perjantai 6. kesäkuuta 2014

Iloa lihamyllystä



Menin talvella hankkimaan yleiskoneen. Tovin jo mietin, josko pysyisin hankintani kanssa hiljakseen ”kaapissa”, koska yleiskone yhdistyy mielessäni jotenkin keski-ikäisyyteen ja keskiluokkaisuuteen. Kun elämä loppuu, hankitaan yleiskone. No, myönnettäköön: Kätevä vehje. Perustelin itselleni tämän hankinnan sillä, että lihamyllyllä saan tehtyä lihasta jauhelihaa ja mehulingolla marjoista ja omenoista mehua. Ne leivontapuolen hommat ovatkin sitten ihan toinen juttu, mutta odotan, josko tuo masiina joskus vielä opettaisin minut vaikka pullataikinaa tai ties mitä kakkuja tekemään. Toistaiseksi olen käyttänyt lähinnä lihamyllyä ja ollutkin siihen perin tyytyväinen.




Murjon siis toisinaan vaihtelun vuoksi peuran tai hirven lihasta jauhelihaa. Lihaköntti on syytä ottaa sulamaan jääkaappiin noin pari vuorokautta ennen näläntunnetta, sillä liha sula tooodella hitaaaasti. On myös syytä muistaa laittaa sulava liha astiaan. Vaihtoehtoisesti voi pestä koko jääkaapin kun sulamisneste lähtee valumaan pitkin jääkaapin sisäseinää. Believe me, kokeiltu on. Koneen käyttöohje sanoo, että liha tulee paloitella ennen myllyyn laittamista.




Koneessa on 3 reikälevyä, joissa on eri kokoiset reiät. Reikien koko määrittelee sen, millaista jauhelihasta koostumukseltaan tulee. Pienimmällä reiällä liha menee mielestäni liian mohjoksi, joten olen käyttänyt suurimpien reikien levyä, josta myllytettynä lihaan jää kuitenkin vielä pureskeltavaakin ja lihan edelleen tunnistaa lihaksi (toisin kuin kaupan vakuumipakettien mössöt).




Muutamaa tuntia ennen käsittelyä nostan lihan jääkaapista huoneenlämpöön, jottei se jauhamisen jälkeen ”säikähdä” paistinpannua. Jos laittaa kylmän lihan suoraan jääkaapista pannulle, liha jäähdyttää pannun. Siinä kun se pannulla pikkuhiljaa lämpenee, liha ei ruskistu vaan muuttuu harmaaksi ja lihaneste huokuu vaahtona ulos lihasta. Se siitä mehevästä lihasta sitten.




Miinuksena mainittakoon, että masiinahan pitää jotakuinkin samanlaista ääntä kuin viereen laskeutuva hävittäjä. Tasan sama ominaisuus on äitini 50/60 –luvulla ostamassa Kenwoodissa. Eivät ole vuosien tuotekehittelijät katsoneet tarpeelliseksi moiseen pikkuseikkaan puuttua. Jostain syystä koira ei kuitenkaan pelkää tätä konetta, vaikka imuria kammoaakin. Vai lieneekö rohkeuden siivittäjänä lihasta jaettavat ”perkuujätteet”.




Lihamyllyssä on yllättävän lukuisa määrä liikkuvia osia, mutta maltilla ja käyttöohjeilla on selvitty. Äänen lisäksi miinuksena se, että käyttöohje kieltää pesemästä osia astianpesukoneessa. Yleensä survon sekä astian- että pyykinpesukoneeseen kaiken mahdollisen ja mahdottoman ja harvoinpa mitään on varsinaisesti pilalle mennyt tai hajonnut. Mitä nyt muutaman ohuemman muovipurkin olen asianpesukoneesta saanut ulos uudelleen muotoiltuna. Tämän yleiskoneen hinta oli kuitenkin näin perusduunarille sitä luokkaa, että en ota tässä tapauksessa sitä riskiä, että osat tuhoutuisivat tai edes vaurioituisivat. Koneen käyttöä seuraa siis aina vähemmän viihdyttävä käsintiskaussessio. Mutta kyllä se on tällaisen jauhelihan arvoista. Mahdollisesti sähkötöntä elämää varten muistan tavanneeni navetan vintillä käsikäyttöisen lihamyllyn. Se on vuosien tuoksinassa johonkin hautautunut, mutta eiköhän sekin vielä uudelleen löydy.

Kesällä arvelin myllyttää haukea tai muuta mahdollisesti kiinni saamaani järvikalaa. Katiska on jo valmiina, vain lupia ja taitoa hiukkasen uupuu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti