Kombutsan maustaminen, eli toinen fermentaatio

Ohjeen mukaan Kombutsa tuli siis jättää fermentoitumaan 7-14 päiväksi. Mitä pidempään Kombutsa käy, sen etikkamaisemmaksi maku pitäisi muuttuman. Päätin näin aloittelijana tehdä varman päälle niin, etten antaisi fermentoitumisen jatkua yli 7 päivää. Kuulopuheiden mukaan juoman pitäisi maistua lyhyen käymisen jälkeen jopa simahkolta.

Asiansa osaavat maistelevat Kombutsaa käymisen edetessä. En maistellut, koska se ei olisi hyödyttänyt mitään. En olisi maun perusteella osannut sanoa juomasta yhtikäs sen enempää kuin maistamattakaan. Kombutsan maustaminen on sitten vielä ihan oma taiteenlajinsa. Aloitin helposta ja kaivoin mansikat esille pakkasesta.

Seitsemän päivän minimifermentaation jälkeen pullotin juoman. Kombutsaparka joutui karmean näköisiin Mehukattikanistereihin. Kauniimpiakin ratkaisuja olisi varmasti kaupasta löytynyt, mutta nuo nyt olivat valmiina kaapissa. Toiseen pulloon laitoin pelkkää Kombutsaa, toiseen Kombutsaa ja mansikat. Tyypillisimpiä mausteita ohjeen mukaan ovat pilkotut hedelmät, inkivääri ja yrtit. Mansikoihin en ollut pakastusvaiheessa lisännyt sokeria. Paljon sokeria sisältävä mauste herättää juoman hiivat uudestaan, jolloin juomaan muodostuu lisää hiilihappoa. Hiivojen herääminen myös muuttaa kombutsan makua.

Kombutsapullojen korkit kannattaa avata kerran päivässä, jotta pulloihin kertynyt paine pääsee ulos. Mikäli korkkeja ei muista availla, tulee valmistelleeksi "kombutsapommin", jonka jälkien siivoamiseen harva haluaa ryhtyä.

1-7 vuorokautta on ohjeen mukaan hyvä aika toiselle fermentaatiolle. Annoin juoman käydä 2 vuorokautta. Kunhan juoman maun oppii, tätäkin fermentaatiota voi säätää kohti omaa optimaalia. Toisen fermentaation jälkeen pullot siirretään jääkaappiin. Ja ei muuta kuin testaamaan mitä sitä oikein tulikaan valmistettua.

Scobysta irtosi pieniä sattumia sienirihmastoa juoman sekaan. Arvelisin sen kuuluvan asiaan. Poistin isommat sattumat ja annoin pienempien olla. Lasissa näkyy keskellä pystysuora rihmaston pala. Se ei siis tällä kohdin ole kärpäsenkakka tahi muu likatahra ikkunassa.

Ja kyllä! Maustamattoman Kombutsan maku on simamainen! Ikäänkuin vähempisokeriseen simaan olisi lisätty loraus omenaviinietikkaa. Ei ollenkaan hullumpaa! Hiilihappoa olisi saanut olla vähän enemmän. Täytynee antaa fermentoitumisen jatkua seuraavan erän kohdalla maustamisen jälkeen vielä muutamia päiviä lisää. Lista Kombutsan terveysvaikutuksista on sen verran pitkä ja perusteellinen, että tällä liemellä sitä eletäänkin vähintään satavuotiaaksi!

Kombutsan valmistus

"Kombutsa (kombutša, kombucha) on juoma, joka valmistetaan sokeroidusta teestä käymisen avulla. Kombutsa-viljelmää kutsutaan teesieneksi tai volgansieneksi. Kombutsa-viljelmä on laktobasillien ja hiivasienten muodostama kompleksi. Ensimmäiset varmat tiedot Kombutsasta ovat venäläisistä lähteistä uuden ajan alkupuolelta, jolloin tee saapui Itä-Eurooppaan. Lisäksi sitä tiedetään olleen myös Kaukasuksen alueella ja Kiinassa. Kombutsa on varsinkin Venäjällä suosittu juoma ja sitä kutsutaan myön nimellä "tee-kvas". Kombutsaa juodaan sen oletettujen terveysvaikutusten vuoksi. Kombutsa sisältää probiootteja, eli terveyteen positiivisesti vaikuttavia bakteereja." Lähde: Wikipedia

Kombutsan valmistamisen opettelu on ollut To do -listallani vuosia. Tovi sitten törmäsin netissä Kombutsa starter kit'iin, eli aloituspakkaukseen ja arvelin että tästäpä on homma helppo käynnistää. 

Ja mitäpä pakkauksesta löytyi?

 Scoby, eli Kombutsakasvusto ja startterineste

Irtoteetä ja haudutuspusseja

Sokeria

Lasiastia, kangasliina

Ohjekirja

Ja ei muuta kuin toteuttamaan, eli näin valmistuu 3 litraa Kombutsaa:

Homma aloitetaan kiehauttamalla litra vettä kattilassa. Kuumaan veteen lisätään 15g irtoteetä haudutuspusseissa. Annetaan hautua 20 min.

Poistetaan tee ja lisätään 180g sokeria. Sekoitetaan niin että sokeri liukenee veteen.

Lisätään noin 1,7 litraa kylmää vettä lasiastiaan ja kaadetaan sokeroitu tee veden joukkoon. Mitataan tai katsotaan kätevästä astian kylkeen liimatusta mittarista että nesteen lämpötila on alle 30 astetta.

Muljautetaan scoby sekä pussissa mukana ollut 3 desilitran startterineste astiaan. Startteri on pitkään fermentoitua, eli käynyttä kombutsaa, joka laskee nesteen pH:ta suojellen nestettä haitallisilta bakteereilta ja aloittaa uuden juomaerän käymisen. Hyvä nyrkkisääntö on käyttää 10% startteria per valmistettava kombutsaerä. Mikäli scobya on säilytetty jääkaapissa, niin nosta se pariksi päiväksi huoneenlämpöön ennen Kombutsan valmistamista. Näin varmistat että bakteerit ja hiivat ehtivät aktivoitua kunnolla.

Sidotaan hengittävä kangasliina tai talouspaperi lasiastian päälle narulla niin, että ötökät, roskat, koiran -ja kissankarvat pysyvät poissa juomasta.

Sijoitetaan astia lämpimään ja pimeään paikkaan tekeytymään. Hyvä lämpötila on 22-29 asteen välillä. Liian kylmä hidastaa ja liian kuuma nopeuttaa fermentaatiota, eli käymistä. Tämä osuus osoittautui haasteellisimmaksi tällaisessa vanhassa talossa, jossa sisälämpötila on talven ajan jatkuvasti alle 20 astetta. Majoitin astian lämpöpatterin viereen. Josko lämpöä olisi siinä riittävästi.

Annetaan käydä 7-14 päivää. Ohjeen mukaan Kombutsaa kannattaa maistella tasaisin väliajoin esim. pillillä scobyn alta. Käymisaika riippuu lämpötilasta, tilan ilmankierrosta ja scobystä. Pidempi käyminen tekee mausta etikkaisemman jaj lyhyempi jättää enemmän makeutta. 

Vielä kun tietäisi miltä Kombutsan ns. kuuluu maistua. Enhän ole eläissäni sellaista maistanut. 

Ohjeen mukaan maun ollessa miellyttävä (?), poistetaan scoby ja otetaan talteen 3 dl Kombutsaa seuraavan erän valmistamista varten. Loput Kombutsasta pullotetaan maustamista, eli toista fermentaatiota varten. Kombutsan voi nauttia myös sellaisenaan ilman maustamista.

Eläinten nimeämisestä

Meillä on ollut tapana olla nimeämättä hyötyeläimiä. Taustalla on sellainen ajatus, että ainakin omasta mielestäni on paljon mukavampi syödä ihan vain lammasta tai kania kuin esim. Matildaa, Eleonooraa tahi Sirkkua. No, käytännössä monille eläimille muodostuu kuitenkin ajan kuluessa ns. arjen käyttönimiä, joita voi käyttää kun on tarvis yksilöidä elikoita esim. niiden kanssa ilmenneiden ongelmien, niiden hassujen edesottamusten, erityistarkkailun tai hoidon tarpeen osalta.

Niinpä laumaamme kuuluu ja on kuulunut esimerkiksi seuraavanlaisia tyyppejä:

Lammas nimeltä Laama. Tunnistetaan myös nimellä Merikarhu. Tämä nimi, kuten niin moni muukin nimi viittaa suoraan eläimen ulkonäköön. Yhtään laamaahan ei tällä tontilla ainakaan toistaiseksi ole näkynyt, mutta kyseinen lammas nyt vain näyttää laamalta. Tai parrakkaalta merikarhulta.

Lammas nimeltä Matkanjohtaja. Tämä se oli perkeleellinen otus. Se johti porukan lukuisia kertoja aitauksesta kylille ja kipitti aina keulilla kun reissuun lähdettiin. Yllättäen hänen elämästään ei tullut kovin pitkä. Matkanjohtajan siirtäminen laitumelta pakastimeen ja aitamateriaalin muuttaminen langoista verkoksi on sittemmin säästänyt huomattavan paljon sekä meidän omiamme, että naapurien hermoja. Matkanjohtaja kaiken lisäksi periytti taipumustaan pyöriä kylillä. Sen karitsat joko perivät tai oppivat emonsa taipumuksen laajentaa maailmankuvaansa omin luvin. Lyhytikäisiä olivat karitsatkin.

Lammas nimeltä Laikkupää. Yksinkertaista: Lammas, jonka naama on laikullinen/kirjava. Sama lammas kulkee myös nimellä Älämölö. Sillä kun on aina ja paljon asiaa niin ihmisilleen kuin lammaskavereilleenkin. Samassa kuvassa myös Laikkupään poika Panda.

Lammas nimeltä Siipimutteri. Tämän tyypin pää oli sen mallinen, että otsa ja päälaki muodostivat kuvun, jonka kahden puolen oli yläviistoon sojottavat korvat. Saatatte kuvitella. Siipimutteri ei päätynyt filmille, vaan pakastimeen.

Kana nimeltä Riekko. Valkokirjava ja riekon muotoinen, pahuksen sievä kana.

Kana nimeltä Keilapallo Villahousuilla. Iso, pallon muotoinen kana, jolla on hyvin pörheät höyhenet ja sulat takalistossa ja jaloissa.

Kukonpoika nimeltä Kotka. Valtava, tuimailmeinen, kotkan näköinen kukko. Tuli syödyksi ennen valokuvaamista.

Kana nimeltä Drontti. Kana, jota katsellessa ei saata suoda epäilystäkään sille historialliselle tosiseikalle, että kanat (ja linnut nuin niinkö yleensäkin) polveutuvat suoraan dinosauruksista.

Kana nimeltä Vakavasti Otettava Klassisen Musiikin Harrastaja. Tiedättehän ne Suuret Taiteilijat, jotka soittavat tukkapehko hulmuten? No, katsokaa nyt tätä. Kuvassa myös tyttärensä Pikku Musta.

Nimen muodostuminen eläimelle vaatii toki sitä, että eläin pysyy ja pidetään porukassa vähänkään pidempään. Toisaalta ihan harkinnalla nimettyjä eläimiä meille on tullut kun "sahalle on tarvittu uutta verta". Näinpä porukasta on löytynyt myös Lassi-kukko, pässit Täplä, Hubert, Eemeli ja Max sekä Dumbo-kani.

Palasaippuaa ja -shampoota

Ei ole oikeastaan mitään järjellistä perustetta tuottaa nestemäistä saippuaa ja pakata sitä muovipulloon. Kun tähän lisätään se, että muoviin pakattu nestemäinen saippua usein vielä tuotetaan ties missä, ties mistä ainesosista ja kuljetetaan kaukaakin ostajien luo, perustelut moisen tuotteen käyttämiselle alkavat olla aika vähissä. On aika ottaa askel kohti saippuan ja shampoonkin lähtöpistettä ja perusolemusta.

Ihan vielä en osaa tehdä saippuaa itse, vaikka siihenkin hommaan olen kyllä ryhtymässä. Saippuan valmistaminen vaatii vielä hiukan lisää aiheeseen perehtymistä, vaikka ei sen kuulema vaikeaa pitäisi olla (kuuluisat viimeiset sanat?). Hommassa on vielä asiaan perehtymättömyyteni lisäksi sellainenkin pikku mutka, että saippua-ainekset kipittävät vielä sorkillaan lampolassa. Kunhan teurastushommiin tulee ryhdyttyä, otan rasvan talteen ja alan saippuan keittoon.

Toistaiseksi olen siis siinä pisteessä, että ostan saippuani kaupasta. Ja vain palasaippuaa. En siis osta enää nestemäistä, mutta en osaa vielä tehdä sitä palasaippuaa myöskään itse. Myönnän kehittäneeni saippuoiden ostamisesta jo jonkin sortin harrastuksen. Bongaan niin lähikaupasta, messuilta kuin reissun päältäkin ihania saippuoita ja haltioidun palasaippuahyllyn luona aina sitä enemmän, mitä suurempi valikoima on. Myönnän, että olen edennyt tässä ihan fiilispohjalta. En siis ole toistaiseksi perehtynyt esim. siihen, mitä nämä kaupan saippuat sisältävät tai miten ne on tuotettu. Arvelin hypätä kokonaan sen kohdan yli kohti kotitekoista saippuaa. Olen siis pitänyt nyt johtolankana sitä, että olen luopunut muovisista pumppupulloista ja kanistereista sekä siitä, että minun takiani roudattaisiin nesteitä ympäri maailmaa ainakaan tässä muodossa.

Olen päätynyt suorastaan keräilemään saippuoita. Onneni on, että ihanat vanhempani kuskaavat minulle reissuiltaan toinen toistaan hyväntuoksuisempia ja kauniimpia saippuoita. Lisäksi saippuasilmäni kehityttyä olen onnistunut löytämään palasaippuaa esim. museoista ja kaiken maailman toreilta ja markkinoilta. Pohjois-Savolaisen elämäni saippuakohokohtia ovat suuremmat markkinat, joita järjestetään useamman kerran vuodessa Kuopion torilla. Silloin on aina olemassa toivo, että keski-eurooppalaiset myyjät ovat hankkiutuneet paikalle saippuakojuineen, joissa valikoimaa on usein satamäärin.

Toistaiseksi olen kokeillut vain yhden valmistajan shampoopalaa, joka ei valitettavasti sopinut minulle ollenkaan. Arvelin ensin että hiuksille ja päänahalle pitää antaa aikaa tottua tähän uuteen aineeseen, mutta nyt vuoden päivät Flow cosmeticsin shampoopalaa käytettyäni joudun luovuttamaan. Minun kohdallani tämä tuote aiheuttaa sen, että hiukset lötköttävät jatkuvasti likaisen oloisina ja päänahka on ärsyyntynyt. Koska joudun työkseni keikkumaan asiakaspalveluhommissa, olisi ilmeisesti sangen suotavaa muistuttaa edes etäisesti siivoa ihmistä. Jollekin toiselle tämä shampoovalmiste saattaa hyvinkin sopia, joten en käy moittimaan itse tuotetta. Totean vain että me emme olleet luodut toisillemme.

Uusin löytö on Sola Saippua, johon törmäsin Kuopiossa erämessuilla. Valmistajan mukaan tuote sopii niin kropalle, hiuksille kuin parranajoonkin. Lisäksi tuote on valmistettu sellaisista raaka-aineista, että sitä voisi melkein syödä. Nämä lähtevät kokeiluun seuraavaksi.

Saippuapumppupulloista kaipaan niiden siisteyttä. Ne olivat hygieenisiä käytössä. Itse pullo on helppo pitää puhtaana, eikä pullon ympäristö juurikaan tärväänny. Palasaippuoiden kanssa on aina se, että niille pitää olla toimiva saippuakuppi. Moni ulkonäkö edellä suunniteltu saippuakuppi jättää veden lillumaan kupin pohjalle, jolloin saippuapala ei kuivu ollenkaan. Koskapa se on melko ällöttävää ja lillingissä pesii ties mitä, olen pyrkinyt valikoimaan saippuoille kuppeja ja alustoja, joilla ne pääsevät kuivumaan sekä ylä- että alapuolelta. Harmillisesti vähemmän nättejä ovat ne. Arvelin siirtyä saippuakupeista päreenpaloihin. Päre on aina sen verran kaareva, että saippuapalan allekin jää ilmaa ja erittäin pintakäsittelemätön, jolloin se myös hiukan imee nestettä. Lisäksi ne voi nakata puuhellaan siinä kohdin kun rähmästyvät liikaa.

Kotijuustoa

Eipä ole meinannut aika eikä jaksaminen riittää blogikirjoitteluun, mutta josko se tästä taas elpyisi. Arvelin tehdä jouluksi kotijuustoa. Kokemusta ei moisesta ollut, joten ei muuta kuin resepti ja ohjeet kauniiseen käteen. Arvelin löytäneeni kaksikin reseptiä, mutta tarkemmin niihin tutustuttuani ilmeni, että toisen keittokirjan munajuusto olikin tasan sama kuin toisen keittokirjan piimäjuusto.

Muna/pimäjuuston resepti

1,5 litraa kulutusmaitoa

2 desiä maitojauhetta

1 litra piimää

2 munaa

0,5 teelusikkaa suolaa

Aika vähän liikkuvia osia. Hyvä.

Rojekti piti kuitenkin aloittaa sen verran kauempaa, että hommassa tarvittavat harsokankaat oli haettava kaupasta asti. En ollut kokkailuissani ennen sellaisia tarvinnut, enkä totta vieköön kelpuuttanut nurkissa pyörineitä, ties missä käytössä olleita vanhoja harsoja. Olisin mieluusti ostanut ihan perusvalkoiset harsot, mutta lastentarvikkeita myyvillä osastoilla oli tarjolla vain nalle-, pupu- ja marjakuvioituja. No, josko niistäkin saisi ylimääräisen nesteen läpi valutettua.

Kun harsot oli hankittu, keittelin niistä vielä kemikaalit.

Varsinaisen juustonvalmistuksen ensimmäinen vaihe on maidon kuumentaminen kädenlämpöiseksi. En uskaltanut luottaa näppituntumaan vaan varmistelin mittarilla tuon kädenlämpöisyyden.

Maidon lämmetessä sekoitin munat piimään toisessa astiassa. Piimä-munaseoksen lisäsin 85 asteiseksi kuumentaamaani maito-maitojauheseokseen. Piimä-munaseos ohjeistettiin hämmentämään  maitoon hitaasti ja rauhallisin liikkein.

Heran erottumiseen saattaa kulua tuntikin. Reaktio käynnistyi kuitenkin ainakin tässä tapauksessa aivan heti kun piimä-munaseos tavoitti kuuman maidon. Annoin kattilan seistä lämpimässä paikassa peitettynä tunnin verran.

Huushollistamme löytyy kaksi juustomuottia. Vasemmanpuoleinen on kovin pieni. Siispä arvioin juustomassan sopivan paremmin oikeanpuoleiseen. Juustomuoteissa pohjan ja seinäosien välissä on rako, josta hera pääsee valumaan pois.

Vaikuttaa siltä, että tämä juustoresepti oli tehty juurikin tämän kokoiseen juustomuottiin. Massa sopi siihen millilleen. Olin etukäteen asetellut harsokankaan muottiin rypyttömästi, pilkuntarkasti nurkkiin asti ja kuvion uria pitkin. Tässä vaiheessa lisäsin massaan suolan.

Taittelin liian ison harsokankaan monin kerroin juuston päälle ja puristelin vielä heraa pois massasta.

Tämä on taas yksi niistä hommista, joissa työ opettaa tekijäänsä. Jälkeenpäin tajusin, että hera olisi pitänyt puristella juustomassasta perusteellisemmin pois ennen massan muottiin asettamista. Nyt hommassa kävi niin että osa suolasta lähti heran mukana, eli juustosta tuli liian vähäsuolaista.

Jotta loputkin herasta valuisi pois ja juusto asettuisi kauniisti muottiinsa, laitoin juuston yöksi jääkaappiin painon alle. Pienemmässä juustomuotissani on kansi, jonka päälle painon olisi voinut laittaa, mutta tässä isommassa muotissa ei kantta ole. Liekö sitä ollut alunperinkään vai onko se jäänyt jonnekin muotin elämäntaipaleelle. Kansi oli siis korvattava silmämunilla kuvioidulla purkilla, koska sen halkaisija oli muottiin soveltuvin. Onneksi purkki käy edes juuston painoksi. Pöytään ei tuollaista tuijottavaa astiaa voi esille laittaakaan. Painoksi lisäsin vielä sokeripussin.

Varsin hyvinhän tämä onnistui nuin niinkö ensimmäiseksi ikinä tekemäkseni juustoksi. Onnistuminen toki tapahtui enemmänkin tuurilla, kuin tiedolla tai taidolla, mutta varmasti lämpötilojen ja reseptin orjallinen noudattaminen auttoivat asiaa. Lopulta ainoaksi fibaksi jäi suolan osittainen huuhtoutuminen pois heran mukana. Koska tästä kokeilusta ei jäänyt traumoja, voisi jonakin päivänä tutustua siihen, kuinka juustoa tehdään juoksutteella.

Tomaattien kylvö

Tutustuimme viime kesänä vuotuisella häämatkallamme Riikaan ja hiukan laajemminkin Latviaan. Riian ihanilta kauppahalleilta mukaan tarttui nippu tomaatinsiemeniä. Koska yhteistä kieltä myyjärouvan kanssa ei löytynyt, ei tomaateista ollut mahdollisuutta kysellä sen tarkemmin. Siemenpussien tekstien anti on yhtä laiha. Konsonanttiviidakon ohjeistuksista on mahdotonta saada mitään tolkkua. Etenemme siis tomaatinkylvön perusohjeiden mukaan.

Kotipuutarha -lehden nettisivut iloitsevat että tomaatin kylvö ja kasvattaminen on helppoa ja palkitsevaa puuhaa. Sepä hyvä. Yritin taannoin kasvatella tomaattia taivasalla kasvihuoneen puuttuessa, mutta siitä ei kyllä tullut yhtään mitään, vaikka kuinka valitsin lajikkeeksi avomaantomaatin. Nyt kun ostoskeskuksesta tarpeettomaksi jäänyt ostoskärrykatos on onnistuneesti haalattu tontille, pystytetty uudelleen ja ristitty kasvihuoneeksi, on taas aika herätellä toivoa omista tomaateista.

Työskentelin lukiovuosina kolme kesää kaupallisella tomaattipuutarhalla ja senkin tähden kuvittelen tietäväni tomaattien kasvatuksesta jotain. Silti on edelleen täysin mahdollista tyriä koko homma. Lienee siis syytä noudattaa nöyrästi asiaa osaavampien ohjeita ja yrittää parhaansa mukaan säätää kasvihuoneen asetukset kohilleen.

Riian kauppahallien siemenkojulla tapahtui se klassinen itsehillinnän katoaminen ja ostin tomaatteja kymmentä eri sorttia. Koska toki ennemmin överit kuin vajarit. Poimin laajasta valikoimasta ne eksoottisimman näköiset, joihin en suomalaisilla siemenhyllyillä ollut törmännyt. Siemenkojulla olisi ollut myynnissä jopa herkkutattien (!) siemeniä, mutta ne olivat hurjan hintaisia. Mietityttämään jäi kuinka ihmeessä herkkutattia voi siemenpussissa myydä. Ken tietää, kertokoon.

Jotta pysyisin kärryillä eksoottisista tomaateistani ja pystyisin suurimmiksi suosikeiksi muodostuvia lajikkeita tilaamaan jatkossa lisää jostain netin syövereistä, tein jokaiselle oman nimikyltin. Siemenpakkausten kirjavista merkinnöistä oli välillä vaikea päätellä lajikkeen nimeä, joten tämä nimitikkulajitelma on nyt mallia "best guess". Nimeämistä vaikeutti myös latvialaisten oma tyyli kirjoittaa englantia. Oletan että Blac cherry on itse asiassa Black cherry, koskapa esim. näyttelijä John Malkovich on paikallisittain Dzons Malkovics.

Kaivelin aitasta kylvöhommissa aikaisemminkin käyttämäni dyno-laatikot ja niihin sisälle pienemmät taimipurkit. Vähän ällöttävä muovikokonaisuushan tästä tulee, mutta pahuksen käytännöllinen. Dynoissa tukut toimittavat ihanmitävaan puolivalmiita ja valmiita elintarvikkeita suurtalouskeittiöihin, joista ne tyhjenemisen jälkeen päätyvät roskiin. Halutessaan niitä siis saa ruokapaikoista yleensä vallan ilmaiseksi.

Riiassa tomaatinsiemenpussien hinta vaihteli 0,85€-3,70€ välillä. Osassa pusseista siemeniä oli vaikka kuinka, osassa vain muutama. Myös siementen väri ja koko vaihtelivat lajikkeen mukaan suuresti. Kyllä en ollut ennen nähnyt punaisia tomaatinsiemeniä. Kylvin kieli keskellä suuta jokaista lajiketta 4 siementä kahteen purkkiin (2+2). Josko joku neljästä itäisi ja kasvaisi ihan tuotteliaaksi asti. Mikäli tämä homma nyt onnistuisi yli odotusten ja kaikki siemenet lähtisivät itämään ja selviytyisivät isoiksi asti, olen kyllä auttamattomasti pulassa 40 tomaatintaimen kanssa, mutta sitä vaaraa tuskin on.

Koska taimiviljelmiä on tässä talossa koirien ja kissojen takia mahdotonta jättää avoimiksi pitkin pöytiä, hommasin vielä pari minikasvihuonetta tomaateille lastentarhoiksi. Luulisi sitä kelpaavan nuissa taimettua.

Taimikasvatukseen kannattaa varata aikaa noin 2kk. Eteläisessä Suomessa kasvihuonetomaattien kylvöt tehdään vissiin maaliskuun puolivälin tienoilla, mutta täällä Savonmaalla riittänee tämä maalis/huhtikuun vaihde. Kevään etenemisestä ei toki koskaan tiedä, mutta ainakin vielä tällä hetkellä lunta on puolisen metriä. Siemenet kylvetään sentin syvyyteen. Virallisen ohjeen mukaan multa tulisi etukäteen kostuttaa erillisessä astiassa, mutta sitä ei nyt tullut tehtyä. Kastelin mullan kylvön jälkeen.

Kylvös ohjeistetaan peittämään talouskelmulla tms. mutta kokeilen josko nämä minikasvihuoneet toimisivat kelmun tavoin. Kylvös tulisi asettaa lämpimään paikkaan (+25-30 astetta), mutta eipä ole vanhassa talossa tavoitettavissa tuollaisia lämpötiloja muualla kuin uuneissa ja niissäkin vain satunnaisesti. Toivoa siis sopii, että talon peruslämpötila +17 riittää, sillä muuta ei ole tarjolla.

Nimikyltittömiin purkkeihin tökin kääpiöauringonkukan siemeniä.

Sittenpä ei muuta kuin toivotaan ja odotellaan.

Tulet tuluksilla

Viime talvena hiihtelimme (kuinka kevyeltä ja helpolta sen saakaan kuulostamaan) etsimässä taulakääpiä ja teimme niistä taulaa. Vaan kuinkapa karkulla (tuo mutkarauta), limsiöllä (piikivellä), taulalla ja kuivalla katajankuorella sitten tulet saadaan aikaiseksi?

Lähtökohtana tässä hommassa on siis hyvästä hiiliteräksestä taottu karkku, joka on oikealla tavalla karkaistu. Näitä löytää joskus keskiaikamarkkinoilta, tai suoraan joiltakin sepiltä. Lisäksi tarvitaan pehmeää, kuivaa, käävästä tehtyä taulaa, piikiveä ja sytykkeitä. Piikiveä ei Suomessa luontaisesti tavata. Suomen kivikautinen väestö hankki piikivensä Venäjältä, Skandinavian eteläosista tai Keski-Euroopasta. Jos kiveä haluaa itse etsiä, on parasta hankkiutua merenrannoille vanhoille satamapaikoille, sillä purjelaivojen aikaan pohjalasti (eli paarlasti) oli yleensä piikivisoraa. Mainioksi sytykkeeksi käy kuivattu ja käsissä hieromalla pehmeäksi pyöritelty katajan ulkokuori, joka on kääritty rutikuivaan koivuntuoheen. Koivuntuohirulla toimii tuulensuojana kytevälle taulalle, mutta suojaa myös sytyttäjän sormia kun taula katajankuoren sytyttää.

Valmistelut on hyvä tehdä huolellisesti, jottei arvokasta taulaa turhaan haaskaannu: Aseta peukalonkynnenkokoinen taulanpala piikiven terävän reunan päälle siten, että kiven reuna ja taulanpalan reuna ovat tasan. Pidä piikiveä vasemmassa kädessä siten, että peukalo painaa taulaa tiukasti paikoilleen. Jotta välttyisit hehkuvan taulan siirtämiseltä sytykkeisiin mahdollisesti hyvin haasteellisissakin sääolosuhteissa, ota samaan käteen piikiven ja taulan kanssa myös koivuntuoheen ilmavasti käärimäsi katajankuori, eli sytykkeet. Selvitä itsellesi mistä suunnasta tuuli käy.

Ja sitten se jännittävin osuus: Tulenteko tuluksilla. Ota karkku oikeaan käteen ja iske sillä napakasti pystysuoraan kohti piikiven terävää reunaa. Tällöin piikiven pii irrottaa teräksestä pienen sirun, joka syttyy heti kitkan voimasta hehkumaan.

Jos isku on tehty taiten, kipinä tarttuu pehmeään taulaan, joka alkaa kyteä.

Laske piikivi kädestäsi ja ohjaa kytevä taula sytykkeisiin niin että kokonaisuus pysyy ilmavana. Käytä itseäsi tuulensuojana, jotta kytevä taula saa sytytettyä katajankuoren.

Tässä vaiheessa ei ole hyväksi hosua. Odottele rauhassa että tuohikääröstä alkaa nousta savua. Pidä tuuli selkäsi takana.

Kun savua alkaa olla lupaavia määriä ja tulen voi kuulla, puhalla varovasti tuohikääröön happea tulelle.

Nosta lopuksi tuohikäärö tuuleen niin että tuuli pääsee puhaltamaan käärön läpi. Ja vot! Meilläpä on ihan itse tehty maastopalon alku käsissämme! Tässä kohtaa on hyvä asetella tuohikäärö nuotioon tms. jossa on valmiiksi hiukan pienempää tikkua ja syttyä nuotiopuiden syttymistä varten. Nuotio siis kannattaa valmistella samoin kuin olisi sytyttämässä sitä tulitikuilla.

Lähteet: Sasu Jääkangas, Wikipedia ja Metsästys ja kalastus -lehden Metsäkansan konstit -sarja.