Kananpoikasten lastentarha

Löysin arkistostani kuvia viime elokuulta, jolloin rakensimme kananpoikasille lastentarhan ankanpoikasten lastentarhan mallia soveltaen.

Itse kehikko tehtiin paikalle osuneesta vesivanerista. Tarhasta tuli 35 cm korkea, 110cm leveä ja noin 250 cm pitkä. Katto valmistettiin rimoista, joiden päälle naulattiin kanaverkko. Toiselle pitkälle sivulle asennettiin saranat. Kuvittelin että se helpottaisi hoitotoimenpiteiden suorittamista. Käytännössä vähäisempäänkin hoitohommaan tarvittiin aina kaksi ihmistä. Toinen hoiti itse työn, toinen yritti saada vapauden kiilto silmissä räpistelevää teinikanalaumaa pysymään karsinassaan. Vähän heikommallakin lentotaidolla varustettu keskenkasvuinen kana on yllättävänkin nopea liikkeissään.

Toiseen päähän kehikkoa laitettiin ankanpoikasilta pieneksi jäänyt suihkukaapin pohja ja täytettiin se tällä kertaa kutterinpuruilla. Suihkukaapin pohjan päälle viritettiin jälleen kesämalliston lämpölamppu vinosti kulmittain. Koska kesä oli kovin sateinen, pääsivät kananpoikaset näin halutessaan pois märältä nurmikolta ja lampun alle lämmittelemään. Poikasten vasta siirryttyä tiponaariosta pihan puolelle, lamppu oli päällä koko ajan. Sitten kun ne olivat hieman kasvaneet, lamppu sytytettiin vain yöksi. Purualtaan päälle laitettiin pressu sateelta suojaamaan ja kuten ankanpoikastenkin kanssa, pressu levitettiin koko lastentarhan yli aina yöksi.

Purualtaan reuna oli korkeampi kuin asukkaat itse, joten portaiksi sijoitettiin pari tiiliskiveä. Ruokinta-automaatti ripustettiin altaan ylle. Jo tämänkin kokoiset siivekkäät nyppivät nurmikon olemattomaksi yllättävänkin lyhyessä ajassa, joten kehikon päätyihin ruuvattiin vielä rivat lastentarhan siirtotoimenpiteitä helpottamaan. Vapaaehtoiseksi kanavalvojaksi ilmoittautui Lempi-mopsi. Sen valvojanhommia piti itseasiassa myöhemmin ryhtyä ihan rajoittamaan. Liika on liikaa innokkuudessakin. Tulipa todettua että niinpä vain on mopsissakin vielä jäljellä saalistusviettiä.

Kahdeksasta kuoriutuneesta tipusta neljä oli kukonpoikia ja neljä kananalkuja. Tässä kuvassa sukupuolet erottuvat jo ihan selvästi. Kanoilla ei ole minkäänlaisia helttoja, kukoilla heltanalut törröttävät jo päälaella. Lastentarhasta kanat siirtyivät sisäkanalaan siinä kohtaa kun tarhasta loppui - korkeus. Tilanahtautta ei muuten olisi ollutkaan, mutta innokkaita lentoharjoituksia oli pakko jatkaa huonekorkeudessa.

Kuivakäymälä

Vesivessan keksijää on epäilemättä kiittäminen ihmisten puhtauteen ja terveyteen liittyvästä kehityksestä, mutta jotenkin juomaveteen tarpeensa tekeminen tuntuu järjenvastaiselta - ainakin nykyaikaisessa länsimaisessa sivistysvaltiossa, jossa vaihtoehtojakin on.

Meillä on käytössä Separett -merkkinen, ruotsalaisvalmisteinen kuivakäymälä. Vesivessaa ei siis tällä tontilla ole lainkaan.

Käymälä sinänsä on toiminut moitteettomasti. Se erottelee kiinteät ja nestemäiset jätökset toisistaan. Säiliön takana oleva tuuletin imee hajut hormia myöten pihalle, eli tämä laitos haiskahtaa itse asiassa vähemmän kuin vesivessa.

Tämän kuivakäymälän hyvät puolet:

• Ei kuluta vettä
• Mahdollistaa jätösten hyötykäytön kompostointien jälkeen
• Ei haise
• Pelaa äärimmäisen vähällä huollolla ja huolenpidolla
• Tuuletin poistaa myös samassa tilassa olevan suihkun aiheuttamaa kosteutta

Tämän kuivakäymälän huonot puolet:

• Puhtaanapito hieman työläämpää koska juoksevaa vettä ei voi käyttää
• Tyhjentäminen vaatii luonnetta
• Sähkökatkon aikana alkaa nopeasti haista kun tuuletin pysähtyy
• Mahdollinen pahoinvointi on suoritettava muualla
• Hanurisuihkua ei voi käyttää

Tämän sisätiloissa olevan kuivakäymälän lisäksi navetan päädystä löytyy kompostoiva käymälä, jota tulee käytettyä lähinnä kesäisin. Kompostoiva käymälä säästää käyttäjänsä yhdeltä käsittelyvaiheelta kun jätökset tehdään suoraan kompostoivaan säiliöön.

Kannen sisäpuolella oleva ohje näyttää, miten pytyn säiliö irtoaa, miten suodatin puhdistetaan ja antaa lisäksi käyttäytymisohjeita.

Tältä pytty näyttää sisältä. Siihen kun hanurinsa laskee, niin pytty erottelee nesteet kiinteästä tavarasta. Nesteet johtuvat putkea pitkin pihamaan alle kaivettuun sakokaivoon. Kiinteä päätyy papereineen säiliöön, joka on itse asiassa vain vähän kookkaamman puoleinen ämpäri. Siitä jätökset tyhjennetään ensin yhteen kompostiin, siitä noin vuoden kuluttua toiseen kompostiin ja noin kolmantena vuonna tavara on käyttökelpoista esim. kasvimaalle.

Jätöksiin tulee toki kompostissa sekoittaa kompostikuiviketta yms. Meillä samaan kompostiin lapataan myös esim. kanalan ja ankkalan pohjat, joista yhteensä tuleekin mitä mainioin seos puutarhan tulevaisuutta ajatellen. Valmistaja lupaa että jäte kompostoituisi puolessa vuodessa, mutta jotenkin on miellyttävämpi ajatus kompostoida sitä vähän pidempään.

Edellisessä kuvassa näkyvä, kiinteän jätteen peittävä sininen läppä aukenee tämän istuinrenkaan alla olevan napin käskystä kun renkaalle hanurinsa laskee. Samalla säiliö pyörähtää noin 5 senttiä, jolloin tuotokset asettuvat säiliöön tasaisesti.

Käyttövinkkinä mainittakoon, että mikäli kylässä on käynyt vessapaperia tukuittain tuhlaava vieras, voi paperikasaa madaltaa suihkauttamalla siihen hiukan vettä.

Kaiken kaikkiaan tämä on vallankin mainio peli. Voin suositella kaikille. Vesi säästyy järkevämpään käyttöön ja maailma pelastuu puutarha kerrallaan.

Survival bag - päivitetty versio

Sain ensimmäisen Survival bag -postaukseni myötä paljon hyviä kehitysideoita koskien laukun tarvikevalikoimaa. Tässä juttua ja kuvia laukkuun lisätystä tavarasta. Kohtsillään täytynee hillitä varustelua, tai vaihtoehtoisesti täytyy löytää isompi laukku.

Lekalta löytyi vastustamattoman soma tulentekosetti metallirasiassa. Bagissanihan oli jo tulukset, mutta tässä on mukana sytykkeetkin.

Laajensin valikoimaa myös elintarvikepuolelle. Nyt mukana kulkee aina muutama teepussi, hunajaa ja sokeria (jonka varastot nyt olivat ehtyneet) ja hammastikkuja.

• Tekstiiliteipin kaveriksi onnistuin löytämään ClasOhlsonilta myös minirullat jeesusteippiä! Mikä löytö! Toki oli heti ostettava rullat sekä hopeanväristä että mustaa. 
• Venäjän valtion rautatiet tarjosivat viime syksyn Trans-Siberian reissulla kätevän pikkuisen kenkälusikan.
• Nippusiteitä löytyy nyt kolmea eri kokoa. Suurimpia tarvittiin juurikiin tuossa loppukesästä kun auton vararengasteline ei suostunut enää menemään kiinni sen jälkeen kun se oli pikku pakolla murjottu auki.
• Kompassi
• Onkisetti
• Varapuhelin, jossa prepaid -liittymä. Korvaamaton esim. siinä tilanteessa, kun olet jättänyt autosi parkkihalliin, joka on mennyt kiinni ennen kuin leffa loppuu. Ja se älyläpyskä on tietenkin siellä autossa.
• Pieni jakoavain. Koska se on käytännöllinen, kätevä ja soma.
• Taittoveitsi. Useimmin tarvittu väline koko laukun valikoimasta.
• Kakkapussi. Siihen voi kerätä muutakin kuin kakkaa. Kuten sieniä. Lisäksi siihen voi pakata hävittämistä varten esim. laukkuun unohtuneet haulikon kudit matkalla lentokentälle.

Lisäksi minusta on ilmeisesti tulossa taikauskoinen fiilistelijä, koska laukusta löytyy myös:

• Ensimmäisen ampumani jäniksen käpälä, josta tosin kaverini totesi ettei se sille jäniksellekään onnea tuonut, vaikka sillä oli niitä sentään neljä.
• Vladivostokista Tyynenmeren rannalta löytynyt, meren sileäksi hioma lasinpala.
• Dice. Ystävältäni poimittu mainio idea.

Uusia pässejä

Koska jo keväällä oli tiedossa että tulemme tarvitsemaan lammaslaumaamme uuden pässin, söimme vanhan pässin pois kuleksimasta jo ennen karitsojen syntymää. Olimme myös käännelleet kesällä kaikki karitsat ympäri ja todenneet, että yllättäen vain kaksi kymmenestä oli pässinalkuja. Sisäsiittoisuutta välttääksemme poistimme ne porukasta pakastimen puolelle. Näin jäljelle jäi akkalauma, jolle lähdimme kyselemään uutta suvunjatkajaa.

Harmikseni en hoksannut ottaa kuvia karitsojen merkitsemisprojektista. Oli melkoinen työ saada vikkelät otukset kiinni laitumella. Olimme valmistautuneet hommaan rypemisvaatteilla (homma vaati erinäisiä mahalaskuihin päättyneitä syöksyjä) sekä pinkin värisellä eläinten merkitsemiseen tarkoitetulla väriainesprayllä. Saimme kuin saimmekin kaikki karitsat kiinni ja sukupuolet tunnistettua. Väriaineella olisi vissiin voinut piirrellä jotain tylsiä viivoja karitsojen selkään, mutta koska oli tiedossa että ne saavat pitää villansa talven yli, piirtelin kaikkien uuhikaritsojen kylkiin isot pinkit sydämet.

Pässin hankinnassa meillä kävikin tuuri. Miehen sukulaisilla oli tolkun matkan päässä kaksikin ylimääräistä eläintä, jotka olivat kesän olleet pihanhoitotehtävissä, mutta joutivat syksyllä meille. Vaihto tehtiin "päittäin". Kahdesta pässistä toimitimme kaksi lampaanruhoa. Olennaisinta pässien hankinnassa tietenkin oli, etteivät nämä yksilöt olleet mitään sukua oman laumamme lampaille. Mukava sattuma oli, että toinen pässeistä on musta ja toinen harmaa. Olinkin kaivannut väriä täysin valkoiseen laumaamme. Rotuun tai roduttomuuteen emme kiinnittäneet sen enempää huomiota. Pääasia että pässit olivat reippaita, terveitä ja ystävällisiä.

Luonnonvaraisena lampaalla on siitoskausi syksyllä. Kantoaika on noin 5kk, joten jos pässit ovat ns. tehtäviensä tasalla, kuvittelisi karitsoja ilmaantuvan keväällä. Jokin käsitys niillä ainakin tuntui asiasta olevan. Ne nuuhkivat ylähuuli törröllään lampaita jokseenkin välittömästi kun olivat niiden porukkaan päässeet.

Uusi kukko

Kalkkunoiden lisäksi kanalaamme muutti syksyllä myös uusi kukko. Koska pelkkä ajatus siitä, että kanakantamme muuttuisi banjonsoittajiksi (http://urbaanisanakirja.com/word/banjonsoittaja/) on perin vastenmielinen, pyrin uusimaan kukon ennemmin liian usein kuin liian harvoin. Edellinen kukko ehti palvella vuoden verran ja maistui sittemmin maukkaalta. Uuden Lassi -nimisen kukon sain ja hain jälleen ystävältäni, joka meille edeltävänkin kukon antoi. Vaihtarina kukosta toimitin hänelle hunajaa.

Lassi on sekarotuinen komistus, jossa on ainakin jotain jättirotua. Väriä ja kuviota löytyy joka lähtöön ja olemus on kaikenkaikkiaan melko rokkenroll. Jaloissa Lassilla on komeat koristesulat. Koska meillä on parikymmentä kanaa, päätimme kokeilla josko vanha ja uusi kukko osaisivat jakaa lauman ja elää sovussa, mutta noin 17 sekuntia Lassin saapumisen jälkeen valkeni, että vanha kukko ei uutta urosta tontillaan katselisi. Se hyökkäsi suin päin Lassin kimppuun. Hyökkäyksen kohteeksi joutunut Lassi vain työnsi päänsä kanalan nurkkaan eikä yrittänytkään puolustautua. Niinpä Lassi jäi tuotapikaa kanalan ainoaksi valtiaaksi kun rettelöitsijä poistettiin maisemista. Vallanvaihto oli kanoillekin mieleen. Lassi kohtelee kanoja paljon nätimmin kuin vanha kukko. Ei sekään varsinaisesti äkäinen ollut, mutta paljon kipakampi tapaus kuin leppoisa Lassi.

Lassin valtava koko hieman mietitytti, koska kanamme ovat tavallisia, pienikokosia, alholaistyyppisiä otuksia, eikä niissä ole pisaraakaan mitään jättirotua. Päätimme seurata polkeeko Lassi pikkukanat littanaksi, mutta hyvin on kaikki sujunut. Ei näytä kokoero ketään haittaavan.

Mielenkiinnolla odotan sitä että pääsen keväällä laittamaan Lassin siittämiä munia hautomakoneeseen. Mahtavat olla jälkeläiset mielenkiintoisen näköistä porukkaa!

Toistaiseksi Lassi on hyväksynyt laumaansa myös viime kesänä hautomakoneessa kuoriutuneet kukonpoikaset. Edellinen kukko ei näitä ilmeisesti edes kukoiksi ymmärtänyt, koska ne silloin olivat vielä keskenkasvuisia. Täytyy seurata tilannetta kun kukot aikuistuvat.

Viime kesänä hautomakoneessa kuoriutuneista tiputytöistä kasvoi kauniita kanasia.

Kalkkunoita

En edes pysty palauttamaan mieleeni sitä hetkeä, jolloin varmistuin siitä, että on täysin välttämätöntä hankkia kalkkunoita. Kalkkunoitahan ei juuri missään pääse edes näkemään, joten idea saattaa olla peräisin Munanetistä, jossa muutamat kalkkunoiden omistajat julkaisevat kuvia omista linnuistaan. Ajatusta ei ollut vaikea myydä isännälle kotona. Ei siis muuta kuin Munanettiin ostoilmoitusta laatimaan. Koska kalkkunoita ei kovinkaan monella tunnu olevan, olin perin tyytyväinen että ilmoitukseni tuotti kuitenkin vastauksen. Ei siis muuta kuin kalkkunanpoikasia hakemaan.

Kalkkunoiden kanssa osaamiseni oli yhtä nollilla kuin alussa mehiläistenkin kanssa. Ei siis muuta kuin Google kauniiseen käteen ja perehtymään aiheeseen. Lisää kullanarvoisia ohjeita ja neuvoja sain poikasten myyjältä.

Minkälaisesta otuksesta onkaan siis kyse? Kyllä Wikipedia tietää. "Kalkkuna on kanalintuihin kuuluva lintu, joka on peräisin Pohjois-Amerikasta. Nykyisin yleisemmin tunnettu kesykalkkuna polveutuu villikalkkunasta. Villillä kalkkunalla on kuusi alalajia. Ne poikkeavat toisistaan jonkinverran sekä kooltaan että väriltään ja ovat kotoisin Pohjois-Amerikan eri osista. Kesykalkkunaa kasvatetaan nykyään laajalti siipikarjan lihatuotantoon. Kalkkunaa syödään jouluna Pohjois-Amerikassa ja laajalti Euroopassa sekä kiitospäivänä Pohjois-Amerikassa. Kesykalkkunasta on jalostettu lihaksikas, nopeakasvuinen lintu, jolla on erityisen suuret rintalihakset. Tuotantokalkkunat ovat useimmiten valkoisia. Suomessa kalkkunoita on kasvatettu 1950-luvulta asti. Kristoffer Kolumbus esitteli kalkkunan jo ensimmäisen Amerikanmatkansa jälkeen 1493 Kastilian kuningattarelle Isabellalle."

Myönnän, etten ollut tiennyt edes sitä, että kalkkunoita on useampaa rotua. Meille muuttaneet ovat pronssikalkkunoita, eli ne eivät ole varsinaisia broileri/lihantuotantolintuja, vaan alkuperäisempiä, sirompia, kevyempiä ja luvalla sanoen kauniimpia kuin varsinaiset lihantuotantoeläimet.

Olin tapojeni mukaan kaavaillut ottavani samoin tein viisi kalkkunaa, mutta koska myyjällä sattui sopivasti olemaan kolmen samanikäisen poikasen porukka, päätin kerrankin pysyä kohtuudessa ja aloittaa urani kalkkunatarhurina tuolla kolmen linnun "crazy turkey lady -starter kit'llä". Vanhempia kalkkunanpoikasiakin olisi ollut tarjolla, mutta olin varustautunut kissankuljetuslaatikoilla, eikä niitä roikaleita ollut enää toivoakaan taitella pikkubokseihin.

Kalkkunat matkustivat ongelmitta ja rauhallisesti bokseissaan. Kotona laitoimme ne ensimmäiseksi viikoksi kanalan sisälle omaan putkaansa kotiutumaan. Isäntä teki niille parista lavakauluksesta karsinan, joka peitettiin verkkokatolla. Siihen vielä lämpölamppu, ruokaa ja vettä niin taloksi käyminen saattoi alkaa. Viikon totuttelun jälkeen päästimme ne vapaaksi kanalaan kanojen pariin. Tarkkailimme jonkin aikaa mitä ponin kokoinen kukkomme uusista tulokkaista tuumaa, mutta aina lempeä Lassi adoptoi kalkkunat laumaansa muitta mutkitta.

Useampi kalkkunainnostuksestani kuulemaan joutunut on varoitellut kalkkunoiden olevan ärhäköitä hyökkäilijöitä. No, nähtäväksi jää. Tällä tontilla on sellainen sanonta, ettei niin ärhäkkää elikkoa olekaan, ettei se hunajamarinadissa rauhoittuisi. Ainakin nyt noin 8 viikkoisina poikaset ovat mitä herttaisimpia tapauksia. Ne viheltelevät, piippaavat ja naksuttelevat hauskasti, ovat seurallisia ja kerrassaan herttaisia. Kanat ovat aina olleet "ihan kivoja", mutta nämä olivat oitis ihan toisen tason "hyviä tyyppejä".

Tässä vielä viihdyttävä videopätkä "keinuvista" pronssikalkkunoista. Löysin videon netistä, eli kyseessä eivät ole meidän kalkkunamme. Saanen huomauttaa, että kalkkunat eivät pärjää ulkona Suomen talvessa, joten nämäkin yksilöt ovat varmasti vain "käymäseltään" ulkoilemassa.

https://www.youtube.com/watch?v=b1A13InEc_Y

Kotivara

Että mikä oli?

Kotivara on kotona oleva varasto poikkeusolojen varalle. Suomalaisen kotivara-ohjeistuksen olemassaolo selvisi minullekin vasta äskettäin vaikka enemmän ja vähemmän olen puuhaillut aiheen parissa jo joitakin vuosia. En vain ole tiennyt että sitä kotivaraksi kutsutaan. Kotivaraan kuuluu ruokaa, juomaa ja kodin päivittäistarvikkeita. Varautumiseen kuuluvat myös esimerkiksi ensiapu- ja alkusammutustaidot. Miksei tällaisia juttuja opeteta penskoille jo koulussa esim. ympäristöopin tunneilla? Vai onko sellaisia enää olemassakaan? Aikuisillekaan ei tietoa juurikaan ole tarjolla ellei siihen ei vahingossa törmää tai erikseen tiedä lähteä etsimään.

Martat -lehden numerossa 6/2015 oli aiheesta selventävä ja tiivistetty juttu. Lisää informaatiota tuli vastaan yllättäen Farmari -messuilla Joensuussa tänä kesänä. Kyse ei lopultakaan ole mistään ihmeellisestä tai kalliista The Operaatiosta, vaan lähinnä siitä että tulevaisuudessa lienee syytä varautua luonnonilmiöiden aiheuttamiin sähkökatkoihin yms. arjen hankaluuksiin. Jo pelkästään sähköjen häviäminen pysäyttää nykyään jotakuinkin kaiken sellaisen toiminnan, jota arjessa pidämme itsestäänselvyytenä.

Milloin kotivaraa sitten tarvitaan? Farmari -messuilta saamani Huoltovarmuuskeskuksen ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön teettämä esite tietää kertoa: "Tilanne, jossa kauppaan ei pääse, voi yllättää monestakin syystä. Yksin asuva voi sairastua eikä kykene ostoksille, tai perheenjäsen sairastuu. Yhteiskunta voi haavoittua; tulee lakko, liikenneyhteyden katkeavat tai laaja sähkökatkos häiritsee arkea. Voi sattua sellainen onnettomuus, että kaupat joudutaan sulkemaan tai ulos ei voi lähteä. Myös jakeluhäiriö voi estää tavaroiden kuljetuksen kauppoihin tai hankinnat kaupasta."

"Myrsky voi nopeasti sotkea arjen turvalliset rutiinit. Se saattaa tukkia liikenteen pitkäksi aikaa ja katkaista sähköt useaksi päiväksi. Kotivara turvaa viikon ruoan, mutta onko kotona myös vaihtoehto sähkölämmitykselle ja paristoilla toimiva radio? Huolehdi myös lähimmäisistäsi ja tarkista erityisesti ikäihmisten pärjääminen säännöllisesti."

Ei tarvitse edes kovin kaukaa hakea seuraavaa ajatusketjua: Kuvitellaanpa että sähköt ovat poissa viikon tai pari. Koko valtakunnasta. Myös suomalaisen mittakaavan mukaan isommista kaupungeista.

* Autosta loppuu polttoaine - Polttoainepumput toimivat sähköllä, eli ei tarvi tankata.
* Kotoa loppuu ruoka - Kaupassa kaikki toimii sähköllä, ovista lähtien, kuten myös kylmäkaapit, pakastimet ja kassat, eli kaupat ovat kiinni.
* Puhelimesta loppuu akku - Turha yrittää ladata. Pahimmassa tapauksessa tukiaseman akutkin ovat tyhjentyneet, eli vaikka puhelimessa akkua riittäisi, kenttiä ei ole.
* Rahat loppuvat - Nettipankki ja pankkiautomaatit toimivat sähköllä. Kortilla on turha yrittää maksaa, kaupathan ovat kiinni. Käteisellä saa edes jotain jostain.
* Lumipyry tukkii tiet - Aurauskalustoa on turha odottaa, nehän eivät saa tankattua autojaan.
* Koti kylmenee - Onnellisimmilla on myös jokin toinen lämmitysvaihtoehto kuin sähköpatterit.
* Vessaankin olisi asiaa - Unohda. Vesivessat lakkaavat toimimasta siinä kohtaa kun pumppaamot hyytyvät sähkön puutteeseen.
* Janokin olisi - Unohda. Vedenjakelu loppuu samojen pumppaamojen hyytymiseen kuin vessojenkin osalta.
* Jäteastiat täyttyvät - Roskakuskia on turha odottaa, nehän eivät saa tankattua autojaan.

Sittenhän meillä onkin jo melkoinen vyyhti kasassa. Moni väittäisi että tämä kauhuskenaario on kovin kaukaa haettua, mutta koska kotivaran järjestäminen ei vaadi kummoisiakaan taloudellisia panostuksia eikä yli-ihmisen taitoja, niin miksipä sitä ei tekisi.

Maailmanlopun odottajat -telkkarisarjaa seuranneet tietävät, että ainakin Ameriikassa kaupoissa oleva tavara riittää kolmeksi päiväksi, mikäli lisää ei päästä toimittamaan. Suomen osalta vastaavaa tietoa ei ollut tarjolla, mutta tuskin sitä tavaraa Suomessakaan paljon kolmea päivää pidemmälle on. Sen verran tuosta telkkarisarjasta, että jos vähänkään on kiinnostunut poikkeusolosuhteisiin varautumisesta, niin tuon sarjan jaksoista saa idean jos toisenkin. Ohjelmaa kannattaa tosin katsella hyvin valikoiden ja huolella suodattaen, koska useampikin esillä oleva maailmanloppuun varautuja vaikuttaa suomalaisessa mittakaavassa vähintäänkin tärähtäneeltä. Amerikkalaiset tuntuvat varautuvan ihan kaikkeen ostamalla mökin täyteen tuliaseita ja ammuksia. Lisäksi tämä aihe näyttäisi olevan monelle aikuisikään ehtineelle USAn pojalle hyvä syy päästä "leikkimään sotaa".

Asumme itse sillä kulmalla maailmaa, että jo siinä vaiheessa kun säätiedotuksessa uumoillaan myrskyn saapuvan, alan kantaa puita sisälle ja kasvattaa juomavesivarastoja. Pohjois-Savon maalaismaisemasta sähköt häipyvät ensimmäiseksi ja palautuvat viimeiseksi. Tänä syksynä on vedetty läpi jo yksi myrskyn aiheuttama sähkökatkos. Tosin tuo sana "katkos" ei mielestäni ole ihan paras sana kuvaamaan sitä että sähköt ovat poissa 30 tuntia.

Kyseessä tuntuu olevan sähkönjakelun osalta (tieverkon kunnon lisäksi) valintakysymys. Mikäli itsepintaisesti haluaa asua korvessa, saa luvan tottua siihen että sähköt ovat poissa säännöllisen epäsäännöllisesti. Tämän syksyn myrskyn aikana lähimmässä suuremmassa kaupungissa sähkönjakelu ei ollut keskeytynyt missään vaiheessa, lähimmässä kyläkeskuksessa sähköt olivat "räpsähtäneet", kun taas meillä kaivettiin melko pian kulmakunnan pimenemisen jälkeen esiin aggregaatti, sillä sen olen jo oppinut että täällä sähkökatkot eivät koskaan ole laskettavissa vain muutamissa tunneissa. Viime talvena oltiin sähköittä melkein viikko.

Päätin ottaa tästä kotivarasta oikein projektin tälle syksylle. Seuraavissa jaksoissa alan aihepiireittäin kasata, kerätä ja jemmata tarvikkeita ja tietotaitoa. To be continued.

Lisää tietoa kotivarasta:
* www.martat.fi
* www.spek.fi (Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö)
* www.varaudu.info
* www.huoltovarmuuskeskus.fi