Moskua ei ole pentuna rekisteröity mihinkään. Ei sen paremmin rotuun kuin olemassaolevaksikaan. Se muistuttaa kuitenkin huomattavissa määrin ruotsinlapinkoiraa. Wikipedia tietää, että "ruotsinlapinkoira on luonteeltaan ystävällinen, älykäs, aktiivinen ja toimelias. Ruotsinlapinkoira sopii luonteeltaan kotikoiraksi ja rakastaa ulkoilua säästä riippumatta." Täsmää niin ulkonäön kuin luonteenkin puolesta. Koiran kanssa täytyy olla suorastaan varovainen, koska se oppii niin toivotut kuin vahingossakin opetetut jutut ihan kerrasta. Ruskean värin kadottua turkista myös ulkoiset tuntomerkit täsmäävät ruotsinlapinkoiraan entistä paremmin.
Mosku muutti meille Lapista. Hänen vaiherikkaasta aiemmasta elämästään voi lukea täältä ja täältä: Koiran edellisen omistajan, siskoni Jonnan näissä omissa blogikirjoituksissaan mainitsema ruskea väri Moskun turkissa on hävinnyt sen myötä kun se on päässyt kunnollisen ruuan äärelle. Oma arvioni on, että Mosku on aikoinaan (ennen Jonnalle muuttamistaan) niin huonoilla sapuskoilla että se on näkynyt turkinkin huonokuntoisuutena. Nyt Mosku on yönmusta ja kiiltäväkarvainen.
Minulla ei ollut juuri minkäänlaista kokemusta uroskoirista, olivathan kaikki elämäni koirat yhtä nuorena menehtynyttä mopsia lukuunottamatta olleet narttuja. Minulla ei myöskään ollut juuri minkäänlaista käsitystä pystykorvista rotuna. Mieheni vanhan sekarotuisen pystykorvan tunnen kyllä tyyppinä ja yksilönä, mutten ole osannut erottaa mitkä ominaisuuksistaan ovat pystykorvaa, mitkä toista rotuaan suomenajokoiraa ja mitkä yksilöominaisuuksia.
Oli siis ihan hauska seurata Moskun kotiutumista. Ensimmäinen ilta oli yhtä mylläkkää. Moskua tietenkin jännitti ja varmasti pelottikin kun yhden kissan seura vaihtui viiden koiran seuraan samalla kun laumanjohtajat, osoite ja maakuntakin menivät uusiksi. Alku oli yhtä menoa ja meininkiä, mutta jo seuraavasta päivästä lähtien kaikki alkoi sujua mitä mukavammin.
Kairassa viettämästään repaleisesta lapsuudestaan huolimatta Mosku on mitä hyväntahtoisin ja herttaisin tyyppi. Se sieti alusta asti jopa mopseja. Vertailukohtana kerrottakoon, että vanha pystykorvamme ehdotti ensimmäisen 1,5 vuoden ajan että voisi syödä nuo kinkkurullat pois jaloista pyörimästä ja hyväksyy ne nykyäänkin vain "hajuraon" päästä. Venäjänajokoiramme Olga on jotakuinkin samanikäinen Moskun kanssa ja he löysivät heti yhteisiä riehuntajuttuja.
Mies toivoo Moskusta metsästyskoiraa. Ainakin viettiä tuntuisi olevan. Kyllä on hihna suorana ja ääntä ja tapahtumaa läsnä jos riistan jälkeä löytyy esim. iltalenkillä. Vielä emme ole päässeet Moskun kanssa ihan tosissaan metsästystä kokeilemaan, mutta josko vanha pystykorva toimisi Moskulle mallina. Kesällä Mosku sai pihalta kiinni karkuteillä luikkineen kanin. Taitavasti se pupun nappasi ja aivan enemmittä keskusteluitta luovutti sen minulle kun itselleni sitä vaadin. Hyvä poika.
Huomattavaksi plussaksi laskettakoon myös se, että Mosku osaa pysyä tontilla. Se on jatkuvasti näköetäisyydellä tuvan nurkalta. Vanhassa pystykorvassamme on puolet ajokoiraa, joten se haihtuu horisonttiin heti tilaisuuden tullen. Mosku saa siis nauttia huomattavia määriä vapaata ulkoilua koska ilmeisesti rodun pitkä historia poropaimenena ja siis paimennusvietti pitää sen laumansa lähellä. Edes jäniksen jäljelle juoksemaan päästettyjen ajokoirien perään Mosku ei pihasta imeytynyt. Hämmästyttävää.
Mosku kokeili hiukan juoksuttaa lampaitakin. Sillä oli ihan selvästi käsitys siitä, että paimennus olisi hänen juttunsa, mutta osaamista ei ainakaan vielä ollut muuhun kuin sekasorron luomiseen. Vaikea tietää kuinka pitäisi toimia kun mallista ei ole päässyt oppimaan eivätkä uudet ihmiset ole ainakaan vielä osanneet ohjeistaa kuinka homma hoidetaan.
Ehdin etukäteen miettiä kuinkahan työläs pörröinen turkki olisi. Olen juuri siksi pysytellyt sileäkarvaisissa roduissa, että en vähimmässäkään määrin ole föönaaja,puunaaja&tupsuttaja -tyyppiä. Tämäkin huoli oli turha. Jostain käsittämättömästä syystä turkki pysyy puhtaana pahimpia kurakelejä lukuunottamatta ja silloinkin sen saa puhtaaksi nopealla suihkukäynnillä. Turkki ei likaannu, ei takkuunnu, eikä tämä koiratyyppi näytä olevan epämääräisyyksissä kieriskelevää sorttia. Sitävastoin se pakkaskeleillä tuoksuu jopa hyvältä. Sellaiselta hyvin tuuletetulta. Ja ihan pesemättä. Hyvin erikoista.
Olin arvellut että Moskusta tulisi lähinnä mieheni koira. Mies kun on sellaista pystykorvatyyppiä. Iloiseksi yllätyksekseni olen kuitenkin myös itse kovasti tykästynyt tuohon villahousut hulmuten kirmaavaan otukseen. Mosku tuntuu uskovan aina kaikista pelkkää hyvää, luottaa kaikkiin ja kaikkeen ja se on ihan perusasetuksiltaan aina hyväntuulinen. Myös lapsien kanssa kaikki on sujunut enemmän kuin hyvin. Moskulla on huumorintajua ja pitkä pinna, eikä se juostessaankaan taklaa penakoita pusikkoon tai hypi niitä kumoon. Myös pihalla vapaana toikkaroivat hanhet saavat olla Moskulta rauhassa.
Moni pystykorva on sellainen "ammattinaputtaja". Vaikuttaa siltä että ne haukkuvat ihan vain kuunnellakseen omaa ääntään. Mosku ei turhia metelöi. Läheisen tien kulkijat kommentoidaan, mutta niitäkään se ei lähde paikan päälle tapaamaan vaikka olisi yksin pihalla. Tämä on kyllä ihan mahdottoman hieno juttu. Vapaana kirmaava pystykorva pitää myös pienpedot poissa nurkista. Naamakirjan lintuharrastusryhmistä saa tämän tästä lukea miten pienpedot ovat tunkeutuneet lintutarhoihin aiheuttamaan tuhoa ja hävitystä, mutta täällä tontilla partioiva pystykorva pitää moiset ei toivotut vieraat loitolla. Mosku osaa käyttää ääntään myös halutessaan takaisin lämpimään tupaan. Se ilmoittaa oven takana että "Vuh" ja toistaa pyynnön tarvittaessa. Ei siis oven raapimista, mutta ei myöskään pihalla värjöttelyä.
Ainoiksi ongelmiksi uuden perheenjäsenen osalta näyttäisi siis jäävän, että mopsien pehmoleluilta häviävät korvat, hännät ym. ulkonevat osat ja että nyt sohvalla on entistä ahtaampaa, mutta pukki tuonee jouluna lisää leluja ja eipähän ole sohvalla kylmää eikä yksinäistä. Myönnän suhtautuneeni Moskuun aluksi hieman varauksella, mutta nyt olen yllättänyt itseni tykkäämästä siitä ihan hurjasti. Yhteiselo sujuu päivä päivältä paremmin ja kaikki Moskun tahallaan tai tahattomasti järjestämät yllätykset ovat olleet positiivisia. Kerrassaan rakastettava otus <3
Tämän blogijutun kuvat ovat etevän siskoni Jonna Saaren ottamia. Kiitos Jonnalle kuvista!
