Kotivara - varautumistesti

Huoltovarmuuskeskuksen ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön laatimassa mainiosta Kotivara -esitteestä löytyy varautumistesti. Testissä on 15 väittämää, joihin vastataan joko kyllä tai ei. Päätin aloittaa kotivaraprojektini testin tekemisestä, jotta ylipäätään pääsisin tilanteen tasalle ja osaisin sen myötä ryhtyä toimenpiteisiin.

Väittämät:

Kodissani on puhtaita kannellisia vesisankoja sekä vesikanistereita veden varastoimiseen.

• Kyllä. Puhtaita kannellisia vesisankoja löytyy kymmenisen kappaletta. Sankot on hankittu itse asiassa hunajan säilyttämiseen niiden päivien ajaksi, kun hunajaa pitää sekoitella linkoamisen jälkeen. Sopii siis toivoa, ettei katkoa vedenjakeluun tule silloin, kun nuo sankot ovat täynnä hunajaa. No, hunaja kerätään loppukesästä ja silloin on vielä saatavilla vettä läheisestä lähteestä tai hätätilan tullen vaikka järvestä.

Osaan hoitaa tilapäisesti WC-tarpeet hygieenisesti ilman vesijohtovettä.

• No tämä jos joku on hallussa. Kuten aiemmasta vessapostauksestani ilmeneekin, meillä on jatkuvassa käytössä lajitteleva kuivakäymälä. Kesän ohjelmistossa on kunnostaa navetan päädyssä oleva kompostoiva käymälä. Eipä ole huolta eikä murhetta tämän homman kanssa.

Asunnossani on toimiva palovaroitin jokaista alkavaa 60 neliömetriä kohden.

• No on. Mutta se ei riitä. Haluan palovaroittimen jokaiseen huoneeseen. Ihan vain varmuuden vuoksi. Lisätäänpä siis ostoslistalle palovaroittimia.

Kodissani on sammutuspeite ja/tai käsisammutin.

• Sammutuspeite löytyy keittiöstä. Käsisammuttimet uupuvat. Koska talo on kaksikerroksinen, hommaan sammuttimet molempiin kerroksiin.

Olen päivittänyt alkusammutustaitoni.

• Tämä homma on hallussa. Kiitos kuuluu työnantajalleni, joka järjestää alkusammutusharjoitukset joka vuosi.

Olen harjoitellut poistumista asunnostani tulipalon varalta.

• No varsinaisia harjoituksia en ole pitänyt, mutta asia on mietittynä. Asumme omakotitalossa, joten ulos pääsee mistä tahansa ikkunasta joka huoneesta. Ainoa puute on, että yläkerran ikkunoiden alla ei ole tikkaita. Toisesta yläkerran ikkunasta pääsee periaatteessa katolle meneville tikkaille jos on näppärä. Toisesta ei sitten pääsekään mihinkään. Tämä puute korjataan kesällä. Ikkunoiden alle täytyy rakentaa tikkaat.

Minulla on aina varalla käteistä rahaa.

• No tähän on pyrkimys. Aika hyvin se on onnistunutkin. Välillä käteiskassaa tulee verotettua, mutta olen pyrkinyt mahdollisimman pian palauttamaan varannot entiselleen. Lasken osittain myös sen varaan, että minulla on aina kotona esim. kananmunia, lihaa ja hunajaa, joita voi tarvittaessa käyttää vaihdon välineinä.

Tunnen yleisen vaaramerkin ja osaan sisälle suojautumisen siihen kuuluvin toimenpitein.

• Yleinen vaaramerkki on hallussa. En vain hetkeäkään usko, että paloasemien katoilla soivat pillit tänne korpeen asti mistään kuuluvat. En ainakaan täällä asuessani ole koskaan kuullut pilliä testattavan. Täytyy siis luottaa että osuu netin/radion/television äärelle siinä kohtaa kun vaaramerkin yleiseen jakoon laittaminen on ajankohtaista. Sisälle suojautuminen on kertakaikkiaan hakusessa. Tämä homma pitää opiskella ihan erikseen.

Olen päivittänyt ensiaputaitoni.

• Nyt on kulunut joitakin vuosia siitä, kun hommaa viimeksi kertailin, mutta väitänpä selviäväni melko monesta tilanteesta. Ensiapua on kerrattu vuosien varrella niin monessa työpaikassa ja harrastuksen parissa että jotakin on väkisinkin tarttunut mieleen. Sitäpaitsi tällä elikkomäärällä ja metsästyskoirien kanssa löytyy melko usein kohteita, joiden kanssa kerrata haavan puhdistamista yms. Täytyykin muuten tarkistaa, että ensiapulaukun sisältö on ajantasalla. Elvytyspuhallusten ja -painallusten määrän voisi tietenkin myös tsekata. Ne ohjeet ovat muuttuneet vuosien varrella niin moneen kertaan.

Minulla on otsa- ja taskulamppu ja varaparistoja.

• Ja kyllä. Jos jotain on, niin näitä. Otsalamppuja on lukuisia ja taskulamppuja vielä enemmän. Katuvalot päättyvät 15 kilometriä ennen tätä tupaa, eikä naapureita ole nimeksikään, joten ihan pelkästään normaali talvielämä vaatii kaiken maailman valonlähteitä. Varaparistojakin on syytä olla aina saatavilla ihan vain arjen sujuvoittamiseksi.

Minulla on paristoilla toimiva radio.

• Löytyy. Onkohan siihen sopivia paristoja? Tämäpä täytyy tarkistaa.

Minulla on ruokaa varastoituna kotiin vähintään kolmeksi vuorokaudeksi.

• Tämäkin on hallussa. Täytynee kuitenkin vielä tarkistaa, mitä tämä esite suosittelee varastossa pidettävän.

Osaan uida vähintään 200 metriä.

• Satuin onnekseni olemaan lapsi 80-luvulla, jolloin kunnilla oli vielä rahaa maksaa esim. lasten uimakoulut. Sain aikanaan hyvän uimataidon kunnan kustantamana ja olen ylläpitänyt sitä.

Osaan tehdä hätäilmoituksen.

• Isäni oli lapsuudenkodissani laittanut keittiöön keskeiselle paikalle esille talon sijainnin kertovat karttakoordinaatit. Päätin oitis toteuttaa saman omassa kodissani. Toistaiseksi se on vielä tekemättä, joten laitetaanpa to do -listalle koordinaattien selvittäminen. Löytäväthän pelastuslaitoksen kaverit paikalle varmasti myöskin katuosoitteen perusteella, mutta ei koordinaattien tietäminen varmastikaan tilannetta huononna. Suurin puutos tämän kohdan osalta on varmaan tällä hetkellä se, että päätien varressa ei meidän risteyksessämme ole talon numeroa. Tai tavallaan on. Iso kivipaasi, johon numero on maalattu pötköttää hangen alla. Tilanne korjattava.

Häiriötilanteessa haluan auttaa muita.

• Kykyjeni, taitojeni ja mahdollisuuksie mukaan kyllä.

Jokaisesta kyllä -merkinnästä saa yhden pisteen. Laskin pisteeni ja katsoin taulukosta miten pärjäsin testissä.

Taulukko:

0-4 pistettä

• Et ole varautunut! Nyt on aika uudelle harrastukselle: Omatoiminen varautuminen

5-9 pistettä

• Olet tyydyttävästi varautunut. Sinulta puuttuu vielä tärkeitä tietoja ja taitoja.

10-13 pistettä

• Olet hyvin varautunut, mutta korjaathan puutteet?

14-15 pistettä

• Olet huippuvarautuja ja luot turvaa ympärillesi.

Oma tilanteeni:

Tämä on testi, jossa en halua päästää itseäni helpolla. Sain kuitenkin 13 pistettä kasaan. Nyt tiedän missä mennään ja voin ryhtyä korjaamaan puutteita.

Suosittelen kyllä jokaiselle tämän listan pohtimista. Huolella pohtimista. Esim. elämä kaupungissa kerrostalossa vaatii ihan erilaisia kikkailuja siinä kohtaa kun tilannetta pukkaa päälle kuin elämä pitkälle viedyssä omavaraistaloudessa.

Kananpoikasten lastentarha

Löysin arkistostani kuvia viime elokuulta, jolloin rakensimme kananpoikasille lastentarhan ankanpoikasten lastentarhan mallia soveltaen.

Itse kehikko tehtiin paikalle osuneesta vesivanerista. Tarhasta tuli 35 cm korkea, 110cm leveä ja noin 250 cm pitkä. Katto valmistettiin rimoista, joiden päälle naulattiin kanaverkko. Toiselle pitkälle sivulle asennettiin saranat. Kuvittelin että se helpottaisi hoitotoimenpiteiden suorittamista. Käytännössä vähäisempäänkin hoitohommaan tarvittiin aina kaksi ihmistä. Toinen hoiti itse työn, toinen yritti saada vapauden kiilto silmissä räpistelevää teinikanalaumaa pysymään karsinassaan. Vähän heikommallakin lentotaidolla varustettu keskenkasvuinen kana on yllättävänkin nopea liikkeissään.

Toiseen päähän kehikkoa laitettiin ankanpoikasilta pieneksi jäänyt suihkukaapin pohja ja täytettiin se tällä kertaa kutterinpuruilla. Suihkukaapin pohjan päälle viritettiin jälleen kesämalliston lämpölamppu vinosti kulmittain. Koska kesä oli kovin sateinen, pääsivät kananpoikaset näin halutessaan pois märältä nurmikolta ja lampun alle lämmittelemään. Poikasten vasta siirryttyä tiponaariosta pihan puolelle, lamppu oli päällä koko ajan. Sitten kun ne olivat hieman kasvaneet, lamppu sytytettiin vain yöksi. Purualtaan päälle laitettiin pressu sateelta suojaamaan ja kuten ankanpoikastenkin kanssa, pressu levitettiin koko lastentarhan yli aina yöksi.

Purualtaan reuna oli korkeampi kuin asukkaat itse, joten portaiksi sijoitettiin pari tiiliskiveä. Ruokinta-automaatti ripustettiin altaan ylle. Jo tämänkin kokoiset siivekkäät nyppivät nurmikon olemattomaksi yllättävänkin lyhyessä ajassa, joten kehikon päätyihin ruuvattiin vielä rivat lastentarhan siirtotoimenpiteitä helpottamaan. Vapaaehtoiseksi kanavalvojaksi ilmoittautui Lempi-mopsi. Sen valvojanhommia piti itseasiassa myöhemmin ryhtyä ihan rajoittamaan. Liika on liikaa innokkuudessakin. Tulipa todettua että niinpä vain on mopsissakin vielä jäljellä saalistusviettiä.

Kahdeksasta kuoriutuneesta tipusta neljä oli kukonpoikia ja neljä kananalkuja. Tässä kuvassa sukupuolet erottuvat jo ihan selvästi. Kanoilla ei ole minkäänlaisia helttoja, kukoilla heltanalut törröttävät jo päälaella. Lastentarhasta kanat siirtyivät sisäkanalaan siinä kohtaa kun tarhasta loppui - korkeus. Tilanahtautta ei muuten olisi ollutkaan, mutta innokkaita lentoharjoituksia oli pakko jatkaa huonekorkeudessa.

Kuivakäymälä

Vesivessan keksijää on epäilemättä kiittäminen ihmisten puhtauteen ja terveyteen liittyvästä kehityksestä, mutta jotenkin juomaveteen tarpeensa tekeminen tuntuu järjenvastaiselta - ainakin nykyaikaisessa länsimaisessa sivistysvaltiossa, jossa vaihtoehtojakin on.

Meillä on käytössä Separett -merkkinen, ruotsalaisvalmisteinen kuivakäymälä. Vesivessaa ei siis tällä tontilla ole lainkaan.

Käymälä sinänsä on toiminut moitteettomasti. Se erottelee kiinteät ja nestemäiset jätökset toisistaan. Säiliön takana oleva tuuletin imee hajut hormia myöten pihalle, eli tämä laitos haiskahtaa itse asiassa vähemmän kuin vesivessa.

Tämän kuivakäymälän hyvät puolet:

• Ei kuluta vettä
• Mahdollistaa jätösten hyötykäytön kompostointien jälkeen
• Ei haise
• Pelaa äärimmäisen vähällä huollolla ja huolenpidolla
• Tuuletin poistaa myös samassa tilassa olevan suihkun aiheuttamaa kosteutta

Tämän kuivakäymälän huonot puolet:

• Puhtaanapito hieman työläämpää koska juoksevaa vettä ei voi käyttää
• Tyhjentäminen vaatii luonnetta
• Sähkökatkon aikana alkaa nopeasti haista kun tuuletin pysähtyy
• Mahdollinen pahoinvointi on suoritettava muualla
• Hanurisuihkua ei voi käyttää

Tämän sisätiloissa olevan kuivakäymälän lisäksi navetan päädystä löytyy kompostoiva käymälä, jota tulee käytettyä lähinnä kesäisin. Kompostoiva käymälä säästää käyttäjänsä yhdeltä käsittelyvaiheelta kun jätökset tehdään suoraan kompostoivaan säiliöön.

Kannen sisäpuolella oleva ohje näyttää, miten pytyn säiliö irtoaa, miten suodatin puhdistetaan ja antaa lisäksi käyttäytymisohjeita.

Tältä pytty näyttää sisältä. Siihen kun hanurinsa laskee, niin pytty erottelee nesteet kiinteästä tavarasta. Nesteet johtuvat putkea pitkin pihamaan alle kaivettuun sakokaivoon. Kiinteä päätyy papereineen säiliöön, joka on itse asiassa vain vähän kookkaamman puoleinen ämpäri. Siitä jätökset tyhjennetään ensin yhteen kompostiin, siitä noin vuoden kuluttua toiseen kompostiin ja noin kolmantena vuonna tavara on käyttökelpoista esim. kasvimaalle.

Jätöksiin tulee toki kompostissa sekoittaa kompostikuiviketta yms. Meillä samaan kompostiin lapataan myös esim. kanalan ja ankkalan pohjat, joista yhteensä tuleekin mitä mainioin seos puutarhan tulevaisuutta ajatellen. Valmistaja lupaa että jäte kompostoituisi puolessa vuodessa, mutta jotenkin on miellyttävämpi ajatus kompostoida sitä vähän pidempään.

Edellisessä kuvassa näkyvä, kiinteän jätteen peittävä sininen läppä aukenee tämän istuinrenkaan alla olevan napin käskystä kun renkaalle hanurinsa laskee. Samalla säiliö pyörähtää noin 5 senttiä, jolloin tuotokset asettuvat säiliöön tasaisesti.

Käyttövinkkinä mainittakoon, että mikäli kylässä on käynyt vessapaperia tukuittain tuhlaava vieras, voi paperikasaa madaltaa suihkauttamalla siihen hiukan vettä.

Kaiken kaikkiaan tämä on vallankin mainio peli. Voin suositella kaikille. Vesi säästyy järkevämpään käyttöön ja maailma pelastuu puutarha kerrallaan.

Survival bag - päivitetty versio

Sain ensimmäisen Survival bag -postaukseni myötä paljon hyviä kehitysideoita koskien laukun tarvikevalikoimaa. Tässä juttua ja kuvia laukkuun lisätystä tavarasta. Kohtsillään täytynee hillitä varustelua, tai vaihtoehtoisesti täytyy löytää isompi laukku.

Lekalta löytyi vastustamattoman soma tulentekosetti metallirasiassa. Bagissanihan oli jo tulukset, mutta tässä on mukana sytykkeetkin.

Laajensin valikoimaa myös elintarvikepuolelle. Nyt mukana kulkee aina muutama teepussi, hunajaa ja sokeria (jonka varastot nyt olivat ehtyneet) ja hammastikkuja.

• Tekstiiliteipin kaveriksi onnistuin löytämään ClasOhlsonilta myös minirullat jeesusteippiä! Mikä löytö! Toki oli heti ostettava rullat sekä hopeanväristä että mustaa. 
• Venäjän valtion rautatiet tarjosivat viime syksyn Trans-Siberian reissulla kätevän pikkuisen kenkälusikan.
• Nippusiteitä löytyy nyt kolmea eri kokoa. Suurimpia tarvittiin juurikiin tuossa loppukesästä kun auton vararengasteline ei suostunut enää menemään kiinni sen jälkeen kun se oli pikku pakolla murjottu auki.
• Kompassi
• Onkisetti
• Varapuhelin, jossa prepaid -liittymä. Korvaamaton esim. siinä tilanteessa, kun olet jättänyt autosi parkkihalliin, joka on mennyt kiinni ennen kuin leffa loppuu. Ja se älyläpyskä on tietenkin siellä autossa.
• Pieni jakoavain. Koska se on käytännöllinen, kätevä ja soma.
• Taittoveitsi. Useimmin tarvittu väline koko laukun valikoimasta.
• Kakkapussi. Siihen voi kerätä muutakin kuin kakkaa. Kuten sieniä. Lisäksi siihen voi pakata hävittämistä varten esim. laukkuun unohtuneet haulikon kudit matkalla lentokentälle.

Lisäksi minusta on ilmeisesti tulossa taikauskoinen fiilistelijä, koska laukusta löytyy myös:

• Ensimmäisen ampumani jäniksen käpälä, josta tosin kaverini totesi ettei se sille jäniksellekään onnea tuonut, vaikka sillä oli niitä sentään neljä.
• Vladivostokista Tyynenmeren rannalta löytynyt, meren sileäksi hioma lasinpala.
• Dice. Ystävältäni poimittu mainio idea.

Uusia pässejä

Koska jo keväällä oli tiedossa että tulemme tarvitsemaan lammaslaumaamme uuden pässin, söimme vanhan pässin pois kuleksimasta jo ennen karitsojen syntymää. Olimme myös käännelleet kesällä kaikki karitsat ympäri ja todenneet, että yllättäen vain kaksi kymmenestä oli pässinalkuja. Sisäsiittoisuutta välttääksemme poistimme ne porukasta pakastimen puolelle. Näin jäljelle jäi akkalauma, jolle lähdimme kyselemään uutta suvunjatkajaa.

Harmikseni en hoksannut ottaa kuvia karitsojen merkitsemisprojektista. Oli melkoinen työ saada vikkelät otukset kiinni laitumella. Olimme valmistautuneet hommaan rypemisvaatteilla (homma vaati erinäisiä mahalaskuihin päättyneitä syöksyjä) sekä pinkin värisellä eläinten merkitsemiseen tarkoitetulla väriainesprayllä. Saimme kuin saimmekin kaikki karitsat kiinni ja sukupuolet tunnistettua. Väriaineella olisi vissiin voinut piirrellä jotain tylsiä viivoja karitsojen selkään, mutta koska oli tiedossa että ne saavat pitää villansa talven yli, piirtelin kaikkien uuhikaritsojen kylkiin isot pinkit sydämet.

Pässin hankinnassa meillä kävikin tuuri. Miehen sukulaisilla oli tolkun matkan päässä kaksikin ylimääräistä eläintä, jotka olivat kesän olleet pihanhoitotehtävissä, mutta joutivat syksyllä meille. Vaihto tehtiin "päittäin". Kahdesta pässistä toimitimme kaksi lampaanruhoa. Olennaisinta pässien hankinnassa tietenkin oli, etteivät nämä yksilöt olleet mitään sukua oman laumamme lampaille. Mukava sattuma oli, että toinen pässeistä on musta ja toinen harmaa. Olinkin kaivannut väriä täysin valkoiseen laumaamme. Rotuun tai roduttomuuteen emme kiinnittäneet sen enempää huomiota. Pääasia että pässit olivat reippaita, terveitä ja ystävällisiä.

Luonnonvaraisena lampaalla on siitoskausi syksyllä. Kantoaika on noin 5kk, joten jos pässit ovat ns. tehtäviensä tasalla, kuvittelisi karitsoja ilmaantuvan keväällä. Jokin käsitys niillä ainakin tuntui asiasta olevan. Ne nuuhkivat ylähuuli törröllään lampaita jokseenkin välittömästi kun olivat niiden porukkaan päässeet.

Uusi kukko

Kalkkunoiden lisäksi kanalaamme muutti syksyllä myös uusi kukko. Koska pelkkä ajatus siitä, että kanakantamme muuttuisi banjonsoittajiksi (http://urbaanisanakirja.com/word/banjonsoittaja/) on perin vastenmielinen, pyrin uusimaan kukon ennemmin liian usein kuin liian harvoin. Edellinen kukko ehti palvella vuoden verran ja maistui sittemmin maukkaalta. Uuden Lassi -nimisen kukon sain ja hain jälleen ystävältäni, joka meille edeltävänkin kukon antoi. Vaihtarina kukosta toimitin hänelle hunajaa.

Lassi on sekarotuinen komistus, jossa on ainakin jotain jättirotua. Väriä ja kuviota löytyy joka lähtöön ja olemus on kaikenkaikkiaan melko rokkenroll. Jaloissa Lassilla on komeat koristesulat. Koska meillä on parikymmentä kanaa, päätimme kokeilla josko vanha ja uusi kukko osaisivat jakaa lauman ja elää sovussa, mutta noin 17 sekuntia Lassin saapumisen jälkeen valkeni, että vanha kukko ei uutta urosta tontillaan katselisi. Se hyökkäsi suin päin Lassin kimppuun. Hyökkäyksen kohteeksi joutunut Lassi vain työnsi päänsä kanalan nurkkaan eikä yrittänytkään puolustautua. Niinpä Lassi jäi tuotapikaa kanalan ainoaksi valtiaaksi kun rettelöitsijä poistettiin maisemista. Vallanvaihto oli kanoillekin mieleen. Lassi kohtelee kanoja paljon nätimmin kuin vanha kukko. Ei sekään varsinaisesti äkäinen ollut, mutta paljon kipakampi tapaus kuin leppoisa Lassi.

Lassin valtava koko hieman mietitytti, koska kanamme ovat tavallisia, pienikokosia, alholaistyyppisiä otuksia, eikä niissä ole pisaraakaan mitään jättirotua. Päätimme seurata polkeeko Lassi pikkukanat littanaksi, mutta hyvin on kaikki sujunut. Ei näytä kokoero ketään haittaavan.

Mielenkiinnolla odotan sitä että pääsen keväällä laittamaan Lassin siittämiä munia hautomakoneeseen. Mahtavat olla jälkeläiset mielenkiintoisen näköistä porukkaa!

Toistaiseksi Lassi on hyväksynyt laumaansa myös viime kesänä hautomakoneessa kuoriutuneet kukonpoikaset. Edellinen kukko ei näitä ilmeisesti edes kukoiksi ymmärtänyt, koska ne silloin olivat vielä keskenkasvuisia. Täytyy seurata tilannetta kun kukot aikuistuvat.

Viime kesänä hautomakoneessa kuoriutuneista tiputytöistä kasvoi kauniita kanasia.

Kalkkunoita

En edes pysty palauttamaan mieleeni sitä hetkeä, jolloin varmistuin siitä, että on täysin välttämätöntä hankkia kalkkunoita. Kalkkunoitahan ei juuri missään pääse edes näkemään, joten idea saattaa olla peräisin Munanetistä, jossa muutamat kalkkunoiden omistajat julkaisevat kuvia omista linnuistaan. Ajatusta ei ollut vaikea myydä isännälle kotona. Ei siis muuta kuin Munanettiin ostoilmoitusta laatimaan. Koska kalkkunoita ei kovinkaan monella tunnu olevan, olin perin tyytyväinen että ilmoitukseni tuotti kuitenkin vastauksen. Ei siis muuta kuin kalkkunanpoikasia hakemaan.

Kalkkunoiden kanssa osaamiseni oli yhtä nollilla kuin alussa mehiläistenkin kanssa. Ei siis muuta kuin Google kauniiseen käteen ja perehtymään aiheeseen. Lisää kullanarvoisia ohjeita ja neuvoja sain poikasten myyjältä.

Minkälaisesta otuksesta onkaan siis kyse? Kyllä Wikipedia tietää. "Kalkkuna on kanalintuihin kuuluva lintu, joka on peräisin Pohjois-Amerikasta. Nykyisin yleisemmin tunnettu kesykalkkuna polveutuu villikalkkunasta. Villillä kalkkunalla on kuusi alalajia. Ne poikkeavat toisistaan jonkinverran sekä kooltaan että väriltään ja ovat kotoisin Pohjois-Amerikan eri osista. Kesykalkkunaa kasvatetaan nykyään laajalti siipikarjan lihatuotantoon. Kalkkunaa syödään jouluna Pohjois-Amerikassa ja laajalti Euroopassa sekä kiitospäivänä Pohjois-Amerikassa. Kesykalkkunasta on jalostettu lihaksikas, nopeakasvuinen lintu, jolla on erityisen suuret rintalihakset. Tuotantokalkkunat ovat useimmiten valkoisia. Suomessa kalkkunoita on kasvatettu 1950-luvulta asti. Kristoffer Kolumbus esitteli kalkkunan jo ensimmäisen Amerikanmatkansa jälkeen 1493 Kastilian kuningattarelle Isabellalle."

Myönnän, etten ollut tiennyt edes sitä, että kalkkunoita on useampaa rotua. Meille muuttaneet ovat pronssikalkkunoita, eli ne eivät ole varsinaisia broileri/lihantuotantolintuja, vaan alkuperäisempiä, sirompia, kevyempiä ja luvalla sanoen kauniimpia kuin varsinaiset lihantuotantoeläimet.

Olin tapojeni mukaan kaavaillut ottavani samoin tein viisi kalkkunaa, mutta koska myyjällä sattui sopivasti olemaan kolmen samanikäisen poikasen porukka, päätin kerrankin pysyä kohtuudessa ja aloittaa urani kalkkunatarhurina tuolla kolmen linnun "crazy turkey lady -starter kit'llä". Vanhempia kalkkunanpoikasiakin olisi ollut tarjolla, mutta olin varustautunut kissankuljetuslaatikoilla, eikä niitä roikaleita ollut enää toivoakaan taitella pikkubokseihin.

Kalkkunat matkustivat ongelmitta ja rauhallisesti bokseissaan. Kotona laitoimme ne ensimmäiseksi viikoksi kanalan sisälle omaan putkaansa kotiutumaan. Isäntä teki niille parista lavakauluksesta karsinan, joka peitettiin verkkokatolla. Siihen vielä lämpölamppu, ruokaa ja vettä niin taloksi käyminen saattoi alkaa. Viikon totuttelun jälkeen päästimme ne vapaaksi kanalaan kanojen pariin. Tarkkailimme jonkin aikaa mitä ponin kokoinen kukkomme uusista tulokkaista tuumaa, mutta aina lempeä Lassi adoptoi kalkkunat laumaansa muitta mutkitta.

Useampi kalkkunainnostuksestani kuulemaan joutunut on varoitellut kalkkunoiden olevan ärhäköitä hyökkäilijöitä. No, nähtäväksi jää. Tällä tontilla on sellainen sanonta, ettei niin ärhäkkää elikkoa olekaan, ettei se hunajamarinadissa rauhoittuisi. Ainakin nyt noin 8 viikkoisina poikaset ovat mitä herttaisimpia tapauksia. Ne viheltelevät, piippaavat ja naksuttelevat hauskasti, ovat seurallisia ja kerrassaan herttaisia. Kanat ovat aina olleet "ihan kivoja", mutta nämä olivat oitis ihan toisen tason "hyviä tyyppejä".

Tässä vielä viihdyttävä videopätkä "keinuvista" pronssikalkkunoista. Löysin videon netistä, eli kyseessä eivät ole meidän kalkkunamme. Saanen huomauttaa, että kalkkunat eivät pärjää ulkona Suomen talvessa, joten nämäkin yksilöt ovat varmasti vain "käymäseltään" ulkoilemassa.

https://www.youtube.com/watch?v=b1A13InEc_Y