Hanhista luopuminen

Monihan siitä varoitteli ja olivat valitettavasti oikeassa: Näiden valkoisten kesyhanhien kanssa elämä meni pikkusen liian jännittäväksi. Kolme naarashanhea olivat aivan kesyjä ja säyseitä siihen päivään asti kun hankimme niille kaveriksi uroshanhen. Siitä alkoi suhina, sähinä, uhkailu ja päällekarkailu. Aggressiivisella käytöksellä lienee siis jotain tekemistä hormonien kanssa. Aikansa sitä touhua katselimme ja arvelimme, josko aggressiivisuus olisi jokin ohimenevä vaihe tai vuodenkiertoon liittyvä juttu. Ei ollut.

Toinen hanhienpidossa ilmaantunut haaste oli että ne näyttivät sekoavan jos ne joutuivat olemaan tarhassa, Siinä vaiheessa ne kävivät jo toistensakin kimppuun, vaikka tarha oli huomattavan iso. Tarha-aggression seurauksena päästimme ne vapaaksi pihalle ja niiden keskinäiset riidat loppuivat sillä sekunnilla.

Vaan entäpä elämä pihalla, vapaana kulkevien hanhien kanssa? Siitä ei muuten tullut kovinkaan miellyttävää. Koko ajan sai olla "silmät selässä" vahtimassa niiden olemisia ja tekemisiä. Ne hyökkäsivät edelleen ihmisten ja jopa muiden eläinten kimppuun jos katsoivat että joku tunki liian lähelle. Koirat ja kissat oppivat väistämään ne kaukaa, miehen lapsille opetettiin varoetäisyydet. Kulkiessaan ne hakkasivat rikki kaiken tielle osuvan. Osansa saivat niin navetan ulkolaudoitus kuin autojen muoviosatkin. Ruokkimaan mennessä piti olla ruokavadin lisäksi metallinen vati, jota oli pidettävä itsensä ja hanhien välissä panssarina. Muutaman kerran olin varomaton. Seurauksena mustelmia ja ruhjeita ja kerran jopa hemmetinmoinen veripahka käsivarressa. En arvostanut.

Ja sitten se paska. Ei hyvänen aika. Koko piha oli paskan, sulkien ja höyhenten kuorruttama. Isokokoisen linnun paska on suorassa suhteessa linnun kokoon. Moni koira tekee pienempiä läjiä.

Sähinästä ja ilmeisen hormoniperäisestä sekoilusta huolimatta hanhet eivät kuitenkaan onnistuneet saamaan poikasia. Yksi naarashanhista hautoi kyllä pitkään ja hartaasti, mutta munat eivät koskaan kuoriutuneet. Lisää poikasia saatiin vain hautomakoneesta. En ihan keksi miltä osin haudonta meni pieleen. Munat olivat hedelmöittyneitä ja hanhi suhisi pesämökissään pitkään ja huolella, mutta ei munista mitään kuoriutunut.

Niinpä kun hanhet loppukesästä päätettiin siirtää pihamaalta pakastimeen, olimme kaikki helpottuneita. Pihalla saa taas liikkua vapaasti ja taakseen vilkuilematta, paskamiinakenttä on huuhtoutunut pois, tavarat, muut eläimet ja ihmiset pysyvät jälleen ehjinä eikä lomittajien tarvitse pelätä henkensä edestä (tai he ylipäätään suostuvat tulemaan paikalle). Nyt hanhista on ensimmäisen kerran iloa sitten uroshanhen hankinnan - reseptien ainesosina.

Huh! Että semmoset oppirahat! Ja että nytkö viisastuimme emmekä hanki hanhia enää ikinä? Höpsistä. Olen antanut itselleni kertoa että joutsenhanhet ovat ystävällisempiä ja säyseämpiä kuin jalostetummat serkkunsa. Jos siis onnistumme hankkimaan joutsenhanhia jostakin, ilman muuta ostamme muutamia. Luovutamme vasta, jos nekin osoittautuvat yhtä kaistapäisiksi kuin nämä valkoiset "kesy"hanhet. Sen verran ensimmäiseltä kierrokselta opin, että uusille hanhille aitaan laitumen. Nehän pysyvät kokonsa puolesta vallan mainiosti lammasverkon takana. Laiduntakoot ja paskokoot siellä vapaasti.