keskiviikko 13. elokuuta 2014

Kyyhkymetsällä



On hyväksi olla vähintään varttihullu, jos metsästä meinaa liharuokansa hankkia. Kuka täysjärkinen laittaisi sunnuntaiaamuna kellon soimaan neljältä ja lähtisi muovisten kyyhkynkuvien, naamioverkon ja haulikon kanssa pellon metsäsaarekkeeseen kykkimään moneksi tunniksi kun vaihtoehtona olisi viihtyä lämpimässä sängyssä pitkälle aamupäivään.

Sunnuntai 10.8. oli tämän vuoden kyyhkynmetsästyskauden alkamispäivä. Suurin osa kulmakunnan pelloista oli vielä puimatta, joten puidulla pellolla jossa kyyhkyjä oli havaittu, oli aamusella ruuhkaa. Kolmessa metsäsaarekkeessa istui porukkaa haulikot tanassa. Onneksi kaikki ovat on huolellisia ja taitavia. Ei siis tarvinnut henkensä uhalla kyyhkyjä kytätä.




Edeltävänä päivänä olimme tehneet tiedusteluretken siinä toivossa, että jostain olisi löytynyt hernepelto. Herneet kun ovat kyyhkyjen heikkous. Mutta kun ei. Ajeltiin puoli pitäjää ristiin rastiin löytämättä hernepellon tilkkuakaan. Ei taida herneenviljely 2010-luvun Suomessa kannattaa. Ajeltuamme tunti tolkulla etsien näköhavaintoja kyyhkyistä ja löydettyämme lähinnä variksia, lähdimme palaamaan kotia kohti. Siinä ne kyyhkyt sitten lentelivät kotikulmilla. Ei muuta kuin kyselemään maanomistajalta lupaa mennä pellolleen passiin ja siitä sitten pakkaamaan kamat autoon aamun lähtöä odottamaan.

Aseveljelläni ja oppi-isälläni oli hallussa naamioverkko ja kuvia. Kuviksi kutsutaan muovisia tai kumisia kyyhkyn näköisiä ja kokoisia mötiköitä, jotka asetetaan pellolle nokka kohti tuulta. Elävien kyyhkyjen toivotaan sitten laumasieluisesti harhautuvan samaan, kaverien hyväksi toteamaan paikkaan.



Look alike

Kyyhkyistä opin aamun tuntien mittaan sen, että korvia niillä ei ole päässä vissiin ollenkaan, mutta silmät ovat sitäkin tarkemmat. Mikäli hyvän ampumalinjan saaminen vaatii siirtymistä naamioverkon takaa, voi risukossa ryskätä aika surutta, kunhan liikkuu äärimmäisen hitaasti. Lienee kuitenkin syytä hankkia pikkuhiljaa jonkin sortin maastopuku. Taisin olla hiukan liian näkyvä peto farkuissani ja t-paidassani. Motivoi varustehankintoihin kun paisti vetää u-käännöksen just kriittisellä hetkellä.


Naamioverkon takaa

Oli mukava huomata että armeija-aikainen aseen käsittely löytyi edelleen selkäytimestä. Ei tarvinnut keskittyä aseeseen kun kyyhky parkkeerasi männynlatvaan. Pystyi keskittymään linnun liikkeiden seuraamiseen. Kädet löysivät paikalleen tukilla, eikä liipaisinta tarvinnut hapuilla. Aseen osalta ainoa, missä hiottavaa löytyy, on tähtääminen. Tai oikeastaan siitä eroon pääseminen. Haulikollahan pitäisi osoittaa, eikä tähdätä. Vaan kun on kiväärillä tottunut nimenomaan tähtäämään, menee kalliita sekunteja hukkaan ihmetellessä.




Opin myös, että kyyhkyt ovat hitokseen nopeita liikkeissään. Lennosta on ihan turha tällaisen amatöörin niitä kuvitella pudottavansa. Oksalla töröttävän saattaa onnistua saaliiksi saamaan, jos osaa tehdä tarpeeksi hitaita liikkeitä aseen kanssa ja jos edessä ei ole runkoa / oksia / lehvästöä.

Pudotettua kyyhkyä pusikosta penkoessa tuli kyllä mieleen että vähänkö ois kätevää omistaa lintukoira. Tätä ajatusta täytyy kehitellä.




Kyyhkyt ovat liikekannalla kahdesti päivässä. Aamulennolla liikkuvat ruokaa etsimässä noin klo.05-10 ja iltapäivällä uudestaan noin klo.14-18. Tuolloin niitä on mahdollisuus pelloilta yhyttää ja teimmekin tuon samaisen sunnuntain aikana kaksi reissua samalle metsäsaarekkeelle. Päivän päätteeksi opettelin vielä lintujen perkaamista oppi-isän ohjeistuksessa. Eipä ollut vaikeaa. En osannut hetsillään alkaa lihoista mitään valmistaa, joten puhdistin ne pakkaseen. Ja sitten ei muuta kuin tutkimaan reseptikirjoja!



4 kommenttia:

  1. Oot sä ihme mimmi, ei voi muuta sanoa :D Hauska kirjoitus!
    Et sitten ajatellu kokeilla, että noutaisko mopsit kyyhkyjä? Sepelkyyhkyjäkö ammuitte?
    Ens kesäksi sitten vaan oma hernepelto versoamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäi mopsit kotiin tältä reissulta. Jostain syystä epäilen taitojaan olla hiljaa ja paikallaan. Sepelkyyhkyjä ammuskeltiin. Olihan mulla kasvimaalla rivi hernettä, mutta eivätpä ollee kyyhkyt niitä kolmea matoista palkoa löytäneet =)

      Poista
  2. Voi kuinka hienolta kuulostaa! Mäkin tarttisin aseveljen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aseveli on kyllä korvaamaton. Oppishan sitä varmaan yhtä ja toista itekseenkin - kantapään kautta ja vuosikymmenien kuluessa. Kuitenkin aika paljon mukavampaa kun on osaavaa seuraa mettällä.

      Poista