aikana alle 15 asteen. Leivinuuni ja puuhella lämmittävät talon nopeasti, ruuanlaitto sujuu samaisella puuhellan lämmityksellä ja hittoako sitä tarvitse keskellä Suomalaista talvea pikkukalsareissaan kenenkään keekoillakaan. Vaatetta päälle sen mukaan mikä on lämpötila ja vuodenaika!

Tuvassa vähäisemmän lämmitystarpeen hoitaa siis puuhella. Kun ulkona on pakkasta max 15 astetta, eikä tuuli käy pohjoisesta, tämä lämmönlähde riittää vallan mainiosti. Tulien tekemisellä ja tulen katselemisella on myös jokin ihmeellinen terapeuttinen vaikutus. On vissiin suomalainen vielä sen verran alkukantaista sorttia että tulen tuijottaminen työpäivän jälkeen nollaa pään ja laskee verenpaineet.




Puuhellan kyljessä on leivinuuni. Siinä on henkilöauton painon verran kiveä, joten se myös varaa lämpöä mukavasti. Siihen tuikataan tulet kun pakkasta on yli 15 astetta ja/tai kun tuuli käy pohjoisesta. Torppamme sijaitsee peltojen ympäröimällä saarekkeella, joten silloin kun tuulee, sen kyllä tietää ihan ikkunasta katsomattakin. Vanha talo viilenee nopeasti ja sisäilma pysyy raikkaana. Tässä talossa ei home eikä kosteus pesi, sillä ilma vaihtuu painovoimaisesti tulisijojen ja niiden hormien kautta sekä miten sattuu ja holtittomasti rakenteiden läpi.

Ruuanlaitto saatika leipien paistaminen leivinuunissa on minulla vielä melko nollilla, mutta enköhän minä senkin vielä opettele. Odottamattomin muutos keskuslämmityksen parista tulisijoilla lämpiävään taloon muutossa oli ihoni paraneminen. Olin vuosikymmeniä joutunut talvisin läträämään itseeni kaiken maailman kosteusvoiteita, litkuja, tahmoja ja talmoja selvitäkseni atooppisen ihoni kanssa seuraavaan kesään. Puilla lämpiävä talo lienee aina sen verran kostea, että iho parani ja korjaantui yllätyksekseni paremmaksi ensimmäisen talven aikana kuin mitä se oli siihen mennessä ehtinyt parantua kesien aikana. Kyllä muuttuu ihmisen elämä helpoksi kun ei iho koko ajan kutise, kiristä, hilseile ja punoita. Nähdäkseni puulämmitteistä taloa tulisi määrätä atoopikoille reseptillä rasvojen ja voiteiden sijaan.



Makuuhuonetta lämmittää PorinMatti, joka on ottanut hiukan ruostetta pintaansa elämänsä varrella. Makuuhuoneessa ei ollut neljään vuoteen minkään sortin lämmönlähdettä sen jälkeen kun paikkaansa murentunut pönttöuuni oli purettu pois. Silloin tuli ostettua paksu untuvapeitto. Nyt kun olisi mahdollisuus lämmitellä PorinMatilla, ulkona on oltava vähintään 25 astetta pakkasta ennen kuin siihen voi laittaa tulet. Muuten tulee kuuma. Vuosien varrella kylmään makkariin ja lämpimään untuvapeittoon ehti tottua siinä määrin että tässä tulisijassa ei paljon tulia sitten olekaan pidetty.

Tuvan puuhellaa ja leivinuunia varten asennutimme hormiremontin yhteydessä tuplapellit. Toisin sanoen meillä on hormeissa suljettavat savupellit niin alakerrassa kuin vintissäkin. Näin lämpö pysyy paremmin talossa. Tuplapellit ovat vielä aika uusi juttu ja toisinaan vintin savupeltien olemassaolon muistaa siinä vaiheessa kun savunhaju leijailee jo huoneessa.




Vinttihuoneitakin lämmittää PorinMatti. Siihen on laitettava tulet talvikaudella noin kahta vuorokautta ennen vieraiden saapumista, jotta vintti ehtii lämmitä. Kun olemme kahdestaan kotosalla, vintti on kylmänä. Mitäpä sitä lämmittämisen takia lämmittämään huoneita joita ei tarvitse. Molemmissa PorinMateissa on päällä keittolevy, jolla voisi lämmittää vettä tai miksei vaikka laittaa ruokaakin kun uuni on kuuma. PorinMateissa on myös kymmeniä kiloja lämpöä varaavaa kiveä sisuksissaan ja vintin uunissa vielä lisäkivisiivutkin uunin päällä. Varaamattomia fiilistelytakkoja ei tämäntyyppiseen huusholliin paljon kannata hommata.




Kaikki tämä puulämmitteisyys teettää kesällä aina kuutiotolkulla ystäväni Riikan lanseeraamaa "parisuhteen laatuaikaa" kun puita roudataan tontille, pätkitään, halotaan ja kannetaan liiteriin. Oma ohjelmanumeronsa on se, että PorinMatteihin pitää tehdä pientä klapinpätkää, puuhellaan keskikokoista klapia ja leivinuuniin pitkää halkoa. Siinä sitten arvotaan paljonko pitäisi tehdä mitäkin sorttia. Kukaan kun ei tiedä siinä vaiheessa minkälainen talvesta on tulossa, eli mitkä tulisijat tulevat useimmin lämpiämään. Vaan onpa liiteristä mukava sitten talvella kuivia halkoja ja klapeja hakea. Ja tuntuvat ne vääränmittaisetkin palavan uunissa kuin uunissa jos vaan mahtuvat luukusta sisään.

maanantai 31. joulukuuta 2018

Sauna

Talomme ja lammen välissä nököttää sauna. Sauna on rakennettu samoihin aikoihin kuin talokin, eli 50-luvun alkumetreillä. Talossa sisällä meillä ei saunaa olekaan. Kiinteistövälittäjä kuvailisi saunamme olevan ns. alkuperäiskuntoinen, tahi remontoija unelma, eli suomeksi: perusteellisen remontin tarpeessa. Saunaremontti on kyllä to do -listallamme, mutta kalenteriin asti se ei vielä ole yltänyt.

Sitä paitsi, arvaako koko remonttiin ruveta kun saunan vintillä asuu lepakoita! Sehän on vaarana että lepakot hermostuvat remontteeraamisesta ja muuttavat pois! Se olisi ankeaa se. Kuka nyt itse kasvattamistaan kotilepakoista haluaisi luopua. Ehkä on parempi vain sutaista maalia pintaan ja kohentaa pahimmat repsotukset.




Niin talon kuin saunankin osalta tontillamme vallitsevat ns. mökkiolosuhteet. Saunan vesi kannetaan paikalle talosta tai lammesta. Kiuas on tietenkin puulämmitteinen. Samoin muuripata, jossa pesuvesi lämmitetään. Koko sauna menee syväjäähän talvella, joten saunanlämmitykseen kuuluu silloin myös vesien sulattelua. Lattialla käytetään mukavuussyistä puuritilöitä. Betoni on meinaan talvisaikaan melko viileää.




Meillä sauna toimii paljon muunakin kuin vain peseytymispaikkana. Saunassa kuoritaan hunaja kennoistaan, kuivataan tervatut sukset ja riiputetaan ruhot.




Pukuhuoneen hyllyllä on pyykkäyskalustoa talon ja saunan rakentamisen ajoilta. Vasemmalla on valkopyykkiohjelma ja oikealla kirjopyykkiohjelma. Valkopyykkiä pestiin keittämällä ja hakkaamalla pyykeistä lika irti. Pesuaineena käytettiin lipeää. Pyykit nostettiin padasta kepillä laudalle, joka nojasi padan sisäreunaa vasten ja lika irrotettiin pieksemällä pyykkiä kepillä lautaa vasten. Lipeä on syövyttänyt kaluston valkokuultoiseksi. Kesäiset vuosirenkaat ovat kuluneet kuopalle ja talven kovemmat vuosirenkaat jääneet koholle. Kirjopyykki ei kestänyt niin korkeita lämpötiloja kuin valkopyykki. Sitä kärsi siis pestä käsin lasisella pyykkilaudalla, joka on - hämmästyttävää kyllä - edelleen täysin ehjä. Lauta on valmistettu 1960-luvulla Kokkolassa A.B. H. Nylynd O.Y.:n tehtailla.




Saunan on tiettävästi rakentanut aikoinaan Arvo Miettinen. Lieneeköhän Arvo itse nimikoinut saunansa.




Saunan lauteet ovat yhtä puuta. Mies bongasi nämä sukulaisensa talonrakennustyömaalta, jossa ne olivat jääneet ylimääräisiksi. Lauteet ovat puoli metriä paksusta männystä, koko puun leveydeltä halkaistut, eli ns.pelkat (https://fi.wikipedia.org/wiki/Pelkka). Tykkään niistä aivan erityisesti.




LAT Oy:n eli Läkkiastiatehtaat Oy:n pesuvati on peräisin äitiyspakkauksesta vuosikymmenten takaa. Tuolloin Läkkiastiatehtaiden tuotteita valmistettiin Vähäkyrössä Vaasan itäpuolella. Emaloidut vadit olivat erityisen käytännöllisiä aikana, jolloin asunnoissa ei ollut juoksevaa, lämmintä vettä. Vadeissa veden pystyi kuumentamaan suoraan esim. puuhellalla. Emaloidut vadit olivat lisäksi hyvin helposti puhdistettavia ja siten hygieenisiä. Läkkiastiatehtaan vateja näyttää olevan talletettu meidän saunamme lisäksi myös esim. Vähäkyrön kotiseutumuseon näyttelyyn.




Peseytymistä varten käytössä on vateja ja ämpäreitä mallia DDR. Kun padasta pitää nostaa lähes kiehuvaa vettä, ei muovirimpuloihin ole luottaminen. Saunatuoksuista parhaaksi on todettu puhdas pihka. Sitä on rapsittu mukaan havupuista metsäreissuilla. Teollisesti valmistettujen tuoksujenkin valikoimasta osa on ihan kivoja, mutta pihka on aina pihka. Pihkaa varten kiukaalla on kivi, jonka reikiin pihka sellaisenaan pudottellaan. Siihen kun viskaa äkkiä löylyvettä päälle, ettei pihka ehdi kärähtää niin ah, kylläpä on ihmisen hyvä olla.




Maku-merkkisessä muuripadassa lämmitetään saunan käyttövesi. En onnistunut netistä löytämään tietoa valmistajasta, tai miksi muuripadan nimi on Maku. Nykyään Maku-tuotenimellä myydään ruuanlaittopatoja. Tokihan tuossakin padassa keiton keittää jos on isompi porukka ruokittavana. Noin 80 litraa (täysi padallinen) vettä siinä lämpiää ihan älyttömän nopeasti ja vähillä puilla.




Saunan kuistilla sijaitsee spa-osasto, eli jostain kerrostaloremontista purkautunut vanha kylpyamme. Kesällä siinä on mukava lillua. Lämpimän veden ammeeseen saa padasta ja lammesta kantamalla.




Sähköjen hävitessä saunomisen monessa nykysaunassa voi unohtaa: Sähkökiuas ei lämpiä, hanasta ei tule vettä. Tämä sauna ei paljon sähkökatkoista piittaa. Sähkövalot saunalla kyllä on, mutta sähköjen puuttuessa kylvetään kynttilän- tai lyhdynvalossa. Polttopuita löytyy ja vesi kulkee kun kuljettaa.

torstai 13. joulukuuta 2018

Hanhista luopuminen

Monihan siitä varoitteli ja olivat valitettavasti oikeassa: Näiden valkoisten kesyhanhien kanssa elämä meni pikkusen liian jännittäväksi. Kolme naarashanhea olivat aivan kesyjä ja säyseitä siihen päivään asti kun hankimme niille kaveriksi uroshanhen. Siitä alkoi suhina, sähinä, uhkailu ja päällekarkailu. Aggressiivisella käytöksellä lienee siis jotain tekemistä hormonien kanssa. Aikansa sitä touhua katselimme ja arvelimme, josko aggressiivisuus olisi jokin ohimenevä vaihe tai vuodenkiertoon liittyvä juttu. Ei ollut.


Toinen hanhienpidossa ilmaantunut haaste oli että ne näyttivät sekoavan jos ne joutuivat olemaan tarhassa, Siinä vaiheessa ne kävivät jo toistensakin kimppuun, vaikka tarha oli huomattavan iso. Tarha-aggression seurauksena päästimme ne vapaaksi pihalle ja niiden keskinäiset riidat loppuivat sillä sekunnilla.


Vaan entäpä elämä pihalla, vapaana kulkevien hanhien kanssa? Siitä ei muuten tullut kovinkaan miellyttävää. Koko ajan sai olla "silmät selässä" vahtimassa niiden olemisia ja tekemisiä. Ne hyökkäsivät edelleen ihmisten ja jopa muiden eläinten kimppuun jos katsoivat että joku tunki liian lähelle. Koirat ja kissat oppivat väistämään ne kaukaa, miehen lapsille opetettiin varoetäisyydet. Kulkiessaan ne hakkasivat rikki kaiken tielle osuvan. Osansa saivat niin navetan ulkolaudoitus kuin autojen muoviosatkin. Ruokkimaan mennessä piti olla ruokavadin lisäksi metallinen vati, jota oli pidettävä itsensä ja hanhien välissä panssarina. Muutaman kerran olin varomaton. Seurauksena mustelmia ja ruhjeita ja kerran jopa hemmetinmoinen veripahka käsivarressa. En arvostanut.



Ja sitten se paska. Ei hyvänen aika. Koko piha oli paskan, sulkien ja höyhenten kuorruttama. Isokokoisen linnun paska on suorassa suhteessa linnun kokoon. Moni koira tekee pienempiä läjiä.




Sähinästä ja ilmeisen hormoniperäisestä sekoilusta huolimatta hanhet eivät kuitenkaan onnistuneet saamaan poikasia. Yksi naarashanhista hautoi kyllä pitkään ja hartaasti, mutta munat eivät koskaan kuoriutuneet. Lisää poikasia saatiin vain hautomakoneesta. En ihan keksi miltä osin haudonta meni pieleen. Munat olivat hedelmöittyneitä ja hanhi suhisi pesämökissään pitkään ja huolella, mutta ei munista mitään kuoriutunut.




Niinpä kun hanhet loppukesästä päätettiin siirtää pihamaalta pakastimeen, olimme kaikki helpottuneita. Pihalla saa taas liikkua vapaasti ja taakseen vilkuilematta, paskamiinakenttä on huuhtoutunut pois, tavarat, muut eläimet ja ihmiset pysyvät jälleen ehjinä eikä lomittajien tarvitse pelätä henkensä edestä (tai he ylipäätään suostuvat tulemaan paikalle). Nyt hanhista on ensimmäisen kerran iloa sitten uroshanhen hankinnan - reseptien ainesosina.

Huh! Että semmoset oppirahat! Ja että nytkö viisastuimme emmekä hanki hanhia enää ikinä? Höpsistä. Olen antanut itselleni kertoa että joutsenhanhet ovat ystävällisempiä ja säyseämpiä kuin jalostetummat serkkunsa. Jos siis onnistumme hankkimaan joutsenhanhia jostakin, ilman muuta ostamme muutamia. Luovutamme vasta, jos nekin osoittautuvat yhtä kaistapäisiksi kuin nämä valkoiset "kesy"hanhet. Sen verran ensimmäiseltä kierrokselta opin, että uusille hanhille aitaan laitumen. Nehän pysyvät kokonsa puolesta vallan mainiosti lammasverkon takana. Laiduntakoot ja paskokoot siellä vapaasti.



keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Madekeitto

Omavaraisuuden iloihin kuuluu myös se, että tulee oltua tekemisissä samanhenkisten ihmisten kanssa sen verran kun nyt ylipäätään tulee kenenkään kanssa oltua tekemisissä. Itse emme ole juurikaan kalastamaan ehtineet, joten on mukavaa että joku on verkoille ym.joutanut. Ja vielä mukavampaa on että kaikki saavat vaihtelua ruokapöytäänsä kun voidaan vaihtaa esim. kaninlihaa mateisiin. 

Eteläisessä Suomessa ja entisessä elämässäni en ollut edes nähnyt mateita tai matikkakeittoa läheltä. Niinpä nyt, madekeittotilaisuuden osuttua kohdalle oli kaivettava keittokirja esiin. Yhdistelemällä vuosien 1966 ja 1987 Kotiruoka-kirjojen madekeittoreseptit, tuli ohjeistus olemaan seuraavanlainen:

Madekeiton resepti:

1 kg:n made
1 sipuli
1,5 tl suolaa
10 maustepippurimarjaa
0,5 l vettä
4-6 perunaa
0,5 l kermamaitoa
tilliä
(1 rkl voita)

Ja tässä työvaiheet:


"Nylje ja puhdista made." Saimme mateemme (tässä keitossa 2 kpl) pakasteina, jotka oli jo nyljetty ja puhdistettu, joten tätä osuutta hommasta en vielä päässyt reenaamaan. "Ota maksa ja mäti talteen." Ja kyllä. Ne olikin ihanasti otettu talteen. Kuvassa alla on kahden kalan maksat ja mädit. 

"Paloittele kala." Palat kannattaa jättää melko isoiksi tässä vaiheessa. "Kuori ja hienonna sipuli. Pane kala, sipuli ja mausteet veteen ja anna kiehua hiljaa noin 15 minuuttia, kunnes kala on kypsää" 




"Nosta kalapalat liemestä." Perkaa kala ruodoistaan.


"Lisää kuoritut, lohkotut perunat sekä paloiteltu maksa ja mäti ja keitä noin 15 minuuttia." Oikaistiin sen verran että nakattiin joukkoon pussillinen pakastejuureksia.


"Lisää kermamaito ja kalapalat perattuna. Kuumenna kiehuvaksi. Lisää valmiiseen keittoon hienonnettua tilliä ja halutessasi nokare voita." Teimme kermamaidon naapurin maitotilan tilatankista haetusta tuotteesta, jota ei vielä meijeri ole päässyt pilaamaan. Ja todellakin, todellakin lisäsimme voita.


Perinteinen madekeitto tarjotaan ruotoineen päivineen, mutta tämä ruodoton oli kyllä syöjäystävällisempi versio. Ja kylläpä tuli meinaan MELKO maukas lopputulos.


Marja-aronia


Kesä 2018 jää tämän talon historiaan puskanistutuskesänä. On kuopattu maahan niin saskatoonia, tyrniä kuin nyt viimeisimpänä marja-aroniaa. Minä en olisi osannut koko marja-aroniaa kaivata, mutta mies oli hankinnan kannalla. Ja jos miehellä on puutarhanäkemys, se totta vieköön toteutetaan. Marja-aroniaa kasvatetaan useimmiten pensasaitoina sen komian ruskan ja terhakan kasvun vuoksi, mutta samannimistä marjaa löytyy siis myös puutarha- eli hyötykasviversiona. Hyötykasvin marjat ovat koristepuskan marjoja suurempia ja koko kasvi on huomattavasti pensasaitamallistoa suurempi: 1-3 metrinen. Mikäli moinen pusikko ei omalle pihamaalle sovi, marja-aroniaa myydään myös pihlajan runkoon vartettuna pikkupuuna.




Marja-aronialla on yhteneväisyyksiä saskatoonin kanssa. Tämänkin puskan keväiset kukat ovat valkoisia ja marjat mustina tertuissa. Edellisistä hankaluuksista viisastuneena istututin nämä puskat suoraan tontin aurinkoiselle, lampeen viettävälle rinteelle. Josko siinä kelpaisi kasvattaa marjaa valossa paistatellen, vesiaiheen äärellä. Puskat myös aidattiin aivan saman tien. Rinteen poikki kun kulkee lampaiden reitti aitauksesta naapurin pelloille, jossa ne penteleet ovat surffanneet koko kesän. Onneksi niillä on ko. alueisiin oleskeluluvat.

Marja-aronialla ei onneksi ole kasvupaikan suhteen suuria vaatimuksia. Se on hyvä, sillä aina vain ollaan savolaisen savimaaston äärellä. Parhaiten se kasvaisi runsasmultaisessa, hyvin vettä läpäisevässä maassa aurinkoisella paikalla. Toivottavasti reipas annos sontaa pari kertaa vuodessa korvaa sen, että maa on kaikkea muuta paitsi runsasmultainen tai vettä läpäisevä. Pensas on erittäin sään- ja taudinkestävä, joten toivoa on. Marjat kypsyvät syyskuussa, eikä pikku pakkanen pilaa satoa, vaan suorastaan parantaa makua.




Ostin pensaita oitis kolme, koska pettämätön logiikka ihan minkä tahansa hankinnassa toimii seuraavasti:

1 = vain yksi. Yhden päälle ei kannata edes ryhtyä.
2 = pari/muutama, ei siis kovin montaa
3 = monta
Sitä, että monta = yleensä liikaa, voi ajatella sitten myöhemmin. 

Varsinkin kun tässäkin marja-aroniatapauksessa yhdestä pensaasta marjaa saattaa pukata 8-10kg. Marjoissa on paljon C-vitamiinia ja kivennäisaineita, kuten magnesiumia, folaattia, kaliumia, rautaa, sinkkiä ja jodia. Marjat soveltuvat hyvin esim. hilloihin, hyytelöihin, mehuihin ja piiraisiin. Erityisen maistuvaa hilloa pitäisi saada kun yhdistää hapokkaita omenia aroniamarjojen kanssa. Eläissäni en ole aroniamarjoja maistanut, joten tiedossa on silkkaa eksotiikkaa jos marja-aroniahyytelön äärelle joskus päästään.




Aroniaa voi käyttää pieninä määrinä myös kotiviinin tai liköörin valmistukseen. Vahdittuani Tanskalaisen maajussin puuhia Kastanjan tilalla vuosikausia, olen oppinut ainakin sen että jos mitä tahansa hedelmää tai marjaa tulee yli keskimääräisen tarpeen, siitä voi aina valmistaa juhlajuomaa.

Maikkarin lifestyle –ohjelman mukaan aroniamarjat ovat parempia antioksidantin lähteitä kuin esim. mustikat tai mainetta niittäneet gojimarjat. Aroniamarjaa myydään suuressa maailmassa myös tableteiksi puristeltuna, joten nyt ollaan ikuisen elämän äärellä. Ihan turha siis hinata mitään eksoottista gojia mistään Aasiasta kun parempi marja on saatavilla kenen tahansa puutarhasta. Kun tähän lisätään vielä marjan ilmiömäinen kyky laskea verenpainetta, ei voi kuin ihmetellä ettei se ole Suomessa laajemmin käytössä. Monille on tuttu juttu että puolukka ja karpalo suojaavat virtsatietulehdukselta, mutta marja-aroniapa on siinäkin hommassa tehokkaampi.

Mikäli joskus tulisi mieleen entisestäänkin lisätä marja-aroniaa, se onnistuu siemenestä. Siemenet tai kuivatut marjat voi kylvää syksyllä tai kevättalvella laatikoihin ja peitellä parin sentin hiekkakerroksella. Laatikot laitetaan ulos, jos lumipeitteestä on toivoa. Siementen vaatima kylmäkäsittely onnistuu kyllä myös kosteassa kylmävarastossa, jonka lämpötila on 0-5 astetta. Kylmäkäsittelyaika on vähintään 3kk. Kun kylvös siirretään lämpimään, se taimettuu noin viikon kuluttua. Taimet ovat istutuskelpoisia vasta muutaman VUODEN kuluttua kylvöstä, joten hätäisen hommaa ei tämä siemenestä kasvattaminen ole.




Suoraan taimivaiheeseen voi oikaista lisäämällä pensasta pistokkaista, jolloin puutumattomat tai puolipuutuneet kesäpistokkaat leikataan viimeistään juhannuksen tienoilla. Pistokkaista poistetaan alimmat lehdet ja ne laitetaan juurtumaan turvepitoiseen taimimultaan. Muovihuppu taimien päällä tasaa lämpötilaeroja ja säilyttää kosteuden.

Kevät näyttää jäivätkö taimet elolle. Ainakin loppukesästä vaikuttivat vielä aivan reippailta. Kuvat jäivät jostain syystä istutushommista ottamatta ja nyt ovat jo lehdetkin pudonneet, joten lainasin otokset tällä kertaa netistä.

Lähteet ja kuvat: