torstai 16. elokuuta 2018

Välitilinpäätös

Lähtiessäni pyrkimään kohti omavaraisuutta en todellakaan tiennyt mihin ryhdyin ja kuinka opettavaista tämä touhu tulisi olemaan. Olen jo joitakin aikoja miettinyt, mitä kaikkea olenkaan jo tähän mennessä oppinut. Ja kaikki se oppiminen on kirkastanut minulle kuinka vähän mistään tiedänkään. Olen kuitenkin oppimistani jutuista iloinen ja onnellinen ja jaan niitä nyt teidän kanssanne.


  • Kanan saa parhaiten kiinni tarttumalla sitä nopealla kädenheilautuksella jalasta. Sulkapeite on liukas ja kana sen verran pyöreä otus, ettei siitä saa kunnolla otetta muualta kuin jalasta. Jalkaan tarttumista seuraa tietty paniikkikaakatus ja räpistely, mutta kanaa ei tietenkään jäädä roikottamaan jalasta vaan heti kun siitä on saatu ote, se pyöräytetään kainaloon.
  • Karitsat syntyvät yöllä tai varhain aamulla. Turha on väijyä karitsointia aloittelevan uuhen mahdollista avuntarvetta päiväseltään. Se ryhtyy karitsointihommiin kun olet nukkumassa. Tämä tietää yöllistä ramppaamista lampolassa karitsointiaikaan.
  • Lampaat voi halutessaan aidata. Se ei isostikaan häiritse lampaiden kulkemista. Ihan sama onko aita verkkoa, vai paimenpoikasysteemi, jossa teoriassa kulkee sähkö. Lampaiden vapaudenkaipuuta ei voi kahlita.


  • Edelliseen liittyen: On aidattava puutarha jos jotain mielii kasvattaa. Lampaat eivät haihdu maisemasta. Ne vaeltelevat lähimaastossa ja syövät takuulla kaiken sen, mitä ei niinkään tarvitsisi syödä jättäen koskemattomaksi ne kasvit, jotka olisi voinut rikkaruohonkitkennän nimissä syödäkin.
  • Kun hommaan kotvautuu, lammas siirtyy tunnissa laitumelta saunanparteen. Suurin homma on lihojen irrottelu luista ja niiden jatkotyöstäminen.
  • Jolloin - liittyen edelliseen - lihat ja kaikki mikä jemmataan kesän ja syksyn aikana pakkaseen on syytä jalostaa mahdollisimman pitkälle. Isot lihakimpaleet ja paistit löytyvät siitä samaisesta pakastimesta vielä keväälläkin kun jauhelihat, suikalelihat, fileet ja pikkupaistit on ajat sitten syöty.
  • Kana on yksinkertainen ja julma eläin. Jos ei jatkuvasti valvo että laumassa pysyy tasapaino ja feng shuit kohdallaan, lauma hakkaa pahnanpohjimmaiseksi katsomansa verille tai alkaa tappaa omia tipujaan. On siis oltava perillä lauman koostumuksesta ja henkilökemioista.


  • Edelliseen liittyen: Aggressiivinen kukko on syytä siirtää kanalasta pataan heti ensisekoilujen ilmaannuttua. Jos kukko on ilkeä kanoille, on vain ajan kysymys milloin se tulee ihmisen silmille. Maailmassa riittää hyväluonteisia kukkoja, joten on aivan turha katsella minkään urpon sekoilua kanalassaan.
  • Ruuanlaitto ei ole vaikeaa. Tarvitaan vain kunnolliset raaka-aineet, joku käsitys asiasta, nippu kokeilunhalua ja rohkaiseva mies. Edellisessä elämässäni turvauduin valmismarinadimössöihin kun en muuta osannut. Nykyään teemme ruokaa yhdessä ja nautimme lopputuloksesta antaumuksella. Ja jos kaikki kokeilut eivät aina onnistu niin so what. Ei muuta kuin kokeillaan jotain muuta ensi kerralla. 


  • Monen monta asiaa oppii vain tekemällä. Kun ei ole mitään havaintoa elikon nylkemisestä, suolestamisesta tai lihojen irrottelusta luista, ei muuta kuin sopiva kohde työn alle ja hommaa ihmettelemään. Tietenkin on eduksi jos joku osaa yhtään kertoa mitä kannattaa tehdä niin ettei arvokkaita lihoja mene hukkaan.
  • Terävät veitset ovat elinehto. Tylsien kanssa menee hermo ja tulee haavoja.
  • Teurastaminen on pakko osata tehdä myös yksin. Loukkaantunut eläin tai esim. toisiaan pieksemään ryhtyneet kukot on pakko pystyä ottamaan hengiltä heti ja mieluusti vielä niin että lihat saadaan talteen. Jos siis pitää hyötyelikoita, on kyettävä niitä myös lopettamaan.


  • 17 astetta on ihmiselle täysin riittävä sisälämpötila. Ensimmäisen talven täällä Savossa vietin tuossa puuhellan nurkalla. Sitten kroppa tottui ja nyt yli 20 asteen lämpö talvisaikaan tuntuu jo ihan kohtuuttomalta.
  • Keskeneräisyydensietokyky on syytä olla melkoisen hyvin kehittynyt. Koko ajan on läjä hommia levällään ja toinen mokoma odottamassa aloittamista. Ja jos joku homma uhkaa joskuskin valmistua, on syytä nopeasti hankkia jokin uusi eläinlaji, jolle pitää rakennella häkit ja kopit tai hoksata olla vailla vaikka kellaria tai kasvihuonetta, jolloin päästään myös ihmettelemään sitä, mistä otetaan rahat moiseen rojektiin.
  • Omavaraistelu lasketaan oikeaksi harrastukseksi, koska se vie kaikki rahat. Persaukisuudensietokyky on siis välttämätön. Sen verran kannattaa olla tuloistaan ja menoistaan kartalla, että pystyy ruokkimaan ja hoitamaan elikot ja itsensä, mutta kaiken muun osalta roikutaan alati siinä selviytymisen rajamailla.
  • Parisuhteen laatuajaksi lasketaan kaikki yhdessä tehdyt jutut. Parisuhteen laatuaikaa ovat siis niin polttopuiden teko, paskan lappaminen jostakin jonnekin, taimien istutus kuin miljoonat rakennushommatkin.


  • Persiillään istuminen on poikkeustapaus ja luksusta. Meillä merkitään kalenteriin erikseen se, jos on ehditty katsoa leffa. Huonosti ovat menestyneet kanavapakettien kaupustelijat meillä.
  • Nukkumatti on luotettava tyyppi. Palkkatyöt yhdistettynä tämän sirkuksen pyörittämiseen ovat sen verran hc-kamaa, että tolkku on pois illalla ennenkuin pää on tyynyssä.
  • Vastoinkäymistensietokyky on yhtä välttämätön kuin persaukisuudensietokyky. Vaikka kuinka parhaansa tekisi niin joskus hommat eivät vain mene kuten siellä kuuluisassa Strömsössä. Nähtyäsi isosti vaivaa esim. uuhien eteen, on raastavaa kun uuhi synnyttää kuolleet karitsat, mutta elämä nyt vaan on. Ensi kerralla ehkä paremmin tai sitten ei. Tietenkin on syytä oppia virheistään. Joskus jokin homma menee pieleen siksi, että oma osaaminen ei ole ollut riittävää. Sitten vain opiskellaan lisää ja painellaan leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä.
  • Vaan onneksi niitä palkitsevia hetkiäkin on usein ja paljon. Toivottomina rääpäleinä syntyneet karitsat kampeavat jaloilleen ja niiden mutsille saadaan opastettua lastenhoidon alkeet. Kani pyöräyttää 10 reipasta poikasta hoitaen ne täydellisesti itse ja sen perkeleellisimmän viinimarjapensaansyöjälampaan fileet maistuvat täydellisiltä viikon orressa riiputtuaan.


keskiviikko 15. elokuuta 2018

Saskatoon

Todettuani menneinä kesinä että kasvimaaviljely ei ole sen paremmin vahvimpia osaamisalueitani kuin tällä hetkellä suurimpia kiinnostuksen kohteitanikaan, päätin ainakin tänä kesänä keskittyä puihin ja pensaisiin. Tässä talossahan ei ole oikeastaan minkäänlaista puutarhaa muutamaa viinimarjapensasta lukuunottamatta.

Seitsemästä syksyllä maahan tuupatusta omenapuuntaimesta selvisi hengissä 4,5 tainta. Kaksi taimista kuoli tykkänään. Toinen ilmeisesti kovan pakkastalven nujertamana, toinen hanhien listimänä. Hanhien tappaman puun ympärille asetettu kanaverkko oli huomaamattamme painunut talven aikana linttaan ja päiväkävelyillään olleet hanhet olivat äkänneet kevättalvella turvonneet silmut. Siitä puusta ei jäänyt jäljelle paljon muuta kuin ranka. Harmillisesti kyseessä oli juurikin se jännittävä tallinnan päärynäomenapuu. Hankin loppukesän alennusmyynneistä kyllä uuden. Kolmas puuntaimi kuoli vain varttamiskohtansa yläpuolelta. Tyvi jäi vahvasti elolle. Täytynee koittaa varttaa puu uudestaan.

Olin aikoja sitten lukenut jostain lehdestä saskatoon -pensaista. Kun taimia sitten tuli vastaan paikallisen maatalousliikkeen valikoimassa, niitä lähti heti mukaan kolme.




Tapojeni mukaan olin jälleen siinä tilanteessa, että googlettelin tietoja kasvupaikkavaatimuksista ja siitä mitä ylipäätään oli tullut ostettua siinä vaiheessa kun taimet töröttivät pihalla kottikärryissä.

Eli mikä ihmeen saskatoon? Pensaan suomenkielinen nimi on marjatuomipihlaja. Kuulostaa sen verran sekavalta, että päätin itse ottaa käyttöön tuon creenkielisestä sanasta "misâskwatômin" johdetun saskatoon -nimen. Marjatuomipihlajia on muitakin sortteja ja saskatooneiksi kutsutaan nimenomaan viljelyyn valittuja lajikkeita, joissa on kuulema herkullisen makuiset marjat. Taimeen kiinnitettynä ollut lappu tiesi kertoa että "Syvänsiniset, pyöreät, makeat, hyvänmakuiset marjat. Lajike on runsassatoinen ja tulee nopeasti satoikään. Kasvutapa on pysty ja juurivesoja muodostuu jonkinverran. Syysväri keltapunainen." Erityisen ilahtunut olin siitä, että taimet olivat kotimaista tuotantoa.

"Saskatoon on tiheähaarainen pensas tai pikkupuu, joka kasvaa 1-6 metrin korkuiseksi. Oksat ovat punaruskeita ja lehdet pyöreähköjä, 3-5 sentin pituisia ja niissä on hammastusta kärjessä. Saskatoon kukkii aikaisin keväällä, jolloin lehdet ovat vasta puhkeamassa. Valkoisia, halkaisijaltaan 2-3 sentin kukkia on runsaasti. Pienehköt, siniset marjat kypsyvät kesä-heinäkuussa. Saskatoonit kasvavat usein ryhminä." (Wikipedia)




Koska pensaista tulee melkoisen kookkaita, ennakoin tilannetta niin että istututin taimet väljästi alapihalle, jonne tyrnit olivat jo aikaisemmin muuttaneet. Josko nämä nyt selviäisivät vähemmällä vaeltamisella kuin tyrniparat. Saskatoonia viljellään Pohjois-Amerikassa marjakasvina. Tätä supermarjaa käyttivät jo intiaanit esim. liharuokien höysteenä. Saskatoon-marja muistuttaa hieman mustikkaa niin ulkonäöltään kuin maultaankin.

Koskaanhan en ole moista marjaa tietääkseni edes nähnyt saatika maistanut. Kuumennettaessa marjan mausta tulee kuulema mantelimainen. Saskatoon säilyy pakasteena hyvin ja sitä voi käyttää mustikan tapaan. Saskatoon sisältää yli tuplasti enemmän kuitua, kolminkertaisesti kaliumia ja hieman enemmän C-vitamiinia sekä proteiinia kuin mustikka. Saskatoon luetaan mukaan nk. superfruit -ryhmään.




Saskatoonin pitäisi viihtyä Suomen olosuhteissa hyvin, sillä se on kotoisin Kanadasta. Marja pitää valosta, joka saa sen myös maistumaan makeammalta. Amerikan alkuperäisasukkaat käyttivät marjoja mm. pemmikaanin maustamiseen. Marjoja voidaan käyttää piirakoihin, hilloihin sekä viinien ja oluen maustamiseen tai syödä sellaisenaan.

Kasvista käytetty englanninkielinen nimi serviceberry viittaa sen käyttöön hautajaistoimituksissa uudisraivauksen aikoina. Tuolloin talvella kuolleet tavattiin haudata varhaiskeväästä, jolloin ainoa kukkiva kasvi oli saskatoon. Kukat olivat myös merkki siitä että routa oli sulanut tarpeeksi, jolloin hautoja voitiin taas kaivaa.


Saskatoon-marja muistuttaa ulkoisesti hieman mustikkaa. Valkokukkainen pensas tai pikkupuu on samalla puutarhan koristekasvi. Copyright: Shutterstock.


Lampaisiin ja hanhiin olen jo tottunut olemaan luottamatta. Vaikka niille olisi tarjolla mitä herkkuja, niin niiden nyt vaan näyttää olevan välttämätöntä maistella kaikkea tielle osuvaa. Ja sitä tielle osuvaahan löytyy kun ei turhan päiten vanhene aitauksessaan. Lampaathan on teoriassa aidattu, mutta ne tuntuvat pitävän aitaa hyvin viitteellisenä toiveena pysyä tietyllä alueella. Ja lampaan vapaudenkaipuutahan ei pidättele mikään. Niinpä nykyään aitaan kaiken istutettavan perusteellisemmin kuin lampaat.




Tänä tuskaisena hellekesänä uusien taimien istuttaminen vaatii ankaria kasteluponnisteluja, mutta onneksi on pumppu, letkua ja suuremmanpuoleinen lampi ihan tuossa rannassa. Josko jo ensi syksynä saataisiin jokunen marja.

Faktat ja kuva marjoista Wikipediasta ja mtv3.fi -sivuilta.