tiistai 8. huhtikuuta 2014

Puutarhaohjelmia ideoiden ja opin toivossa



Kävin läpi kevään televisiotarjonnan puutarhaohjelmien osalta. Tavoitteena on seuloa joukosta ne, joista voisi saada ohjeita ja ideoita hyötypuutarhan ja mehiläistarhan pykäämistä varten. Kylläpä tämän alan ohjelmaa pukkaakin vähän joka kanavalta. Tässä kanavien omat kuvailut ohjelmista (lainausmerkeissä) ja perässä omaa kommentointiani. Kuvat tietty googlesta. Osa puutarhasarjoista alkaa vasta huhti/toukokuun aikana.

Tanskalainen maajussi (Bonderøven)
Wikipedia tietää kertoa, että ”Sarja seuraa nuorta (s. 1983) Frank Erichseniä joka ostaa vanhan maatilan läheltä Grenåta ja ryhtyy toteuttamaan unelmaansa yksinkertaisesta maalaiselämästä ja omavaraisuudesta. Käsistään kätevä Frank käyttää mielellään vanhoja koneita ja menetelmiä. Frank ei ole kuitenkaan kokonaan siirtynyt vanhaan aikaan, vaan käyttää myös nykyaikaisia välineitä, kuten traktoria ja sähkötyökaluja. Frank kuvaa tavoitteitaan seuraavasti: "tarkoituksena ei ole siirtyä kivikaudelle vaan pyrkiä tekemään asiat yksinkertaisemmin."”

Sanomattakin on selvää, että Frank on suuri idolini. Hepulla on asenne kohdallaan. Jos jotain taitoa ei hallussa ole, se opetellaan. Jos jokin työkalu uupuu, se hankitaan, tai jopa tehdään. Ja joka homman kohdalla todetaan erikseen että onpa tämä hauskaa! Jotain tämän kaverin kuvioista kertoo se, että oluen teko aloitettiin viljan kylvämisestä ja saappaiden teko vasikan teurastamisesta. Ihan mahtava ohjelma ja mahtava tyyppi!



Strömsö
”Vapaa-ajan ohjelma, jossa käsitellään mm. ruuanlaittoa, puutarhanhoitoa, askartelua ja puutöitä. svenska.yle.fi/stromso”

Toinen pakollinen töllöteltävä on Strömsö. Vaikka siinä homma meneekin välillä hifistelyksi ja kylttyyriä pukkaa hiukan enemmän kuin ois tarvis, löytyy siitäkin välillä mahtavia ideoita. Ja ennen kaikkea rakastan tuon ohjelman ”hitautta”. Ei meteliä, ei hässäkkää, ei kuvien kaaosta.



Sonjan puutarha
” Paitsi iskelmälaulaja, Sonja Lumme, 51, on myös intohimoinen kotipuutarhuri. Uudessa sarjassaan laulava puutarhuri johdattaa katsojat käytännönläheisesti puutarhanhoidon maailmaan. Hän antaa omakohtaisia vinkkejä kasvien ja välineiden valinnassa tuiki tärkeää maanhoitoa unohtamatta.”

Tämä on loistava ohjelma meikäläisen kaltaiselle aloittelijalle. Ohjelma on mallia ”rautalankaa ja väritusseja”. Katsojan ei oleteta tietävän yhtään mitään ja kaikki puutarhaan liittyvä käydään läpi alusta alkaen ja perusteita myöden. Hieman häiritsevän sivumaun ohjelmaan tuo sponsorien tuotteiden kainostelematon tyrkytys. Ohjelman esittelytekstin uhkauksesta huolimatta on ainakin toistaiseksi säästytty juontajan laulamiselta.



Eden
” Pihoja, kuisteja ja terasseja uuteen uskoon laittavat Edenin tutut ammattilaiset Minna Toivanen ja Tommy Kilponen. Kotimainen puutarhaohjelma. 9. tuotantokausi.”

Tämä ohjelma menee puutarhan sisustamisen ja stailaamisen puolelle. Työn alla on yleensä koko piha ja kuvat näytetään kuin ryppyvoidemainoksessa ennen ja jälkeen romsteeraamisen. Kuvioon kuuluu myös se, että kesken pihan työstämisen, kohteen emäntä lähetetään matkoihinsa. Kun piha on valmis, hänet tuodaan paikalle silmät sidottuina. Kun side sitten poistetaan, kuuluu hänen tietenkin henkäillä ihastuksesta ja ihmetyksestä. Pihan möyrimisen lisäksi aikaa kuluu pihakalusteiden tekstiilien huolelliseen valitsemiseen. Tästä ohjelmasta ei kyllä paljon käytännön vinkkejä irtoa, ellei aio laittaa koko kulmakuntaa remonttiin. 



Rakkaudesta puutarhaan
”Tuttu puutarhakasvo Alan Titchmarsh esittelee tavallisten brittien puutarhoja ja paljastaa niiden ihanuuden salat sarjassa Rakkaudesta puutarhaan. Alan on löytänyt joukon viehättäviä pikku puutarhoja ympäri Englantia. Ne ovat todellisia puutarhaparatiiseja, vaikka ovatkin tavallisten ihmisten luomuksia. Todellisen puutarha-ammattilaisen silmään mikään ei ole koskaan ihan valmista. Jokaisessa puutarhassa on aina jotain mitä voi vielä pikkuisen kohentaa, ainakin omistajansa mielestä.”

Britit ilmeisesti harrastavat teemapuutarhoja, tai sitten ne ovat muotoutuneet tämän sarjan kohteiksi jostain muusta syystä. Sarjassa on joka tapauksessa esitelty maaseutupuutarhaa (keskellä lähiötä), muotopuutarhaa ja hunajatarhaa. Tulossa on jaksoa perhospuutarhasta ja ruusupuutarhasta. Alan esittelee täydellistäkin täydellisempiä puutarhoja ja haastattelee niiden kuopsuttelijoita. Lieneeköhän suunniteltua, mutta toistuvaa näyttää myös olevan se, että puutarhan omistaja (yleensä naisihminen) pyörii Alanin suorittaman ongelmakohdan kohennuksen ajan siinä ympärillä voivottelemassa, että tuleekohan tuosta nyt mitään ja eihän siitä nyt tuollaista voi tehdä. Tilanne toki ratkeaa siihen, että kaikki ovat yltäkylläisen tyytyväisiä lopputulokseen. Yhdessä voidaan sitten siemaista kuppi teetä puutarhan siimeksessä.




Yleltä kevään aikana tulevia puutarhaohjelmia:


Ranskan puutarhahelmet (Monty Don’s French Gardens)
Yle TV1 tiistaisin alk. 22.4. klo 19, Areena 30 pv
”Nuorena Aix-en-Provencessa asunut tv-puutarhuri Monty Don rakastaa Ranskaa ja sen puutarhoja. Esittelyssä on mm. Versailles’n huikaiseva puutarha ja monet muut tunnetut historialliset kohteet, mutta sarjassa vieraillaan myös pienissä yksityispuutarhoissa sekä maatiloilla. Kuvataiteet ja kulinarismi ovat jättäneet jälkensä ranskalaisiin puutarhoihin, mutta historian saatossa puutarhojen tehtävä oli myös pönkittää omistajansa sosiaalista statusta.”

Okei, asetan toiveeni tuohon maatilavierailujen osuuteen, koska on paljoltikin mahdollista, ettei puutarhani tule kilpailemaan ihan Versailles’n tasolla Vuoden piha –kisassa.



Puutarhakeskiviikko (Trädgårdsonsdag)
Yle Fem keskiviikkoisin alk. 30.4. klo 20.30, Areena 30 päivää
”Ruotsalaisen puutarhaohjelman uudet jaksot alkavat! Kevättyöt on koleudesta huolimatta saatava alulle, ja Pernilla, Tareq ja John rakentavat lämpöpenkin. Kasvihuone kaipaa myös piristystä, ja Tareq laittaa ruokaa varastoiduista juureksista.”

Tämä ohjelma vaikuttaa ihanan käytännönläheiseltä. Luotan siihen, että odotettavissa on jotain Strömsön tyyppistä.



Kartanopuutarhojen aatelia (Alan’s Garden Secrets)
Yle TV1 tiistaisin alk. 13.5. klo 19, Areena 30 pv
”Alan Titchmarsh esittelee Iso-Britannian historiallisia puutarhoja, joiden vaikutus näkyy edelleen puutarhalehdissä ja kirjoissa ympäri maailmaa. Mukana mm. Sissinghurstin valkoisten kukkien puutarha ja viktoriaaninen siirtomaavaikutteinen puutarha. Neliosaisessa sarjassa näytetään myös, miten kotipuutarhuri voi soveltaa näitä ideoita käytäntöön omalla pihallaan.”

Olisikohan niin, että nyt mennään korkealta ja kovaa, mutta ehkä tälle silti täytyy antaa edes yhden jakson mittainen mahdollisuus. Ties vaikka saisin päähäni haluta kolonialististyyppisiä ratkaisuja puutarhaani juurikin viktoriaanisen siirtomaavallan ajalta. Not. No, lupaavathan ne kuitenkin tuon kotipuutarhurin sovellusosuuden.



Maailman kauneimmat puutarhat (Around the World in 80 Gardens)
Yle TV1 tiistaisin alk. 10.6. klo 19, Areena 30 pv
”Monty Don esittelee 80 maailman kauneinta, mielenkiintoisinta tai upeinta puutarhaa ympäri maailmaa. Kymmenosaisessa sarjassa mukana ovat mm. Pekingin keisarilliset puutarhat, japanilaiset zen-puutarhat, newyorkilaisten joutomaille perustamat kasvimaat, sademetsäpuutarha Meksikossa sekä skandinaavinen puutarha Pohjois-Norjassa. Jaksoissa tavataan puutarhan suunnittelijoita ja historioitsijoita, jotka avaavat katsojalle puutarhan kiinnostavimpia puolia.”

Tästä taidan poimia valikoiden. newyorkilaiset joutomaille perustetut kasvimaat vaikuttavat mielenkiintoisilta, kuten myös skandinaavinen puutarha Norjassa. Sitten taas sademetsäpuutarhasta ei taida olla vinkkejä ottaa uusmaalaiselle mullanmöyrijälle.



Lisäksi uusintana nähdään:

Puutarhaunelmia

Yle TV1 keskiviikkoisin alk. 7.5. klo 20, Areena 7 pv
”Kotimaisessa sarjassa tutustutaan yksityispuutarhoihin ympäri Suomea. Uusinta vuodelta 2011.”

Kotimainen. Tämä täytyy kokeilla.



Pohjoismaisia puutarhoja
Yle TV1 perjantaisin 30.5. klo 20, Areena 30 pv
”Pohjoismaisessa sarjassa käydään mm. Drottningholmin linnapuutarhassa Tukholmassa ja Pyhäniemen kartanon mailla Hollolassa. Uusinta vuodelta 2012”

Taitaa taas olla rima aika korkealla ja fokus jossain ihan muualla kuin omavaraistaloudessa. Eipä taida olla mikään käytännön puutarhurin opetusohjelma. Tuskin kannattaa käyttää tähän aikaa, jos ei satu olemaan puutarhalehtien fiilistelyselailija. Pelkästä ihastuneesta huokailusta saattaa jäädä nälkäiseksi.



Iloa puutarhasta (Grönn Glede)
Yle TV1 sunnuntaisin 4.5. klo 11.35, Areena 30 pv
”Norjalaissarjassa seurataan kolmea rivitalonaapuria, jotka kaipaavat piristystä samannäköisille pihoilleen. Ammattilaistiimi ryhtyy suunnittelemaan jokaiselle omannäköistä pihaa. Puutarha voi olla niin viihtyisä, että siellä viettää koko kesäloman. Uusinta keväältä 2013.”

Tässä on riski, että pihojen tuunaamisesta tulee kilpavarustelua. Tai sitten se, että pihoista tehdään väkisin mahdollisimman erilaisia keskenään. Voisihan sitä jakson piruuttaan vilkasta.


1 kommentti:

  1. Miten VOI olla noin paljon puutarhaohjelmia teeveessä?? :D

    VastaaPoista