Parsiminen

Vanhan talon asukkaana osaa antaa arvoa kunnon villavaatteille. Villasukat ovat omasta mielestäni ne, joiden ansiosta ylipäätään jää henkiin. Villapaidat ja kintaat tulevat hyvänä kakkosena. Jotakuinkin ympärivuotinen villasukkien käyttö laittaa sukat koville, eikä reikien ilmaantumiselta vältytä. Myös kotioloissa käytettävät kintaat päätyvät ulkotöissä tiukkojen tilanteiden eteen ja rikkoutuvat ennemmin tai myöhemmin. Mitäänhän ei yhden rikkoutumisen takia pois heitetä. On siis syytä osata parsia. Tässä minun versioni.

Ilman kunnon villalankaa ja parsinneulaa ei koko hommasta kannata haaveillakaan. Ompeluneulalla ei näissä hommissa tee mitään. www.taito.fi neuvoo valitsemaan tekokuidulla vahvistettua villalankaa. Minä olen parsinut aina ihan perus villalangalla ja hyvä on tullut. Lanka kannattaa pujottaa neulaan kaksinkertaisena. Silloin paikasta tulee vahvempi.

Käsityöharrastajilla on käytössä ns. parsimissieni, joka pujotetaan parsittavan kohteen alle. Sieni on ikäänkuin "tyyny", jonka päälle paikka on helppo kursia. Nähdäkseni suurinpiirtein saman asian ajaa vasen käsi (olettaen että parsija sattuu olemaan oikeakätinen). Kuvien parsittava kohde on kinnasparin vasemmanpuoleinen yksilö, jonka oikeanpuoleista on parsittu jo monesti. Kintaat ovat olleet minulla käytössä reilut 15 vuotta. Mikäli olisin kipannut ne roskiin ensimmäisen reijän ilmaannuttua, ne olisivat maanneet kaatopaikalla ja toistakymmentä vuotta. Mitä järkeä siinä nyt olisi.

Taiteellisempaa silmää saattaa rasittaa tapani parsia ihan kaikki parsittava tuolla samalla langalla. Itse näen että tärkeämpää kuin värien mätsääminen, on se että kintaat yms. ovat ehjiä. Pihatöissä välttää epäedustavampikin pukine.

www.taito.fi ohjeistaa purkamaan reikäkohdan tasaiseksi neliöksi. Ovat sitä mieltä että se helpottaa hommaa. En ole nähnyt moista tarpeelliseksi. Pieteetillä parsimiseen suhtautuva taito.fi on myös sitä mieltä, että parsimisalueen ympärille tulisi ommella neliö poimien kaikki silmukat mukaan. Tämän pitäisi estää uusien reikien muodostumista paikatun reijän ympärille. Itse olen vain aloittanut parsimisen hiukan reijän ulkopuolelta, eikä uusia reikiä ole paikattujen viereen ilmaantunut.

Pujotan siis neulan hieman reijän ulkopuolelle joka toisen silmukan yli, joka toisen ali.

Sitten pujottelen langoista edestakaisin pitkittäissuuntaisen loimen. Jokaista silmukkaketjua reijän kohdalla korvaa pitkittäissuuntainen lankapari. Lanka kannattaa tuoda reilusti parsimiskohdan yli kummastakin päästä.

Sen jälkeen lankaa pujotellaan vaakasuunnassa edestakaisin. Jälleen joka toisen silmukan tai loimilangan yli, joka toisen ali. Ja jälleen käydään kääntymässä reilusti parsimiskohdan ulkopuolella.

Näin reijän paikalle muodostuu ristikko.

Kun parsimiskohta on käyty näin läpi kahteen suuntaan pujottelemalla on lopputuloksena jälleen ehjä neuleen pinta. Lankojen päät kannattaa pujottaa nurjalle puolelle ja päättää sinne. Mitään solmuja ei tarvitse ruveta tekemään. Sen kun vain katkaisee langat kun on ne pätkän matkaa ehjälle aluelle pujotellut.

Kyseessä ei varmaankaan ole maailman kaunein paikka, mutta käytännöllinen se on. Käyttämäni tuplalangan seurauksena neuleessa tuntuu tovin aikaa kohouma (esim. sukan pohjassa), mutta se tasottuu nopeasti ja pysyy kauemmin ehjänä kuin yhdellä langalla tehty paikka.

Parsimalla lisää villaneuleiden käyttöikää helposti vuosia ja taas vuosia. Itse parsiminen vaatii hieman harjoittelua, mutta on itse asiassa suorastaan mukavaa puuhaa kun siihen oppii. Mitä parhainta parsiminen on paikassa, jossa joka tapauksessa joutuu odottamaan paikallaan. Esim. juna- tai laivamatka mahdollistaa keskittymisen parsimiseen sen sijaan että pläräisi naamakirjaa tai nettiä.

Mehiläiskatastrofi

Olin jo tovin odotellut mehiläisiä mökeistään kevään puhdistuslennolle (kevään kakkareissu kun kelit lämpenevät), mutta pesien kulmilla ei näkynyt mitään liikennettä. Kävin sitten kuuntelemassa pesiä. Aivan liian hiljaista kaikkialla. Pahat aavistukset alkoivat hiipiä mieleen. Vielä tovin odoteltuani, päätin eräänä aurinkoisen lämpimänä viikonloppuna lähteä penkomaan pesille. Päivä oli niin lämmin, että silloin viimeistään olisi odottanut edes satunnaisten harhailijoiden lentelevän pesien kulmilla.

Availin pesiä ja poistin niistä talvieristeitä. Ei mitään ääntä eikä liikettä missään. Ruokaa oli jäljellä vaikka kuinka paljon.

Pesä toisensa jälkeen oli eloton. Ei yhtä ainutta henkiinjäänyttä. Mehiläisiä oli myös jostain kumman syystä aivan käsittämättömän vähän.

Avattuani ja purettuani kaikki pesät jouduin todistamaan täydellistä tuhoa. Yhtäkään yksilöä ei löytynyt hengissä. Pesät olivat päällisin puolin kunnossa. Ruokaa siis oli, eli nälkään eivät olleet kuolleet. Pakkaseen ei mehiläinen kuole, ellei yhdyskunta ole kutistunut liian pieneksi. Mitään taudin merkkejä en löytänyt sen paremmin mehiläisenraadoista kuin kennostoistakaan. Pesät myös tuoksuivat aivan terveiltä.

Olen vuosien mittaan opetellut, miltä eri asiat tuoksuvat ja oppinut luottamaan nenääni. Esim. koiran korvat tuoksuvat terveinä tietynlaiselta ja tulehtuneina aivan erilaisilta. Suosittelisin kaikille hajuaistin käytön lisäämistä. Eihän ihmisen nenä ole mitään verrattuna monenkin eläimen nenään, mutta ei se ihan viratonkaan uloke ole.

No niin. Oli aika vetää henkeä ja miettiä mikä meni pieleen, Harmitti aivan käsittämättömästi. Laitoin joukkotuhosta tilapäivityksen sosiaaliseen mediaankin, jossa alkoi tietenkin arvailu tuhon syystä. Siinä pohdittiin niin kemikaalien vaikutusta hyönteisiin kuin mehiläisten erilaisia sairauksiakin.

Lopulta muutaman päivän tuumailun jälkeen arvelen keksineeni syyn. Eikä syyllistä tarvitse kaukaa hakea. Kuten todettua, mehiläisiähän oli pesissä aivan liian vähän. Talvisinkin nuppiluvun kuuluisi olla sellaiset 20 000 tyyppiä per pesä ja näissä pesissä mehiläisiä oli ehkä muutamia satoja. Talvehtivia mehiläisiä ovat emo ja kesällä viimeisinä syntyneet työläiset. Raatoja penkoessani en ollut onnistunut löytämään yhtä ainutta emoa. Mitä siis oli tapahtunut?

Olin tilannut viime kesänä neljään pesään viidestä uudet kuningattaret (uudet emot). En ollut perehtynyt emon vaihtoon kunnolla, vaan luottanut liikaa näppituntumaan ja tuuriin. Nyt voin sanoa, että ajatus oli huonoin ikinä. Mikäli analyysini yhtään oikeaan osuu, hommassa on käynyt niin, että pesät eivät ole ottaneet uusia kuningattaria vastaan. Häälennolle (parittelulento) ei olo joko lähdetty ollenkaan, tai se on epäonnistunut. Kuningatar ei siis ole joko palannut pesään ollenkaan häälennon jälkeen, tai se on palannut hedelmöittymättömänä. Vaihtoehtoisesti vanha kuningatar on vetänyt uutta pataan ja kuollut sitten itse pois, vaikka teoriassa uuden pitäisi selvitä vanhasta. Nyt toki tiedän senkin, että minun tosiaan olisi pitänyt etsiä ne vanhat emot ja nitistää ne itse, jolloin uusilla emoilla olisi ollut kaikki valmiina. Pesissä ei siis oltu lisäännytty sitten vanhan emon. Loppukesällä ei ollut syntynyt enää uusia mehiläisiä ja vanhat olivat kuolleet pois.

No, hyvähän se on olla jälkiviisas. Joka tapauksessa taloudelliset tappiot ovat 1500€ (300€ per yhdyskunta) ja harmituksen määrä melkolailla rajaton. Lisäksi jäävät saamatta hunajan myyntitulot, joilla olen pyrkinyt rahoittamaan mehiläisten pitoa. Vaan itseäänhän tässä sopii syyttää. Ei muuta kuin oppikirja kauniiseen käteen ja tankkaamaan mehiläistarhausta, joka on ehkä vain hieman vaikeampaa kuin ydinfysiikka tai tähtitiede. Vaan lannistumaanhan ei ryhdytä. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Kotivara - Ruoka

Palaamme jälleen Huoltovarmuuskeskuksen ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön laatiman esitteen pariin. Esite kysyy hyvin aiheellisesti: Onko kotonasi riittävästi ruokaa, jos et pääse kauppaan?

Arvelin ensin koota ruokavaraston laatikkoon viileään vinttiin, mutta esite ohjeistaa: "Kotivara ei ole erillinen hätävarasto, vaan tuotteita käytetään koko ajan. Kokoa mieleisesi kotivara sellaisista elintarvikkeista, joita käytät muutenkin." Totta. Mikäli ruokaa jemmaa vintille, käy helposti niin, että se vanhenee sinne. Kanat eivät varmaan pistäisi moista pahakseen, mutta jos aikoo pitää ruuan itselleen syömäkelpoisena, sitä on syytä "kierrättää". Aion siis ylläpitää nykyistä varastoa täydentämällä sitä sitä mukaa kun tuotteita tulee käytettyä.

Esite kysyy: "Mieti myös, kuinka voit valmistaa ruokaa sähkökatkon aikana."  Tästäpä ei ongelmaa muodostu. Valmistamme ruuan ihan tavallisena arkenakin puuhellalla, leivinuunissa, savustuspöntössä ja grillissä. Sähköliesikin talosta toistaiseksi löytyy, mutta sekin korvataan lähitulevaisuudessa kaasuliedellä.

Martat -lehti listaa numerossaan 6/2015 varalla kotona pidettäviä elintarvikkeita:

Liha-, kala- vihannes- ja hedelmäsäilykkeitä

Hankin säilykepunajuuria ja -kurkkua, tonnikalaa (voiko sitä enää ollenkaan ostaa hyvällä omallatunnolla?), herneitä, maissia, hernekeittoa, poronlihaa (äiti toi Lapista) sekä ruuanlaittoa varten tomaattimurskaa. Ostin myös säilykepersikoita, -ananasta ja -päärynöitä sekä hedelmäcoctailia.

Tulevaisuudessa pyrin siirtymään säilöttyjen tuotteidenkin osalta omavaraisuuteen. Toistaiseksi meillä ei vaan valitettavasti ole kelvollista kellaria, johon vihanneksia, kasviksia, juureksia, marjoja (hilloja) ja mehuja jemmaisi. Pakastimista tietenkin löytyy monenmoista.

Lastenruokaa

Tätä kohtaa en tajunnut. Miksi hankkia erikseen lastenruokia? Kertokaahan minullekin jos tiedätte syyn. Toki ymmärrän, jos kyseessä on esim. erikoisruokavalion juniori, mutta eipäkö peruspentu kulje ihan samoilla sapuskoilla kuin aikuisetkin jos nyt oletetaan että tuttipullovaiheesta olisi jo päästy yli?

Lastenruuat jäivät siis toistaiseksi hankkimatta. Saavat pärjätä samoilla kuin aikuisetkin mikäli sattuvat sijaitsemaan tällä tontilla siinä kohtaa kun tilannetta pukkaa päälle.

Näkkileipää, keksejä, riisikakkuja

















Hankin muroja, sipulikeittoaineksia, hapankorppuja, kaurahiutaleita, näkkäriä ja popcornia. Niin suurta kriisiä en onneksi ole kohdannut, että olisi tullut mieleen syödä riisikakkuja. Toki ymmärrän että lehden listaus on ehdotusluontoinen.

Herkkujen puolella satsasin kekseihin, vaniljakastikejauheeseen, taateleihin ja pikakahviin. Keksien säilyvyys näyttäisi olevan todella huono, Paketit hupenevat kaapista ja ihan vain varautumisen nimissä niitä pitää tietenkin ostaa lisää.

Nämä tuottteet hankittuani huomasin, että tämä varasto käy hyvin myös yllätysvieraisiin varautumiseen. Vaniljakastikkeelle löytyi käyttöä kun ovelle ilmestyi yllärikahvittelijoita. Pikakahvin jemmasin suoraan asekaappiin lukkojen taakse. Se oli sen hintaista tavaraa, että pussin avaamiseen vaaditaan jo jokin suuremman luokan kriisi.

Iskukuumennettua maitoa (UHT)

Suosituksista piittaamatta jätin tämän ostamatta. Lähinaapurissamme sijaitsee kaksi maitotilaa ja lasken kylmän rauhallisesti sen varaan, että mikäli kriisiä pukkaa, tarvitaan ko. tiloilla ylimääräisiä käsipareja. Työtä voinee sitten vaihtaa maitoon.

Pikariisiä, linssejä, pastaa, nuudeleita, pussikeittoja, valmiskastikkeita, kastikejauheita, muusijauhetta ja soijarouhetta

Tyydyin makaroniin, nuudeleihin, spagettiin, herneisiin ja muusijauheeseen. En ole toistaiseksi oppinut syömään linssejä enkä soijarouheesta tehtyä yhtäänmitään. Pussikeitot, valmiskastikkeet ja kastikejauheet (sitä vaniljakastikejauhetta lukuunottamatta) maistuvat pääosin niin järkyttäviltä, että olen valmis näkemään rajusti vaivaa ja keksimään lukuisasti korvaavaa syötävää välttyäkseni niiltä. Katson että ruokavarastoni pakastimessa sekä miehen kokkaustaidot pelastavat meidät pussikeitoilta.
Muusijauheestakin luovun heti kun taloon saadaan kellari, jossa saa perunat säilymään.

Pähkinöitä, siemeniä ja kuivattuja hedelmiä

Tuijottelin kaupassa aikani ko. tuotteiden hyllyjä, mutta en totta vieköön raaskinut ostaa mitään. Ihan käsittämättömän kallista kaikki! Nämä eivät kuitenkaan ole mitään eloonjäämisen kannalta ratkaisevia sapuskoja, joten jäin toistaiseksi odottelemaan varakkaampia aikoja.

Pullotettua vettä ja juotavaksi valmista mehua

En ostanut vettä. Peseytymistä varten meillä on saunalla pata ja saavi, jotka ovat aina täynnä. Juomavettä saa tarvittaessa tontin rajalta lammesta, lähellä sijaitsevasta järvestä tai niiden välissä olevasta lähteestä, joka pysyy sulana hurjimmilla pakkasillakin. Juomaveden saantiin liittyen harkitsen hankkivani lähinnä jonkun suodatinlaitteen, en vettä sinänsä. Mehuja löytyy tiivisteenä pakkasesta ja kuten todettua, lantrinkivettä on saatavilla. Mehujenkin osalta toivon joskus vielä saavani sen kellarin.

Herkkuja

Koska herkut säilyvät kaapissa vielä huonommin kuin keksit, en hankkinut niitä erikseen tätä tarkoitusta varten. Sitäpaitsi hunaja käy hätätilaherkusta.

Erityisruokavalioon sopivaa ruokaa

Meillä ei onneksi tällaiselle ole tarvetta. Kehottaisin kyllä huomioimaan erityisruokavalion poikkeusolosuhteisiin varautumisessa. Jos erityisruokavaliota tarvitseva joutuu syömään itselleen sopimatonta sapuskaa, hänestä tulee helposti niin huonokuntoinen ettei hänestä enää ole apua arjen pyörittämisessä ja poikkeustilanteen aiheuttamien lisähommien hoitamisessa. Ko. tilanteissa ei varmasti kaivata yhtään ylimääräistä passattavaa, joten tämä kohta on syytä ottaa vakavasti. Elämä on poikkeusolosuhteissa haastavaa, työlästä ja vaivalloista varsinkin jos tilanne on päällä pidempään, joten jokainen käsipari on syytä pitää toimivana.

Ruokaa lemmikkieläimille

Tässäpä tärkeä huomio. Monikaan nykyajan lemmikeistä ei enää "osaa" syödä kotiruokaa, eikä se välttämättä ole niille hyväksikään. Lisäksi jopa kotieläimillä on nykyään allergioita yms. rajoitteita ruuan suhteen. Meillä kaikkien eläimien ruuat ostetaan aina säkeittäin, joten minkään ei pitäisi loppua ihan justiinsa kesken. Koirille ja kissoille löytyy lisäksi pakkasesta teurasjätteistä tehtyä jauhelihaa.

Kesäaikaan pihalla elelevillä eläimillä ei ole hätäpäivää, vaikkei mikään yhteiskunnan keksimä palvelu pelaisi aikoihin. Ruohoa ja muuta kasvustoa sekä vettä on tarjolla yllin kyllin. Talvella varastossa on syytä pitää täydet säkit kaikkea tarpeellista.

Kaninpoikasia

Vihdoinkin! Ehdin jo kaiken toivon heittää, mutta nyt meillä on 9 kaninpoikasta yli puolen vuoden odottelun jälkeen!

Musta naaras pyöräytti poikueen. Kanin kantoaika on 30-31 vuorokautta. Noin kolmen viikon ikäisinä poikaset alkavat syödä kiinteää ravintoa. Pesästä ne pyörähtivät ulos muutamia päiviä sitten ja suunnistivat suoraan ruokakupille joten ilmeisesti ne ovat syntyneet noin 20. tammikuuta. Yksi poikasista on ns. pahnan pohjimmainen. Se on puolta pienempi muita, mutta kuitenkin ainakin tällä hetkellä elinvoimainen ja virkeä. Saapa nähdä onko siitä eläjäksi. Se näkyy tuossa ylemmässä kuvassa aivan alareunassa.

Tämä on siis meidän ensimmäinen kanipoikueemme. Pidin urosta naaraskanien kanssa samassa tarhassa jo loppukesästä ja syksyllä siirsin ne samaan vasikkakarsinaan navettaan. Mitään ei kuitenkaan tuntunut tapahtuvan. Arvelin siinä kaiken toivon heittää ja koska uros tuntui ahdistelevan naaraita kaikessa muussa paitsi lisääntymismielessä, siirsin sen kanojen seuraksi kanalan puolelle. Olin kuullut hyviä kokemuksia kanojen ja kanien yhteiselosta ja meilläkin se onnistui ongelmitta.

Sitten kuitenkin alkuvuodesta huomasin, että musta naaras oli nyppinyt itsestään karvaa vatsapuolelta ja kyljistä. Laitoin tarjolle pesäntekomateriaalia ja jäin jännityksellä odottamaan. Muutaman viikon päästä pesänrakennuksen alkamisesta löysin kanilan lattialta puolikuolleen, pikkuruisen poikasen. Tuuppasin sen takaisin pesään kopin suuaukosta, uskaltamatta penkoa sen enempää. Parin päivän päästä sama poikanen löytyi taas pesän ulkopuolelta, tällä kertaa kuolleena. Jäin kuitenkin toivomaan että pesässä olisi lisää poikasia. Ehkä tuossa ulos kannetussa poikasessa oli jotain vialla. Emo hoksasi sen, kippasi sen pesästä ja päätti keskittyä elinkelpoisiin poikasiin.

Viime viikolla en saanut enää hillittyä itseäni, vaan menin penkomaan kanien pesäkoppiin. Ja kyllä! Siellä vikisi ja sätkytteli nippu pikkuruisia pitkäkorvia!

Kyllä se nyt niin on, että mikäli meillä jonakin päivänä kanipaistia syödään, niin ei se kyllä minun ansiotani ole. Ei ole minusta näitä päiviltä päästämään. Hienoa. Varsinaista omavaraisuutta. Taidanpa laittaa osan porukasta myyntiin ja kasvattaa vielä vähän oman lauman nuppilukua. Seuraava haaste onkin sitten tunnistaa niiden sukupuolet.

Kotivara - varautumistesti

Huoltovarmuuskeskuksen ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön laatimassa mainiosta Kotivara -esitteestä löytyy varautumistesti. Testissä on 15 väittämää, joihin vastataan joko kyllä tai ei. Päätin aloittaa kotivaraprojektini testin tekemisestä, jotta ylipäätään pääsisin tilanteen tasalle ja osaisin sen myötä ryhtyä toimenpiteisiin.

Väittämät:

Kodissani on puhtaita kannellisia vesisankoja sekä vesikanistereita veden varastoimiseen.

• Kyllä. Puhtaita kannellisia vesisankoja löytyy kymmenisen kappaletta. Sankot on hankittu itse asiassa hunajan säilyttämiseen niiden päivien ajaksi, kun hunajaa pitää sekoitella linkoamisen jälkeen. Sopii siis toivoa, ettei katkoa vedenjakeluun tule silloin, kun nuo sankot ovat täynnä hunajaa. No, hunaja kerätään loppukesästä ja silloin on vielä saatavilla vettä läheisestä lähteestä tai hätätilan tullen vaikka järvestä.

Osaan hoitaa tilapäisesti WC-tarpeet hygieenisesti ilman vesijohtovettä.

• No tämä jos joku on hallussa. Kuten aiemmasta vessapostauksestani ilmeneekin, meillä on jatkuvassa käytössä lajitteleva kuivakäymälä. Kesän ohjelmistossa on kunnostaa navetan päädyssä oleva kompostoiva käymälä. Eipä ole huolta eikä murhetta tämän homman kanssa.

Asunnossani on toimiva palovaroitin jokaista alkavaa 60 neliömetriä kohden.

• No on. Mutta se ei riitä. Haluan palovaroittimen jokaiseen huoneeseen. Ihan vain varmuuden vuoksi. Lisätäänpä siis ostoslistalle palovaroittimia.

Kodissani on sammutuspeite ja/tai käsisammutin.

• Sammutuspeite löytyy keittiöstä. Käsisammuttimet uupuvat. Koska talo on kaksikerroksinen, hommaan sammuttimet molempiin kerroksiin.

Olen päivittänyt alkusammutustaitoni.

• Tämä homma on hallussa. Kiitos kuuluu työnantajalleni, joka järjestää alkusammutusharjoitukset joka vuosi.

Olen harjoitellut poistumista asunnostani tulipalon varalta.

• No varsinaisia harjoituksia en ole pitänyt, mutta asia on mietittynä. Asumme omakotitalossa, joten ulos pääsee mistä tahansa ikkunasta joka huoneesta. Ainoa puute on, että yläkerran ikkunoiden alla ei ole tikkaita. Toisesta yläkerran ikkunasta pääsee periaatteessa katolle meneville tikkaille jos on näppärä. Toisesta ei sitten pääsekään mihinkään. Tämä puute korjataan kesällä. Ikkunoiden alle täytyy rakentaa tikkaat.

Minulla on aina varalla käteistä rahaa.

• No tähän on pyrkimys. Aika hyvin se on onnistunutkin. Välillä käteiskassaa tulee verotettua, mutta olen pyrkinyt mahdollisimman pian palauttamaan varannot entiselleen. Lasken osittain myös sen varaan, että minulla on aina kotona esim. kananmunia, lihaa ja hunajaa, joita voi tarvittaessa käyttää vaihdon välineinä.

Tunnen yleisen vaaramerkin ja osaan sisälle suojautumisen siihen kuuluvin toimenpitein.

• Yleinen vaaramerkki on hallussa. En vain hetkeäkään usko, että paloasemien katoilla soivat pillit tänne korpeen asti mistään kuuluvat. En ainakaan täällä asuessani ole koskaan kuullut pilliä testattavan. Täytyy siis luottaa että osuu netin/radion/television äärelle siinä kohtaa kun vaaramerkin yleiseen jakoon laittaminen on ajankohtaista. Sisälle suojautuminen on kertakaikkiaan hakusessa. Tämä homma pitää opiskella ihan erikseen.

Olen päivittänyt ensiaputaitoni.

• Nyt on kulunut joitakin vuosia siitä, kun hommaa viimeksi kertailin, mutta väitänpä selviäväni melko monesta tilanteesta. Ensiapua on kerrattu vuosien varrella niin monessa työpaikassa ja harrastuksen parissa että jotakin on väkisinkin tarttunut mieleen. Sitäpaitsi tällä elikkomäärällä ja metsästyskoirien kanssa löytyy melko usein kohteita, joiden kanssa kerrata haavan puhdistamista yms. Täytyykin muuten tarkistaa, että ensiapulaukun sisältö on ajantasalla. Elvytyspuhallusten ja -painallusten määrän voisi tietenkin myös tsekata. Ne ohjeet ovat muuttuneet vuosien varrella niin moneen kertaan.

Minulla on otsa- ja taskulamppu ja varaparistoja.

• Ja kyllä. Jos jotain on, niin näitä. Otsalamppuja on lukuisia ja taskulamppuja vielä enemmän. Katuvalot päättyvät 15 kilometriä ennen tätä tupaa, eikä naapureita ole nimeksikään, joten ihan pelkästään normaali talvielämä vaatii kaiken maailman valonlähteitä. Varaparistojakin on syytä olla aina saatavilla ihan vain arjen sujuvoittamiseksi.

Minulla on paristoilla toimiva radio.

• Löytyy. Onkohan siihen sopivia paristoja? Tämäpä täytyy tarkistaa.

Minulla on ruokaa varastoituna kotiin vähintään kolmeksi vuorokaudeksi.

• Tämäkin on hallussa. Täytynee kuitenkin vielä tarkistaa, mitä tämä esite suosittelee varastossa pidettävän.

Osaan uida vähintään 200 metriä.

• Satuin onnekseni olemaan lapsi 80-luvulla, jolloin kunnilla oli vielä rahaa maksaa esim. lasten uimakoulut. Sain aikanaan hyvän uimataidon kunnan kustantamana ja olen ylläpitänyt sitä.

Osaan tehdä hätäilmoituksen.

• Isäni oli lapsuudenkodissani laittanut keittiöön keskeiselle paikalle esille talon sijainnin kertovat karttakoordinaatit. Päätin oitis toteuttaa saman omassa kodissani. Toistaiseksi se on vielä tekemättä, joten laitetaanpa to do -listalle koordinaattien selvittäminen. Löytäväthän pelastuslaitoksen kaverit paikalle varmasti myöskin katuosoitteen perusteella, mutta ei koordinaattien tietäminen varmastikaan tilannetta huononna. Suurin puutos tämän kohdan osalta on varmaan tällä hetkellä se, että päätien varressa ei meidän risteyksessämme ole talon numeroa. Tai tavallaan on. Iso kivipaasi, johon numero on maalattu pötköttää hangen alla. Tilanne korjattava.

Häiriötilanteessa haluan auttaa muita.

• Kykyjeni, taitojeni ja mahdollisuuksie mukaan kyllä.

Jokaisesta kyllä -merkinnästä saa yhden pisteen. Laskin pisteeni ja katsoin taulukosta miten pärjäsin testissä.

Taulukko:

0-4 pistettä

• Et ole varautunut! Nyt on aika uudelle harrastukselle: Omatoiminen varautuminen

5-9 pistettä

• Olet tyydyttävästi varautunut. Sinulta puuttuu vielä tärkeitä tietoja ja taitoja.

10-13 pistettä

• Olet hyvin varautunut, mutta korjaathan puutteet?

14-15 pistettä

• Olet huippuvarautuja ja luot turvaa ympärillesi.

Oma tilanteeni:

Tämä on testi, jossa en halua päästää itseäni helpolla. Sain kuitenkin 13 pistettä kasaan. Nyt tiedän missä mennään ja voin ryhtyä korjaamaan puutteita.

Suosittelen kyllä jokaiselle tämän listan pohtimista. Huolella pohtimista. Esim. elämä kaupungissa kerrostalossa vaatii ihan erilaisia kikkailuja siinä kohtaa kun tilannetta pukkaa päälle kuin elämä pitkälle viedyssä omavaraistaloudessa.

Kananpoikasten lastentarha

Löysin arkistostani kuvia viime elokuulta, jolloin rakensimme kananpoikasille lastentarhan ankanpoikasten lastentarhan mallia soveltaen.

Itse kehikko tehtiin paikalle osuneesta vesivanerista. Tarhasta tuli 35 cm korkea, 110cm leveä ja noin 250 cm pitkä. Katto valmistettiin rimoista, joiden päälle naulattiin kanaverkko. Toiselle pitkälle sivulle asennettiin saranat. Kuvittelin että se helpottaisi hoitotoimenpiteiden suorittamista. Käytännössä vähäisempäänkin hoitohommaan tarvittiin aina kaksi ihmistä. Toinen hoiti itse työn, toinen yritti saada vapauden kiilto silmissä räpistelevää teinikanalaumaa pysymään karsinassaan. Vähän heikommallakin lentotaidolla varustettu keskenkasvuinen kana on yllättävänkin nopea liikkeissään.

Toiseen päähän kehikkoa laitettiin ankanpoikasilta pieneksi jäänyt suihkukaapin pohja ja täytettiin se tällä kertaa kutterinpuruilla. Suihkukaapin pohjan päälle viritettiin jälleen kesämalliston lämpölamppu vinosti kulmittain. Koska kesä oli kovin sateinen, pääsivät kananpoikaset näin halutessaan pois märältä nurmikolta ja lampun alle lämmittelemään. Poikasten vasta siirryttyä tiponaariosta pihan puolelle, lamppu oli päällä koko ajan. Sitten kun ne olivat hieman kasvaneet, lamppu sytytettiin vain yöksi. Purualtaan päälle laitettiin pressu sateelta suojaamaan ja kuten ankanpoikastenkin kanssa, pressu levitettiin koko lastentarhan yli aina yöksi.

Purualtaan reuna oli korkeampi kuin asukkaat itse, joten portaiksi sijoitettiin pari tiiliskiveä. Ruokinta-automaatti ripustettiin altaan ylle. Jo tämänkin kokoiset siivekkäät nyppivät nurmikon olemattomaksi yllättävänkin lyhyessä ajassa, joten kehikon päätyihin ruuvattiin vielä rivat lastentarhan siirtotoimenpiteitä helpottamaan. Vapaaehtoiseksi kanavalvojaksi ilmoittautui Lempi-mopsi. Sen valvojanhommia piti itseasiassa myöhemmin ryhtyä ihan rajoittamaan. Liika on liikaa innokkuudessakin. Tulipa todettua että niinpä vain on mopsissakin vielä jäljellä saalistusviettiä.

Kahdeksasta kuoriutuneesta tipusta neljä oli kukonpoikia ja neljä kananalkuja. Tässä kuvassa sukupuolet erottuvat jo ihan selvästi. Kanoilla ei ole minkäänlaisia helttoja, kukoilla heltanalut törröttävät jo päälaella. Lastentarhasta kanat siirtyivät sisäkanalaan siinä kohtaa kun tarhasta loppui - korkeus. Tilanahtautta ei muuten olisi ollutkaan, mutta innokkaita lentoharjoituksia oli pakko jatkaa huonekorkeudessa.

Kuivakäymälä

Vesivessan keksijää on epäilemättä kiittäminen ihmisten puhtauteen ja terveyteen liittyvästä kehityksestä, mutta jotenkin juomaveteen tarpeensa tekeminen tuntuu järjenvastaiselta - ainakin nykyaikaisessa länsimaisessa sivistysvaltiossa, jossa vaihtoehtojakin on.

Meillä on käytössä Separett -merkkinen, ruotsalaisvalmisteinen kuivakäymälä. Vesivessaa ei siis tällä tontilla ole lainkaan.

Käymälä sinänsä on toiminut moitteettomasti. Se erottelee kiinteät ja nestemäiset jätökset toisistaan. Säiliön takana oleva tuuletin imee hajut hormia myöten pihalle, eli tämä laitos haiskahtaa itse asiassa vähemmän kuin vesivessa.

Tämän kuivakäymälän hyvät puolet:

• Ei kuluta vettä
• Mahdollistaa jätösten hyötykäytön kompostointien jälkeen
• Ei haise
• Pelaa äärimmäisen vähällä huollolla ja huolenpidolla
• Tuuletin poistaa myös samassa tilassa olevan suihkun aiheuttamaa kosteutta

Tämän kuivakäymälän huonot puolet:

• Puhtaanapito hieman työläämpää koska juoksevaa vettä ei voi käyttää
• Tyhjentäminen vaatii luonnetta
• Sähkökatkon aikana alkaa nopeasti haista kun tuuletin pysähtyy
• Mahdollinen pahoinvointi on suoritettava muualla
• Hanurisuihkua ei voi käyttää

Tämän sisätiloissa olevan kuivakäymälän lisäksi navetan päädystä löytyy kompostoiva käymälä, jota tulee käytettyä lähinnä kesäisin. Kompostoiva käymälä säästää käyttäjänsä yhdeltä käsittelyvaiheelta kun jätökset tehdään suoraan kompostoivaan säiliöön.

Kannen sisäpuolella oleva ohje näyttää, miten pytyn säiliö irtoaa, miten suodatin puhdistetaan ja antaa lisäksi käyttäytymisohjeita.

Tältä pytty näyttää sisältä. Siihen kun hanurinsa laskee, niin pytty erottelee nesteet kiinteästä tavarasta. Nesteet johtuvat putkea pitkin pihamaan alle kaivettuun sakokaivoon. Kiinteä päätyy papereineen säiliöön, joka on itse asiassa vain vähän kookkaamman puoleinen ämpäri. Siitä jätökset tyhjennetään ensin yhteen kompostiin, siitä noin vuoden kuluttua toiseen kompostiin ja noin kolmantena vuonna tavara on käyttökelpoista esim. kasvimaalle.

Jätöksiin tulee toki kompostissa sekoittaa kompostikuiviketta yms. Meillä samaan kompostiin lapataan myös esim. kanalan ja ankkalan pohjat, joista yhteensä tuleekin mitä mainioin seos puutarhan tulevaisuutta ajatellen. Valmistaja lupaa että jäte kompostoituisi puolessa vuodessa, mutta jotenkin on miellyttävämpi ajatus kompostoida sitä vähän pidempään.

Edellisessä kuvassa näkyvä, kiinteän jätteen peittävä sininen läppä aukenee tämän istuinrenkaan alla olevan napin käskystä kun renkaalle hanurinsa laskee. Samalla säiliö pyörähtää noin 5 senttiä, jolloin tuotokset asettuvat säiliöön tasaisesti.

Käyttövinkkinä mainittakoon, että mikäli kylässä on käynyt vessapaperia tukuittain tuhlaava vieras, voi paperikasaa madaltaa suihkauttamalla siihen hiukan vettä.

Kaiken kaikkiaan tämä on vallankin mainio peli. Voin suositella kaikille. Vesi säästyy järkevämpään käyttöön ja maailma pelastuu puutarha kerrallaan.