Kotivara

Että mikä oli?

Kotivara on kotona oleva varasto poikkeusolojen varalle. Suomalaisen kotivara-ohjeistuksen olemassaolo selvisi minullekin vasta äskettäin vaikka enemmän ja vähemmän olen puuhaillut aiheen parissa jo joitakin vuosia. En vain ole tiennyt että sitä kotivaraksi kutsutaan. Kotivaraan kuuluu ruokaa, juomaa ja kodin päivittäistarvikkeita. Varautumiseen kuuluvat myös esimerkiksi ensiapu- ja alkusammutustaidot. Miksei tällaisia juttuja opeteta penskoille jo koulussa esim. ympäristöopin tunneilla? Vai onko sellaisia enää olemassakaan? Aikuisillekaan ei tietoa juurikaan ole tarjolla ellei siihen ei vahingossa törmää tai erikseen tiedä lähteä etsimään.

Martat -lehden numerossa 6/2015 oli aiheesta selventävä ja tiivistetty juttu. Lisää informaatiota tuli vastaan yllättäen Farmari -messuilla Joensuussa tänä kesänä. Kyse ei lopultakaan ole mistään ihmeellisestä tai kalliista The Operaatiosta, vaan lähinnä siitä että tulevaisuudessa lienee syytä varautua luonnonilmiöiden aiheuttamiin sähkökatkoihin yms. arjen hankaluuksiin. Jo pelkästään sähköjen häviäminen pysäyttää nykyään jotakuinkin kaiken sellaisen toiminnan, jota arjessa pidämme itsestäänselvyytenä.

Milloin kotivaraa sitten tarvitaan? Farmari -messuilta saamani Huoltovarmuuskeskuksen ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön teettämä esite tietää kertoa: "Tilanne, jossa kauppaan ei pääse, voi yllättää monestakin syystä. Yksin asuva voi sairastua eikä kykene ostoksille, tai perheenjäsen sairastuu. Yhteiskunta voi haavoittua; tulee lakko, liikenneyhteyden katkeavat tai laaja sähkökatkos häiritsee arkea. Voi sattua sellainen onnettomuus, että kaupat joudutaan sulkemaan tai ulos ei voi lähteä. Myös jakeluhäiriö voi estää tavaroiden kuljetuksen kauppoihin tai hankinnat kaupasta."

"Myrsky voi nopeasti sotkea arjen turvalliset rutiinit. Se saattaa tukkia liikenteen pitkäksi aikaa ja katkaista sähköt useaksi päiväksi. Kotivara turvaa viikon ruoan, mutta onko kotona myös vaihtoehto sähkölämmitykselle ja paristoilla toimiva radio? Huolehdi myös lähimmäisistäsi ja tarkista erityisesti ikäihmisten pärjääminen säännöllisesti."

Ei tarvitse edes kovin kaukaa hakea seuraavaa ajatusketjua: Kuvitellaanpa että sähköt ovat poissa viikon tai pari. Koko valtakunnasta. Myös suomalaisen mittakaavan mukaan isommista kaupungeista.

* Autosta loppuu polttoaine - Polttoainepumput toimivat sähköllä, eli ei tarvi tankata.
* Kotoa loppuu ruoka - Kaupassa kaikki toimii sähköllä, ovista lähtien, kuten myös kylmäkaapit, pakastimet ja kassat, eli kaupat ovat kiinni.
* Puhelimesta loppuu akku - Turha yrittää ladata. Pahimmassa tapauksessa tukiaseman akutkin ovat tyhjentyneet, eli vaikka puhelimessa akkua riittäisi, kenttiä ei ole.
* Rahat loppuvat - Nettipankki ja pankkiautomaatit toimivat sähköllä. Kortilla on turha yrittää maksaa, kaupathan ovat kiinni. Käteisellä saa edes jotain jostain.
* Lumipyry tukkii tiet - Aurauskalustoa on turha odottaa, nehän eivät saa tankattua autojaan.
* Koti kylmenee - Onnellisimmilla on myös jokin toinen lämmitysvaihtoehto kuin sähköpatterit.
* Vessaankin olisi asiaa - Unohda. Vesivessat lakkaavat toimimasta siinä kohtaa kun pumppaamot hyytyvät sähkön puutteeseen.
* Janokin olisi - Unohda. Vedenjakelu loppuu samojen pumppaamojen hyytymiseen kuin vessojenkin osalta.
* Jäteastiat täyttyvät - Roskakuskia on turha odottaa, nehän eivät saa tankattua autojaan.

Sittenhän meillä onkin jo melkoinen vyyhti kasassa. Moni väittäisi että tämä kauhuskenaario on kovin kaukaa haettua, mutta koska kotivaran järjestäminen ei vaadi kummoisiakaan taloudellisia panostuksia eikä yli-ihmisen taitoja, niin miksipä sitä ei tekisi.

Maailmanlopun odottajat -telkkarisarjaa seuranneet tietävät, että ainakin Ameriikassa kaupoissa oleva tavara riittää kolmeksi päiväksi, mikäli lisää ei päästä toimittamaan. Suomen osalta vastaavaa tietoa ei ollut tarjolla, mutta tuskin sitä tavaraa Suomessakaan paljon kolmea päivää pidemmälle on. Sen verran tuosta telkkarisarjasta, että jos vähänkään on kiinnostunut poikkeusolosuhteisiin varautumisesta, niin tuon sarjan jaksoista saa idean jos toisenkin. Ohjelmaa kannattaa tosin katsella hyvin valikoiden ja huolella suodattaen, koska useampikin esillä oleva maailmanloppuun varautuja vaikuttaa suomalaisessa mittakaavassa vähintäänkin tärähtäneeltä. Amerikkalaiset tuntuvat varautuvan ihan kaikkeen ostamalla mökin täyteen tuliaseita ja ammuksia. Lisäksi tämä aihe näyttäisi olevan monelle aikuisikään ehtineelle USAn pojalle hyvä syy päästä "leikkimään sotaa".

Asumme itse sillä kulmalla maailmaa, että jo siinä vaiheessa kun säätiedotuksessa uumoillaan myrskyn saapuvan, alan kantaa puita sisälle ja kasvattaa juomavesivarastoja. Pohjois-Savon maalaismaisemasta sähköt häipyvät ensimmäiseksi ja palautuvat viimeiseksi. Tänä syksynä on vedetty läpi jo yksi myrskyn aiheuttama sähkökatkos. Tosin tuo sana "katkos" ei mielestäni ole ihan paras sana kuvaamaan sitä että sähköt ovat poissa 30 tuntia.

Kyseessä tuntuu olevan sähkönjakelun osalta (tieverkon kunnon lisäksi) valintakysymys. Mikäli itsepintaisesti haluaa asua korvessa, saa luvan tottua siihen että sähköt ovat poissa säännöllisen epäsäännöllisesti. Tämän syksyn myrskyn aikana lähimmässä suuremmassa kaupungissa sähkönjakelu ei ollut keskeytynyt missään vaiheessa, lähimmässä kyläkeskuksessa sähköt olivat "räpsähtäneet", kun taas meillä kaivettiin melko pian kulmakunnan pimenemisen jälkeen esiin aggregaatti, sillä sen olen jo oppinut että täällä sähkökatkot eivät koskaan ole laskettavissa vain muutamissa tunneissa. Viime talvena oltiin sähköittä melkein viikko.

Päätin ottaa tästä kotivarasta oikein projektin tälle syksylle. Seuraavissa jaksoissa alan aihepiireittäin kasata, kerätä ja jemmata tarvikkeita ja tietotaitoa. To be continued.

Lisää tietoa kotivarasta:
* www.martat.fi
* www.spek.fi (Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö)
* www.varaudu.info
* www.huoltovarmuuskeskus.fi

Mehiläisten talviruokinta ja punkkitorjunta

Koska mehiläiset joutuvat syksyllä luopumaan työllä ja vaivalla keräämästään hunajasta, on tilalle hankittava muuta talvievästä. Jotkut jättävät osan hunajasta mehiläisille, mutta varmempi konsti on sokeriliemi. Hunajahan olisi se luonnonmukainen keino, mutta koska hunajassa on ns. epäpuhtauksia, on vaarana se että mehiläisille iskee talven aikana kakkahätä. Ja mehiläinenhän ei pesäänsä kaki. Suomalaisessa talvessa taas "nurkan takana" käväisemisestä ei hyönteiselle hyvää seuraa, joten päätin pelata varman päälle ja hankkia sokeriliemet.

Mehiläiset valmistavat sokeriliemestä hunajaa muistuttavan seoksen ja varastoivat sen hunajan asemasta kennoihin. Sokeriliemi tulisi laitta sen verran ajoissa, että mehiläiset ehtivät vielä kesäsäiden aikana peittää ruokakennot vahakannella ja näin varmistaa ruuan säilymisen. Olen tämän homman kanssa tänä kesänä kieltämättä hieman myöhässä, mutta eipä niitä kesäsäitäkään ole näkynyt, joten ei auta kuin toivoa parasta.

Mikäli pesiä olisi vain yksi, korkeintaan kaksi, voisi sokeriliemen keitellä itsekin. Resepti on yksinkertainen: 3 osaa sokeria ja 2 osaa vettä. Tällä ohjeella saadaan 60 prosenttinen liuos, joka on aivan tarpeeksi hyvä. Valmiina ostettava, optimaalinen liemi on 67 prosenttista. Sokerilientä kuluu pesää kohden noin 25 litraa jos osastoja on kaksi, joten viiden pesän liemien keittelyssä menisi jo sekä ikä että terveys varsinkin kun aina osa päivistä haaskaantuu palkkatyössä. Ostin siis liemet valmiina.

Ennen ruokintaliemen tarjoilua pesistä poistetaan hunajat. Jätetään siis vain pesien alin, tai kaksi alinta osastoa (tästä on eri ammattilaisilla ja harrastajilla eri näkemyksiä), joissa mehiläiset kesäaikaan lisääntyvät ja talviaikaan majailevat. Päätin tehdä kuten viime syksynäkin, eli jätin vahvemmille pesille (joissa oli suurempi nuppiluku) kaksi osastoa ja heikommille pesille (joissa on pienempi nuppiluku) yhden osaston. Tämä siksi, että pienempi porukka ei pysy lämpimänä talven pakkasilla kahden osaston pesässä. En tiedä, edettiinkö viimeksi tiedolla, taidolla vai tuurilla, mutta yksikään pesistä ei kuollut talven aikana siitäkään huolimatta että roudasin ne marraskuun räntäsateessa eteläisestä Suomesta Savoon.

Kun hunajat on nosteltu pois pesistä, lisätään ylimmän/ainoan osaston päälle ruokintakaukalo, johon sokeriliemi kaadetaan. Kaikki pesän tarvitsema 25 litraa ei mahdu ruokintakaukaloon kerralla, vaan lientä lisätään päivien kuluessa sitä mukaa kun mehiläiset ehtivät sitä kennoihin pakata. Ruokintakaukalon keskellä on "korotettu rako", josta mehiläiset pääsevät ruuan ääreen pesästään kömpimään. Raon päällä on muovisuojus niin, että mehiläinen juuri mahtuu tuon korotetun raon ja suojuksen välissä kulkemaan. Ilman kulkua rajoittavaa suojusta pörriäiset hukkuisivat ruokaansa.

Ei ole kuulkaa helppoa ottaa kuvia kun kädessä on kainaloihin yltävät "siementäjän hanskat" ja ympärillä pärrää vimmastunut mehiläisparvi. Kaiken lisäksi mehiläiset ovat niin persoja sokeriliemelle, että osa niistä onnistuu aina hukuttautumaan liemeen siinä vaiheessa kun sitä kaukaloon kaataa.

Jotta katto saadaan sopimaan takaisin pesän päälle, täytyy ruokintakaukalon ympärille laittaa ns. korotusosa. Tämä korotusosa tarvitaan myös punkintorjunta-aineen haihtumisen ja ilmankierron parantamiseksi. Ruokintakaukalo peitetään kannella jotta liemestä ei haihdu kosteutta. Ensimmäisellä ruokintakierroksella olin unohtanut laittaa yhteen kaukaloon kannen ja sen seurauksena ruokintaliemi oli alkanut kuivua ja kiteytyä. Ruokintakierroksia täytyy tehdä kolmesta neljään, jotta mehiläiset saavat kerättyä talteen kaiken talven aikana tarvitsemansa ravinnon.

Sokeriliemen antamisen yhteydessä laitetaan pesiin myös punkintorjunta-aineet. Suomessa on viime vuosikymmeninä yleistynyt varroapunkki, joka on levinnyt lähes koko maahan. Punkki loisii mehiläisissä ja ilman ehkäiseviä ja torjuvia toimia hivuttaa muutamien vuosien aikana koko pesän kuoliaaksi. Käsi pystyyn moniko tiesi että mehiläisillä voi olla punkkeja?

Punkkeja torjutaan syksyisin joko muurahaishapolla tai tymolilla. Näitä torjunta-aineita ei ole syytä säikähtää, sillä muurahaishappohan on muurahaisten tuote ja tymolia löytyy mm. ajuruohojen ja timjamin öljyistä. Punkkitorjunta laitetaan lisäksi pesiin siis vasta kun hunaja on poistettu. Se häviää ja haihtuu pesistä ennen seuraavan vuoden satokautta. Käytin tänäkin vuonna käteviä tymolityynyjä, joissa aine on imeytetty noin 5x15cm -kokoiseen Wettex -tiskirätin palaan. Tyyny torjuu oikein annosteltuna (1 kpl 12 gramman tyynyjä per osasto minun kalustossani) pesän punkeista noin 80%. Käyttökin on helppoa: Rätinpala vain sujautetaan kehien päälle.

Kun mehiläiset ovat saaneet valmiiksi talviruokavarastonsa ja kun ilma alkaa pakastua, vaihdetaan ruokintakaukaloiden tilalle lämpöeristeet ja pesän kulkuaukko suojataan jyrsijäverkolla. Kesäisin ei talttahampailla ole mehiläispesiin mitään asiaa, mutta talvella mehiläiset eivät pysty pesäänsä puolustamaan. Mikäli ei siis halua syöttää sokeriliemiä hiirille, on syytä laittaa ovelle verkko, josta mehiläinen mahtuu kulkemaan läpi, mutta joka jättää hiiret etsimään muita ruokakomeroita. Sittenpä jäädäänkin odottelemaan kevättä.

Lähteet:
www.mehilaishoitajat.fi
www.hunaja.fi
http://www.saunalahti.fi/nenikoj/hunaja/syystoimet.html

Viinimarjamehua

Joku talon entisistä asukeista on ollut kovasti mieltynyt punaiseen viinimarjaan, koska reilun parinkymmenen puskan ryhmittymästä noin puolet on punaista viinimarjaa ja loput karviaista ja mustaa viinimarjaa höystettynä yhdellä puskalla valkoista viinimarjaa. Henkilökohtaisesti arvostan eniten mustaa viinimarjaa, mutta koska puskia pitää joka tapauksessa uusia, muutettakoon punaisia siinä samalla mustiksi.

Punaista viinimarjaa ja karviaisia näyttää tänä vuonna tulevan kohtuullisia määriä. Mustaa sen sijaan aivan yksittäisiä marjoja. Marjat saanee jopa käyttää ihan itse, koska rastaita yms. ei jostain kumman syystä ole maisemissa näkynyt. Kanssani marjoista kilpailevat siis vain koirat.

Arvelin kerääväni paljonkin marjoja tällaisena tänä kesänä harvinaisena, helteisenä päivänä, mutta eivätpä ne olleetkaan vielä kypsiä kuin yhdessä puskassa. Tyhjensin siis tuon hommansa valmiiksi saaneen kasvuston marjoistaan ja kaivoin mehustimen aitasta.

Olen saanut mehustimen lahjaksi joitakin vuosia sitten, mutta en ollut vielä kertaakaan käyttänyt sitä. Mehun teko alkoi siis mehustimen pesusta aittapölyistä ja äidille soittamisesta. Äiti neuvoi että:

Laita alimpaan osaan, eli pohjakattilaan vettä reippaasti, mutta ei niin paljon että veden pinta kohoaa mehukattilan pohjaan kiinni.

Lisää mehukattila, jonka tehtävänä on kerätä marjoista valuva mehu.

Lisää rakennelman ylin, siivilämäinen marjakehikko, johon marjat kaadetaan.

Anna kiehua reippaasti.

Jotkut laittavat sokerin jo marjojen kanssa marjakehikkoon, toiset keittävät sen vasta valmiiseen mehuun. Päätin tässä vaiheessa kokeilla sokerin kippaamista marjojen seuraksi.

Wikipedian mukaan parjaat mehustimet ovat ruostumatonta terästä, koska happamat marjat voivat syövyttää alumiinimehustinta. Tuollainen vanha alumiinimehustin minultakin vielä löytyy. Taidanpa toimittaa sen metallinkeräykseen.

Lopuksi laitetaan mehustimen päälle tiivis kansi ja rakennetaan teline kattilalle, johon mehu keittimen mehukattilasta letkua pitkin valuu.

Ja sitten odotellaan.

Hyvinkin pian tuli huomattua että letkun nipistin ei sulje letkua aivan täysin. Onneksi mehua ehti liristä lattialle vain puolisen desiä. Kattila on siis syytä ainakin tämän mehustimen kanssa pitää letkun alla ihan koko ajan. Lopulta jätin koko nipistimen pois ja annoin mehun valua suoraan kattilaan sitä mukaa kun sitä valmistui.

Jotkut laittavat mehun joukkoon säilöntäainetta ja jemmaavat mehut kellariin. Jotkut säilövät mehun ilman säilöntäainetta. Minulla ei toistaiseksi ole luotettavasti toimivaa kellaria, joten pakastan tämän kesän mehut. Pakastettaessa säilöntäaineita ei tarvita.

No tämäpä ei ollut vaikeaa. Kypsyisivätpä loputkin marjat pian!

Kaneja

Alunperinhan tilanne oli se, että tarvitsimme keritsimet lampaille. Keritsimiä oli aikaisemmin lainattu lähellä asuvalta lampurilta, mutta koska lampaiden keritseminen käy työstä, on mukavaa että keritsimet voi ottaa esiin aina tarvittaessa kun kroppa on toipunut edellisestä keritsemisjumpasta.

Miten keritsimistä päästään kaneihin? No, siten että onnekkaan sattuman saattelemana keväällä keritsimiä etsiessäni, sattui eläimiä yms. asiaan liittyvää tavaraa olevalla osto- ja myyntipalstalla myynnissä olemaan uudenveroiset keritsimet. Minä siitä myyjälle viestiä laittamaan ja varasinkin keritsimet sitten saman tien. Tietoja vaihtaessamme tuli ilmi, että keritsimien myyjällä oli kaupan monenlaista muutakin. Kuten nyt esimerkiksi lihakaneja.

Siitähän se ajatus sitten lähti. Tulin ostaneeksi keritsimien lisäksi myös kolme kania. Alkuperäisen suunnitelman ja myyjän kanssa netin kautta tekemäni "suullisen" sopimuksen mukaan aikomuksenani oli ostaa kolme naaraskania, mutta kaneja noutamaan mennessäni myyjällä ei sitten ollutkaan tarkkaa käsitystä kanien sukupuolista... Ajatuksena oli, että palautan ainakin yhden kesän verran muistiini kanien hoitoa koskevia yksityiskohtia ja siirryn myöhemmin rauhallisesti ja hallitusti niiden nuppiluvun lisäämisen puolelle. No, olisikin ollut ensimmäinen kerta maltillisuuden saralla.

Päätin sitten kuitenkin ottaa minulle varatut kanit. Kotiin päästyäni kiikutin ne paikalliseen lemmikkieläinliikkeeseen sukupuolen tunnistamista varten. Onneksi en ollut päästänyt siinä vaiheessa kaneja vielä samoihin tiloihin, sillä luvassa olisi ollut yllätys: harmaa kani osoittautui urokseksi. Suunnitellun yhden kanitarhan sijaan rakensimmekin siis nopsakkaasti kaksi kanitarhaa koppeineen. 

Minua on aina inhottanut se, kun eläimiä pidetään ahtaasti/liassa/pimeässä tms. huonoissa olosuhteissa. Niinpä kahdelle naaraskanille tarhattiin 3x8 metrin alue ja uroskanille 3x4 metrin alue hyvää nurmea. Ruohonleikkurin voikin sitten laittaa myyntiin. Yliarvostettuja sellaiset huolella hoidetut, eläimettömät pihanurmikot. 

Nukkumakopeista isäntä rakensi säänkestäviä (joka olikin tänä kesänä tarpeen) ja ne asetetiin kevytsoraharkkojen varaan, jotta ne pysyvät kuivina. Sisälle koppeihin kanit saivat puukuidusta tehtyä kuiviketta.

Minulla on lapsena ollut lemmikkinä kaneja ja epäilen edelleen onko minusta ottamaan niitä hengiltä. Kanit on kuitenkin ruuaksi hankittu ja saimme isännän kanssa sovittua että mikäli minulta menee tappohommassa ns. sisu kaulaan niin saan poistua paikalta. Toisaalta, onnistuin minä vastoin omia odotuksiani jäniksenkin ampumaan, joten ehkä minusta vielä on kaninteurastajaksikin.

Syötävää näissä rimpuloissa ei tosin ole kuin nimeksi. Ne eivät tietääkseni ole mitään varsinaista rotua. Olen tässä kesän verran odotellut, josko ne hankkisivat lisää massaa, mutta heikolta näyttää. Tätä menoa on tiedossa lähinnä leivänpäällisiä. Saatan tulevina kesinä hankkia edellisten seuraksi esim. ranskanluppakorvia, joissa totta vieköön on sitten jo jotain syömistäkin.

Ajokoirille on ollut hieman haasteellista selittää, miksi tontilla tarhataan jäniksiä. Alkuaikoina kanitarhojen ohi kulkeminen aiheutti aina valtaisan hässäkän. Molemmat koirat kiljuivat kurkku suorana ja venäjänajokoira loikki toista metriä ilmaan silkasta innostuksesta. Nyt tarhojen ohi päästään jo kohtuu sivistyneesti. Vieläkin koirat tosin jaksavat ehdottaa että josko he pääsisivät pitkäkorvia hiukan juoksuttamaan. Saa nähdä syksyn ja jäniksenmetsästyskauden tullessa löytyvätkö koirat pihalta kanitarhoilta. Mitä hittoa sitä metsään vaivautumaan jos kerran jänikset löytyvät omasta pihasta!

Niinhän siinä lopulta kävi etten malttanut kuitenkaan olla päästämättä uroskania naaraiden tarhaan. Nyt odottelemme nelisen viikkoa mahdollisia vierailun tuloksia.

Kananpoikasia

Kun ankanpoikaset olivat kuoriutuneet, keräsin hautomakoneeseen munia kanalasta. Toki kanojenkin kohdalla olisi ollut toivottavaa että edes joku niistä olisi ryhtynyt hautomaan itse. Toiset kanojen omistajat tuskailevat yhtenään hautomaan ryhtyvien kanojensa kanssa, meillä ei yksikään laumasta suo ajatustakaan asialle. Täytynee tutkia voiko tähän jotenkin vaikuttaa. Olosuhteet ainakin ovat kunnossa. Tilaa, pesämateriaalia ja -paikkoja olisi vaikka kuinka. Ainahan se olisi kananpoikasen kannalta paras ratkaisu että se saisi olla kanan, eikä hautomakoneen ja ihmisen hoivissa.

Kana hautoo munia noin 21 vuorokautta. Osa munista kuoriutui jo 20 vuorokauden kuluttua hautomakoneen käynnistämisestä, osa kuoriutui tasan 21 vuorokauden kuluttua. Jätin kuoriutumattomat munat toivorikkaasti hautomakoneeseen vielä muutamaksi päiväksi, mutta kananpoikasetkin vaikuttavat olevan täsmällistä porukkaa. 21 vuorokauden jälkeen ei enää lisää poikasia ilmaantunut. Osa munista oli varmaankin hedelmöittymättömiä. 14 kanan laumassamme on vain yksi kukko, koska herra ei siedä toista kukkoa tontillaan vaikka kanoja noin lukumääräisesti riittäisi muutamallekin kukolle.

Poikaset alkoivat kuoriutua harmillisesti sillä aikaa kun olin töissä, joten aivan tuoreista poikasista en saanut kuvia. Annoin kuoriutuneiden poikasten olla hautomakoneen lämmössä noin vuorokauden. Sinä aikana ne ehtivät kuivua hyvin, koneessa on tarpeeksi lämmintä, eikä nälkäkään ehdi yllättämään, sillä parin ensimmäisen päivän ajan poikasten ravintoa on ennen kuoriutumista vatsaan vetäytynyt ruskuaispussi.

Yllä olevassa kuvassa näkyy poikasen nokan kärjessä munahammas, eli pieni, terävä sarveiskyhmy, jonka avulla munivien lajien jälkeläiset rikkovat kuoriutuessaan munan pinnan. Munahammas ei ole pysyvä, vaan se katoaa pian kuoriutumisen jälkeen.

Kaksi tipuista näyttää jännästi wanna-be-viiriäisiltä. Kanat ovat sekalaista maalaisseurakuntaa, eivätkä siis mitään varsinaista rotua. Mistä lienevät kaksi poikasista saaneet silmänrajauksensa.

Hautomakoneesta siirsin tiput ankanpoikasilta vapautuneeseen tiponaarioon. Ruuaksi poikasille laitoin keitettyä kananmunaa murskattuna sekä poikasrehua. Kuulostaa brutaalilta tuo keitettyjen kananmunien antaminen kananpoikasille, mutta joka ainoa ruokintaohje, jonka olen löytänyt, ohjeistaa samoin. Poikasrehun kanssa tuli omituinen ongelma: Sitä myydään vain 40 kilon säkeissä! Ostin säkin kuitenkin, koska rehu on kohtuuhintaista ja helppoa ruokaa. On siinä popsimista kahdeksalla alle nyrkin kokoisella untuvikolla. Täytynee selvittää voisikohan lopun poikasrehun vaikka sekoittaa aikuisten lintujen rehuihin.

Vesiastiaksi kananpoikasille laitoin kissanruokakupin, ja siihen ison kiven. Tiput ovat ilmeisen hukkumisherkkää sorttia, tai ainakin siitä monessa paikkaa varoitellaan. Varmistelin siis kuivilla pysymisen niin suurella kivellä, ettei kiven ja kupin rakoon mahtunut kuin oma sormeni. Hyvin tuntui tämä toimivan. Vettä saa tietenkin olla lisäämässä monta kertaa päivässä, koska sitä mahtuu kuppiin niin vähän.

Yllätyksenä itselleni tuli se, että tiput näyttävät pääsiäiskorttien keltaisilta untuvapalleroilta tasan kaksi vuorokautta. Kolmantena elinvuorokautenaan ne alkoivat jo tarmokkaasti kasvattaa siipisulkia.

Yhdeksän päivän ikäisinä ne näyttivätkin sitten jo tältä.

Ohton mielestä tiput ovat mainioita.

Valvotusti ja varoen niitä sai vähän silittääkin.

Ankanpoikasten lastentarha

Savolaiselle ranchille muutettuani erehdyin ihmettelemään että mikäpä se on tämä pihamaalla oleva vanerinen "kehikko". No sepä oli tietysti ankanpoikasten lastentarha.

Siinä kohtaa kun ankanpoikaset kasvoivat ulos tiponaariosta, ne siirrettiin pihalle ko. tiloihin.

Lastentarhan perusosa on siis vanerinen kehikko, joka on kooltaan 180x180cm. Korkeutta kehikolla on 55cm, joten siinäpä mahtuvat keskenkasvuiset tepastelemaan mukavasti.

Kehikkoa peittää vahva verkko, jotteivat kissat, petolinnut yms. pääse poikasiin käsiksi. Takanurkassa oikealla on ankanpoikasten spa-osasto, eli vanha suihkukaapin pohja, josta on poistoventtiili teipattu umpeen. Vettä saa olla vaihtamassa päivittäin. Sotkuista porukkaa nämä räpyläjalat.

Takanurkassa vasemmalla on lämpölamppu. Se on kesämallistoa, eli se ei lämmitä niin kuumasti kuin talvimallit. Lamppu laitetaan päälle vain yöksi, jolloin koko lastentarhan päälle levitetään pressu. Lamppu on asennettu roikkumaan vinoon kehikon kulmasta keskiosaa kohti, jotta ankat voivat asettua haluamalleen etäisyydelle lämmönlähteestä. Päivisin pressu peittää tarhan osittain, jotta ankat pääsevät halutessaan varjoon auringolta ja suojaan sateelta.

Kuukauden ikäiset poikaset kasvattavat jo sulantapaisia.

Vielä täytyy vähän googletella sitä, milloin ja millä kuviolla uskaltaisin päästää pikkuankat isojen ankkojen ja kanojen seuraan.

Ankanpoikasia

Kun ilmeni, että talosta löytyy hautomakone, en millään saattanut vastustaa kiusausta, vaan latasin kevään tullen munia koneeseen. Tietenkin sen paras ja mukavin vaihtoehto olisi ollut, että joku naarasankoista olisi ryhtynyt hautomahommiin ihan luomuna, mutta mitä vielä. Ei yritystäkään moiseen. Täytyy jatkossa tutkia josko olisi jotain keinoja jolla houkutella ankkoja hautomaan itse.

Joku tolkun ihminen olisi varmaan laittanut kokeeksi vain muutaman munan, mutta tavoilleni uskollisena latasin laatikon oikopäätä niin täyteen kun se vain mahtui. Niinpä koneen lämpöön päätyi kaikkiaan 16 munaa. Koska laumassamme on sekä uros- että naarasankkoja, pidin onnistumisen mahdollisuuksia hyvinä.

Merkkasin jokaiseen munaan rastin, jotta voin seurata että ne kääntyilevät kaikkien sääntöjen mukaan koneessa. Homma toimii tämän koneen kanssa niin, että väliseinät ovat kiinteät, mutta pohjaritilä liikkuu sivusuunnassa. Niinpä kun aamuin illoin ritilää siirtää sivulta toiselle, munat pyörivät kuin ankkaemon käänteleminä ikään. Kuulemani mukaan pestyt munat eivät lähde kehittymään. Pakkohan tämä testata oli. Pesin kokeeksi neljä munaa (kuvassa ylin rivi). Tiedä sitten pitikö juttu paikkansa vai jäivätkö munat kehittymättä jostain toisesta syystä, mutta mitään noista neljästä pestystä munasta ei tosiaankaan kuoriutunut.

Yritin taskulampulla tiirailla mitkä munista lähtisivät kehittymään, mutta tämän tason asiantuntemattomuudella en saanut mitään selville. Muutama munista sen sijaan lähti käymään ja halkesi kehitettyään sisälleen käymiskaasuja. Siinä tilanteessa oli kuulkaa hajut kohdallaan. En ensin edes älynnyt mistä haju tuli vaan mietin muutaman päivän että nyt on joku näätä tai orava ottanut ja kuollut talon rakenteisiin. Onneksi ongelma oli helpommin ratkaistavissa ja munien poistaminen hautomakoneesta raikasti kummasti ilmaa.

Lämpö tulee säätää 37,5 asteeseen haudonnan 1.-25. päiviksi. Sitten se lasketaan kolmeksi viimeiseksi päiväksi 37 asteeseen. Kosteuden tulisi jonkin tiedon mukaan olla koko ajan jossain 65%:n tuolla puolen. Oikeasta kosteudesta käydään polveilevaa keskustelua alan palstoilla, mutta luulenpa että nimenomaan väärä kosteus on yksi syy siihen, että 16 munasta vai 4 kuoriutui. Vai voisiko noin monta munaa olla hedelmöittymättömiä? Sittemmin olen oppinut että vitamineillakin on osuutensa asiaan. Täytyy ensi kerralla varmistaa aikuisten ankkojen vitamiinit kohdalleen ennen haudottavien munien keräämistä ja säätää kosteudet eri asentoon kuin tällä kierroksella.

Ankanpoikaset ovat vaikuttavan täsmällisiä. Ihan täsmälleen 28. päivänä hautomakoneen käynnistämisestä alkoi muutama muna piipata ja keikkua. Annoin loppujen munienkin olla koneessa vielä pari päivää, mutta niistä ei enää lisää poikasia kuoriutunut.

Täältä tullaan elämä!

Tässä tunnin ikäisiä rapanokkia.

Kuoriutuminen. Se on kuulkaa raskasta hommaa. Väsy siinä tulee.

Laitoin kuoriutuneet ankat vanhasta akvaariosta väsättyyn terraarioon, jonka mies risti tiponaarioksi. Yläpuolelle ripustin lämpölampun siten, että se lämmittää toista päätyä terraariosta. Siten ankat pääsevät siirtymään haluamalleen etäisyydelle lampusta. Terraariossa on myös lämpömittari, jolla saa seurattua että lämpötila pysyi taaperoille sopivana. Ruuaksi ankanpojat saavat keitettyä ja muussattua kananmunaa, sekä kananpoikasille tarkoitettua rehua oluthiivalla terästettynä. Oluthiivasta ankat saavat tarvitsemansa niasiinin (vitamiini) kehittyäkseen fyysisesti terveiksi.

 Näin reippaita sitä oltiin viikon ikäisenä!