Takapakkia mehiläisrintamalla

Jo alunperinkin päätin raportoida tänne blogiin myös kaikki vastoinkäymiset omavaraisuuspyrkimysten osalta ja nyt ollaan totta vieköön ensimmäisten takapakkien äärellä. Kasvit kasvavat, kiväärillä osuu, kanala on viittä vaille valmis, mutta mehiläiset. Niiden kanssa menee järki.

Hieman paremmalla ennakoinnilla ja pienemmällä intomielisyydellä olisin saattanut jo etukäteen saada selville, että 5 pesää on aloittelijalle aika paljon. Siihen kun lisätään se, että tähtitiede on mehiläisten hoitoon verrattuna pala kakkua, voidaan päästä ymmärrykseen tilanteen sekavuudesta. Jos saman kysymyksen jostakin ongelmakohdasta tahi epäselvästä seikasta mehiläisten hoitoa koskien esittää vaikka vain kolmellekin mehiläistarhaajalle, saa siihen 3 erilaista vastausta. Jokaisella on oma tyylinsä tehdä ja kirjat neuvovat vielä muutamalla lisätyylillä. Eikä siinä mitään, monet asiathan voi tehdä eri tavoin lopputuloksen siitä kärsimättä, mutta amatöörin on siinä pikkasen vaikeaa hahmottaa hommaa, kun ”pesäsilmäkään” ei kerro vielä mitään. Yleinen ohjehan on että ”Mene katsomaan pesälle mitä siellä tarvitsee tehdä.”. Kiitokset kuitenkin sekä harrastajille että ammattilaisille siitä, että tavattoman avuliaasti ja pitkämielisesti ovat kysymyksiini suhtautuneet.

Ensimmäinen joukkokuolema oli aivan omaa syytäni sikäli, että mehiläiset olivat tässä näytelmässä puhtaasti uhrin roolissa. Koska mehiläispesät sijaitsevat pellon laidalla, olin saanut ohjeen sulkea pesät pellon myrkytysten – anteeksi kasvinsuojelukäsittelyn – ajaksi. No, minähän suljin. Superlonsiivuilla. Tämän neuvon antajalla oli jäänyt mainitsematta, että suljetut pesät olisi pitänyt varustaa verkkokannella ja mehiläisten päälle olisi pitänyt suihkia vettä. 

Viidestä pesästä yksi onnistui pelastautumaan huonon sulkuviritykseni raosta ulos. Kolme pesää selvisi koettelemuksesta säikähdyksellä, mutta viidennen pesän lämpötila nousi yön aikana liikaa. Tästäpä seurasi mittava määrä vainajia. Ehdin jo säikähtää että nyt on koko pesä mennyttä, mutta uhrautuvaiset yhteiskunnan jäsenet olivat saaneet pidettyä emonsa tarpeeksi viileänä ja raatojen pois siivoamisen jälkeen voitiin todeta, että emo on hengissä ja elämä jatkuu, tosin pienemmällä porukalla.

 

Vainajia pesän pohjalla.

Seuraava katastrofi menikin sitten jo säiden ja oman toimintani piikkiin: Vahvimmasta pesästä karkasi parvi. Kesken autereisen lomapäivän ja pyykkien ripustamisen alkoi puutarhasta kuulua sen päiväinen humina. Seuraavien minuuttien aikana ilma olikin sitten jo mustanaan sitä porukkaa, jonka piti olla kaikessa ahkeruudessaan sillä hetkellä keräämässä mettä ja tekemässä hunajaa. Eihän siinä auttanut kuin jäädä seurailemaan tilanteen etenemistä. Kaaos näyttikin hetkellisesti jopa kääntyvän voitoksi, koska parvi asettui pihan omenapuuhun pohtimaan seuraavia liikkeitä ja etenemissuuntaa. Tässä vaiheessa minun ja mieheni iltapäiväohjelmassa seurasi huomattava määrä rivakkaa liikuntaa ja omenapuun suunnittelematon karsiminen.

Kiskaisimme hoitohaalarit ylle ja riensimme noutamaan tikkaita, oksasaksia, saavia ja jotain saavin kanneksi sopivaa. Mies kasasi tikkaat parven alle, minä kiipesin tikkaille pitelemään saavia pääni päällä ja mies alkoi katkoa oksia, joissa mehiläiset roikkuivat. Mehiläiset ropisivat saaviin ja kansi lyötiin päälle. Ja ei muuta kuin uusi pesäosasto kehiin ja kaatamaan mehiläisiä uuteen kotiinsa. Tämä sama jumppa toistettiin ainakin 5-6 kertaa, koska kaikkia mehiläisiä ei saatu alas kerralla. Parvessa ollessaan ne onneksi jostain syystä putoavat alaspäin kun oksan katkaisee, vaikka muutamat tietenkin aina ehtivät lennellä erilleenkin porukasta. 

Tällaisessa tilanteessa tärkeintä olisi saada emo talteen ja uuteen pesään, koska vanhaan se ei enää suostu kantamallakaan takaisin menemään. Jos emon löytää, seuraa muu parvi perässä. Lapoimme porukan siis varastosta riuhtaistuun pesään. Lisäsin niille sinne pari litraa sokerivettäkin siinä toivossa, että jäisivät hyvien tarjoilujen ääreen. Sittenhän ei auttanut muu kuin odotella tilanteen rauhoittumista. Vielä illalla kävimme pudottamassa yhden surullisen näköisen ja sateessa vettyneen mehiläispallon puusta ja kannoimme senkin uuteen pesään.

Jotta "tuho" olisi ollut täydellinen, koko näytelmä esitettiin tietenkin meikäläisen kateviljelmän yllä. Sikälimikäli perunoissa mitään ituja oli, nyt ne on tallottu poikki ja liiskattu.

Jos kaikki olisi mennyt hyvin, seuraavana päivänä tuo karkuriporukka olisi jo ryhtynyt uudessa pesässä rakennushommiin, mutta vielä mitä: Seuraavana päivänä pesässä pyöri kourallinen eksyneen oloisia tyyppejä, jotka olivat jostain syystä jääneet jälkeen uudelleen karkuun lähteneestä porukasta. Jumankauta sentään! Arvelin jo hetken kiukuspäissäni että tähän tautiin ei auta kuin muutama pullo Raidia jäljellä olevia pesiä varten, mutta tyydyin jupisemaan itsekseni. Oppirahat on näemmä maksettava tässäkin hommassa.

Näin jälkeenpäin on hyvä olla viisas ja hoksata, että edellisestä pesäkäynnistäni olikin kulunut liikaa aikaa (noin 2 viikkoa). Olin kyllä pitänyt huolen siitä, että pesässä riittää tilaa. Tolkun kesäsäiden vallitessahan parvi käsittääkseni lähtee kylille jos pesässä tulee liian ahdasta. Nyt syynä olikin sitten sateinen sää. Nuo vähäjärkiset otukset olivat päätelleet, että tänne Suomen kesään ei kannata jäädä värjöttelemään. Tiedä sitten sitä, minkälaisen matkasuunnitelman olivat tehneet. Toivottavasti olivat katsoneet suunnan ja säätiedotukset kohdalleen.

No, tästä hässäkästä viisastuneena kävinkin sitten saman tien kaikki pesät läpi ja totesin kolmen muunkin suunnittelevan omatoimista muuttoa. Kikkailin niihin parveilunestot. Puuhasin pesillä oppikirja toisessa ja työkalut toisessa kädessä. Saapa nähdä onnistuinko harhauttamaan loput porukat jäämään kotiin. Enpä olisi etukäteen arvannut minkälainen työmäärä voi noin pienistä ötököistä olla. Mutta ettäkö periksi antaisin? En todellakaan. Homman oppii kuulema 4-5 vuodessa. Eihän tässä ole siis kuin 3,5-5 vuotta opettelua jäljellä!

Iloa lihamyllystä

Menin talvella hankkimaan yleiskoneen. Tovin jo mietin, josko pysyisin hankintani kanssa hiljakseen ”kaapissa”, koska yleiskone yhdistyy mielessäni jotenkin keski-ikäisyyteen ja keskiluokkaisuuteen. Kun elämä loppuu, hankitaan yleiskone. No, myönnettäköön: Kätevä vehje. Perustelin itselleni tämän hankinnan sillä, että lihamyllyllä saan tehtyä lihasta jauhelihaa ja mehulingolla marjoista ja omenoista mehua. Ne leivontapuolen hommat ovatkin sitten ihan toinen juttu, mutta odotan, josko tuo masiina joskus vielä opettaisin minut vaikka pullataikinaa tai ties mitä kakkuja tekemään. Toistaiseksi olen käyttänyt lähinnä lihamyllyä ja ollutkin siihen perin tyytyväinen.

Murjon siis toisinaan vaihtelun vuoksi peuran tai hirven lihasta jauhelihaa. Lihaköntti on syytä ottaa sulamaan jääkaappiin noin pari vuorokautta ennen näläntunnetta, sillä liha sula tooodella hitaaaasti. On myös syytä muistaa laittaa sulava liha astiaan. Vaihtoehtoisesti voi pestä koko jääkaapin kun sulamisneste lähtee valumaan pitkin jääkaapin sisäseinää. Believe me, kokeiltu on. Koneen käyttöohje sanoo, että liha tulee paloitella ennen myllyyn laittamista.

Koneessa on 3 reikälevyä, joissa on eri kokoiset reiät. Reikien koko määrittelee sen, millaista jauhelihasta koostumukseltaan tulee. Pienimmällä reiällä liha menee mielestäni liian mohjoksi, joten olen käyttänyt suurimpien reikien levyä, josta myllytettynä lihaan jää kuitenkin vielä pureskeltavaakin ja lihan edelleen tunnistaa lihaksi (toisin kuin kaupan vakuumipakettien mössöt).

Muutamaa tuntia ennen käsittelyä nostan lihan jääkaapista huoneenlämpöön, jottei se jauhamisen jälkeen ”säikähdä” paistinpannua. Jos laittaa kylmän lihan suoraan jääkaapista pannulle, liha jäähdyttää pannun. Siinä kun se pannulla pikkuhiljaa lämpenee, liha ei ruskistu vaan muuttuu harmaaksi ja lihaneste huokuu vaahtona ulos lihasta. Se siitä mehevästä lihasta sitten.

Miinuksena mainittakoon, että masiinahan pitää jotakuinkin samanlaista ääntä kuin viereen laskeutuva hävittäjä. Tasan sama ominaisuus on äitini 50/60 –luvulla ostamassa Kenwoodissa. Eivät ole vuosien tuotekehittelijät katsoneet tarpeelliseksi moiseen pikkuseikkaan puuttua. Jostain syystä koira ei kuitenkaan pelkää tätä konetta, vaikka imuria kammoaakin. Vai lieneekö rohkeuden siivittäjänä lihasta jaettavat ”perkuujätteet”.

Lihamyllyssä on yllättävän lukuisa määrä liikkuvia osia, mutta maltilla ja käyttöohjeilla on selvitty. Äänen lisäksi miinuksena se, että käyttöohje kieltää pesemästä osia astianpesukoneessa. Yleensä survon sekä astian- että pyykinpesukoneeseen kaiken mahdollisen ja mahdottoman ja harvoinpa mitään on varsinaisesti pilalle mennyt tai hajonnut. Mitä nyt muutaman ohuemman muovipurkin olen asianpesukoneesta saanut ulos uudelleen muotoiltuna. Tämän yleiskoneen hinta oli kuitenkin näin perusduunarille sitä luokkaa, että en ota tässä tapauksessa sitä riskiä, että osat tuhoutuisivat tai edes vaurioituisivat. Koneen käyttöä seuraa siis aina vähemmän viihdyttävä käsintiskaussessio. Mutta kyllä se on tällaisen jauhelihan arvoista. Mahdollisesti sähkötöntä elämää varten muistan tavanneeni navetan vintillä käsikäyttöisen lihamyllyn. Se on vuosien tuoksinassa johonkin hautautunut, mutta eiköhän sekin vielä uudelleen löydy.

Kesällä arvelin myllyttää haukea tai muuta mahdollisesti kiinni saamaani järvikalaa. Katiska on jo valmiina, vain lupia ja taitoa hiukkasen uupuu.

Kylvöjä kasvihuoneessa

Kasvimaan kylvöhommien jälkeen siirryin samoihin töihin kasvihuoneen puolelle. Mies teki komiaan kasvihuoneeseen komiat kasvulaatikot. Laitoin laatikoihin suodatinkankaat, jottei multaa valuisi laatikoiden raoista pitkin kasvihuoneen lattiaa. Sitten vain reippaat määrät multaa perään. Tässä vaiheessa on hyvä hoksata, että lasit olisi pitänyt pestä sisäpuolelta ennen kasvulaatikoiden lataamista. No, jospa ensi vuonna sitten.

Tein istutuksistani kartan. Kasvihuoneessa on helpompi hahmottaa mikä on toivottu ja odotettu taimi ja mikä rikkaruoho, koska rikkaruohoja ei varmaankaan paljoa puske. Kylmyyskään ei vielä viime viikonloppuna vaivannut.

Tontin nurkassa nököttänyt tiilikasa siirtyi kasvihuoneen lattiaksi. Kuvittelen että tiilet jopa varaavat hieman lämpöä ja ainakin ne näyttävät kivoilta. Ajattelin latoa tiilet vain riveihin, mutta miehellä oli parempi idea. Näin nätti lattia tiilistä syntyi!

Ostin kasvihuoneeseen myös viiniköynnöksen. Istutin sen purkkiin, jotta voin roudata sen syksyllä sisälle. Lajikkeen pitäisi olla Suomessa menestyvää sorttia, tumma ja satoisa. Marjojen maku on kuulemma mieto ja hieman mustikan tyyppinen! Kerta kaikkiaan odottamatonta. Tällä hetkellä köynnös tekee yhden lehden per päivä, joten toivottavasti äityy jossain vaiheessa marjojakin tuottamaan.

Viiniköynnöksen seurana töröttävät maissit, jotka intoutuivat kasvusäkkiin päästyään kasvamaan vallan mahdottomasti. Tätä menoa kasvihuoneen katto tulee vastaan ennen juhannusta. Toivottavasti keskittyvät jossain vaiheessa tähkien tekoon pituuskasvun sijaan. Etualan ruukkuun istutin tilliä. Tillistä tulee sellainen reuhakepuska, että en halunnut sitä järjestelmällisten juuresten joukkoon. Jospa se pysyisi aisoissa ruukussaan. Oikealla on vielä tyhjillään kasvusäkkejä. En vielä uskaltanut laittaa tomaatteja edes kasvihuoneeseen. Koirakin kävi auttamassa. Ja heti kun selkäni käänsin se survoi menemään juuri kylvetyssä kasvulaatikossa! Saattaa lantturivistössä olla pari mutkaa. Koiran auliin avun seurauksena tuli mieleen, että seuraavana mullassa salettiin möyrivät kissat. Koska kissankakka kasvulaatikossa kuulostaa vastenmieliseltä jo ajatuksen tasollakin, tilasin sitten samoin tein mieheltä verkko-oven kasvihuoneeseen. Ulko-ovea täytyy joka tapauksessa kesällä pitää auki etteivät kasvit tykkänään läkähdy.

Kuten todettua, kylvin monia samoja siemeniä sekä kasvimaalle että kasvihuoneeseen. Olipa kerrassaan riemastuttavaa kun kasvihuoneeseen kylvämäni nauriintaimet nousivat mullasta jo kahden päivän kuluttua!

Mies viimeisteli kasvihuoneen isot ikkunat vielä koristerimoilla. Päätyseinän väriksi valikoitui spesiaalisävyn sininen, koska varastosta löytyi valikoima sinisiä maalinjämiä, jotka sekoitettiin keskenään. Kylläpä tulikin nätti!

Sisäpuolelle mies viritti pyytämäni lammasverkot. Kuvittelen ripustavani tomaatit niihin. Lammasverkot olivat notkuneet pajan takana tyhjänpanttina jo tovin: Niiden irrottamiseen tarvittiin moottorisahaa. Verkko sinänsä on kuin uutta.

Toukotöitä

Peltotilkkumme muokattiin jo pari viikkoa sitten, traktorilla tietenkin. Ei kai sitä nyt lapiohommiin ruveta, jos traktori kuitenkin juuri ja juuri pellolle mahtuu. Ennen kuin maanmuokkaushommiin päästiin, siirsimme tuolta samaiselta paikalta toista metriä korkean kivikasan. Osa kivistä jätettiin kasvimaan laitaan nuotiopaikan rakentamista varten.

Viimeistely suoritettiin sentään ihan manuaaliharavalla. Hyvähän siitä tuli.

Puutarhakeskiviikko –nimisessä tv-ohjelmassa kylvivät pieniä siemeniä niin, että laittoivat nopeasti maatuvalle paperille (talouspaperi tai sanomalehtipaperi) tasavälein vehnäjauhosta ja vedestä sekoitetun tipan, jolle sitten siemen pudotettiin. Näin välttyy myöhemmin harvennushommilta ja siemeniäkin säästyy. Tein muutaman rimpsun kokeeksi. Verrokiksi sirottelin toisen vaon ihan perinteisellä näppituntumalla. Katsotaan myöhemmin onko taimien tiheydessä mainittavaa eroa. Sillä oletuksella että maasta jotain nousee.

Vakojen väliin laitettiin laudat ”poluiksi”. Eipähän tarvitse savessa tarpoa kastelu- ja kitkemishommissa. Maan laadusta en osaa sanoa mitään muuta kuin että muhevalta näyttää. Suurin piirtein suorat vaot vedettiin jatkojohdon avulla. Piuha vaan pellolle laidasta laitaan ja kivet painoiksi molempiin päihin. Kuokan kulmalla tuli nättiä vakoa ja kylvämisen jälkeen tasoiteltiin haravan selkämyksellä vaot kiinni.

Piirsin paperille kartan siitä, mitä oletetaan mistäkin kohtaa nousevan. Enää pitäisi osata erottaa hyötykasvien taimet rikkaruohojen taimista.

Esikasvatettuja tomaatintaimia en vielä uskaltanut ulos laittaa. Kylvin hyvissä ajoin kolmea eri tomaattilajiketta purkkeihin ikkunalle itämään – ja onnistuin sitten sekoittamaan purkit. Nyt minulla on siis erinäinen kokoelma taimia, joista osa on kasvihuonetomaattia, osa avomaantomaattia ja osa kirsikkatomaattia. Onneksi taimia on niin paljon, että pienellä arpomisellakin saattaa saada osan osumaan oikeaan kasvupaikkaan. Ensi keväänä voisi jopa harkita purkkien merkitsemistä.

Kylvin avomaankurkun aivan pellon laitaan. Kuvittelen että kun satoa alkaa pukata, laitan pellon reunalle pressukaistaleen, jonka päällä kurkut voivat kypsyä hiukan puhtaampina kuin pellon mullassa. Kurkkujen viereen istutan vielä ne oletetut avomaantomaatit. Pääsevät sitten saman pressun päälle.

Kylvin siis avomaankurkun lisäksi porkkanaa, lanttua, punajuurikasta, palsternakkaa, naurista ja kaskinaurista, silpoydinhernettä ja sokerihernettä, pinaattia ja tilliä. Toistaiseksi on selvittämättä onko nauriilla ja kaskinauriilla oikeasti jotain eroa. Ainakin pussin päällä olevissa kuvissa näyttävät ihan erilaisilta. Edelleen hämärän peitossa on myös silpoydinherneen ja sokeriherneen erot. Erot selvinnevät jos siemenet itävät.

Palsternakkaa

 

Ihan silkasta uteliaisuudesta kylvin jotakuinkin samojen kasvien siemenet myös kasvihuoneen kasvulaatikoihin. Jopa minä tiedän, että juurikasvit eivät varsinaisesti kasvihuonekasveja ole, mutta olipa hauskaa kun nauriin taimet pinnistivät pinnalle helteisessä kasvihuoneessa jo kahden päivän kuluttua kylvämisestä!

Mehiläiset kotiutuvat

Viime perjantaina ajelimme Siuntion hakemaan ensimmäisiä mehiläispesiämme. Muut mehiläishoidon peruskurssia käyneet kuuluvat hankkineen maltillisesti yhden tai kaksi pesää. Tapojen mukaan minä en taaskaan pysynyt kohtuudessa ja nyt pihalla pörrää viisi (5!) pesää.

Tässä myyjän tarhaa, josta mehiläisemme haettiin.

Ostin pesät suoraan omaan kalustooni, jolloin myyjän pesäkalustosta siirrettiin vain mehiläiset kehissään minun pesäkalustooni. Kehiin mehiläiset rakentavat kennostonsa ja kennoihin sitten joko munitaan uusia mehiläisenalkuja tai säilötään hunajaa ja siitepölyä. 

Myyjä suorittamassa silmämääräistä väestönlaskentaa. Tässä meillä on vahva pesä.

Tässä pesässä on hieman vähemmän porukkaa, mutta terveitä ja puuhakkaita olivat nämäkin.

Muuttohomma meni niin että illemmalla kun päivän töistään kotiutuneet mehiläiset olivat jo pesässään, myyjän pesäkalusto siirrettiin mehiläisineen sivuun ja minun pesäkalustoni laitettiin tasan myyjän pesäkaluston alkuperäiselle paikalle. Sitten katto auki ja kehiä siirtelemään. Suurin osa mehiläisistä pysyi maltillisesti jaloillaan kehissä ja siirtyivät siis niine hyvineen uuteen kotiinsa mutta osa tietenkin hätääntyi lentelemään. Mehiläiset osaavat auringon mukaan suunnistaa aina samaan osoitteeseen, joten kun pesäkalustojen paikkoja vaihdettiin, kehiä siirrettäessä ilmoille pöllähtäneet mehiläiset suunnistivat tovin pyörittyään tottuneesti siihen kohdalle, jossa ovi oli ennenkin ollut.

Kun viimeinenkin oli saatu laskeutumaan uuteen kotiinsa, suljettiin oviaukko superlonikaistaleella ja pesäosaston päälle laitettiin tiheä verkko. Verkon ansiosta ilmanvaihto pelaa matkankin aikana eikä porukka pääse ylikuumenemaan.

Mehiläiskuljetus perillä.

Kun pesäosastot saatiin purettua kotipihalla paikoilleen oli ilmatila pitkään mustanaan äkäistä väkeä ja ehdin jo hetken miettiä jotta kuinkahan tässä käy. Kuitenkin jo seuraavana päivänä mehiläiset olivat selvästi kotiutuneet ja löytäneet pihan valtoimenaan kukkivat kriikunapuut. Enää ei ollut tietoakaan hässäkästä eikä hyökkäilystä. Varmasti muutto uuteen kotiin ja uusiin maisemiin oli vain ollut perin stressaava kokemus. Nyt pihalla voi pyöriä ihan rauhassa kun ei nyt ihan pesien kulmille mene notkumaan.

Pesät vasta kotiin kuljetettuina.

Mehiläiset muuttivat siis yhdessä pesäosastossa (korkeussuunnassa yksi ”kerros”). Heti seuraavana päivänä kotiutumisestaan lisäsin pesiin toisen osaston. Nyt niillä riittää muutamaksi viikoksi rakennettavaa (kennostoja) ja lisääntymistiloja. Yhden pesän katto on kateissa, mutta vesivaneri hoitanee homman. Pesien takana näkyvä ilmakiväärin ja heittoveitsien maalitaulu täytyy sijoittaa uudelleen.

Pesät osastojen lisäämisen jälkeen.

Koko muuttopuuhan tappioina mainittakoon vain kaksi pistosta, joista toinen toki vasemmassa poskessa. Näiltäkin olisi säästytty jos olisin ajoissa investoinut kunnollisiin hanskoihin ja hoitohaalariin. No, ainakin tuli käytännössä todistettua etten ole myrkylle allerginen. Paukamat eivät ole paljoa hyttysenpistosta suurempia. Uutena asiana pistoksiin liittyen olen oppinut, että mehiläinen voi varsinaisen pistämisen sijaan vain ”tuikata mennessään”. Tuolloin mehiläisen väylällä seisoskelija älyää varmasti väistyä, mutta mehiläinen itse jää silti henkiin. Tosissaan pistäessäänhän mehiläinen kuolee myös itse. Varsinaisia pistoksia on hyvä välttää myös siksi, että muut mehiläiset haistavat kuolleen lajitoverinsa ja hyökkäävät sitten porukalla kohti vahingonaiheuttajaa kahta kauheammin.

Kriikunapuut löydetty.

Humisevan surisevista kriikunapuista päätellen tiedossa on vuosisadan kriikunasato ja sen myötä toivottavasti myös reippaasti hunajaa. Seuraavaksi kukintaansa aloittelevatkin jo omenapuut.

Kanalavierailu

Kävimme tutustumassa kanalaan, josta meidän tipumme saapuvat kesäkuussa. Onhan hyvä päästä tutustumaan kananpentujen kotioloihin ja vanhempiin sekä kasvattajaan. Täten voidaan varmistua siitä, että tipun kasvuolosuhteet ja -edellytykset ovat kohdallaan ja jatkossa vältytään mahdollisilta käytös- ja terveysongelmilta. Onneksemme kaikki edellä mainitut seikat toteutuivat ja tipujen lähtötilanne todettiin ensiluokkaiseksi! 

Kuvien laatu ei valitettavasti ole aivan ensiluokkainen. Kanat olivat kovasti liikekannalla ja osa kuvista on otettu tiheäsilmäisen verkon läpi.

 


Luulenpa että tämä oli ensimmäinen kerta kun pääsin ylipäätään kanalassa käymään. Ei ole tutuilla / sukulaisilla kanoja ollut. Olin henkisesti valmistautunut ankaraan kanankakan hajuun, joka ei irtoaisi vaatteista kuin pesukoneessa. Höpö höpö, siellä mitään haissut. Kanoilla puhtaat kuivikkeet, valoa ja tilaa. Hieman ne osa kanoista väisti vieraita ihmisiä, mutta osa tuli heti juttelemaan. Elämäänsä tyytyväisiltä vaikuttivat. Kanat saivat mielensä mukaan kulkea ulko- ja sisätilojen välillä. Jostain syystä ulkotiloista ei näemmä tullut otettua yhtään kuvaa.

Kanoja oli muutamaa eri rotua. Käsittääkseni mukana oli ainakin piikkiöläistä ja iittiläista kantaa, joiden kanat olivat ruskeita, mustia ja ruskeanmustia ja kukot kuin suoraan ala-asteen aapisen kannesta! Lisäksi oli pieniä kääpiökanoja, joiden hieno rotu ei jäänyt mieleen. Näiden kääpiökanojen tipu oli kyllä melkonen tapaus. Että kuinka pieni pikkuinen tipu oikein voi olla! Hän pysyttelikin turvassa emon selässä. Kääpiökukot olivat niin polleita että hyvä etteivät pyrstölleen keikahtaneet!

 

Kanojen lisäksi tällä lintuharrastajalla oli myös viestikyyhkyjä (Huomaa asiantunteva termi. Nehän siis eivät ole kirjekyyhkyjä!). Kyyhkyillä oli oma lakka, josta ne lentelivät ulos ja sisään miten mielivät. Kävivät välillä tekemässä kierroksia lakan yllä ja palasivat taas kukertamaan sisätiloihin. Kyyhkyt olivat niin hauskoja, että on vaikea pitää pää kylmänä ja olla haluamatta niitäKIN. Niistä kun ei varsinaisesti ole minkään valtakunnan hyötyä. Vai olisiko jonkinmoinen ”hyödyllisyys” mahdollista keksiä…

 

Lokki vai kyyhky?

Pari viiriäistäkin piippasi omassa häkissään. Heidän mielestään vieraat olivat kovasti pelottavia.
 

Reissun huipennukseksi päästiin vielä kurkistamaan hautomakoneeseen. Siellä meidän tulevat tipumme köllöttivät vielä kuorissaan. Lämpötila ja kosteusprosentti olivat huolellisen tarkkailun alaisena. Lisäksi munat käännetään kolmesti vuorokaudessa. 21 vuorokautta kuluu hautomakoneessa ja sitten olisi kuoriutumisen aika. Just nyt ei millään malttais odottaa!

Kasvihuoneen rakennustyömaa

Onhan se nyt vallankin selvää, että vähäisemmätkin omavaraispyrkimykset vaativat kasvihuoneen olemassaoloa. Siispä esittämään asiaa isännälle, joka ystävällisyydessään suostui rakennushommiin ryhtymään.

 

Totesimme että on ihan turha maksaa valmiista kasvihuoneesta tai edes rakennusmateriaaleista kun navetan ylisillä on nippu vanhoja ikkunoita, sekä erinäinen valikoima puutavaraa. Kasvihuoneen mitat määräytyivät siis olemassa olevien vanhojen kerrostalon ikkunoiden mukaan ja päädyt mies sovelsi vielä vanhemmista pikkuikkunoista ja komeron ovesta.

 

 

Itse rakennushommat alkoivat kaivuutöillä. Tontti on rinteessä ja puutarha vanha ja muhkurainen, joten oli tartuttava lapioon ja luotava kasvihuoneen kokoinen tasainen pläntti. Sokkeliksi laitettiin vanhoja sähköpylväitä. Eivätpä ihan ensimmäisenä ole mätänemässä. Pylvääthän eivät kuitenkaan joudu mihinkään kosketuksiin itse kasvien kanssa, koska kasvit laitetaan laatikoihin. Kasvihuone sai jopa salaojituksen!

 

 

Sähköpylvässokkelin päälle sitten runko kakkosnelosista ja ikkunat kiinni runkoon.

 

 

 

Päätyihin tuuletusluukut ja somat pikkuikkunat.

 

 

Maalata tuhersin ikkunoiden ja ovien pielet ja nurkkalaudat valkoiseksi. Jopa näin etäältä huomannee, ettei sudin varressa ole ollut varsinainen ammattilainen. Mikäli jonakin päivänä lakkaa satamasta, maalaan päädyn seinäosuuden vielä siniseksi. Jospa sitten käyttäisi ihan maalanrinteippiäkin.

 

Olemassaolevien rakennusmateriaalien hyödyntäminen onnistui lopulta niin hyvin, että kasvihuoneeseen jouduttiin ostamaan vain yhdet saranat. Melko taloudellista. 

 

Sisälle ajettiin lattiamateriaaliksi hiekkaa ja nyt ei muuta kuin odottelemaan että lyhyt ja vähäluminen kesä antaisi mahdollisuuden tuoda esikasvatetut tomaatin- ja maissintaimet ulos. Suurimman osan viljeltäväksi suunnittelemistani kasveista istutankin siemenestä suoraan kasvatuslaatikoihin.

 

Isoihin sivuikkunoihin kaavailen vielä koristeristikoita, jotka ehkä tekisivät isot lasit myös hiukan turvallisemmiksi. Lisäksi viritän huoneeseen vaijerit ja niihin verhot, jotka saa vedettyä eteen niinä kahtena kesän Kuumana Hellepäivänä.

 

Epärealistiset suunnitelmani sadon osalta sisältävät myös viinirypäleitä ja sitruunoita. Viinirypäleitä olisi ainakin teoriassa mahdollista saada jopa pari terttua kasvamaan kesän aikana. Sitruunapuun taimia olen nähnyt puutarhaliikkeiden mainoksissa, mutta vielä on selvittämättä tuottavatko ne mitään syötäväksi kelpaavaa, vai onko kyseessä vain koristekasvi.

 

 

Ja tottahan minulla tähänkin hommaan opaskirja on. Siihen tutustun paremmin sitten itse kasvien osalta.

Kiitos siis koko kasvihuoneen rakentamisesta kuuluu miehelleni, jossa onneksi on ”puumiehen vikaa”(kuten sukulaismies totesi). Hyvää tilasin mutta priimaa sain.