sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Tulisijat ja puulämmitys

Muutettuani ruuhkaSuomesta Pohjois-Savoon muistan asuneeni ensimmäisen talven uunin kyljessä. Ei meinannut kroppa tottua siihen, että vesikeskuslämmitys vaihtui tulisijalämmitykseen ja joka nurkasta tuuli sisälle. Vaan vähitellen +17 asteen huonelämpötilaan kuitenkin sopeutui. Suuremmat vetoisuudetkin saatiin kuriin vesivahingon järjestämän lattiaremontin myötä. Tai tuvan sisälämpötilahan on ihan se, millaiseksi sen lämmittää, mutta lämpöjen pitäminen yli 17 asteessa on silkkaa puun haaskausta ja vaatisi kaiken lisäksi sen, että palkkaisimme tähän jonkun au pair mummon kokopäiväiseksi talonlämmittäjäksi. Kaupungissa töissä käyminen kun laskee talon lämmöt kylmimpien talvipäivien aikana alle 15 asteen. Leivinuuni ja puuhella lämmittävät talon nopeasti, ruuanlaitto sujuu samaisella puuhellan lämmityksellä ja hittoako sitä tarvitse keskellä Suomalaista talvea pikkukalsareissaan kenenkään keekoillakaan. Vaatetta päälle sen mukaan mikä on lämpötila ja vuodenaika!

Tuvassa vähäisemmän lämmitystarpeen hoitaa siis puuhella. Kun ulkona on pakkasta max 15 astetta, eikä tuuli käy pohjoisesta, tämä lämmönlähde riittää vallan mainiosti. Tulien tekemisellä ja tulen katselemisella on myös jokin ihmeellinen terapeuttinen vaikutus. On vissiin suomalainen vielä sen verran alkukantaista sorttia että tulen tuijottaminen työpäivän jälkeen nollaa pään ja laskee verenpaineet.




Puuhellan kyljessä on leivinuuni. Siinä on henkilöauton painon verran kiveä, joten se myös varaa lämpöä mukavasti. Siihen tuikataan tulet kun pakkasta on yli 15 astetta ja/tai kun tuuli käy pohjoisesta. Torppamme sijaitsee peltojen ympäröimällä saarekkeella, joten silloin kun tuulee, sen kyllä tietää ihan ikkunasta katsomattakin. Vanha talo viilenee nopeasti ja sisäilma pysyy raikkaana. Tässä talossa ei home eikä kosteus pesi, sillä ilma vaihtuu painovoimaisesti tulisijojen ja niiden hormien kautta sekä miten sattuu ja holtittomasti rakenteiden läpi.

Ruuanlaitto saatika leipien paistaminen leivinuunissa on minulla vielä melko nollilla, mutta enköhän minä senkin vielä opettele. Odottamattomin muutos keskuslämmityksen parista tulisijoilla lämpiävään taloon muutossa oli ihoni paraneminen. Olin vuosikymmeniä joutunut talvisin läträämään itseeni kaiken maailman kosteusvoiteita, litkuja, tahmoja ja talmoja selvitäkseni atooppisen ihoni kanssa seuraavaan kesään. Puilla lämpiävä talo lienee aina sen verran kostea, että iho parani ja korjaantui yllätyksekseni paremmaksi ensimmäisen talven aikana kuin mitä se oli siihen mennessä ehtinyt parantua kesien aikana. Kyllä muuttuu ihmisen elämä helpoksi kun ei iho koko ajan kutise, kiristä, hilseile ja punoita. Nähdäkseni puulämmitteistä taloa tulisi määrätä atoopikoille reseptillä rasvojen ja voiteiden sijaan.



Makuuhuonetta lämmittää PorinMatti, joka on ottanut hiukan ruostetta pintaansa elämänsä varrella. Makuuhuoneessa ei ollut neljään vuoteen minkään sortin lämmönlähdettä sen jälkeen kun paikkaansa murentunut pönttöuuni oli purettu pois. Silloin tuli ostettua paksu untuvapeitto. Nyt kun olisi mahdollisuus lämmitellä PorinMatilla, ulkona on oltava vähintään 25 astetta pakkasta ennen kuin siihen voi laittaa tulet. Muuten tulee kuuma. Vuosien varrella kylmään makkariin ja lämpimään untuvapeittoon ehti tottua siinä määrin että tässä tulisijassa ei paljon tulia sitten olekaan pidetty.

Tuvan puuhellaa ja leivinuunia varten asennutimme hormiremontin yhteydessä tuplapellit. Toisin sanoen meillä on hormeissa suljettavat savupellit niin alakerrassa kuin vintissäkin. Näin lämpö pysyy paremmin talossa. Tuplapellit ovat vielä aika uusi juttu ja toisinaan vintin savupeltien olemassaolon muistaa siinä vaiheessa kun savunhaju leijailee jo huoneessa.




Vinttihuoneitakin lämmittää PorinMatti. Siihen on laitettava tulet talvikaudella noin kahta vuorokautta ennen vieraiden saapumista, jotta vintti ehtii lämmitä. Kun olemme kahdestaan kotosalla, vintti on kylmänä. Mitäpä sitä lämmittämisen takia lämmittämään huoneita joita ei tarvitse. Molemmissa PorinMateissa on päällä keittolevy, jolla voisi lämmittää vettä tai miksei vaikka laittaa ruokaakin kun uuni on kuuma. PorinMateissa on myös kymmeniä kiloja lämpöä varaavaa kiveä sisuksissaan ja vintin uunissa vielä lisäkivisiivutkin uunin päällä. Varaamattomia fiilistelytakkoja ei tämäntyyppiseen huusholliin paljon kannata hommata.




Kaikki tämä puulämmitteisyys teettää kesällä aina kuutiotolkulla ystäväni Riikan lanseeraamaa "parisuhteen laatuaikaa" kun puita roudataan tontille, pätkitään, halotaan ja kannetaan liiteriin. Oma ohjelmanumeronsa on se, että PorinMatteihin pitää tehdä pientä klapinpätkää, puuhellaan keskikokoista klapia ja leivinuuniin pitkää halkoa. Siinä sitten arvotaan paljonko pitäisi tehdä mitäkin sorttia. Kukaan kun ei tiedä siinä vaiheessa minkälainen talvesta on tulossa, eli mitkä tulisijat tulevat useimmin lämpiämään. Vaan onpa liiteristä mukava sitten talvella kuivia halkoja ja klapeja hakea. Ja tuntuvat ne vääränmittaisetkin palavan uunissa kuin uunissa jos vaan mahtuvat luukusta sisään.

maanantai 31. joulukuuta 2018

Sauna

Talomme ja lammen välissä nököttää sauna. Sauna on rakennettu samoihin aikoihin kuin talokin, eli 50-luvun alkumetreillä. Talossa sisällä meillä ei saunaa olekaan. Kiinteistövälittäjä kuvailisi saunamme olevan ns. alkuperäiskuntoinen, tahi remontoija unelma, eli suomeksi: perusteellisen remontin tarpeessa. Saunaremontti on kyllä to do -listallamme, mutta kalenteriin asti se ei vielä ole yltänyt.

Sitä paitsi, arvaako koko remonttiin ruveta kun saunan vintillä asuu lepakoita! Sehän on vaarana että lepakot hermostuvat remontteeraamisesta ja muuttavat pois! Se olisi ankeaa se. Kuka nyt itse kasvattamistaan kotilepakoista haluaisi luopua. Ehkä on parempi vain sutaista maalia pintaan ja kohentaa pahimmat repsotukset.




Niin talon kuin saunankin osalta tontillamme vallitsevat ns. mökkiolosuhteet. Saunan vesi kannetaan paikalle talosta tai lammesta. Kiuas on tietenkin puulämmitteinen. Samoin muuripata, jossa pesuvesi lämmitetään. Koko sauna menee syväjäähän talvella, joten saunanlämmitykseen kuuluu silloin myös vesien sulattelua. Lattialla käytetään mukavuussyistä puuritilöitä. Betoni on meinaan talvisaikaan melko viileää.




Meillä sauna toimii paljon muunakin kuin vain peseytymispaikkana. Saunassa kuoritaan hunaja kennoistaan, kuivataan tervatut sukset ja riiputetaan ruhot.




Pukuhuoneen hyllyllä on pyykkäyskalustoa talon ja saunan rakentamisen ajoilta. Vasemmalla on valkopyykkiohjelma ja oikealla kirjopyykkiohjelma. Valkopyykkiä pestiin keittämällä ja hakkaamalla pyykeistä lika irti. Pesuaineena käytettiin lipeää. Pyykit nostettiin padasta kepillä laudalle, joka nojasi padan sisäreunaa vasten ja lika irrotettiin pieksemällä pyykkiä kepillä lautaa vasten. Lipeä on syövyttänyt kaluston valkokuultoiseksi. Kesäiset vuosirenkaat ovat kuluneet kuopalle ja talven kovemmat vuosirenkaat jääneet koholle. Kirjopyykki ei kestänyt niin korkeita lämpötiloja kuin valkopyykki. Sitä kärsi siis pestä käsin lasisella pyykkilaudalla, joka on - hämmästyttävää kyllä - edelleen täysin ehjä. Lauta on valmistettu 1960-luvulla Kokkolassa A.B. H. Nylynd O.Y.:n tehtailla.




Saunan on tiettävästi rakentanut aikoinaan Arvo Miettinen. Lieneeköhän Arvo itse nimikoinut saunansa.




Saunan lauteet ovat yhtä puuta. Mies bongasi nämä sukulaisensa talonrakennustyömaalta, jossa ne olivat jääneet ylimääräisiksi. Lauteet ovat puoli metriä paksusta männystä, koko puun leveydeltä halkaistut, eli ns.pelkat (https://fi.wikipedia.org/wiki/Pelkka). Tykkään niistä aivan erityisesti.




LAT Oy:n eli Läkkiastiatehtaat Oy:n pesuvati on peräisin äitiyspakkauksesta vuosikymmenten takaa. Tuolloin Läkkiastiatehtaiden tuotteita valmistettiin Vähäkyrössä Vaasan itäpuolella. Emaloidut vadit olivat erityisen käytännöllisiä aikana, jolloin asunnoissa ei ollut juoksevaa, lämmintä vettä. Vadeissa veden pystyi kuumentamaan suoraan esim. puuhellalla. Emaloidut vadit olivat lisäksi hyvin helposti puhdistettavia ja siten hygieenisiä. Läkkiastiatehtaan vateja näyttää olevan talletettu meidän saunamme lisäksi myös esim. Vähäkyrön kotiseutumuseon näyttelyyn.




Peseytymistä varten käytössä on vateja ja ämpäreitä mallia DDR. Kun padasta pitää nostaa lähes kiehuvaa vettä, ei muovirimpuloihin ole luottaminen. Saunatuoksuista parhaaksi on todettu puhdas pihka. Sitä on rapsittu mukaan havupuista metsäreissuilla. Teollisesti valmistettujen tuoksujenkin valikoimasta osa on ihan kivoja, mutta pihka on aina pihka. Pihkaa varten kiukaalla on kivi, jonka reikiin pihka sellaisenaan pudottellaan. Siihen kun viskaa äkkiä löylyvettä päälle, ettei pihka ehdi kärähtää niin ah, kylläpä on ihmisen hyvä olla.




Maku-merkkisessä muuripadassa lämmitetään saunan käyttövesi. En onnistunut netistä löytämään tietoa valmistajasta, tai miksi muuripadan nimi on Maku. Nykyään Maku-tuotenimellä myydään ruuanlaittopatoja. Tokihan tuossakin padassa keiton keittää jos on isompi porukka ruokittavana. Noin 80 litraa (täysi padallinen) vettä siinä lämpiää ihan älyttömän nopeasti ja vähillä puilla.




Saunan kuistilla sijaitsee spa-osasto, eli jostain kerrostaloremontista purkautunut vanha kylpyamme. Kesällä siinä on mukava lillua. Lämpimän veden ammeeseen saa padasta ja lammesta kantamalla.




Sähköjen hävitessä saunomisen monessa nykysaunassa voi unohtaa: Sähkökiuas ei lämpiä, hanasta ei tule vettä. Tämä sauna ei paljon sähkökatkoista piittaa. Sähkövalot saunalla kyllä on, mutta sähköjen puuttuessa kylvetään kynttilän- tai lyhdynvalossa. Polttopuita löytyy ja vesi kulkee kun kuljettaa.

torstai 13. joulukuuta 2018

Hanhista luopuminen

Monihan siitä varoitteli ja olivat valitettavasti oikeassa: Näiden valkoisten kesyhanhien kanssa elämä meni pikkusen liian jännittäväksi. Kolme naarashanhea olivat aivan kesyjä ja säyseitä siihen päivään asti kun hankimme niille kaveriksi uroshanhen. Siitä alkoi suhina, sähinä, uhkailu ja päällekarkailu. Aggressiivisella käytöksellä lienee siis jotain tekemistä hormonien kanssa. Aikansa sitä touhua katselimme ja arvelimme, josko aggressiivisuus olisi jokin ohimenevä vaihe tai vuodenkiertoon liittyvä juttu. Ei ollut.


Toinen hanhienpidossa ilmaantunut haaste oli että ne näyttivät sekoavan jos ne joutuivat olemaan tarhassa, Siinä vaiheessa ne kävivät jo toistensakin kimppuun, vaikka tarha oli huomattavan iso. Tarha-aggression seurauksena päästimme ne vapaaksi pihalle ja niiden keskinäiset riidat loppuivat sillä sekunnilla.


Vaan entäpä elämä pihalla, vapaana kulkevien hanhien kanssa? Siitä ei muuten tullut kovinkaan miellyttävää. Koko ajan sai olla "silmät selässä" vahtimassa niiden olemisia ja tekemisiä. Ne hyökkäsivät edelleen ihmisten ja jopa muiden eläinten kimppuun jos katsoivat että joku tunki liian lähelle. Koirat ja kissat oppivat väistämään ne kaukaa, miehen lapsille opetettiin varoetäisyydet. Kulkiessaan ne hakkasivat rikki kaiken tielle osuvan. Osansa saivat niin navetan ulkolaudoitus kuin autojen muoviosatkin. Ruokkimaan mennessä piti olla ruokavadin lisäksi metallinen vati, jota oli pidettävä itsensä ja hanhien välissä panssarina. Muutaman kerran olin varomaton. Seurauksena mustelmia ja ruhjeita ja kerran jopa hemmetinmoinen veripahka käsivarressa. En arvostanut.



Ja sitten se paska. Ei hyvänen aika. Koko piha oli paskan, sulkien ja höyhenten kuorruttama. Isokokoisen linnun paska on suorassa suhteessa linnun kokoon. Moni koira tekee pienempiä läjiä.




Sähinästä ja ilmeisen hormoniperäisestä sekoilusta huolimatta hanhet eivät kuitenkaan onnistuneet saamaan poikasia. Yksi naarashanhista hautoi kyllä pitkään ja hartaasti, mutta munat eivät koskaan kuoriutuneet. Lisää poikasia saatiin vain hautomakoneesta. En ihan keksi miltä osin haudonta meni pieleen. Munat olivat hedelmöittyneitä ja hanhi suhisi pesämökissään pitkään ja huolella, mutta ei munista mitään kuoriutunut.




Niinpä kun hanhet loppukesästä päätettiin siirtää pihamaalta pakastimeen, olimme kaikki helpottuneita. Pihalla saa taas liikkua vapaasti ja taakseen vilkuilematta, paskamiinakenttä on huuhtoutunut pois, tavarat, muut eläimet ja ihmiset pysyvät jälleen ehjinä eikä lomittajien tarvitse pelätä henkensä edestä (tai he ylipäätään suostuvat tulemaan paikalle). Nyt hanhista on ensimmäisen kerran iloa sitten uroshanhen hankinnan - reseptien ainesosina.

Huh! Että semmoset oppirahat! Ja että nytkö viisastuimme emmekä hanki hanhia enää ikinä? Höpsistä. Olen antanut itselleni kertoa että joutsenhanhet ovat ystävällisempiä ja säyseämpiä kuin jalostetummat serkkunsa. Jos siis onnistumme hankkimaan joutsenhanhia jostakin, ilman muuta ostamme muutamia. Luovutamme vasta, jos nekin osoittautuvat yhtä kaistapäisiksi kuin nämä valkoiset "kesy"hanhet. Sen verran ensimmäiseltä kierrokselta opin, että uusille hanhille aitaan laitumen. Nehän pysyvät kokonsa puolesta vallan mainiosti lammasverkon takana. Laiduntakoot ja paskokoot siellä vapaasti.



keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Madekeitto

Omavaraisuuden iloihin kuuluu myös se, että tulee oltua tekemisissä samanhenkisten ihmisten kanssa sen verran kun nyt ylipäätään tulee kenenkään kanssa oltua tekemisissä. Itse emme ole juurikaan kalastamaan ehtineet, joten on mukavaa että joku on verkoille ym.joutanut. Ja vielä mukavampaa on että kaikki saavat vaihtelua ruokapöytäänsä kun voidaan vaihtaa esim. kaninlihaa mateisiin. 

Eteläisessä Suomessa ja entisessä elämässäni en ollut edes nähnyt mateita tai matikkakeittoa läheltä. Niinpä nyt, madekeittotilaisuuden osuttua kohdalle oli kaivettava keittokirja esiin. Yhdistelemällä vuosien 1966 ja 1987 Kotiruoka-kirjojen madekeittoreseptit, tuli ohjeistus olemaan seuraavanlainen:

Madekeiton resepti:

1 kg:n made
1 sipuli
1,5 tl suolaa
10 maustepippurimarjaa
0,5 l vettä
4-6 perunaa
0,5 l kermamaitoa
tilliä
(1 rkl voita)

Ja tässä työvaiheet:


"Nylje ja puhdista made." Saimme mateemme (tässä keitossa 2 kpl) pakasteina, jotka oli jo nyljetty ja puhdistettu, joten tätä osuutta hommasta en vielä päässyt reenaamaan. "Ota maksa ja mäti talteen." Ja kyllä. Ne olikin ihanasti otettu talteen. Kuvassa alla on kahden kalan maksat ja mädit. 

"Paloittele kala." Palat kannattaa jättää melko isoiksi tässä vaiheessa. "Kuori ja hienonna sipuli. Pane kala, sipuli ja mausteet veteen ja anna kiehua hiljaa noin 15 minuuttia, kunnes kala on kypsää" 




"Nosta kalapalat liemestä." Perkaa kala ruodoistaan.


"Lisää kuoritut, lohkotut perunat sekä paloiteltu maksa ja mäti ja keitä noin 15 minuuttia." Oikaistiin sen verran että nakattiin joukkoon pussillinen pakastejuureksia.


"Lisää kermamaito ja kalapalat perattuna. Kuumenna kiehuvaksi. Lisää valmiiseen keittoon hienonnettua tilliä ja halutessasi nokare voita." Teimme kermamaidon naapurin maitotilan tilatankista haetusta tuotteesta, jota ei vielä meijeri ole päässyt pilaamaan. Ja todellakin, todellakin lisäsimme voita.


Perinteinen madekeitto tarjotaan ruotoineen päivineen, mutta tämä ruodoton oli kyllä syöjäystävällisempi versio. Ja kylläpä tuli meinaan MELKO maukas lopputulos.


Marja-aronia


Kesä 2018 jää tämän talon historiaan puskanistutuskesänä. On kuopattu maahan niin saskatoonia, tyrniä kuin nyt viimeisimpänä marja-aroniaa. Minä en olisi osannut koko marja-aroniaa kaivata, mutta mies oli hankinnan kannalla. Ja jos miehellä on puutarhanäkemys, se totta vieköön toteutetaan. Marja-aroniaa kasvatetaan useimmiten pensasaitoina sen komian ruskan ja terhakan kasvun vuoksi, mutta samannimistä marjaa löytyy siis myös puutarha- eli hyötykasviversiona. Hyötykasvin marjat ovat koristepuskan marjoja suurempia ja koko kasvi on huomattavasti pensasaitamallistoa suurempi: 1-3 metrinen. Mikäli moinen pusikko ei omalle pihamaalle sovi, marja-aroniaa myydään myös pihlajan runkoon vartettuna pikkupuuna.




Marja-aronialla on yhteneväisyyksiä saskatoonin kanssa. Tämänkin puskan keväiset kukat ovat valkoisia ja marjat mustina tertuissa. Edellisistä hankaluuksista viisastuneena istututin nämä puskat suoraan tontin aurinkoiselle, lampeen viettävälle rinteelle. Josko siinä kelpaisi kasvattaa marjaa valossa paistatellen, vesiaiheen äärellä. Puskat myös aidattiin aivan saman tien. Rinteen poikki kun kulkee lampaiden reitti aitauksesta naapurin pelloille, jossa ne penteleet ovat surffanneet koko kesän. Onneksi niillä on ko. alueisiin oleskeluluvat.

Marja-aronialla ei onneksi ole kasvupaikan suhteen suuria vaatimuksia. Se on hyvä, sillä aina vain ollaan savolaisen savimaaston äärellä. Parhaiten se kasvaisi runsasmultaisessa, hyvin vettä läpäisevässä maassa aurinkoisella paikalla. Toivottavasti reipas annos sontaa pari kertaa vuodessa korvaa sen, että maa on kaikkea muuta paitsi runsasmultainen tai vettä läpäisevä. Pensas on erittäin sään- ja taudinkestävä, joten toivoa on. Marjat kypsyvät syyskuussa, eikä pikku pakkanen pilaa satoa, vaan suorastaan parantaa makua.




Ostin pensaita oitis kolme, koska pettämätön logiikka ihan minkä tahansa hankinnassa toimii seuraavasti:

1 = vain yksi. Yhden päälle ei kannata edes ryhtyä.
2 = pari/muutama, ei siis kovin montaa
3 = monta
Sitä, että monta = yleensä liikaa, voi ajatella sitten myöhemmin. 

Varsinkin kun tässäkin marja-aroniatapauksessa yhdestä pensaasta marjaa saattaa pukata 8-10kg. Marjoissa on paljon C-vitamiinia ja kivennäisaineita, kuten magnesiumia, folaattia, kaliumia, rautaa, sinkkiä ja jodia. Marjat soveltuvat hyvin esim. hilloihin, hyytelöihin, mehuihin ja piiraisiin. Erityisen maistuvaa hilloa pitäisi saada kun yhdistää hapokkaita omenia aroniamarjojen kanssa. Eläissäni en ole aroniamarjoja maistanut, joten tiedossa on silkkaa eksotiikkaa jos marja-aroniahyytelön äärelle joskus päästään.




Aroniaa voi käyttää pieninä määrinä myös kotiviinin tai liköörin valmistukseen. Vahdittuani Tanskalaisen maajussin puuhia Kastanjan tilalla vuosikausia, olen oppinut ainakin sen että jos mitä tahansa hedelmää tai marjaa tulee yli keskimääräisen tarpeen, siitä voi aina valmistaa juhlajuomaa.

Maikkarin lifestyle –ohjelman mukaan aroniamarjat ovat parempia antioksidantin lähteitä kuin esim. mustikat tai mainetta niittäneet gojimarjat. Aroniamarjaa myydään suuressa maailmassa myös tableteiksi puristeltuna, joten nyt ollaan ikuisen elämän äärellä. Ihan turha siis hinata mitään eksoottista gojia mistään Aasiasta kun parempi marja on saatavilla kenen tahansa puutarhasta. Kun tähän lisätään vielä marjan ilmiömäinen kyky laskea verenpainetta, ei voi kuin ihmetellä ettei se ole Suomessa laajemmin käytössä. Monille on tuttu juttu että puolukka ja karpalo suojaavat virtsatietulehdukselta, mutta marja-aroniapa on siinäkin hommassa tehokkaampi.

Mikäli joskus tulisi mieleen entisestäänkin lisätä marja-aroniaa, se onnistuu siemenestä. Siemenet tai kuivatut marjat voi kylvää syksyllä tai kevättalvella laatikoihin ja peitellä parin sentin hiekkakerroksella. Laatikot laitetaan ulos, jos lumipeitteestä on toivoa. Siementen vaatima kylmäkäsittely onnistuu kyllä myös kosteassa kylmävarastossa, jonka lämpötila on 0-5 astetta. Kylmäkäsittelyaika on vähintään 3kk. Kun kylvös siirretään lämpimään, se taimettuu noin viikon kuluttua. Taimet ovat istutuskelpoisia vasta muutaman VUODEN kuluttua kylvöstä, joten hätäisen hommaa ei tämä siemenestä kasvattaminen ole.




Suoraan taimivaiheeseen voi oikaista lisäämällä pensasta pistokkaista, jolloin puutumattomat tai puolipuutuneet kesäpistokkaat leikataan viimeistään juhannuksen tienoilla. Pistokkaista poistetaan alimmat lehdet ja ne laitetaan juurtumaan turvepitoiseen taimimultaan. Muovihuppu taimien päällä tasaa lämpötilaeroja ja säilyttää kosteuden.

Kevät näyttää jäivätkö taimet elolle. Ainakin loppukesästä vaikuttivat vielä aivan reippailta. Kuvat jäivät jostain syystä istutushommista ottamatta ja nyt ovat jo lehdetkin pudonneet, joten lainasin otokset tällä kertaa netistä.

Lähteet ja kuvat:



torstai 16. elokuuta 2018

Välitilinpäätös

Lähtiessäni pyrkimään kohti omavaraisuutta en todellakaan tiennyt mihin ryhdyin ja kuinka opettavaista tämä touhu tulisi olemaan. Olen jo joitakin aikoja miettinyt, mitä kaikkea olenkaan jo tähän mennessä oppinut. Ja kaikki se oppiminen on kirkastanut minulle kuinka vähän mistään tiedänkään. Olen kuitenkin oppimistani jutuista iloinen ja onnellinen ja jaan niitä nyt teidän kanssanne.


  • Kanan saa parhaiten kiinni tarttumalla sitä nopealla kädenheilautuksella jalasta. Sulkapeite on liukas ja kana sen verran pyöreä otus, ettei siitä saa kunnolla otetta muualta kuin jalasta. Jalkaan tarttumista seuraa tietty paniikkikaakatus ja räpistely, mutta kanaa ei tietenkään jäädä roikottamaan jalasta vaan heti kun siitä on saatu ote, se pyöräytetään kainaloon.
  • Karitsat syntyvät yöllä tai varhain aamulla. Turha on väijyä karitsointia aloittelevan uuhen mahdollista avuntarvetta päiväseltään. Se ryhtyy karitsointihommiin kun olet nukkumassa. Tämä tietää yöllistä ramppaamista lampolassa karitsointiaikaan.
  • Lampaat voi halutessaan aidata. Se ei isostikaan häiritse lampaiden kulkemista. Ihan sama onko aita verkkoa, vai paimenpoikasysteemi, jossa teoriassa kulkee sähkö. Lampaiden vapaudenkaipuuta ei voi kahlita.


  • Edelliseen liittyen: On aidattava puutarha jos jotain mielii kasvattaa. Lampaat eivät haihdu maisemasta. Ne vaeltelevat lähimaastossa ja syövät takuulla kaiken sen, mitä ei niinkään tarvitsisi syödä jättäen koskemattomaksi ne kasvit, jotka olisi voinut rikkaruohonkitkennän nimissä syödäkin.
  • Kun hommaan kotvautuu, lammas siirtyy tunnissa laitumelta saunanparteen. Suurin homma on lihojen irrottelu luista ja niiden jatkotyöstäminen.
  • Jolloin - liittyen edelliseen - lihat ja kaikki mikä jemmataan kesän ja syksyn aikana pakkaseen on syytä jalostaa mahdollisimman pitkälle. Isot lihakimpaleet ja paistit löytyvät siitä samaisesta pakastimesta vielä keväälläkin kun jauhelihat, suikalelihat, fileet ja pikkupaistit on ajat sitten syöty.
  • Kana on yksinkertainen ja julma eläin. Jos ei jatkuvasti valvo että laumassa pysyy tasapaino ja feng shuit kohdallaan, lauma hakkaa pahnanpohjimmaiseksi katsomansa verille tai alkaa tappaa omia tipujaan. On siis oltava perillä lauman koostumuksesta ja henkilökemioista.


  • Edelliseen liittyen: Aggressiivinen kukko on syytä siirtää kanalasta pataan heti ensisekoilujen ilmaannuttua. Jos kukko on ilkeä kanoille, on vain ajan kysymys milloin se tulee ihmisen silmille. Maailmassa riittää hyväluonteisia kukkoja, joten on aivan turha katsella minkään urpon sekoilua kanalassaan.
  • Ruuanlaitto ei ole vaikeaa. Tarvitaan vain kunnolliset raaka-aineet, joku käsitys asiasta, nippu kokeilunhalua ja rohkaiseva mies. Edellisessä elämässäni turvauduin valmismarinadimössöihin kun en muuta osannut. Nykyään teemme ruokaa yhdessä ja nautimme lopputuloksesta antaumuksella. Ja jos kaikki kokeilut eivät aina onnistu niin so what. Ei muuta kuin kokeillaan jotain muuta ensi kerralla. 


  • Monen monta asiaa oppii vain tekemällä. Kun ei ole mitään havaintoa elikon nylkemisestä, suolestamisesta tai lihojen irrottelusta luista, ei muuta kuin sopiva kohde työn alle ja hommaa ihmettelemään. Tietenkin on eduksi jos joku osaa yhtään kertoa mitä kannattaa tehdä niin ettei arvokkaita lihoja mene hukkaan.
  • Terävät veitset ovat elinehto. Tylsien kanssa menee hermo ja tulee haavoja.
  • Teurastaminen on pakko osata tehdä myös yksin. Loukkaantunut eläin tai esim. toisiaan pieksemään ryhtyneet kukot on pakko pystyä ottamaan hengiltä heti ja mieluusti vielä niin että lihat saadaan talteen. Jos siis pitää hyötyelikoita, on kyettävä niitä myös lopettamaan.


  • 17 astetta on ihmiselle täysin riittävä sisälämpötila. Ensimmäisen talven täällä Savossa vietin tuossa puuhellan nurkalla. Sitten kroppa tottui ja nyt yli 20 asteen lämpö talvisaikaan tuntuu jo ihan kohtuuttomalta.
  • Keskeneräisyydensietokyky on syytä olla melkoisen hyvin kehittynyt. Koko ajan on läjä hommia levällään ja toinen mokoma odottamassa aloittamista. Ja jos joku homma uhkaa joskuskin valmistua, on syytä nopeasti hankkia jokin uusi eläinlaji, jolle pitää rakennella häkit ja kopit tai hoksata olla vailla vaikka kellaria tai kasvihuonetta, jolloin päästään myös ihmettelemään sitä, mistä otetaan rahat moiseen rojektiin.
  • Omavaraistelu lasketaan oikeaksi harrastukseksi, koska se vie kaikki rahat. Persaukisuudensietokyky on siis välttämätön. Sen verran kannattaa olla tuloistaan ja menoistaan kartalla, että pystyy ruokkimaan ja hoitamaan elikot ja itsensä, mutta kaiken muun osalta roikutaan alati siinä selviytymisen rajamailla.
  • Parisuhteen laatuajaksi lasketaan kaikki yhdessä tehdyt jutut. Parisuhteen laatuaikaa ovat siis niin polttopuiden teko, paskan lappaminen jostakin jonnekin, taimien istutus kuin miljoonat rakennushommatkin.


  • Persiillään istuminen on poikkeustapaus ja luksusta. Meillä merkitään kalenteriin erikseen se, jos on ehditty katsoa leffa. Huonosti ovat menestyneet kanavapakettien kaupustelijat meillä.
  • Nukkumatti on luotettava tyyppi. Palkkatyöt yhdistettynä tämän sirkuksen pyörittämiseen ovat sen verran hc-kamaa, että tolkku on pois illalla ennenkuin pää on tyynyssä.
  • Vastoinkäymistensietokyky on yhtä välttämätön kuin persaukisuudensietokyky. Vaikka kuinka parhaansa tekisi niin joskus hommat eivät vain mene kuten siellä kuuluisassa Strömsössä. Nähtyäsi isosti vaivaa esim. uuhien eteen, on raastavaa kun uuhi synnyttää kuolleet karitsat, mutta elämä nyt vaan on. Ensi kerralla ehkä paremmin tai sitten ei. Tietenkin on syytä oppia virheistään. Joskus jokin homma menee pieleen siksi, että oma osaaminen ei ole ollut riittävää. Sitten vain opiskellaan lisää ja painellaan leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä.
  • Vaan onneksi niitä palkitsevia hetkiäkin on usein ja paljon. Toivottomina rääpäleinä syntyneet karitsat kampeavat jaloilleen ja niiden mutsille saadaan opastettua lastenhoidon alkeet. Kani pyöräyttää 10 reipasta poikasta hoitaen ne täydellisesti itse ja sen perkeleellisimmän viinimarjapensaansyöjälampaan fileet maistuvat täydellisiltä viikon orressa riiputtuaan.


keskiviikko 15. elokuuta 2018

Saskatoon

Todettuani menneinä kesinä että kasvimaaviljely ei ole sen paremmin vahvimpia osaamisalueitani kuin tällä hetkellä suurimpia kiinnostuksen kohteitanikaan, päätin ainakin tänä kesänä keskittyä puihin ja pensaisiin. Tässä talossahan ei ole oikeastaan minkäänlaista puutarhaa muutamaa viinimarjapensasta lukuunottamatta.

Seitsemästä syksyllä maahan tuupatusta omenapuuntaimesta selvisi hengissä 4,5 tainta. Kaksi taimista kuoli tykkänään. Toinen ilmeisesti kovan pakkastalven nujertamana, toinen hanhien listimänä. Hanhien tappaman puun ympärille asetettu kanaverkko oli huomaamattamme painunut talven aikana linttaan ja päiväkävelyillään olleet hanhet olivat äkänneet kevättalvella turvonneet silmut. Siitä puusta ei jäänyt jäljelle paljon muuta kuin ranka. Harmillisesti kyseessä oli juurikin se jännittävä tallinnan päärynäomenapuu. Hankin loppukesän alennusmyynneistä kyllä uuden. Kolmas puuntaimi kuoli vain varttamiskohtansa yläpuolelta. Tyvi jäi vahvasti elolle. Täytynee koittaa varttaa puu uudestaan.

Olin aikoja sitten lukenut jostain lehdestä saskatoon -pensaista. Kun taimia sitten tuli vastaan paikallisen maatalousliikkeen valikoimassa, niitä lähti heti mukaan kolme.




Tapojeni mukaan olin jälleen siinä tilanteessa, että googlettelin tietoja kasvupaikkavaatimuksista ja siitä mitä ylipäätään oli tullut ostettua siinä vaiheessa kun taimet töröttivät pihalla kottikärryissä.

Eli mikä ihmeen saskatoon? Pensaan suomenkielinen nimi on marjatuomipihlaja. Kuulostaa sen verran sekavalta, että päätin itse ottaa käyttöön tuon creenkielisestä sanasta "misâskwatômin" johdetun saskatoon -nimen. Marjatuomipihlajia on muitakin sortteja ja saskatooneiksi kutsutaan nimenomaan viljelyyn valittuja lajikkeita, joissa on kuulema herkullisen makuiset marjat. Taimeen kiinnitettynä ollut lappu tiesi kertoa että "Syvänsiniset, pyöreät, makeat, hyvänmakuiset marjat. Lajike on runsassatoinen ja tulee nopeasti satoikään. Kasvutapa on pysty ja juurivesoja muodostuu jonkinverran. Syysväri keltapunainen." Erityisen ilahtunut olin siitä, että taimet olivat kotimaista tuotantoa.

"Saskatoon on tiheähaarainen pensas tai pikkupuu, joka kasvaa 1-6 metrin korkuiseksi. Oksat ovat punaruskeita ja lehdet pyöreähköjä, 3-5 sentin pituisia ja niissä on hammastusta kärjessä. Saskatoon kukkii aikaisin keväällä, jolloin lehdet ovat vasta puhkeamassa. Valkoisia, halkaisijaltaan 2-3 sentin kukkia on runsaasti. Pienehköt, siniset marjat kypsyvät kesä-heinäkuussa. Saskatoonit kasvavat usein ryhminä." (Wikipedia)




Koska pensaista tulee melkoisen kookkaita, ennakoin tilannetta niin että istututin taimet väljästi alapihalle, jonne tyrnit olivat jo aikaisemmin muuttaneet. Josko nämä nyt selviäisivät vähemmällä vaeltamisella kuin tyrniparat. Saskatoonia viljellään Pohjois-Amerikassa marjakasvina. Tätä supermarjaa käyttivät jo intiaanit esim. liharuokien höysteenä. Saskatoon-marja muistuttaa hieman mustikkaa niin ulkonäöltään kuin maultaankin.

Koskaanhan en ole moista marjaa tietääkseni edes nähnyt saatika maistanut. Kuumennettaessa marjan mausta tulee kuulema mantelimainen. Saskatoon säilyy pakasteena hyvin ja sitä voi käyttää mustikan tapaan. Saskatoon sisältää yli tuplasti enemmän kuitua, kolminkertaisesti kaliumia ja hieman enemmän C-vitamiinia sekä proteiinia kuin mustikka. Saskatoon luetaan mukaan nk. superfruit -ryhmään.




Saskatoonin pitäisi viihtyä Suomen olosuhteissa hyvin, sillä se on kotoisin Kanadasta. Marja pitää valosta, joka saa sen myös maistumaan makeammalta. Amerikan alkuperäisasukkaat käyttivät marjoja mm. pemmikaanin maustamiseen. Marjoja voidaan käyttää piirakoihin, hilloihin sekä viinien ja oluen maustamiseen tai syödä sellaisenaan.

Kasvista käytetty englanninkielinen nimi serviceberry viittaa sen käyttöön hautajaistoimituksissa uudisraivauksen aikoina. Tuolloin talvella kuolleet tavattiin haudata varhaiskeväästä, jolloin ainoa kukkiva kasvi oli saskatoon. Kukat olivat myös merkki siitä että routa oli sulanut tarpeeksi, jolloin hautoja voitiin taas kaivaa.


Saskatoon-marja muistuttaa ulkoisesti hieman mustikkaa. Valkokukkainen pensas tai pikkupuu on samalla puutarhan koristekasvi. Copyright: Shutterstock.


Lampaisiin ja hanhiin olen jo tottunut olemaan luottamatta. Vaikka niille olisi tarjolla mitä herkkuja, niin niiden nyt vaan näyttää olevan välttämätöntä maistella kaikkea tielle osuvaa. Ja sitä tielle osuvaahan löytyy kun ei turhan päiten vanhene aitauksessaan. Lampaathan on teoriassa aidattu, mutta ne tuntuvat pitävän aitaa hyvin viitteellisenä toiveena pysyä tietyllä alueella. Ja lampaan vapaudenkaipuutahan ei pidättele mikään. Niinpä nykyään aitaan kaiken istutettavan perusteellisemmin kuin lampaat.




Tänä tuskaisena hellekesänä uusien taimien istuttaminen vaatii ankaria kasteluponnisteluja, mutta onneksi on pumppu, letkua ja suuremmanpuoleinen lampi ihan tuossa rannassa. Josko jo ensi syksynä saataisiin jokunen marja.

Faktat ja kuva marjoista Wikipediasta ja mtv3.fi -sivuilta.