Kananpoikasten lastentarha

Löysin arkistostani kuvia viime elokuulta, jolloin rakensimme kananpoikasille lastentarhan ankanpoikasten lastentarhan mallia soveltaen.

Itse kehikko tehtiin paikalle osuneesta vesivanerista. Tarhasta tuli 35 cm korkea, 110cm leveä ja noin 250 cm pitkä. Katto valmistettiin rimoista, joiden päälle naulattiin kanaverkko. Toiselle pitkälle sivulle asennettiin saranat. Kuvittelin että se helpottaisi hoitotoimenpiteiden suorittamista. Käytännössä vähäisempäänkin hoitohommaan tarvittiin aina kaksi ihmistä. Toinen hoiti itse työn, toinen yritti saada vapauden kiilto silmissä räpistelevää teinikanalaumaa pysymään karsinassaan. Vähän heikommallakin lentotaidolla varustettu keskenkasvuinen kana on yllättävänkin nopea liikkeissään.

Toiseen päähän kehikkoa laitettiin ankanpoikasilta pieneksi jäänyt suihkukaapin pohja ja täytettiin se tällä kertaa kutterinpuruilla. Suihkukaapin pohjan päälle viritettiin jälleen kesämalliston lämpölamppu vinosti kulmittain. Koska kesä oli kovin sateinen, pääsivät kananpoikaset näin halutessaan pois märältä nurmikolta ja lampun alle lämmittelemään. Poikasten vasta siirryttyä tiponaariosta pihan puolelle, lamppu oli päällä koko ajan. Sitten kun ne olivat hieman kasvaneet, lamppu sytytettiin vain yöksi. Purualtaan päälle laitettiin pressu sateelta suojaamaan ja kuten ankanpoikastenkin kanssa, pressu levitettiin koko lastentarhan yli aina yöksi.

Purualtaan reuna oli korkeampi kuin asukkaat itse, joten portaiksi sijoitettiin pari tiiliskiveä. Ruokinta-automaatti ripustettiin altaan ylle. Jo tämänkin kokoiset siivekkäät nyppivät nurmikon olemattomaksi yllättävänkin lyhyessä ajassa, joten kehikon päätyihin ruuvattiin vielä rivat lastentarhan siirtotoimenpiteitä helpottamaan. Vapaaehtoiseksi kanavalvojaksi ilmoittautui Lempi-mopsi. Sen valvojanhommia piti itseasiassa myöhemmin ryhtyä ihan rajoittamaan. Liika on liikaa innokkuudessakin. Tulipa todettua että niinpä vain on mopsissakin vielä jäljellä saalistusviettiä.

Kahdeksasta kuoriutuneesta tipusta neljä oli kukonpoikia ja neljä kananalkuja. Tässä kuvassa sukupuolet erottuvat jo ihan selvästi. Kanoilla ei ole minkäänlaisia helttoja, kukoilla heltanalut törröttävät jo päälaella. Lastentarhasta kanat siirtyivät sisäkanalaan siinä kohtaa kun tarhasta loppui - korkeus. Tilanahtautta ei muuten olisi ollutkaan, mutta innokkaita lentoharjoituksia oli pakko jatkaa huonekorkeudessa.

Kuivakäymälä

Vesivessan keksijää on epäilemättä kiittäminen ihmisten puhtauteen ja terveyteen liittyvästä kehityksestä, mutta jotenkin juomaveteen tarpeensa tekeminen tuntuu järjenvastaiselta - ainakin nykyaikaisessa länsimaisessa sivistysvaltiossa, jossa vaihtoehtojakin on.

Meillä on käytössä Separett -merkkinen, ruotsalaisvalmisteinen kuivakäymälä. Vesivessaa ei siis tällä tontilla ole lainkaan.

Käymälä sinänsä on toiminut moitteettomasti. Se erottelee kiinteät ja nestemäiset jätökset toisistaan. Säiliön takana oleva tuuletin imee hajut hormia myöten pihalle, eli tämä laitos haiskahtaa itse asiassa vähemmän kuin vesivessa.

Tämän kuivakäymälän hyvät puolet:

• Ei kuluta vettä
• Mahdollistaa jätösten hyötykäytön kompostointien jälkeen
• Ei haise
• Pelaa äärimmäisen vähällä huollolla ja huolenpidolla
• Tuuletin poistaa myös samassa tilassa olevan suihkun aiheuttamaa kosteutta

Tämän kuivakäymälän huonot puolet:

• Puhtaanapito hieman työläämpää koska juoksevaa vettä ei voi käyttää
• Tyhjentäminen vaatii luonnetta
• Sähkökatkon aikana alkaa nopeasti haista kun tuuletin pysähtyy
• Mahdollinen pahoinvointi on suoritettava muualla
• Hanurisuihkua ei voi käyttää

Tämän sisätiloissa olevan kuivakäymälän lisäksi navetan päädystä löytyy kompostoiva käymälä, jota tulee käytettyä lähinnä kesäisin. Kompostoiva käymälä säästää käyttäjänsä yhdeltä käsittelyvaiheelta kun jätökset tehdään suoraan kompostoivaan säiliöön.

Kannen sisäpuolella oleva ohje näyttää, miten pytyn säiliö irtoaa, miten suodatin puhdistetaan ja antaa lisäksi käyttäytymisohjeita.

Tältä pytty näyttää sisältä. Siihen kun hanurinsa laskee, niin pytty erottelee nesteet kiinteästä tavarasta. Nesteet johtuvat putkea pitkin pihamaan alle kaivettuun sakokaivoon. Kiinteä päätyy papereineen säiliöön, joka on itse asiassa vain vähän kookkaamman puoleinen ämpäri. Siitä jätökset tyhjennetään ensin yhteen kompostiin, siitä noin vuoden kuluttua toiseen kompostiin ja noin kolmantena vuonna tavara on käyttökelpoista esim. kasvimaalle.

Jätöksiin tulee toki kompostissa sekoittaa kompostikuiviketta yms. Meillä samaan kompostiin lapataan myös esim. kanalan ja ankkalan pohjat, joista yhteensä tuleekin mitä mainioin seos puutarhan tulevaisuutta ajatellen. Valmistaja lupaa että jäte kompostoituisi puolessa vuodessa, mutta jotenkin on miellyttävämpi ajatus kompostoida sitä vähän pidempään.

Edellisessä kuvassa näkyvä, kiinteän jätteen peittävä sininen läppä aukenee tämän istuinrenkaan alla olevan napin käskystä kun renkaalle hanurinsa laskee. Samalla säiliö pyörähtää noin 5 senttiä, jolloin tuotokset asettuvat säiliöön tasaisesti.

Käyttövinkkinä mainittakoon, että mikäli kylässä on käynyt vessapaperia tukuittain tuhlaava vieras, voi paperikasaa madaltaa suihkauttamalla siihen hiukan vettä.

Kaiken kaikkiaan tämä on vallankin mainio peli. Voin suositella kaikille. Vesi säästyy järkevämpään käyttöön ja maailma pelastuu puutarha kerrallaan.

Survival bag - päivitetty versio

Sain ensimmäisen Survival bag -postaukseni myötä paljon hyviä kehitysideoita koskien laukun tarvikevalikoimaa. Tässä juttua ja kuvia laukkuun lisätystä tavarasta. Kohtsillään täytynee hillitä varustelua, tai vaihtoehtoisesti täytyy löytää isompi laukku.

Lekalta löytyi vastustamattoman soma tulentekosetti metallirasiassa. Bagissanihan oli jo tulukset, mutta tässä on mukana sytykkeetkin.

Laajensin valikoimaa myös elintarvikepuolelle. Nyt mukana kulkee aina muutama teepussi, hunajaa ja sokeria (jonka varastot nyt olivat ehtyneet) ja hammastikkuja.

• Tekstiiliteipin kaveriksi onnistuin löytämään ClasOhlsonilta myös minirullat jeesusteippiä! Mikä löytö! Toki oli heti ostettava rullat sekä hopeanväristä että mustaa. 
• Venäjän valtion rautatiet tarjosivat viime syksyn Trans-Siberian reissulla kätevän pikkuisen kenkälusikan.
• Nippusiteitä löytyy nyt kolmea eri kokoa. Suurimpia tarvittiin juurikiin tuossa loppukesästä kun auton vararengasteline ei suostunut enää menemään kiinni sen jälkeen kun se oli pikku pakolla murjottu auki.
• Kompassi
• Onkisetti
• Varapuhelin, jossa prepaid -liittymä. Korvaamaton esim. siinä tilanteessa, kun olet jättänyt autosi parkkihalliin, joka on mennyt kiinni ennen kuin leffa loppuu. Ja se älyläpyskä on tietenkin siellä autossa.
• Pieni jakoavain. Koska se on käytännöllinen, kätevä ja soma.
• Taittoveitsi. Useimmin tarvittu väline koko laukun valikoimasta.
• Kakkapussi. Siihen voi kerätä muutakin kuin kakkaa. Kuten sieniä. Lisäksi siihen voi pakata hävittämistä varten esim. laukkuun unohtuneet haulikon kudit matkalla lentokentälle.

Lisäksi minusta on ilmeisesti tulossa taikauskoinen fiilistelijä, koska laukusta löytyy myös:

• Ensimmäisen ampumani jäniksen käpälä, josta tosin kaverini totesi ettei se sille jäniksellekään onnea tuonut, vaikka sillä oli niitä sentään neljä.
• Vladivostokista Tyynenmeren rannalta löytynyt, meren sileäksi hioma lasinpala.
• Dice. Ystävältäni poimittu mainio idea.

Uusia pässejä

Koska jo keväällä oli tiedossa että tulemme tarvitsemaan lammaslaumaamme uuden pässin, söimme vanhan pässin pois kuleksimasta jo ennen karitsojen syntymää. Olimme myös käännelleet kesällä kaikki karitsat ympäri ja todenneet, että yllättäen vain kaksi kymmenestä oli pässinalkuja. Sisäsiittoisuutta välttääksemme poistimme ne porukasta pakastimen puolelle. Näin jäljelle jäi akkalauma, jolle lähdimme kyselemään uutta suvunjatkajaa.

Harmikseni en hoksannut ottaa kuvia karitsojen merkitsemisprojektista. Oli melkoinen työ saada vikkelät otukset kiinni laitumella. Olimme valmistautuneet hommaan rypemisvaatteilla (homma vaati erinäisiä mahalaskuihin päättyneitä syöksyjä) sekä pinkin värisellä eläinten merkitsemiseen tarkoitetulla väriainesprayllä. Saimme kuin saimmekin kaikki karitsat kiinni ja sukupuolet tunnistettua. Väriaineella olisi vissiin voinut piirrellä jotain tylsiä viivoja karitsojen selkään, mutta koska oli tiedossa että ne saavat pitää villansa talven yli, piirtelin kaikkien uuhikaritsojen kylkiin isot pinkit sydämet.

Pässin hankinnassa meillä kävikin tuuri. Miehen sukulaisilla oli tolkun matkan päässä kaksikin ylimääräistä eläintä, jotka olivat kesän olleet pihanhoitotehtävissä, mutta joutivat syksyllä meille. Vaihto tehtiin "päittäin". Kahdesta pässistä toimitimme kaksi lampaanruhoa. Olennaisinta pässien hankinnassa tietenkin oli, etteivät nämä yksilöt olleet mitään sukua oman laumamme lampaille. Mukava sattuma oli, että toinen pässeistä on musta ja toinen harmaa. Olinkin kaivannut väriä täysin valkoiseen laumaamme. Rotuun tai roduttomuuteen emme kiinnittäneet sen enempää huomiota. Pääasia että pässit olivat reippaita, terveitä ja ystävällisiä.

Luonnonvaraisena lampaalla on siitoskausi syksyllä. Kantoaika on noin 5kk, joten jos pässit ovat ns. tehtäviensä tasalla, kuvittelisi karitsoja ilmaantuvan keväällä. Jokin käsitys niillä ainakin tuntui asiasta olevan. Ne nuuhkivat ylähuuli törröllään lampaita jokseenkin välittömästi kun olivat niiden porukkaan päässeet.