Tutustuimme viime kesänä vuotuisella häämatkallamme Riikaan ja hiukan laajemminkin Latviaan. Riian ihanilta kauppahalleilta mukaan tarttui nippu tomaatinsiemeniä. Koska yhteistä kieltä myyjärouvan kanssa ei löytynyt, ei tomaateista ollut mahdollisuutta kysellä sen tarkemmin. Siemenpussien tekstien anti on yhtä laiha. Konsonanttiviidakon ohjeistuksista on mahdotonta saada mitään tolkkua. Etenemme siis tomaatinkylvön perusohjeiden mukaan.
Kotipuutarha -lehden nettisivut iloitsevat että tomaatin kylvö ja kasvattaminen on helppoa ja palkitsevaa puuhaa. Sepä hyvä. Yritin taannoin kasvatella tomaattia taivasalla kasvihuoneen puuttuessa, mutta siitä ei kyllä tullut yhtään mitään, vaikka kuinka valitsin lajikkeeksi avomaantomaatin. Nyt kun ostoskeskuksesta tarpeettomaksi jäänyt ostoskärrykatos on onnistuneesti haalattu tontille, pystytetty uudelleen ja ristitty kasvihuoneeksi, on taas aika herätellä toivoa omista tomaateista.
Työskentelin lukiovuosina kolme kesää kaupallisella tomaattipuutarhalla ja senkin tähden kuvittelen tietäväni tomaattien kasvatuksesta jotain. Silti on edelleen täysin mahdollista tyriä koko homma. Lienee siis syytä noudattaa nöyrästi asiaa osaavampien ohjeita ja yrittää parhaansa mukaan säätää kasvihuoneen asetukset kohilleen.
Riian kauppahallien siemenkojulla tapahtui se klassinen itsehillinnän katoaminen ja ostin tomaatteja kymmentä eri sorttia. Koska toki ennemmin överit kuin vajarit. Poimin laajasta valikoimasta ne eksoottisimman näköiset, joihin en suomalaisilla siemenhyllyillä ollut törmännyt. Siemenkojulla olisi ollut myynnissä jopa herkkutattien (!) siemeniä, mutta ne olivat hurjan hintaisia. Mietityttämään jäi kuinka ihmeessä herkkutattia voi siemenpussissa myydä. Ken tietää, kertokoon.
Jotta pysyisin kärryillä eksoottisista tomaateistani ja pystyisin suurimmiksi suosikeiksi muodostuvia lajikkeita tilaamaan jatkossa lisää jostain netin syövereistä, tein jokaiselle oman nimikyltin. Siemenpakkausten kirjavista merkinnöistä oli välillä vaikea päätellä lajikkeen nimeä, joten tämä nimitikkulajitelma on nyt mallia "best guess". Nimeämistä vaikeutti myös latvialaisten oma tyyli kirjoittaa englantia. Oletan että Blac cherry on itse asiassa Black cherry, koskapa esim. näyttelijä John Malkovich on paikallisittain Dzons Malkovics.
Kaivelin aitasta kylvöhommissa aikaisemminkin käyttämäni dyno-laatikot ja niihin sisälle pienemmät taimipurkit. Vähän ällöttävä muovikokonaisuushan tästä tulee, mutta pahuksen käytännöllinen. Dynoissa tukut toimittavat ihanmitävaan puolivalmiita ja valmiita elintarvikkeita suurtalouskeittiöihin, joista ne tyhjenemisen jälkeen päätyvät roskiin. Halutessaan niitä siis saa ruokapaikoista yleensä vallan ilmaiseksi.
Riiassa tomaatinsiemenpussien hinta vaihteli 0,85€-3,70€ välillä. Osassa pusseista siemeniä oli vaikka kuinka, osassa vain muutama. Myös siementen väri ja koko vaihtelivat lajikkeen mukaan suuresti. Kyllä en ollut ennen nähnyt punaisia tomaatinsiemeniä. Kylvin kieli keskellä suuta jokaista lajiketta 4 siementä kahteen purkkiin (2+2). Josko joku neljästä itäisi ja kasvaisi ihan tuotteliaaksi asti. Mikäli tämä homma nyt onnistuisi yli odotusten ja kaikki siemenet lähtisivät itämään ja selviytyisivät isoiksi asti, olen kyllä auttamattomasti pulassa 40 tomaatintaimen kanssa, mutta sitä vaaraa tuskin on.
Koska taimiviljelmiä on tässä talossa koirien ja kissojen takia mahdotonta jättää avoimiksi pitkin pöytiä, hommasin vielä pari minikasvihuonetta tomaateille lastentarhoiksi. Luulisi sitä kelpaavan nuissa taimettua.
Taimikasvatukseen kannattaa varata aikaa noin 2kk. Eteläisessä Suomessa kasvihuonetomaattien kylvöt tehdään vissiin maaliskuun puolivälin tienoilla, mutta täällä Savonmaalla riittänee tämä maalis/huhtikuun vaihde. Kevään etenemisestä ei toki koskaan tiedä, mutta ainakin vielä tällä hetkellä lunta on puolisen metriä. Siemenet kylvetään sentin syvyyteen. Virallisen ohjeen mukaan multa tulisi etukäteen kostuttaa erillisessä astiassa, mutta sitä ei nyt tullut tehtyä. Kastelin mullan kylvön jälkeen.
Kylvös ohjeistetaan peittämään talouskelmulla tms. mutta kokeilen josko nämä minikasvihuoneet toimisivat kelmun tavoin. Kylvös tulisi asettaa lämpimään paikkaan (+25-30 astetta), mutta eipä ole vanhassa talossa tavoitettavissa tuollaisia lämpötiloja muualla kuin uuneissa ja niissäkin vain satunnaisesti. Toivoa siis sopii, että talon peruslämpötila +17 riittää, sillä muuta ei ole tarjolla.
Nimikyltittömiin purkkeihin tökin kääpiöauringonkukan siemeniä.
Sittenpä ei muuta kuin toivotaan ja odotellaan.
Vanhaa maatilaa asuttava pariskunta ottaa askeleita kohti omavaraista elämää. Tavoitteena on tuottaa mahdollisimman pitkälle ruoka itse, löytää ja elvyttää vanhoja, jo unohtuneita tietoja ja taitoja sekä varautua pärjäämään poikkeusolosuhteissa.
torstai 28. maaliskuuta 2019
maanantai 4. maaliskuuta 2019
Tulet tuluksilla
Viime talvena hiihtelimme (kuinka kevyeltä ja helpolta sen saakaan kuulostamaan) etsimässä taulakääpiä ja teimme niistä taulaa. Vaan kuinkapa karkulla (tuo mutkarauta), limsiöllä (piikivellä), taulalla ja kuivalla katajankuorella sitten tulet saadaan aikaiseksi?
Lähtökohtana tässä hommassa on siis hyvästä hiiliteräksestä taottu karkku, joka on oikealla tavalla karkaistu. Näitä löytää joskus keskiaikamarkkinoilta, tai suoraan joiltakin sepiltä. Lisäksi tarvitaan pehmeää, kuivaa, käävästä tehtyä taulaa, piikiveä ja sytykkeitä. Piikiveä ei Suomessa luontaisesti tavata. Suomen kivikautinen väestö hankki piikivensä Venäjältä, Skandinavian eteläosista tai Keski-Euroopasta. Jos kiveä haluaa itse etsiä, on parasta hankkiutua merenrannoille vanhoille satamapaikoille, sillä purjelaivojen aikaan pohjalasti (eli paarlasti) oli yleensä piikivisoraa. Mainioksi sytykkeeksi käy kuivattu ja käsissä hieromalla pehmeäksi pyöritelty katajan ulkokuori, joka on kääritty rutikuivaan koivuntuoheen. Koivuntuohirulla toimii tuulensuojana kytevälle taulalle, mutta suojaa myös sytyttäjän sormia kun taula katajankuoren sytyttää.
Valmistelut on hyvä tehdä huolellisesti, jottei arvokasta taulaa turhaan haaskaannu: Aseta peukalonkynnenkokoinen taulanpala piikiven terävän reunan päälle siten, että kiven reuna ja taulanpalan reuna ovat tasan. Pidä piikiveä vasemmassa kädessä siten, että peukalo painaa taulaa tiukasti paikoilleen. Jotta välttyisit hehkuvan taulan siirtämiseltä sytykkeisiin mahdollisesti hyvin haasteellisissakin sääolosuhteissa, ota samaan käteen piikiven ja taulan kanssa myös koivuntuoheen ilmavasti käärimäsi katajankuori, eli sytykkeet. Selvitä itsellesi mistä suunnasta tuuli käy.
Ja sitten se jännittävin osuus: Tulenteko tuluksilla. Ota karkku oikeaan käteen ja iske sillä napakasti pystysuoraan kohti piikiven terävää reunaa. Tällöin piikiven pii irrottaa teräksestä pienen sirun, joka syttyy heti kitkan voimasta hehkumaan.
Jos isku on tehty taiten, kipinä tarttuu pehmeään taulaan, joka alkaa kyteä.
Laske piikivi kädestäsi ja ohjaa kytevä taula sytykkeisiin niin että kokonaisuus pysyy ilmavana. Käytä itseäsi tuulensuojana, jotta kytevä taula saa sytytettyä katajankuoren.
Tässä vaiheessa ei ole hyväksi hosua. Odottele rauhassa että tuohikääröstä alkaa nousta savua. Pidä tuuli selkäsi takana.
Kun savua alkaa olla lupaavia määriä ja tulen voi kuulla, puhalla varovasti tuohikääröön happea tulelle.
Nosta lopuksi tuohikäärö tuuleen niin että tuuli pääsee puhaltamaan käärön läpi. Ja vot! Meilläpä on ihan itse tehty maastopalon alku käsissämme! Tässä kohtaa on hyvä asetella tuohikäärö nuotioon tms. jossa on valmiiksi hiukan pienempää tikkua ja syttyä nuotiopuiden syttymistä varten. Nuotio siis kannattaa valmistella samoin kuin olisi sytyttämässä sitä tulitikuilla.
Lähteet: Sasu Jääkangas, Wikipedia ja Metsästys ja kalastus -lehden Metsäkansan konstit -sarja.
Lähtökohtana tässä hommassa on siis hyvästä hiiliteräksestä taottu karkku, joka on oikealla tavalla karkaistu. Näitä löytää joskus keskiaikamarkkinoilta, tai suoraan joiltakin sepiltä. Lisäksi tarvitaan pehmeää, kuivaa, käävästä tehtyä taulaa, piikiveä ja sytykkeitä. Piikiveä ei Suomessa luontaisesti tavata. Suomen kivikautinen väestö hankki piikivensä Venäjältä, Skandinavian eteläosista tai Keski-Euroopasta. Jos kiveä haluaa itse etsiä, on parasta hankkiutua merenrannoille vanhoille satamapaikoille, sillä purjelaivojen aikaan pohjalasti (eli paarlasti) oli yleensä piikivisoraa. Mainioksi sytykkeeksi käy kuivattu ja käsissä hieromalla pehmeäksi pyöritelty katajan ulkokuori, joka on kääritty rutikuivaan koivuntuoheen. Koivuntuohirulla toimii tuulensuojana kytevälle taulalle, mutta suojaa myös sytyttäjän sormia kun taula katajankuoren sytyttää.
Valmistelut on hyvä tehdä huolellisesti, jottei arvokasta taulaa turhaan haaskaannu: Aseta peukalonkynnenkokoinen taulanpala piikiven terävän reunan päälle siten, että kiven reuna ja taulanpalan reuna ovat tasan. Pidä piikiveä vasemmassa kädessä siten, että peukalo painaa taulaa tiukasti paikoilleen. Jotta välttyisit hehkuvan taulan siirtämiseltä sytykkeisiin mahdollisesti hyvin haasteellisissakin sääolosuhteissa, ota samaan käteen piikiven ja taulan kanssa myös koivuntuoheen ilmavasti käärimäsi katajankuori, eli sytykkeet. Selvitä itsellesi mistä suunnasta tuuli käy.
Ja sitten se jännittävin osuus: Tulenteko tuluksilla. Ota karkku oikeaan käteen ja iske sillä napakasti pystysuoraan kohti piikiven terävää reunaa. Tällöin piikiven pii irrottaa teräksestä pienen sirun, joka syttyy heti kitkan voimasta hehkumaan.
Jos isku on tehty taiten, kipinä tarttuu pehmeään taulaan, joka alkaa kyteä.
Laske piikivi kädestäsi ja ohjaa kytevä taula sytykkeisiin niin että kokonaisuus pysyy ilmavana. Käytä itseäsi tuulensuojana, jotta kytevä taula saa sytytettyä katajankuoren.
Tässä vaiheessa ei ole hyväksi hosua. Odottele rauhassa että tuohikääröstä alkaa nousta savua. Pidä tuuli selkäsi takana.
Kun savua alkaa olla lupaavia määriä ja tulen voi kuulla, puhalla varovasti tuohikääröön happea tulelle.
Nosta lopuksi tuohikäärö tuuleen niin että tuuli pääsee puhaltamaan käärön läpi. Ja vot! Meilläpä on ihan itse tehty maastopalon alku käsissämme! Tässä kohtaa on hyvä asetella tuohikäärö nuotioon tms. jossa on valmiiksi hiukan pienempää tikkua ja syttyä nuotiopuiden syttymistä varten. Nuotio siis kannattaa valmistella samoin kuin olisi sytyttämässä sitä tulitikuilla.
Lähteet: Sasu Jääkangas, Wikipedia ja Metsästys ja kalastus -lehden Metsäkansan konstit -sarja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)