maanantai 3. marraskuuta 2014

Hirviradalla

Kesäkaudella on hyväksi harjoitella syksyn metsästyskautta varten. Sorkkaeläimiin osumista pääsee parhaiten treenaamaan hirviradalla, jossa on liikkuva taulu. Hirvitaulun nopeus on noin 5,5,m/s, eli noin 20 km/h. Tämä vastaa keskimäärin ajomiehiä pakoon pötkivän hirven juoksunopeutta. 

Suomessahan hirviä metsästetään pääsääntöisesti niin, että metsästäjistä muodostetaan kaksi ketjua. Ajomiehistä kootaan ajoketju, jonka tehtävänä on ajaa hirviä passimiehistä koottua ketjua kohden. Passimiehen tehtävä on ampua hirvi sikälimikäli se kohdalle rynnistää ja mikäli kyseessä on sellainen hirvi, jota tässä jahdissa on sovittu ammuttavaksi. Kaikki tämä vaatii jahtipäälliköltä tarkkaa etukäteissuunnittelua ja itse jahdin aikana hyvää kommunikaatiota jahtihenkilöiden kesken. Koko prosessi on toki aloitettu jo ajat sitten siitä, että on hankittu ja tarkastettu lukuisa nippu erilaisia lupia. Pyrin selostamaan luvista tarkemmin tulevassa peurajahtia koskevassa jutussani.




Tässä siis taulu, johon olisi suotavaa osua. Häränsilmä eli napakymppi on sijoitettu jotakuinkin siihen kohtaan, johon hirveä oikeastikin pitäisi ampua. Kun taulu liikkuu vasemmalle, ammutaan hirveä, jonka turpa osoittaa vasemmalle ja oikealle sitten sama homma, mutta päin vastoin.




Tältä taulu näyttää ampumakopista käsin. Etäisyyttä on noin 75m. Asetta tulisi pystyä liikuttamaan tasaisesti samaan suuntaan ja samalla nopeudella kuin mitä kohde liikkuu. Jos kymppiin mielii osua, tähtäys pitäisi kohdistaa hirven parran kärkeen. Siinä kohtaa kun liipaisimesta puristaa (huom, ei vetäise) niin oletettavasti osuma on lopulta aika kohdillaan. Tähtäyksen onnistumisen varmistamiseksi aseen liikettä pitäisi jatkaa liipaisimen puristamisen aikana ja vähän vielä sen jälkeenkin (jälkipito).




Paukkuja ammutaan yleensä kymmenen per ammuskelija, eli viisi vasemmalle juoksevaan tauluun ja viisi oikealle juoksevaan tauluun. Paukkuja on syytä ottaa valmiiksi pöydälle aseen viereen juuri oikea määrä. Mikään ei ole niin varmaa kuin se, että laskut menevät sekaisin ampumiseen keskityttäessä, eikä vähän ajan päästä ole mitää käsitystä siitä, onko ampunut 3 vai 5 laukausta. Niinpä kymmenen kudin nippu käden ulottuvilla poistaa ynnäysongelman. Kuvassa Sakon .308 kaliiperin kivääriini soveltuvia 6,6 grammaisia Super Range ratapaukkuja.




Kun kymmenen kutia on ammuttu, lasketaan pisteet. Maksimipistemäärähän olisi sata (10 x 10), mutta enpä vielä ole nähnyt kenenkään moista ampuvan. Yli 70 kuulema pitäisi saada jotta voisi itseään hirvistäjäksi kutsua. Totuuden nimissä kerrottakoon, että tämä kuva on otettu taulusta, joka pysyi nätisti paikallaan kun siihen ammuin. Liikkuvaan tauluun ampuminen vaatii vielä pikkasen lisää reeniä. Osuuhan siihenkin satunnaisesti keskelle, mutta kokonaisuudessaan jälki on vielä kovin epätasaista.




Armaan Sakolaiseni kanssa olemme päässeet jo hyvään yhteisymmärrykseen. Tässä aseessa on kyllä kaikki kohdallaan. Jos osuma ei ole siellä missä pitäisi, ei syytä voi etsiä mistään muualta kuin liipasimen käyttäjästä.




Ohjauspaneelilla ohjaillaan hirvitaulun etenemistä radalla. "TEEN" tarkoittaa tietenkin sitä, että taulu lähtee etenemään vasemmalle, "TAA SE" -napista taas oikealle. "SEIS" -napilla saa taulun loogisesti pysähtymään. Hommaa helpottaa kummasti jos saa esimerkiksi oppi-isän ja aseveljen käyttämään tätä ohjailuvehjettä. Joutaa itse keskittymään ampumiseen.

Koska kivääri on melko raskas kannateltava pidemmän päälle, käytin osumatarkkuuden parantamiseksi sitä taktiikkaa että lievässä sivuttaisasennossa (ampuma-asento) nojasin lonkan ampumakopin etuseinään ja vasemman kyynärpään omaan kylkeeni. Sitä mukaa kun kädet väsyvät niin osumat alkavat seilata kauemmas kympistä. Itse ampumisessa ei ole aikarajaa, eli taukojakin toki voi pitää. Sitä nyt vaan ei meinaa malttaa taukoilla.




Tältä kohti "juokseva" hirvitaulu näyttää "montusta" eli näyttösuojasta käsin. Montun suojissa istuvat pisteiden- eli osumien laskijat. Samaiseen suojaan taulu myös vedetään säältä suojaan silloin kun hirviradalla ei ole toimintaa.

Liikkuvaan tauluun ampumista on mukava käydä kokeilemassa, mutta toistaiseksi päätin että mikäli sorkkaeläimen kaatomahdollisuus eteeni tulee, en totta vieköön yritäkään ampua liikkuvaa eläintä. Koska metsästysseuramme hirviporukkaan kuuluu minun lisäkseni vain kolme henkilöä, ei meillä ole käytössä sen paremmin ajo- kuin passiketjujakaan. Me ammumme sekä hirvet että peurat kyttäämällä. Tällöin voin rauhassa odottaa eläimen pysähtymistä oikeaan paikkaan ja oikeaan asentoon. Mikäli eläin ei sopivasti eteen parkkeeraa, tyydyn katselemaan sitä.


7 kommenttia:

  1. Entäs jos hirvi on väärinpäin ja sitä ampuu ns perseeseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten varmaan arvasitkin, niinhän ei kertakaikkiaan tehdä. Pahvihirven kanssa sen saattaisi vielä saada anteeksikin mutta oikean hirven kanssa kyseessä olisi haavoitettu eläin, jota sitten koko hirviporukan voimin jaagattaisiin pitkin metsiä. Siitä ei tulisi kiitosta.

      Poista
  2. Melkeinpä muuten väittäisin, että nykyään enemmän hirviä pyydetään koirilla (pysäyttävillä hirvikoirilla).
    T. Sirpa

    VastaaPoista
  3. Juuri meinasin tulla kirjoittamaan samaa kuin Sirpa. Harvemmin enää ajometsästyksellä metsästetään, ainakaan isoja aloja koska se on niille ajomiehille melko raskasta ja keski-ikä monissa porukoissa taitaa olla aika korkea.

    Me ollaan ajettu miesajolla ainoastaan muutama alue joihin ei voi koiria päästää johtuen alueen koosta ja tiestä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista! Olisikohan näissä kuvioissa sitten aluekohtaisia eroja, kun sillä alueella missä me hirviä kyttäsimme, muut seurat nimenomaan ajoivat. Totta kyllä, keski-ikä ei niissäkään porukoissa ollut kovin alhainen.

    VastaaPoista