Musta naaras pyöräytti poikueen. Kanin kantoaika on 30-31 vuorokautta. Noin kolmen viikon ikäisinä poikaset alkavat syödä kiinteää ravintoa. Pesästä ne pyörähtivät ulos muutamia päiviä sitten ja suunnistivat suoraan ruokakupille joten ilmeisesti ne ovat syntyneet noin 20. tammikuuta. Yksi poikasista on ns. pahnan pohjimmainen. Se on puolta pienempi muita, mutta kuitenkin ainakin tällä hetkellä elinvoimainen ja virkeä. Saapa nähdä onko siitä eläjäksi. Se näkyy tuossa ylemmässä kuvassa aivan alareunassa.
Tämä on siis meidän ensimmäinen kanipoikueemme. Pidin urosta naaraskanien kanssa samassa tarhassa jo loppukesästä ja syksyllä siirsin ne samaan vasikkakarsinaan navettaan. Mitään ei kuitenkaan tuntunut tapahtuvan. Arvelin siinä kaiken toivon heittää ja koska uros tuntui ahdistelevan naaraita kaikessa muussa paitsi lisääntymismielessä, siirsin sen kanojen seuraksi kanalan puolelle. Olin kuullut hyviä kokemuksia kanojen ja kanien yhteiselosta ja meilläkin se onnistui ongelmitta.
Sitten kuitenkin alkuvuodesta huomasin, että musta naaras oli nyppinyt itsestään karvaa vatsapuolelta ja kyljistä. Laitoin tarjolle pesäntekomateriaalia ja jäin jännityksellä odottamaan. Muutaman viikon päästä pesänrakennuksen alkamisesta löysin kanilan lattialta puolikuolleen, pikkuruisen poikasen. Tuuppasin sen takaisin pesään kopin suuaukosta, uskaltamatta penkoa sen enempää. Parin päivän päästä sama poikanen löytyi taas pesän ulkopuolelta, tällä kertaa kuolleena. Jäin kuitenkin toivomaan että pesässä olisi lisää poikasia. Ehkä tuossa ulos kannetussa poikasessa oli jotain vialla. Emo hoksasi sen, kippasi sen pesästä ja päätti keskittyä elinkelpoisiin poikasiin.
Viime viikolla en saanut enää hillittyä itseäni, vaan menin penkomaan kanien pesäkoppiin. Ja kyllä! Siellä vikisi ja sätkytteli nippu pikkuruisia pitkäkorvia!
Kyllä se nyt niin on, että mikäli meillä jonakin päivänä kanipaistia syödään, niin ei se kyllä minun ansiotani ole. Ei ole minusta näitä päiviltä päästämään. Hienoa. Varsinaista omavaraisuutta. Taidanpa laittaa osan porukasta myyntiin ja kasvattaa vielä vähän oman lauman nuppilukua. Seuraava haaste onkin sitten tunnistaa niiden sukupuolet.
Eiköhän ne puputkin muutu rasittaviksi ja vähemmän söpöiksi sitten teini-iässä, tai no omakohtaista kokemusta ei kyllä ole, mutta ainakin tipujen kanssa oli niin. Ei sitä pystynyt niitten ihanien pikkuisten untuvapallojen syömistä mitenkään edes ajattelemaan, vaan kyllä oli sitten syksymmällä mukava harventaa kanalassa ja saada sinnekin vähän rauhaa.
VastaaPoistaTodennäköisesti ja toivottavasti näin =D Todellakin toimii ainakin tipujen kanssa.
PoistaAi tavaton, miten ihania! Ja tuo pienin, onko se papana vertauskohteena, jotta voi arvioida pikkuruisen kokoa???!!! Tuskin se papana ainakaan tuosta pienestä lähtöisin on! :)
VastaaPoistaNo papana tuli ikuistetuksi ihan sattumalta, mutta toimii tosiaan ehkä hyvänä mittasuhteiden antajana. Ja papana tosiaan on toisen aikuisen kanin =D
PoistaKyllä noiden elukoiden kanssa sellasta arpapeliä on! Aikas pienellä odotuksella kuitenkin pääsitte. Iso poikuehan sieltä tuli!
VastaaPoistaItellä ei ole nyt kaneja, mutta miehen sisko niitä kasvattaa ja pitää meidät kaninlihassa. Juurikin tein kania siiderissä, viikko takaperi ja oli tosi hyvää. Laitan jossain vaiheessa blogiini reseptiä.
Kania siiderissä?! Kuulostaapa mielenkiintoiselta. Tuli varmasti hyvää? Reseptiä odotellessa =)
PoistaMissä päin nää sun kaniinit on...olen etsinyt jätin poikasia pohjanmaalta. Mi
VastaaPoistaNämä pitkäkorvat asustavat Kuopion kulmilla. Eivät ole jättikaneja, vaan jotain sekarotuista seurakuntaa, mutta mielestäni ihan tarpeeksi suuria =)
PoistaJa sitten vielä vähän huonoja uutisia. Se pikkuisin pahnanpohjimmainen ei selviytynyt. Muutaman päivän jaksoi kitkutella, mutta löytyi sitten kuolleena =/
VastaaPoistaKiva kuulla, kiitos! Mukavaa saada lisää lukijoita tällaisen marginaaliaiheen pariin =)
VastaaPoista