keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Rusakkometsällä koirien kanssa

Peuran- ja hirvenmetsästykseen tottuneelle rusakkojahti on Jotain Aivan Muuta. Yhteistä molemmille on ainoastaan odottelu. Kun peuran- ja hirvenmetsästyksessä odotellaan passipaikalla, rusakon metsästyksessä seuraillaan koiran / koirien liikkeitä. Nykyteknologia mahdollistaa sen, että koiralle tällätään kaulaan panta, joka lähettää jatkuvasti satelliittien kautta tietoa paikannusohjelmaan. 




Ohjelmasta sitten älypuhelimen kautta seuraillaan missä koira liikkuu. Myönnän, että tutkapannalla varustettu koira ja älypuhelintaan seuraava metsästäjä ei ehkä luo välitöntä kuvaa alkukantaisuudesta, mutta niin kauan kuin moiset härpäkkeet tässä maailmassa toimivat, on sangen mukava tietää missä koira liikkuu ja että sillä on kaikki hyvin. Rusakon perässä putkinäöllä säntäävä koira saattaa syöksyä autotielle tai laukkoa syksyllä tai keväällä heikoille jäille. Silloin on hyvä olla perillä koiran sijainnista jotta pääsee tarvittaessa hätiin. Joskus koira saattaa myös väsähtää päivän päätteeksi ja laittautua lepäämään ihan mihin sattuu. Syksyllä hain pari likomärkää ajokoiraa nukkumasta kaatosateessa talon portailta muutaman kilometrin päässä kotoa. Eivät kuulema oikein itsekään tienneet mikseivät olleet tulleet kotiin. Siinä olisi ollut huolta ja murhetta elleivät pannat olisi kertoneet että nyt pysähtyi sekä liike että ajatus kylän toiselle laidalle.


Perushyppy

Koiraa pakoon.


Seurantaohjelma kertoo koiran etenemisnopeuden ja piirtää reittiä maastokarttaan koiran etenemisen mukaan. Koiran pannassa on sirukortti, johon pannan toiminta perustuu. Kyseessä on siis puhelinliittymä, joka tarkoittaa sitä että koiralle voi myös soittaa. Vaikkakin ohjelma osaa laskea koiran haukkutiheyden, pannassa on myös mikrofoni, jonka kautta voi kuunnella koiran haukkua. Etevä metsästäjä pystyy koiran haukkutiheydestä ja etenemisnopeudesta päättelemään laukkooko rusakko aivan koiran edessä vai onko meneillään jotain muuta. 

Samalta kartalta voi seurata useammankin pantakoiran etenemistä. Jokaiselle koiralle piirtyy karttaan oma viiva. Tiedot päivittyvät minuutin välein, joten haasteeksi jää hankkiutua oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Eikä ole helppoa sekään. Kokeneet metsästäjät osaavat arvioida rusakon etenmistä maaston muotojen ja kasvuston mukaan, mutta aina jää saaliille mahdollisuus "vetää pidempi korsi". 




Eri koirien ajotyyleissä on eroja. Suomenajokoiramme toimii hyvin itsenäisesti ja hakee jänistä laajaltakin alueelta. Sen perään on turha kysellä ennen kuin se itse katsoo juosseensa tarpeeksi. Tämän koiran kanssa hommaa hankaloittaa se, että sillä on ilmeisesti vinttikoiran luonne. Vapaaksi päästyään se tuntuu juoksevan ihan vain juoksemisen takia. Tällä menetelmällä päädytään hyvin nopeasti siihen tilanteeseen, että koira on juossut muille maille vierahille, eli luvallisten metsästysalueiden ulottumattomiin. Eipä siinä auta kuin odotella että koira palaisi etsimään jänistä luvallisille maille. Ellei palaa, saattaa päivän ainoaksi hyödyksi jäädä liikuntaa saanut ajokoira.




Venäjänajokoira taas toimii lähempänä ihmistä, mutta silti hyvin itsenäisesti. Sen saattaa saada jopa kiinni kesken jahtipäivän jos se sille päälle sattuu. Nuori venäjänajokoiramme Olga saattaa hyvänä päivänä juosta 90km. Iäkkäämpi suomenajokoiramme Ritu tyytyy yleensä noin 40-50 kilometriin. Eri pituiset päivämatkat saattavat tosin kertoa myös siitä, että iäkkäämpi koira on kokeneempi ja se löytää jänikset helpommin. Nuorella koiralla kilometrejä saattaa kertyä siitä, ettei se löydä rusakkoa.




Sekarotuisemme Netta (50% suomenpystykorva / 50% suomenajokoira) tarvitsee metsälle seurakseen mieheni Sasun. Netta ei vähäisimmässäkään määrin anna minun pyyntöjeni ja ohjeideni haitata puuhiaan. Se piippaa Sasun jaloissa, irtautuu vain hyvin lyhyesti ja lähelle ajamaan rusakkoa ja on ensimmäisenä autolla/matkalla kotiin jos Sasu vähänkään vihjaa että päivä olisi pulkassa. Se näyttää toisinaan suoranaisesti odottavan, että ajokoirat tekevät työt, eli etsivät ja löytävät rusakon ja juoksuttavat sen lähimaastoon liittyen porukkaan vasta siinä vaiheessa kun riemu on ylimmillään. Pystykorvapuoli tästä koirasta muistaa myös haukkua puussa nököttävät oravat ja linnut.




Lapin pojalla Moskulla on jahtihommat vielä hakusessa. Se löytää rusakoita melko hyvin ja pölläyttää ne liikkeelle, mutta hukkaa ne pian. Noh, vielä ehtii oppia.




Joskus rusakkoa ei näy ei kuulu. Silloin ehditään vaikka nauttia maisemista.




Toisinaan saadaan myös saalista. Rusakonliha on kaninlihaan verrattuna hyvin tummaa ja selvästi riistanmakuista.




Eivätkä ajokoirat kysele kolmeen päivään mitään.






2 kommenttia:

  1. Olipa hauska kuvaus metsästyksestä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Metsästys on niin paljon muuta(kin?) kuin raakalaismaista tappamista =)

      Poista