perjantai 30. toukokuuta 2014

Kylvöjä kasvihuoneessa



Kasvimaan kylvöhommien jälkeen siirryin samoihin töihin kasvihuoneen puolelle. Mies teki komiaan kasvihuoneeseen komiat kasvulaatikot. Laitoin laatikoihin suodatinkankaat, jottei multaa valuisi laatikoiden raoista pitkin kasvihuoneen lattiaa. Sitten vain reippaat määrät multaa perään. Tässä vaiheessa on hyvä hoksata, että lasit olisi pitänyt pestä sisäpuolelta ennen kasvulaatikoiden lataamista. No, jospa ensi vuonna sitten.




Tein istutuksistani kartan. Kasvihuoneessa on helpompi hahmottaa mikä on toivottu ja odotettu taimi ja mikä rikkaruoho, koska rikkaruohoja ei varmaankaan paljoa puske. Kylmyyskään ei vielä viime viikonloppuna vaivannut.




Tontin nurkassa nököttänyt tiilikasa siirtyi kasvihuoneen lattiaksi. Kuvittelen että tiilet jopa varaavat hieman lämpöä ja ainakin ne näyttävät kivoilta. Ajattelin latoa tiilet vain riveihin, mutta miehellä oli parempi idea. Näin nätti lattia tiilistä syntyi!




Ostin kasvihuoneeseen myös viiniköynnöksen. Istutin sen purkkiin, jotta voin roudata sen syksyllä sisälle. Lajikkeen pitäisi olla Suomessa menestyvää sorttia, tumma ja satoisa. Marjojen maku on kuulemma mieto ja hieman mustikan tyyppinen! Kerta kaikkiaan odottamatonta. Tällä hetkellä köynnös tekee yhden lehden per päivä, joten toivottavasti äityy jossain vaiheessa marjojakin tuottamaan.




Viiniköynnöksen seurana töröttävät maissit, jotka intoutuivat kasvusäkkiin päästyään kasvamaan vallan mahdottomasti. Tätä menoa kasvihuoneen katto tulee vastaan ennen juhannusta. Toivottavasti keskittyvät jossain vaiheessa tähkien tekoon pituuskasvun sijaan. Etualan ruukkuun istutin tilliä. Tillistä tulee sellainen reuhakepuska, että en halunnut sitä järjestelmällisten juuresten joukkoon. Jospa se pysyisi aisoissa ruukussaan. Oikealla on vielä tyhjillään kasvusäkkejä. En vielä uskaltanut laittaa tomaatteja edes kasvihuoneeseen. Koirakin kävi auttamassa. Ja heti kun selkäni käänsin se survoi menemään juuri kylvetyssä kasvulaatikossa! Saattaa lantturivistössä olla pari mutkaa. Koiran auliin avun seurauksena tuli mieleen, että seuraavana mullassa salettiin möyrivät kissat. Koska kissankakka kasvulaatikossa kuulostaa vastenmieliseltä jo ajatuksen tasollakin, tilasin sitten samoin tein mieheltä verkko-oven kasvihuoneeseen. Ulko-ovea täytyy joka tapauksessa kesällä pitää auki etteivät kasvit tykkänään läkähdy.




Kuten todettua, kylvin monia samoja siemeniä sekä kasvimaalle että kasvihuoneeseen. Olipa kerrassaan riemastuttavaa kun kasvihuoneeseen kylvämäni nauriintaimet nousivat mullasta jo kahden päivän kuluttua!




Mies viimeisteli kasvihuoneen isot ikkunat vielä koristerimoilla. Päätyseinän väriksi valikoitui spesiaalisävyn sininen, koska varastosta löytyi valikoima sinisiä maalinjämiä, jotka sekoitettiin keskenään. Kylläpä tulikin nätti!




Sisäpuolelle mies viritti pyytämäni lammasverkot. Kuvittelen ripustavani tomaatit niihin. Lammasverkot olivat notkuneet pajan takana tyhjänpanttina jo tovin: Niiden irrottamiseen tarvittiin moottorisahaa. Verkko sinänsä on kuin uutta.



2 kommenttia:

  1. Upea on kasvihuone, WaU! On sulla taitava mies ja itekki oot melko kätevä emäntä :)

    VastaaPoista
  2. Ai kun on ihanan näköistä! Oikein kasvurikasta kesää ja satoisaa syksyä teille :)

    VastaaPoista