Kananpoikasia

Kun ankanpoikaset olivat kuoriutuneet, keräsin hautomakoneeseen munia kanalasta. Toki kanojenkin kohdalla olisi ollut toivottavaa että edes joku niistä olisi ryhtynyt hautomaan itse. Toiset kanojen omistajat tuskailevat yhtenään hautomaan ryhtyvien kanojensa kanssa, meillä ei yksikään laumasta suo ajatustakaan asialle. Täytynee tutkia voiko tähän jotenkin vaikuttaa. Olosuhteet ainakin ovat kunnossa. Tilaa, pesämateriaalia ja -paikkoja olisi vaikka kuinka. Ainahan se olisi kananpoikasen kannalta paras ratkaisu että se saisi olla kanan, eikä hautomakoneen ja ihmisen hoivissa.

Kana hautoo munia noin 21 vuorokautta. Osa munista kuoriutui jo 20 vuorokauden kuluttua hautomakoneen käynnistämisestä, osa kuoriutui tasan 21 vuorokauden kuluttua. Jätin kuoriutumattomat munat toivorikkaasti hautomakoneeseen vielä muutamaksi päiväksi, mutta kananpoikasetkin vaikuttavat olevan täsmällistä porukkaa. 21 vuorokauden jälkeen ei enää lisää poikasia ilmaantunut. Osa munista oli varmaankin hedelmöittymättömiä. 14 kanan laumassamme on vain yksi kukko, koska herra ei siedä toista kukkoa tontillaan vaikka kanoja noin lukumääräisesti riittäisi muutamallekin kukolle.

Poikaset alkoivat kuoriutua harmillisesti sillä aikaa kun olin töissä, joten aivan tuoreista poikasista en saanut kuvia. Annoin kuoriutuneiden poikasten olla hautomakoneen lämmössä noin vuorokauden. Sinä aikana ne ehtivät kuivua hyvin, koneessa on tarpeeksi lämmintä, eikä nälkäkään ehdi yllättämään, sillä parin ensimmäisen päivän ajan poikasten ravintoa on ennen kuoriutumista vatsaan vetäytynyt ruskuaispussi.

Yllä olevassa kuvassa näkyy poikasen nokan kärjessä munahammas, eli pieni, terävä sarveiskyhmy, jonka avulla munivien lajien jälkeläiset rikkovat kuoriutuessaan munan pinnan. Munahammas ei ole pysyvä, vaan se katoaa pian kuoriutumisen jälkeen.

Kaksi tipuista näyttää jännästi wanna-be-viiriäisiltä. Kanat ovat sekalaista maalaisseurakuntaa, eivätkä siis mitään varsinaista rotua. Mistä lienevät kaksi poikasista saaneet silmänrajauksensa.

Hautomakoneesta siirsin tiput ankanpoikasilta vapautuneeseen tiponaarioon. Ruuaksi poikasille laitoin keitettyä kananmunaa murskattuna sekä poikasrehua. Kuulostaa brutaalilta tuo keitettyjen kananmunien antaminen kananpoikasille, mutta joka ainoa ruokintaohje, jonka olen löytänyt, ohjeistaa samoin. Poikasrehun kanssa tuli omituinen ongelma: Sitä myydään vain 40 kilon säkeissä! Ostin säkin kuitenkin, koska rehu on kohtuuhintaista ja helppoa ruokaa. On siinä popsimista kahdeksalla alle nyrkin kokoisella untuvikolla. Täytynee selvittää voisikohan lopun poikasrehun vaikka sekoittaa aikuisten lintujen rehuihin.

Vesiastiaksi kananpoikasille laitoin kissanruokakupin, ja siihen ison kiven. Tiput ovat ilmeisen hukkumisherkkää sorttia, tai ainakin siitä monessa paikkaa varoitellaan. Varmistelin siis kuivilla pysymisen niin suurella kivellä, ettei kiven ja kupin rakoon mahtunut kuin oma sormeni. Hyvin tuntui tämä toimivan. Vettä saa tietenkin olla lisäämässä monta kertaa päivässä, koska sitä mahtuu kuppiin niin vähän.

Yllätyksenä itselleni tuli se, että tiput näyttävät pääsiäiskorttien keltaisilta untuvapalleroilta tasan kaksi vuorokautta. Kolmantena elinvuorokautenaan ne alkoivat jo tarmokkaasti kasvattaa siipisulkia.

Yhdeksän päivän ikäisinä ne näyttivätkin sitten jo tältä.

Ohton mielestä tiput ovat mainioita.

Valvotusti ja varoen niitä sai vähän silittääkin.