keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Omenapuita

Omenapuujuttu ei nyt helmikuussa 25 asteen pakkasilla ehkä ole ihan ajankohtaisimmista ajankohtaisin, mutta odotan jo niin kovasti kevättä etten saatannut hillitä itseäni. Niinpä otin ja opiskelin netistä syksyisten alennusmyyntishoppailujeni luonteet ja ominaisuudet.

Omenapuiden osaltahan plantaasillamme vallitsee sikäli omituinen tilanne, että vaikka talo on rakennettu 40-luvun viimeisinä vuosina, ei pihassa ole omenapuun omenapuuta. Käsittämätön juttu. Eihän nuihin aikoihin niin pientä torppaa rakennettukaan, etteikö sen pihalle olisi omenapuuta istutettu. Mieleen hiipii tietenkin sellainenkin ikävä mahdollisuus, että tontin maaperä on niin tinttaa ja sinistä savea, etteivät siinä omenapuut menesty. Olisi varmaan kannattanut ottaa maanäytteet ja lähettää ne jonnekin tutkittavaksi, odotella tulokset ja yrittää tehdä johtopäätöksiä. Minä sen sijaan ostin sen siliän tien seitsemän (7) omenapuuntainta. Ja nekin siis kohdalle osuneista alennusmyynneistä ihan summassa.

Aloitetaan muutamilla määrittelyillä: ”Omenapuut jaetaan kesä-, syys- ja talvilajikkeisiin. Varhaisimmat kesäomenat kypsyvät elokuun puolivälissä. Ne ovat ohutkuorisia ja ne nautitaan sellaisenaan, koska ne eivät kestä varastointia. Syysomenat kypsyvät syyskuun aikana. Omenat voi syödä sellaisenaan ja ne kestävät viileässä varastossa muutamia viikkoja ja hyvässä varastossa jopa 2-3 kuukautta. Talviomenat poimitaan puusta hieman raakoina syys-lokakuun vaihteessa. Omenat ovat herkullisimmillaan, kun ne ovat olleet viileässä varastossa noin kuukauden. Talvilajikkeet säilyvät varastossa jopa 3-5 kuukautta.”

Nämä vaatimukset tuntuivat toistuvan suurin piirtein samanlaisina jokaisen omenalajikkeen yhteydessä:

Valovaatimus: Au (eli aurinkoinen) –Pv (puolivarjo)
Kasvupaikka: Syvämultainen.
Vyöhyke: I-IV
PH suositus: 6-7

Mukaan tarttuneet lajikkeet:

Tallinnan päärynäomenapuu (syysomena)

”Kyseessä on ns. Räävelin päärynäomena, eli vanha eestiläinen lajike 1700-luvulta, jota on Suomessa viljelty jo 100 vuotta. Kesä & herkkulajike. Hedelmä on keskikokoinen, maukas ja makeahappoinen. Hedelmän pohjaväri on vaaleanvihreä ja peiteväri lähes kauttaaltaan ruskeanpunainen. Malto on tiivistä, rapeaa ja hyvin mehukasta, usein kuulakasta. Kypsyy syyskuun loppupuolella ja varisee helposti. Hedelmät säilyvät varastossa 1-2kk. Maku hieno, päärynän makua muistuttava. Korkea C-vitamiinipitoisuus. Ruven ja muumiotaudin kestävä lajike sopii luomuviljelyyn. Puu on tanakkakasvuinen ja latvus on tuuhea. Puun oksakulmat ovat jyrkät; Oksat vaativat usein taivuttamista. Puun talvenkestävyys on hyvä.”

Kuvahaun tulos haulle tallinnan päärynäomena

En ollut eläissäni kuullutkaan koko päärynäomenapuusta, joten uteliaisuuksissani ostin tämän. Mielenkiinnolla odotan nuita päärynävivahteisia hedelmiä. Pakkohan tämä puu oli saada, kun itse puun kuvailu kuulostaa ihan siltä että joku on kuvaillut minut: tanakkakasvuinen, latvus tuuhea.

Heta (syysomena)

”Suomalainen uutuuslajike. Laskettu kauppaan 1996. Lajike kasvaa vuosien myötä isoksi ja vaatii siksi paljon tilaa puutarhassa. Kasvukorkeus 4-6m ja leveys 3-5m. Suomalainen Lobon ja Huvituksen risteymä. Sato runsas. Leveän puun oksakulmat ovat kestävät, eli puu on hyvärakenteinen. Kyseessä on myöhäinen syys- ja herkkulajike. Ruvenkestävyys on melko hyvä. Muumiotaudin kestävyys on hyvä. Hedelmä on suuri, punainen, kiiltävä, makeahappoinen ja jonkin verran aromikas. Malto on mehukas, lähes valkea ja siinä on usein mukana punaista. Sopii pöytähedelmäksi. Hedelmät poimitaan syyskuun puolivälissä ja kypsytetään varastossa pari viikkoa. Ne säilyvät kuukauden.”

Kuvahaun tulos haulle heta omena

Hedelmien kuvailut ovat kuin suoraan Alkon viinikuvastosta. Noinkohan tuollaisen ”aromikkuuden” pystyy tavan tallaaja paikallistamaan. Tässä taimessa oli muihin taimiin verrattuna huomattavan isot lehdet. Josko lehtien koko ennustaa sitten koko puun kokoa. Sopii pöytähedelmäksi varmasti sellaisiin huusholleihin, joissa ei ole kleptomaania ajokoiraa. Puu tuli onneksi tsägällä istutettua kulmimmaiseksi, joten sillä riittänee tilaa kasvaa.

Pirja (kesäomena)

Mitat samat kuin Hetalla. ”Sopii erityisesti tuorekäyttöön. Aikaisin keväällä kukkiva kesäomena ja herkkulajike, jonka hedelmät kypsyvät jo elokuun puolivälissä. Tuorekäyttöön sopivat hedelmät kannattaa nauttia lyhyen ajan kuluessa, sillä ne eivät säily kauan. Tämä kotimainen lajike kuuluu myös ilmastollisesti kestävimpiin omenapuihin. Sillä on melko hyvä vastustuskyky omenaruven suhteen ja hyvä vastustuskyky muumiotautia kohtaan, minkä vuoksi ko. lajiketta suositellaan luomuviljelyyn. Hedelmä keskikokoinen tai pieni. Aromi miellyttävän mieto; hienorakenteinen. Sato runsas jo pari vuotta istutuksesta. Kasvutapa hillitty. Puu on leveälatvuksinen.”



Kuvahaun tulos haulle pirja omena

Aiempina syksyinä omenat on saatu lahjoituksina sukulaisilta ja tuttavilta. Onneksi monelta tuntuu jäävän omenaa yli oman tarpeen. Tämä Pirja lupailee ensimmäistä satoa jo pari vuotta istutuksen jälkeen. Kunhan nyt pysyisi hengissä siihen saakka. Mukavaa huomata että on tullut hankittua luomuviljelyyn sopivia lajikkeita. Meillä kun joka tapauksessa on lannoitteen osalta tyytyminen ehtaan p*skaan eikä meillä ole vähäisintäkään aikomusta myrkyttää yhtään mitään.

Sariola (syysomena)

”Vanha kestävä herkku- ja talousomena. Korkealaatuinen herkkuhedelmä, joka on muodoltaan keskikokoa pienempi, litteänpyöreä. Hyvin myöhäinen syysomena sekä herkku- ja talouslajike, jonka omenat ovat nautintakypsiä syys–lokakuun vaihteessa ja säilyvät viikkokausia. Hedelmä on makeanhappoinen, hienoaromiltaan erikoinen; viinihappoinen. Malto kova ja tiivis, hienorakeinen ja mehukas. Hedelmän pohjaväri on keltainen, peitevärinä juovittaista punaa. Sato on keskinkertainen. Puu tulee myöhään satoikään; oksat ovat tanakat mutta ylöspäin suuntautuvat. Puu kehittyy korkearakenteiseksi. Terveytensä vuoksi lajike sopi luomuviljelyyn. Se tarvitsee toisen lajikkeen lähelleen pölyttyäkseen. Hyvä pakkasen ja taudinkestävyys. Eräs niistä vanhoista lajikkeista, jotka ovat tulossa takaisin kauppaviljelyyn. Kotoisin Hämeestä Eräjärveltä Nisulan talosta 1900-luvun alusta. 

Kuvahaun tulos haulle sariola omena



Oli ihanaa löytää tällainen lajike, jonka suomalainen alkuperä tiedetään ihan tarkalleen. Tämä puu pudotti lehtensä varhain, suorastaan pelottavan pian syksyisen istutuksen jälkeen. Olen iloisesti yllättynyt jos se on elolla keväällä. Puu satuttiin istuttamaan kaikkien muiden omenapuiden keskelle, joten sehän sopii että siitä tulee korkearakenteinen. Aion tosin leikata puita niin, etteivät ne kasva aivan ulottumattomiin.

Vuokko (kesäomena)

”Kesäomena, joka kypsyy elokuussa. Hedelmä on keskisuuri tai suuri, muodoltaan kekomainen. Pohjaväri vaaleankeltainen, auringonpuoleista pintaa peittää ohut oranssinviirukas peiteväri. Hyvä syönti- ja soseomena; maku sokerisen hapokas, malto rapea ja erittäin mehukas. Kotimainen uutuuslajike (Melba x Huvitus). Laskettu tutkimuslaitokselta kauppaan syksyllä 1999. Muistuttaa valkeakuulasta, mutta on talvenkestävämpi ja hedelmä säilyy nautintakelpoisena kauemmin. Omenapuu.com itse asiassa suosittelee korvaamaan valkeakuulaan vuokolla. Lajike on altis omenaruvelle, joten se vaatii kemiallista ruventorjuntaa ainakin sateisina kesinä. Lajike on runsassatoinen, voimakaskasvuinen ja oksakulmiltaan hyvä.”

Kuvahaun tulos haulle vuokko omena

Tuo kemiallinen yhtäänminkääntorjunta kuulostaa kyllä pahalta. Täytynee tarkkailla Vuokon vointia ja korvata se jollain kestävämmällä lajikkeella mikäli rupea alkaa olla liikaa. Enpä ole tullut koskaan ajatelleeksi että jossain on tutkimuslaitos, joka kehittelee markkinoille uusia omenalajikkeita. Mutta hyvähän juttu on se. Saadaan taudinkestävyyttä ja pohjoisiin olosuhteisiin soveltuvia lajikkeita. Soisin Vuokon menestyvän, sillä halajan omenasosetta.

Valkeakuulas (kesäomena)

”Aikainen kesälajike sekä herkku- ja soseomena, joka kypsyy varhain elokuussa. Hyvä yleispölyttäjä. Lajike lienee peräisin Baltiasta, mistä se levisi 1800-luvulla Skandinaviaan. Hedelmä on iso tai keskikokoinen, raikkaan makeanhappoinen, täysin kypsänä hienoarominen, erittäin mehukas ja läpikuultava. Sato on runsas ja puu tuottaa satoa jo nuorena. Hyvä yleispölyttäjä.”


Kuvahaun tulos haulle valkeakuulas


Niin. Ne pörräävät pölyttäjät tuli tapettua edelliskesänä. Vaan koskapa periksi ei ole vähäisintäkään aikomusta antaa, on suunnitelmissa hankkia muutamia uusia mehiläisyhdyskuntia ja jatkaa kyseisen rakettitieteen opiskelua. Kerrankos sitä on kantapään kautta asioita opittu. Tämä lajike oli niitä harvoja, jotka taimikaupan alennusmyyntihuumassa tunnistin. Muistaakseni olen tämän lajikkeen hedelmistä tykännyt. Puu mainitaan hyväksi yleispölyttäjäksi. Toivomme siis menestystään. Ja omenasosetta.

Railamo (syysomena)

”Syys/talviomena. Hedelmä on suuri ja toispuoleinen. Väri kellertävä, peiteväri voimakkaan punainen. Maku aromikas ja sokerinen, ei imelä. Alkuperäinen puu ilmeisesti Oulusta / Kempeleen seudulta. Lajike on menestynyt Jyväskylässä jo 60-luvulta saakka.”



Railamosta löytyi hirmu vähän tietoa netistä. Ei kai siis auta kuin jäädä odottelemaan ja katsoa mitä tuleman pitää. Mielenkiintoinen piirre tuo hedelmän toispuoleisuus. Mikäli alkuperäinen puu on pärjäillyt Oulun seudulla, pidän pärjäilyennustetta melko hyvänä täällä Savonmaallakin. 

Näyttäisin ostaneen siis kolme kesälajiketta ja neljä syyslajiketta. Yhtään talvilajiketta ei tähän arvontaan osunut. Lainkaan en tiedä onko jako toimivat sen osalta, kuinka omenaa tulee syötyä tuoreena ja kuinka pakastettua tai hillottua. Viileää varastoa ei tähän hätään ole käytettävissä kun kellarin kunnostustuskin on vasta harkinnan asteella. Eiköhän sen aika näytä onko jako käypänen ja eri lajikkeiden osuudet kohillaan. Ehdottomasti haluan kuitenkin jossain vaiheessa kokeilla omenapuun varttamista. Vartettakoon sitten suosikiksi muodostuneen puun oksasta uusi puu.

OMENAPUUN ISTUTUS:

  1. "Astiataimina myytäviä omenapuita voi istuttaa koko kasvukauden ajan.
  2. Istuta puu aurinkoiseen paikkaan. Kaiva reilu 50cm syvä ja halkaisijaltaan noin metrin levyinen kuoppa. Jätä paakun alle kiinteää maata, mikä estää puun painumisen alaspäin. Hyvää kasvualustaa tulisi olla noin 80cm. Istuta mieluusti kohopenkkiin, etenkin savimailla.
  3. Istuta puu entiseen syvyyteen eli paakun pinta jää korkeintaan pari senttiä maanpinnan alapuolelle.
  4. Paina tukikeppi juuripaakun viereen istutuskuoppaan. Tukikeppi pidetään paikalla useamman vuoden. Hillittykasvuisia omenapuita tuetaan jatkuvasti.
  5. Kastele kuoppa ja täytä mullalla. Tiivistä maa ja kastele vielä kerran runsaasti."
Istutimme puita kaameassa kaatosateessa liettyneessä mudassa velloen. Arvelen istutuksien onnistuneen teknisesti kuitenkin suht hyvin. Talvi ja pysyvä lumipeite tuli Savoon viime syksynä aikaisin, joten nähtäväksi jää ehtivätkö puut juurtua ennen routaa.

Aiheeseen liittyvä kuva

OMENAPUUN HOITO-OHJEET:

”Omenapuu viihtyy ravinteikkaassa ja hyvin kalkitussa mullassa, aurinkoisella paikalla. Istuta omenapuut 3–5 metrin välein. Kastele runsaasti kerran tai kuivina kausina kahdesti viikossa, kunnes taimet ovat juurtuneet kunnolla. Omenapuut tuetaan istutuksen yhteydessä kahdella tukiseipäällä, jotka pidetään 2–3 kasvukautta. Sidokset tulee tarkastaa vuosittain. Satoikäisen puun kastelu kuivina jaksoina parantaa sadon laatua ja määrää. Istuta vähintään kahta lajiketta, sillä yksinään kasvavan omenapuun sato jää pieneksi.

Jos omenapuu tuottaa runsaasti raakileita, niitä kannattaa harventaa, jotta hedelmät eivät jäisi kovin pieniksi. Omenapuu tulee leikata keväisin ennen silmujen puhkeamista, jotta se kasvaisi ilmavasti ja tasaisesti. Talven ajaksi runko on syytä suojata myyriltä ja jäniksiltä tiheällä metalliverkolla.

Omenapuun istutusleikkaus tehdään varhain keväällä ennen lehtisilmujen avautumista. Myös syksyllä istutetut puut leikataan vasta seuraavana keväänä. Pitkät latva- ja sivuoksat typistetään 30-40cm pitkiksi. Versot katkaistaan oksasaksilla noin sentin päästä silmusta, joka suuntautuu ulospäin ja sijaitsee oksan alapuolella. Mahdollinen kaksois- eli kilpalatva kasvaa jyrkässä kulmassa ylöspäin ja repeää helposti. Se poistetaan, samoin terävässä kulmassa kasvavat sivuversot sekä latvuksen sisään suuntautuvat ja hankaavat oksat."

Koska lampaita ei pitele mikään, hanhet vaeltavat nokkimassa kaikkea ja kanejakin saattaa silloin tällöin olla karussa, suojasimme jokaisen taimen kolmella verkolla: Runkoa vasten maanrajaan laitettiin myyräverkko, koko taimen ympärille jänis/rusakko/kani/hanhiverkko ja vielä uloimmas kierros lammasverkkoa. Äkkiseltään kuvittelisi ettei näitä nyt ainakaan ketään syömään pääse. Jyrsijöiden, nokkijoiden ja muiden mutustelijoiden lisäksi vastuksena on tietenkin vielä savinen maa ja kylmä talvi. Keväällä puut täytyy tukea tuulten varalta. Jännityksellä odotamme josko edes osa puista suvaitsisi selviytyä.


Kuvahaun tulos haulle omenapiirakka

Lähteet:

https://www.k-rauta.fi/rautakauppa
https://www.khpuutarhakeskus.fi
http://www.ahosentaimisto.fi

Jutun kuvat on haettu netistä.

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Rusakkometsällä koirien kanssa

Peuran- ja hirvenmetsästykseen tottuneelle rusakkojahti on Jotain Aivan Muuta. Yhteistä molemmille on ainoastaan odottelu. Kun peuran- ja hirvenmetsästyksessä odotellaan passipaikalla, rusakon metsästyksessä seuraillaan koiran / koirien liikkeitä. Nykyteknologia mahdollistaa sen, että koiralle tällätään kaulaan panta, joka lähettää jatkuvasti satelliittien kautta tietoa paikannusohjelmaan. 




Ohjelmasta sitten älypuhelimen kautta seuraillaan missä koira liikkuu. Myönnän, että tutkapannalla varustettu koira ja älypuhelintaan seuraava metsästäjä ei ehkä luo välitöntä kuvaa alkukantaisuudesta, mutta niin kauan kuin moiset härpäkkeet tässä maailmassa toimivat, on sangen mukava tietää missä koira liikkuu ja että sillä on kaikki hyvin. Rusakon perässä putkinäöllä säntäävä koira saattaa syöksyä autotielle tai laukkoa syksyllä tai keväällä heikoille jäille. Silloin on hyvä olla perillä koiran sijainnista jotta pääsee tarvittaessa hätiin. Joskus koira saattaa myös väsähtää päivän päätteeksi ja laittautua lepäämään ihan mihin sattuu. Syksyllä hain pari likomärkää ajokoiraa nukkumasta kaatosateessa talon portailta muutaman kilometrin päässä kotoa. Eivät kuulema oikein itsekään tienneet mikseivät olleet tulleet kotiin. Siinä olisi ollut huolta ja murhetta elleivät pannat olisi kertoneet että nyt pysähtyi sekä liike että ajatus kylän toiselle laidalle.


Perushyppy

Koiraa pakoon.


Seurantaohjelma kertoo koiran etenemisnopeuden ja piirtää reittiä maastokarttaan koiran etenemisen mukaan. Koiran pannassa on sirukortti, johon pannan toiminta perustuu. Kyseessä on siis puhelinliittymä, joka tarkoittaa sitä että koiralle voi myös soittaa. Vaikkakin ohjelma osaa laskea koiran haukkutiheyden, pannassa on myös mikrofoni, jonka kautta voi kuunnella koiran haukkua. Etevä metsästäjä pystyy koiran haukkutiheydestä ja etenemisnopeudesta päättelemään laukkooko rusakko aivan koiran edessä vai onko meneillään jotain muuta. 

Samalta kartalta voi seurata useammankin pantakoiran etenemistä. Jokaiselle koiralle piirtyy karttaan oma viiva. Tiedot päivittyvät minuutin välein, joten haasteeksi jää hankkiutua oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Eikä ole helppoa sekään. Kokeneet metsästäjät osaavat arvioida rusakon etenmistä maaston muotojen ja kasvuston mukaan, mutta aina jää saaliille mahdollisuus "vetää pidempi korsi". 




Eri koirien ajotyyleissä on eroja. Suomenajokoiramme toimii hyvin itsenäisesti ja hakee jänistä laajaltakin alueelta. Sen perään on turha kysellä ennen kuin se itse katsoo juosseensa tarpeeksi. Tämän koiran kanssa hommaa hankaloittaa se, että sillä on ilmeisesti vinttikoiran luonne. Vapaaksi päästyään se tuntuu juoksevan ihan vain juoksemisen takia. Tällä menetelmällä päädytään hyvin nopeasti siihen tilanteeseen, että koira on juossut muille maille vierahille, eli luvallisten metsästysalueiden ulottumattomiin. Eipä siinä auta kuin odotella että koira palaisi etsimään jänistä luvallisille maille. Ellei palaa, saattaa päivän ainoaksi hyödyksi jäädä liikuntaa saanut ajokoira.




Venäjänajokoira taas toimii lähempänä ihmistä, mutta silti hyvin itsenäisesti. Sen saattaa saada jopa kiinni kesken jahtipäivän jos se sille päälle sattuu. Nuori venäjänajokoiramme Olga saattaa hyvänä päivänä juosta 90km. Iäkkäämpi suomenajokoiramme Ritu tyytyy yleensä noin 40-50 kilometriin. Eri pituiset päivämatkat saattavat tosin kertoa myös siitä, että iäkkäämpi koira on kokeneempi ja se löytää jänikset helpommin. Nuorella koiralla kilometrejä saattaa kertyä siitä, ettei se löydä rusakkoa.




Sekarotuisemme Netta (50% suomenpystykorva / 50% suomenajokoira) tarvitsee metsälle seurakseen mieheni Sasun. Netta ei vähäisimmässäkään määrin anna minun pyyntöjeni ja ohjeideni haitata puuhiaan. Se piippaa Sasun jaloissa, irtautuu vain hyvin lyhyesti ja lähelle ajamaan rusakkoa ja on ensimmäisenä autolla/matkalla kotiin jos Sasu vähänkään vihjaa että päivä olisi pulkassa. Se näyttää toisinaan suoranaisesti odottavan, että ajokoirat tekevät työt, eli etsivät ja löytävät rusakon ja juoksuttavat sen lähimaastoon liittyen porukkaan vasta siinä vaiheessa kun riemu on ylimmillään. Pystykorvapuoli tästä koirasta muistaa myös haukkua puussa nököttävät oravat ja linnut.




Lapin pojalla Moskulla on jahtihommat vielä hakusessa. Se löytää rusakoita melko hyvin ja pölläyttää ne liikkeelle, mutta hukkaa ne pian. Noh, vielä ehtii oppia.




Joskus rusakkoa ei näy ei kuulu. Silloin ehditään vaikka nauttia maisemista.




Toisinaan saadaan myös saalista. Rusakonliha on kaninlihaan verrattuna hyvin tummaa ja selvästi riistanmakuista.




Eivätkä ajokoirat kysele kolmeen päivään mitään.