Routakaritsa

Yhteishyvän Ruoka-liitteessä 2/2017 tuli vastaan routakaritsan valmistusohje. Tämähän oli kokeiltava jo pelkästään erikoisen valmistustavan takia.

Ruoka-liitteen resepti:

1 (2,5kg) karitsan putkiluupaisti (pakaste)
3/4 dl karkeaa merisuolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
4 valkosipulinkynttä
1 sipuli
1/4 ruukkua timjamia

Kuorrutus:

3/4 ruukkua timjamia
1 valkosipulinkynsi
50g parmesanjuustoa
3/4 dl rypsiöljyä

Lisäksi: 1 iso paistopussi

1. Nosta jäinen paisti paistopussiin pellille. Laita suola paistin alle ja päälle. Rouhi pintaan pippuria. Kuori ja lohko sipuli. Paina valkosipulit rikki veitsen lappeella. Laita sipulit ja timjami pussiin. Sulje pussi ja leikkaa kulmaan höyryaukko.
2. Paista 90-asteisessa uunissa 7-9 tuntia halutusta kypsyydestä riippuen. 64-asteinen liha on punertava, 72 asteinen kypsä. Aseta paistomittari paistin paksuimpaan kohtaan muutaman tunnin paiston jälkeen. Tarkista, ettei se osu luuhun. Ota kypsä paisti pois uunista ja valele irronneella liemellä. Anna vetäytyä pussissa 1-2 tuntia. Nosta paisti pellille. Poista rasvakerros paistin pinnalta.
3. Valmista kuorrute. Silppua timjami, viipaloi valkosipuli ja raasta parmesaani. Lisää öljy ja soseuta sauvasekoittimella. Levitä kuorrute paistin pintaan ja paista 225-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Leikkaa tarjolle.

Arvelisin tällaisen valmistusmenetelmän olevan hyvinkin vanhan. Ennen pakastimia ja jääkaappejahan syksyllä/talvella aittaan säilötty liha jäätyi säiden mukaan ja liha oli helppo valmistaa tyrkkäämällä se aitasta suoraan uuniin. Valmistin paistin omaksikin harmikseni sähköuunissa, koska en ole vielä oppinut leivinuunin käyttöä niin hyvin että osaisin "säätää" sen lämpötilat kohdilleen.

Teorian jälkeen käytäntö:

• Pengo paisti pakkasesta ja jätä se pöydälle noin 10 minuutiksi että saat pakkausmuovin irroteltua. Älä käännä paistille selkääsi jos et ole aidannut koiria eteiseen ja kipannut kissoja ulos. Laita uuni lämpiämään.

• Kaivele laatikosta vähiten vääränkokoinen paistopussi.

• Nosta jäinen paisti paistopussiin pellille. Ripottele suola paistin alle ja päälle sen enempää mittailematta. Rouhi pintaan pippuria näppituntumalla. Kuori ja lohko sipuliT. Yksi sipuli mihinkään riitä. Jos ohjeessa puhutaan yhdestä sipulista, tulee niitä laittaa 4-5 kpl. Viipaloi valkosipulit paistin päälle. Edelleenkään ei ohjeen neljällä valkosipulin kynnellä tee juuri mitään, vaan niitä tulee olla kymmenkunta, ainakin jos kyse on kaupasta ostetuista valkosipuleista. Itse kasvatetut ovat usein ihanasti tujumpaa kamaa. Laita sipulit ja timjami pussiin. Tuoretta timjamia ei tullut ostettua, joten mennään kuivatulla. Sulje pussi ja leikkaa kulmaan höyryaukko. Muista kääntää leikattu kulma ylöspäin, etteivät mahdolliset paistista irtoavat nesteen valu hukkaan ja pitkin uunipeltiä.

• Totea, ettei jäiseen paistiin ole mitään mahdollisuuksia saada tyrkättyä paistomittaria ilman porakonetta. Koska paistit laitetaan meillä uuniin yötä vasten, aseta siis ensimmäinen herätys kahden tunnin päähän. Herää keskiyön jälkeen. Selitä uunin ympärille yleisöksi kerääntyneille koirille että kyseessä on vain mittarin asennus ja painu takaisin nukkumaan. Aseta paistomittari paistin paksuimpaan kohtaan ja tarkista ettei se osu luuhun. Säädä mittari 62-asteeseen jos haluat olla varma ettei lihasta tule liian kypsää (mikä se "liian kypsää" sitten kenellekin on). Meillä liha syödään hyvinkin punaisena.

• Paista 90-asteisessa uunissa 6 tuntia. Herää siis herätyskellon kalkatukseen kuudelta vapaapäivän aamuna, ota kypsä paisti uunista ja valele irronneella liemellä jos sellaista on. Ainakaan meidän omien lampaidemme lihoista ei nesteitä pussin pohjalle kerry. Kaupan lihoista en osaa sanoa. Anna vetäytyä pussissa koirien ja kissojen ulottumattomissa 1-2 tuntia. Nosta paisti pellille. Älä hyvä ihminen poista maukasta rasvakerrosta paistin pinnalta jos siinä sellainen on.

• Unohda valmistaa kuorrute. Totea siinä vaiheessa kun lisukkeet ovat valmiit ja nälkäinen porukka pöydässä, että kuorrute puuttuu. Älä anna moisen pikkuseikan haitata. Nauti ihana paisti antaumuksella juureslisäkkeen kera. Lopputulos on niin taivaallisen hyvää ettei siinä lautasen ääressä enää muutamat yölliset herätyskellon soimiset muistu mieleen. Ehdottomasti otamme tavaksi valmistaa paisti näin.

Juureslisäkkeessä olivat tällä kertaa osallisena lanttu, porkkana, sipuli, nauris ja bataatti. Palat käänneltiin mausteöljyssä ja kypsennettiin uunissa. Hyvää tuli.

Jälkiruuaksi pashapirtelöä.

Kalkkunaäidin kanalapsi

Kalkkunoiden kasvattamisemme ei ole osoittautunut menestykseksi. Noin kymmenestä kalkkunasta on talven jäljiltä hengissä kolme. En usko itse elikoissa olleen / olevan mitään vikaa tai tautia. Olosuhteet eivät vain täytä kalkkunan vaatimuksia. Kalkkuna ei siis tunnu pärjäävän niissä olosuhteissa, joissa kanat, kanit ja ankat porskuttavat ongelmitta. Ilmeisesti tilanne on se, että kalkkuna tarvitsisi täysin vedottoman ympäristön ja korkeamman lämpötilan kuin mitä vanha navetta elinympäristönä voi tarjota.

Koska muut elikot siis menestyvät, emme aio kalkkunoiden takia ryhtyä mihinkään valtaisaan navetan remontointiin. Jäljellä on nyt kolme naaraskalkkunaa. Hankimme niille vielä yhden uuden kukon. Jos sillä kokoonpanolla eivät pysy hengissä eivätkä lisäänny, julistamme projektin ja kalkkunat sen myötä kuopatuiksi.

Mutta sittenhän kävi niin, että yksi kalkkunoista alkoi hautoa. Ensin arvelin ajatuksen menevän ohi parissa päivässä. Ei mennyt. Sitten otin puheeksi hautojan kanssa pari faktaa:

1. Parvessa ei ole uroskalkkunaa. Pyhästä hengestäkö arvelit tipujen sikiävän?
2. Katsotaanpa kalenteria. Onkohan hautominen ihan paras idea kun meneillään on suomalainen helmikuu?
3. Jos on pakko hautoa, olisiko se yleisen ergonomian kannalta sittenkin parempi suorittaa jossain muualla kuin kanojen munintapesässä?

Sain kaikkiin tiedusteluihin vastaukseksi vihaista suhinaa. Niinpä:

1. Vaihdoin hedelmöittymättömien kalkkunanmunien tilalle kananmunia (koska siinä laumassa sentään on kukko).
2. Siirrettäköön emo ja mahdolliset poikaset lämpölampun alle jos munista jotain kuoriutuu.
3. Verrytelköön niskojaan keväämmällä.

Sielläpä se se sitten istui niskat kenossa alamittaisessa munintapesässä kolmatta viikkoa. 

Onnistuinpa sellaisenkin ihme tilanteen näkemään, että kun hautoja könysi kangistuneena ruokailemaan ja kakalle, kana asettui sen tilalle munia hautomaan siksi aikaa. Tiedä sitten oliko kyseessä ihan vain sattuma, vai tarttuuko haudontavietti parven muihin jäseniin. Tai sitten kalkkuna on uhkaillut, lahjonut tai kiristänyt kanan lapsenvahdikseen.

En kirjannut haudonnan aloittamista mihinkään ylös koska arvelin sen keskeytyvän joka tapauksessa, kuten kanojen kanssa usein käy. Viime kesänä sain kanan adoptoimaan hautomakoneessa kuoriutuneet ankanpoikaset. Jospa nyt onnistuisin saamaan kalkkunan kasvattamaan munista mahdollisesti kuoriutuvat kananpojat.

Ja niin vain eräänä päivänä kanalasta kantautui jumalaton älämölö. Kalkkunan hautomista munista yhdestä oli kuoriutunut pikkuistakin pikkuruisempi tipu ja tuore äitee puolusti lastaan niin rivakoin ottein että koko muu porukka oli hätää kärsimässä.

Kalkkunan siirtäminen lavakauluksista rakennettuun mammayksiöön vaati hitsaushanskat, päättäväisyyttä ja rohkeutta. Onneksi mies oli maisemissa. Tuore äiti puolusti lastaan raivoisasti kaikelta ja kaikilta, mutta rauhoittui hoitamaan pingispallon kokoista tipuaan heti kun pääsi pois kanalasta. 

Parivaljakko on hupaisan epäsuhta. Kalkkuna on melkoinen järkäle kanatipuun verrattuna. Kaiken lisäksi tuo kanatipu on varmasti pienin JA kovaäänisin, mitä meillä on ikinä nähty ja kuultu. Kuoriutumisesta on nyt viikko ja tipu kasvaa ja vahvistuu adoptioäitinsä huolellisessa hoidossa. Saapa nähdä onko tipulla kesämmällä edessä identiteettikriisi kun koko porukka ulkoistetaan tarhaan ja se pääsee tapaamaan kanoja. Toisaalta, jos hyvin käy niin sillä on silloin seuranaan toinen kalkkunan kasvattama tipu, sillä joitakin viikkoja sitten tuuppasin toisen itsepintaisesti hautovan kalkkunan alle kananmunia.