tiistai 22. heinäkuuta 2014

Survival bag



Naisen käsilaukku. Sehän on jo itsessään varsinainen käsite. Yleensä se sisältää kaoottisen kokoelman kaikkea mahdollista lasten leluista hygieniatarvikkeiden ja meikkien kautta erilaisiin sähköisiin vempeleisiin. Olen kuitenkin vienyt käsilaukun sisällön ns. next levelille. Minulla on survival bag.

Koska ikinä ei tiedä minkälaisiin tilanteisiin maailmalla joutuu, on syytä varautua kaikkeen. Ihan kaikkeen. Koska olen koonnut ja täydentänyt laukun sisältöä vuosia, tässä kattava listaus siitä, mitä kaikkea ihminen voi reissuillaan tarvita. Reissuihin lasketaan myös matkustaminen lähikauppaan, tahi naapuriin.

Ensinnäkin itse laukku on valittava erittäin tarkoin. Mikä tahansa kiinalainen muovitimantteja, tupsuja ja tingeltangeleita pursuava pussukka ei nyt vaan käy, koska niihin ei yleensä mahdu juuri mitään ja ne eivät ole kestäviä. Tulee myös huomioida, että sellaisella käsissä roikotettavalla ei tee sitten yhtään mitään. Sen verran on oltava hihnaa, että laukun saa vastakkaisen olan yli kietaistua. Käsien pitää olla vapaana kiinnittämään moottoripyörän kypärä, halaamaan eläimiä ja ihmisiä, poimimaan omenoita ja ottamaan kiinni karanneita kanoja. Siksipä varmin valinta on jonkin armeijan kassi. Ne kestävät kelejä, elämää ja meininkiä. Itse etsin sopivaa laukkua vuosia, kunnes älysin kitistä täydellisen laukun löytymättömyyttä miehelleni, joka kaivoi kaapistaan Suomen armeijan kaasunaamarilaukun. Se on Täydellinen. Kaasunaamari sinne ei tosin enää mahdu mukaan. Laukku on paksua kangasta ja varustettu SA-leimalla. Tuunasin sen näköisekseni. 




Koska laukussa ei ole valmiina lokeroita, kaikki tarpeellinen on sijoitettu pieniin kangaspusseihin. Jotta pussukoista koskaa mitään löytäisi, ne on suurinpiirtein teemoitettu. Joka pussissa on siis tietyntyyppistä tavaraa.

Työkalupakki:
·         tulukset
·         rautalankakieppi
·         vaijerisaha
·         ruuvari (jossa on 4 erilaista vaihtopäätä)
·         taskulamppu
·         sivuleikkurit
·         kangasteippirulla (jeesusteippiä ei vieläkään saa pienissä rullissa)
·         kumilankoja
·         nippusiteitä (muutamaa eri kokoa)
·         lyijykynä
·         sakset




Varavaatepussi:
·         sukat
·         villasukat
·         pelastuslakana (foliopeite, estää lämmön karkaamisen)
·         buff
·         sormikkaat




Säläpussi 1:
·         kangasmerkkejä (odottavat sitä päivää, että laukku ehtisi suutarille)
·         korvatulpat (näitä katoaa joka ajoreissulla)
·         pinnejä (kts. edellinen)
·         hiuslenksuja (kun se ainoa rapsahtaa pimeässä teltan toiselle laidalle)
·         pumpulipuikkoja
·         kertakäyttöhaarukka, -veitsi ja –lusikka
·         särmärit (housunlahkeet ojennuksessa tilanteessa kuin tilanteessa)
·         sormiparistoja




Säläpussi 2:
·         käsidesipullo
·         hiuslakkapullo
·         huulirasvaa
·         käsivoide
·         terva-pihkasalva
·         hammaslankaa
·         muovihanskat (you’ll never know)
·         lisää hiuslenksuja
·         haulikon paukkuja (nämä on terveellistä muistaa poistaa ennen lentokentälle marssimista)




Matka-apteekki:
·         särkylääkkeitä
·         laktoosilääkkeitä
·         närästyslääkkeitä
·         kyypakkaus
·         laastaria (hassuilla kuvilla)
·         peili
·         allergialääkkeet (kolmet)
·         flunssalääkkeet
·         punkkirauta
·         lisää pinnejä ja hiuslenkkejä (onko näitä joka pussukassa?)
·         hätätilakajal (stumppi)
·         hätätilaripsari (mini)
·         hätätilahuulikiilto (se jota muuten ei koskaan käytä)
·         niitä naisten välttämättömiä juttuja (en todellakaan laittanut kuvaan)
·         kosteuspyyhkeitä
·         varakorvikset (10mm holkit)




Lisäksi laukun pohjalla:
·         ompelutarvikekukkaro
·         16 –teräinen sveitsiläinen linkkuveitsi
·         toinen (isompi) taskulamppu
·         kyniä
·         hiusharja
·         nenäliinoja (pikkupaketteja)
·         muovikasseja
·         Jawan tulppa
·         lompakko
·         kalenteri (paperinen, edelleen, en luovu)




Ihan heti ei tule mieleen tilannetta, että olisin tarvinnut jotain, mitä laukusta ei olisi löytynyt. Paitsi setelirahaa. Lukuisat ovat myös ne kerrat, kun olen kanssakulkijoitani mieluusti valikoimallani auttanut. Kovasti paljon ylimääräistä ei esim. viikonloppureissulle tämän kassin lisäksi tarvitsekaan pakata. Mitä nyt jotain varavaatteita, jotka voi sitten tuoda sunnuntai-iltana takaisin käyttämättöminä, koska olet rymynnyt niissä samoissa sadevermeissä koko jumalan viikonlopun.

Vanhojen moottoripyörien näytösajoissa tekstiiliteippiä tarvinnut tuttu totesi että ”Ei sinulla tuossa laukussa taida huulipunaa ollakaan?” No eipä ole ei. Vielä ei ole sellaista kriisiä vastaan tullut, että siitä selviämiseksi huulipuna olisi ollut tarpeen.

Viime viikonloppuna laukun varustuksessa ilmeni puute: teepussit. Epätoivo ehti jo hiipiä kohti kun mökkiviikonlopun hämyisenä aamuna muu porukka keitteli kahvia ja minä hoksasin lähteneeni reissuun ilman teepusseja. Aamuahan ei saa käynnistymään ilman teetä, tai ainakin vaara pyörii että päivä lähtee heti alkujaan väärille urille. Onneksi mökin tarpeistosta löytyi kuin löytyikin parit teepussit. Kiitos niistä. Vettähän nyt sentään yleensä on saatavilla melkeinpä missä tahansa. Note to self: Lisää vakiovarustukseen teepussit.

torstai 17. heinäkuuta 2014

Kissat



Lapsuusvuosinani kotonamme ei ollut kissaa ja olin jotenkin kuvitellut etten ole ns. kissaihmisiä. Opiskeluvuosien jälkeinen umpimaaseudulle muutto muutti kuitenkin tilannetta ratkaisevasti.

Ensimmäinen kesä, jolloin taloon muutimme sujui vielä ihan ongelmitta, mutta annapa olla kun syksyllä taloa ympäröivät viljapellot puitiin! Hiiret ja sukulaisensa marssivat porukalla tuvan ovesta sisälle ja pyrkivät käymään majaksi. Ensimmäinen talvi tapeltiin hiirenloukkujen kanssa. Myrkkyä ei ahneiden koirien talouteen voinut kuvitellakaan. Loukkuhan taasen on pakko sitoa johonkin lähellä olevaan kiinteään kohteeseen rautalangalla, muuten puolikuollut jyrsijä vie loukun mennessään lattian- tai seinänrakoihin. Perin epämiellyttävääkin se on kuunnella aamuyön tunteina loukussa pyristelevää eläintä.




Heti seuraavana kesänä ranchille saapuikin siis kollipoika Usko Pärssinen. Tämä poikueensa suurin valikoitui meille sillä perusteella, että kokonsa ja leppoisan luonteensa perusteella saattaisi hyvinkin pärjätä talon kahden koiran kanssa. Sen aikaiset koirathan eivät ennen olleet kissojen kanssa samassa taloudessa elelleet. Nimensä Pärssinen sai Maikki Harjanteen Minttu –kirjasarjan talonmieheltä. Suorastaan vähän nolo juttuhan on, että kolli on tätä nykyä tämän talouden suurin eläin. Koiranrimpulatkin jäävät sekä senteissä että vaa'alla kakkosiksi.

Toinen huoli koirien suhtautumisen lisäksi oli minun lapsena todettu kissa-allergiani. Tätä ongelmaa varten laadittiin suunnitelma B: Jos minä en pystyisi kissan kanssa elämään, siskoni ottaisi sen. Heille kun joka tapauksessa oli kissa hankkeilla. 2 viikkoa siinä siedätyshoitoa tarvittiin. Nenä ja silmät hiukan kutisivat ja nenäliinoja kului, mutta tuon 2 viikon jälkeen oireet hävisivät eivätkä ole sen koommin palanneet. En tietenkään voi suositella moista ihmiskoetta kenellekään, mutta itse olin valmis ottamaan riskin, koska oli olemassa suunnitelma B, eikä allergiani ollut vallan mahdotonta laatua.




Vuosi Pärssisen kotiutumisen jälkeen haimme samalta kasvattajalta vielä pikkuisen Mirkun. Mirkku oli pentueensa pienin ja narttu, joten nämä sisarpuolet ovat kokonsa puolesta kaksi ääripäätä. Jäätävän kokoinen kolli painaa jotakuinkin 8 kiloa ja nartunkikkale jää vain noin 2 kiloon. Molemmat madotetaan kahdesti vuodessa ja tarjolla on samaa ruokaa ja oman valinnan mukaan liikuntaa, mutta tuota pikkukissiä ei ole saatu suuremmaksi kasvamaan. Ehkäpä kyseessä on siis ominaisuus eikä vika. Mieheni nimesi Mirkun Lohjalla tapaamamme herttaisen ja hyväntuulisen kultaisennoutajan mukaan. Mirkultahan tuo kissa joka tapauksessa näyttää.




Kissojen saapumisen jälkeen hiirenloukut jäivätkin sitten virattomiksi. Vaikka koira on tässä lajissa tehokkaampi, pääsee kissa sellaisiin paikkoihin joihin koira ei pääse ja kissa voi hoidella hommia ”omia aikojaan”. Koiraa kun ei useinkaan voi kesälläkään jättää esim. työpäivän ajaksi jyrsijäkantaa harventamaan.
Yllättävän isojakin talttahampaita kissa taltuttavat. Välillä reissusta palataan mutaisina ja märkinä, mutta selvästi hyvin syöneinä. Enää ei löydy hiiren papanoita lattioilta, eikä kukaan rapistele seinärakenteissa.




Kolli on vähän rennommanpuoleinen ja ottaa jotain kiinni silloin tällöin jos viitsii. Narttu taasen on oikea hiirikone. Se nitistää eri sorttisia jyrsijöitä useamman päivässä varsinkin kesäaikaan. Sisälmykset lajitellaan sitten tuvan portailla, joten aamusella on ensin syytä katsoa mihin astuu, eikä vain harpata ovesta pihalle.

Kolli kastroitiin ja narttu steriloitiin aikanaan heti kun ikää ja painoa oli tarpeeksi. Kylille eivät ole häipyneet, eivätkä muutenkaan tunnu liikkuvan huutoetäisyyttä kauempana. Asumme onneksi sivutien päässä ja lähimmille vähänkään isommille teille on matkaa melkein kilometri. Tiedän toki, että kissat eivät Suomen luontoon kuulu ja toki he jyrsijäjahdin ohessa joskus linnunkin nappaavat, mutta olen katsonut että kyseessä on pienempi paha kuin hiiriarmeijan kanssa asustelu. Vaikeaahan kissojen olisi jyrsijöitä aisoissa pitää pelkästään talosta sisältä käsin.

Punkkeja nämä tuntuvat vetävän puoleensa vähän turhankin tehokkaasti. Jokapäiväiset rapsuttelutuokiot ovatkin siis tarpeen myös punkkien löytämiseksi. Onneksi nykyään on saatavilla käteviä punkkirautoja (http://www.punkkirauta.com/). Ei tarvitse enää millään pinseteillä nykertää. Koiriin suhtautuvat kissamaisen halveksivasti, mutta kun silmä välttää niin saattavat kiehnätä tai jopa nuollakin koiria. Varsinkin toinen koiristamme on oppinut teettämään aamupesupalvelut kollikissalla.



maanantai 14. heinäkuuta 2014

Kanat kotiutuvat

Perjantaina 11.7.2014 koitti Se Suuri Päivä: Noudimme asukkaat upouuteen kanalaan! Reissu ei onneksi ulottunut kuin naapurikylään asti, eli muutaman kilometrin ajolla päästiin. Kasvattaja pakkasi koko remmin ruohonleikkurilaatikkoon, johon oli kylkeen tehty ilmanvaihtoaukot. Sitten ei muuta kuin jeesusteipillä laatikon kansi kiinni ja kohti uutta kotia.




Kotiin saavuttuamme avasimme huolestunutta piipitystä sisältävän laatikon ja jätimme kanat tutustumaan kaikessa rauhassa uuteen ympäristöönsä. Eihän sieltä toki kauaa malttanut poissa pysyä, joten vajaan tunnin kulutta oli "pakko" jo päästä katsomaan miten kotiutuminen etenee. Ainoastaan yksi kana oli jäänyt ihmettelemään sisälle laatikkoon, joten kippasin senkin sitten varovasti muiden sekaan.

Aluksi koko porukka lymysi samaan nurkkaan kun ulko-oven avasi. Tosin tähän vaivaan löytyi nopeasti lääke: ruoka-astia. Rehua ja vettä on toki koko ajan saatavilla, mutta lauantaiaamun maissiaamiainen tuotiin kupissa, joka oikopäätä osoittautui menestykseksi. Eipä tarvitse kupin montaa minuuttia kanalan lattialla yksinään vanheta.




Kaikki kanat ovat ilahduttavan hienossa kunnossa. Sulkapeite on tasainen, silmät kirkkaat, paino sopiva ja hanurit puhtaat. Ovat olleet hyvässä hoidossa poikasajan. Kun nyt saisin pidettyä ne yhtä hyvässä kuosissa.





Nuppiluku on nyt siis 18. Näistä 6 on eri sävyisiä ruskeita ja 12 mustankirjavia. 6 ruskeasta 2 on kukkoja ja 4 kanaa. Mustien kana/kukko -jakaumaa ei pysty sitten niin millään laskemaan. Ovat koko ajan liikenteessä. Täytynee yrittää ottaa niistä ryhmäkuva (riviin järjesty!) ja laskea sitten kuvasta. Ainakin kahdella mustalla kukolla pyrstösulat alkavat jo vihertää ja muutamia "kukon elkeitäkin" on jo tavattu. Kesän mittaan pitäisi osata valita kukoista ne muutamat parhaat, jotka ovat luonteeltaan ihmistystävällisiä ja kanoillensa gentlemanneja. Ei tule olemaan helppo tehtävä. Kaikkia kukkoja kun ei kuitenkaan valitettavasti voi pitää.

Seuraavana päivänä saapumisestaan siivekkäät olivat jo löytäneet alimman orren. Vielä on matkaa kohti katonrajan ylintä ortta, mutta eiköhän rohkeus kasva pikkuhiljaa. Mies ehdotti, että siirretään nojatuolit ja popcorn-kulhot kanalan puolelle. Televisiosta tulee kuitenkin jotain paljon tylsempää =)


keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Pakkalan perunakioski

Omia perunoita odotellessa käymme hakemassa perunat paikalliselta viljelijältä, joka pitää tilallaan sympaattista perunakioskia. Kioski toimii itsepalveluperiaatteella: Ovi on aina auki, hyllystä voit valita sopivan pussin perunoita ja rahat jättää maitotonkkaan. Läheisessä ulkorakennuksessa on myös pieni kirppis.




Hyllyiltä löytyy muutaman eri lajikkeen perunaa. Pienempiä pussejakin on.


 

Kun sopivat perunat ovat löytyneet, kirjataan ostokset vihkoon. Kuten kirjauksista näkyy, on kioskilla ihan mukavasti liikennettä.


 

Tilan isäntä keräilee mainoskyniä, joten helposti tulee perunanhakureissulla jätettyä myös kynä kioskille.




Ja tässä putiikin kassa.





Vaihtoraharasiakin (kolikoita) pöydältä löytyy. Perunat ovat kuitenkin niin laadukkaita ja edullisia, että usein tulee jätettyä tasaraha yläkanttiin. Jos joku on näin ihanan myyntipisteen perustanut ja jaksaa sitä ylläpitää niin mielellään tointa hieman kannattaa.



Perunakioski sijaitsee osoitteessa Töllintie 261, 03850 Pusula. Avoinna siis kesäkaudella 24/7.


Tarhattua sipulia ja muita yksityiskohtia, eli kasvustokatsaus



Taloon muuttaessamme puutarhassa rehotti 32 marjapensasta. Koska ne puskivat jo enemmän sammalta ja nokkosta kuin marjaa, soittelimme naapurin miehen kaivinkoneensa kanssa paikalle. Puskat saivat lähtöpassit ja puutarhaa tasoiteltiin laajemmaltikin. Tasoituksen yhteydessä tuohon nykyisen sipulipenkin paikalle leviteltiin täyttömaata. Ilmeisesti täyttömaassa kyti perennanjuurakkoa, koska jo heti seuraavana kesänä paikalla rehotti hitonmoinen pusikko edelleen tunnistamatonta valkokukkaista kasvustoa. Samaa puskaa löytyy pihalla jo muualtakin, joten tänä kesänä tuo yllärikasvusto sai häipyä. Tilalle istutin sipulia. Mies oli todennut että uuden uutukainen sipulipenkki on koirien ryntäilyreitillä (kuten perennapuskavainaakin) ja niinpä sipulit saivat suojakseen palan vanhaa koiratarhan verkkoa. Vieläkin sipulien joukosta kinkeää esiin perennaa, mutta eiköhän se sitkeydellä nitistetä.

Sipulimaan takana reuhottaa epämääräinen kokoelma kirsikkapuskia. Paikalta kaadettu kirsikkapuu oli ehtinyt tehdä läjän etäispesäkkeitä ja nehän viihtymään ryhtyivät! Kuka tietää tuleeko niistä joskus kirsikoita? Vai pitäisikö niitä jotenkin varttaa, kuten omenapuita? Joka tapauksessa ne toimivat loistavasti mehiläisten karistimina. Kun pesiltä tullessaan lampsii pari kertaa puskien läpi, vain muutamat sitkeimmät pörisijät jaksavat roikkua mukana kiukkuamassa.




Kateviljelykokeilu ei toistaiseksi ole osoittautunut valtavaksi menestykseksi. Osasyynä kasvuston vaisuuteen lienee se mehiläisoperaatio, joka pahnakatteella suoritettiin. Muutamia perunan- ja sipulinvarsia esiin kuitenkin jo pilkistää. P*skaruoho ei ole ottanut kuuleviin korviinsa sanomalehtikerrosta ja varsinkin juolavehnä viihtyy kuin ei mitään esteitä tiellä olisi koskaan ollutkaan. Täytynee lisätä pahnoja karsinaan. Teoriassa uuden peitteen pitäisi pikkuhiljaa nitistää likaruohot. Ystävä arveli, että Salon Seudun Sanomat saattoivat olla perunoille vääräntyyppistä luettavaa. Kehotti kokeilemaan ensi keväänä esim. 7 päivää –julkaisua, tai vastaavaa tuhtia sontaa. Hämähäkit ja sammakot tuntuvat pahnoissa kuitenkin viihtyvän, että on tästäkin kokeilusta ainakin joillekin iloa.




Kasvihuoneessa rehotetaan kilpaa. Maissit ovat jo saavuttaneet lasikaton, joten niiden etenemismahdollisuudet ovat tyssänneet. Onneksi hoksasivatkin ryhtyä jo tähkien tekoon. Tässä kohtaa lienee syytä alkaa googlettaa tietoa siitä, pitäisikö niitä jonkun jotenkin pölyttää. Mitään kukan tapaistakaan en ainakaan tiedä nähneeni, mutta maalaisjärki sanoo ettei siemeniä ilmaannu ihan vain lasikaapissa kasvamalla. Tietääkö joku maissin kasvatuksesta jotain? Vinkkejä otetaan vastaan.



Kasvihuoneeseen kylvetyt nauriit lykkäävät valtavaa lehteä, joita joku pikku pirulainen on jo pureksinut rei’ille. Eihän kasvihuoneessa pitäisi olla tuholaisia! Seuraan tilannetta ja keittelen nokkosvettä tai mäntysuopavettä tarpeen mukaan. Toivottavasti nauriit älyävät kasvaa myös ALASpäin. Pelkistä lehdistä ei taida paljon iloa olla. Nauriiden taakse kylvetyt lantut tuppaavat katoamaan tykkänään naurislehvästöön.



Punajuurien, palsternakan ja porkkanan laatikko onkin sitten autiompaa sorttia. Kuuluuko noiden punajuurienalkujen olla noin vaisuja? Vai näyttävätkö ne vain vaisuilta nauriiden överirehotuksen vieressä? Ihan terveiltä ne kuitenkin näyttävät. Palsternakkaa nousee jostain toistaiseksi tuntemattomasta syystä vain pari taimea. Lienevätköhän siemenet olleet huononlaisia vai puuttuuko minulta joku tieto tahi taito? Porkkana nyt kuitenkin näyttää omalta itseltään. Jospa siis siitä saisi seuraa peurapaistille.



Herneet ovat ihmeen epätasaisella luonteella varustettua porukkaa. Toinen lajike pukkaa virkeästi versoa, toisesta on vaivautunut pinnalle vain muutama yritteliäin yksilö. Herneitä olisi kuulema pitänyt liottaa yön yli ennen kylvämistä. No, eipä tullut liotettua, koska siemenpussissa ei moisesta mitään mainittu. Ensi kerralla kokeilen siis liotuksen kautta josko itäisivät paremmin. Nättiä kukkaa tekee tuo ahkerammin itänyt lajike! Pinaatti on ilahduttavan toimeliaasti ryhtynyt kasvamaan! Haaveissa siintää omista pinaateista tehty pinaattikeitto oman kanalan munilla höystettynä.



Tomaattirintamalla eletään kahdessa ääripäässä. Paitsi että toisessa ääripäässä ei eletä. Avomaatomaattina itseään mainostanut lajike otti ja kuoli täysin epäjohdonmukaisesti. Kasvatin taimet sisällä ja kaikki näytti hyvältä siihen asti, kunnes istutin ne peltoon. Muutamassa päivässä jok’ikinen taimi heitti mielenosoituksellisesti henkensä. Ehkä raekuuroillakin oli osuutensa asiaan. No, kelit nyt olivat mitä olivat, mutta siemenpussin kyljessä luetellut lämpötilavaatimukset ne kuitenkin täyttivät. Onneksi osasin aavistella ettei tämä homma onnistu ja istutinkin osan (oletetuista) avomaatomaatintaimistaKIN kasvihuoneeseen. Siellä tuntuvat viihtyvän. 

Se niistä avomaantomaateista.

Muutenkin kasvihuone tursuaa tomaatintaimia. Saatoin ehkä mahdollisesti vähän ahneesti laittaa kasvamaan ne KAIKKI, jotka taimesta sain hengissä pysymään. Hiukan ahdastahan siitä saattoi tulla. Saapa nähdä onko ahneella se kuuluisa loppu. Toistaiseksi taimet rehottavat estoitta ja haisevat päätoimisesti pahalta.




Yhtään kukkaahan ei ole ilmaantunut mihinkään muuhun tomaatintaimeen kuin siihen pahuksen ostotaimeen, johon sorruin Saukkolan Siwan kassalla. Tapahtui se kuuluisa ”onnettoman sielun pelastamisrefleksi”. Kassan vieressä nökötti nuupahtanut amppelitaimi, jonka lehdistäkin osa oli jo katkeillut. Myyjä oli kiikuttamassa sitä biojätteeseen, mutta ehdin sen avuksi viime tingassa! Lienee syytä pysytellä poissa kulkukoira ja -kissatarhoilta. 




Tilli ja viiniköynnös voivat paksusti. Samoin niiden juurelle tuuppimani valkosipulit. Mistä muuten tietää milloin valkosipuli on kypsä/valmis? Toimiiko valkosipuli samalla tavalla kuin perus normisipuli? Lisää googletettavaa.



Kasvimaalta nousee samannäköistä taimea kuin kasvihuoneessakin, mutta toki hitaammin. Nauriinlehdet on syöty vähän suuremmille rei’ille, eikä palsternakka voinut sietää moisia avomaaolosuhteita laisinkaan, tomaatista nyt enää puhumattakaan. Mielenkiinnolla odottelen tuleeko kurkuista mitään. Kaupan siemenpussissa oli noin 5 siementä (?!), joten pienikin hävikkiprosentti tekee aikamoisen loven satoon. Ja vaikka kurkkuja valmistuisikin, saattavat ne olla karvaita. Kitkeäkin pitäisi. Taas. Tulevina vuosina värkkäytän miehellä kohopenkin.



Sammalta kasvaneiden marjapuskien tilalle ostin pari uutta. Ne olivat jo kaupassa puolikuolleen oloisia, joten taas tuli tehtyä Sulo Vilen -ostoksia. Molemmat kuitenkin lykkäävät uutta lehteä, joten kai niistä jonakin vuonna marjojakin vielä saa. Sovelsin marjapuskillekin kateviljelyä. Pahnat olisivat näin tuulisella paikalla lennelleet metsään, joten kasvin juurelle varisteltiin tuomensilppua.




Sen sijaan loistavasti ovat menestyneet vanhempieni pihalta viime kesänä kaivetut tyrnintaimet. Ne sinnittelivät hengissä koko talventapaisen ajanjakson ja kasvavat nyt takapihalla kilpaa. Tyrniähän pitäisi aina olla kumpaakin ”sukupuolta” jos marjoja ylipäätään mielii. Polvenkorkuisista vitsoista ei ainakaan asiaa ymmärtämätön ota mitään selvää, mutta ehkä sen ajan myötä näkee alkaako marjoja ilmaantua. 



Ja jos jotain tänä vuonna saadaan, niin omenaa. Omenapuut kukkivat ne kolme hellepäivää toukokuun lopulla ja mehiläiset hoitivat hommansa. Nyt on raakiletta vaikka kuinka.



perjantai 4. heinäkuuta 2014

Kanarojekti vol.2




Kanalan rakennusrojekti on edennyt hienosti. Siitä kiitos miehelle. Tosin yllätyksiltäkään ei kokonaan ole vältytty. Hevosen tallina aikoinaan toimineen tilan raivaaminen tyhjäksi onnistui vielä suht kivutta. Hevosen vanhan ruokintaseimen purku ja pois siivoaminen oli suurin, hankalin ja pölyisin homma. Jos ei olisi tullut myyräkuumetta vedettyä läpi jo joitakin vuosia sitten, se olisi taatusti ollut nyt ohjelmassa. Onneksi ko. tautiin tulee immuniteetti kun sen kertaalleen sairastaa

Navetan vintiltä löytynyt vanha munintapesä osoittautui sen verran rapeaksi, että vain etuseinä voitiin ottaa uusiokäyttöön. Kulkuaukot on aikanaan veistetty käsin, joten jokainen reikä on vähän omanlaisensa. Siitä voi jokainen kana valita itselleen mieluisan. Etuseinä asennettiin saranoilla ylösnostettavaksi. Aikanaan etuseinä on ollut kiinni nahkaremmeillä. Nuo remmit jätettiin koristeiksi paikalleen.




Aikuisia kanoja ja kukkoja suositellaan kotikanalaan 4-5 kpl/neliömetri. Meidän kanalassamme pelkästään sisätiloissa on lääniä 23 neliötä, joten on siinä 10 kanalla tilaa pelmuta ja meille talvella kuutioita lämmittää. Tosin "vaarana" on että tulee mieleen lisätä nuppilukua ajan myötä.

Ulkotarhaa varten saatiin hankittua ystävältä fasaaniverkkoa. Verkko vedettiin varmuuden vuoksi kahteen kerrokseen, joten korkeutta tuli komeat 3 metriä. Vielä on selvittämättä, onko tarha välttämätöntä myös kattaa.





Orsiksi laitettiin vanhoja heinäseipäitä. On sen verran monta metriä tilaa istuskella, että taas voi jokainen valita mieleisensä paikan. Orsia on sekä sisäseinällä, että ikkunan luona.

Osa tilan tukipilareista jouduttiin uusimaan. Tallissa aikoinaan asunut hevonen oli järsinyt osan tolpista lähes poikki ja lopun oli hoitanut lanta ja virtsa. Vain korkeussuunnassa läpi koko rakennuksen vievä tolppa jäi ennalleen. Sen uusimiseksi oli pitänyt purkaa puoli taloa.
 



Yllätyshommina mies pääsi myös rappaamaan. Lantalaan vievä aukko olikin niin reunoiltaan rapistunut, että sieltä olisi talvella hiipinyt pakkanen sisään. Aukko suljettiin pysyvästi ja taakse laitettiin lämpöeristeet. Samalla myös tilan lattiassa ollut, lannanpoistoaukolle vienyt ura tasoitettiin samalle tasolle muun lattian kanssa.




Käynti tarhaan tehtiin vinttisillan alta. Siinä kun oli sopivasti valmiina kulkuaukko, johon mies rakensi soman oven. Perin välttämättömät koristeet & somisteet uupuvat vielä.




Itse tipujen piti saapua jo ajat sitten, mutta enpä arvannut että kanalaan olisi pitänyt rakentaa lämmitys jo keväällä. Olin jotenkin harhaisesti kuvitellut, että lämmityslaitteita olisi tarvittu vasta syksyllä. Toistaiseksi teineiksi varttunut lauma on siis edelleen kasvattajan lämpölampun alla turvassa pahalta suomalaiselta kesältä. Tässä muutama ”pääsiäiskorttikuva” heistä niiltä ajoilta, kun olivat noin viikon ikäisiä. Kaksi tipuista on jotain vaaleampaa ja kookkaampaa sorttia, muut ovat tummempia ja pienempiä. Kaikki ovat onneksi kovasti reippaita!





Talvea varten, joka kalenterin mukaan alkaisi sitten joskus loppuvuodesta, täytyy vielä kanalaan tehdä tuplaikkunat, eristää seinät ja kehittää jonkinlainen lämmitysjärjestelmä. Hevonen on aikanaan syönyt ikkunanpokistakin puolet pois, joten askartelua lienee ohjelmassa. Kesän aikana on myös tutkittava onko tilan vanhoista sähköjohdoista yms. mihinkään, vai täytyykö kehitellä jotain uutta.


Kateviljelykokeilu



Tulipa taas katsottua Strömsö -ohjelmaa. Laittoivat siinä perunoita kasvamaan kateviljelymenetelmällä. Juontaja neppaili perunat ruohikkoon ja sirotteli päälle pahnoja. Näytti helpolta ja vaivattomalta. 

Wikipedia kertoo aiheesta että ” Kateviljely on puutarhakasvien viljelymenetelmä, jossa maata ei muokata, vaan kasvien juurelle levitetään orgaanista ainetta kuten heinää, ruohosilppua tai syyslehtiä. Kateaineet kompostoituvat ja vapauttavat lämpöä. Ne houkuttelevat kastematoja ja muita makrohajottajia, jotka kuohkeuttavat maata myös kasvien juuristossa. Katekerros estää yksivuotisten rikkaruohojen juurtumista ja maan kuivumista. Erityisen hyvin kateviljely sopii savimaalle, joka kuivina kesinä uhkaa kovettua kuivaksi kuoreksi. Sadekesänä kate estää esimerkiksi mansikoiden likaantumisen mutaisella maanpinnalla. Esimerkkejä kateviljelyyn sopivista kasveista ovat mansikka, kurpitsa, peruna, marjapensaat ja yrtit. Katetta levitetään 10–20 cm kerros keväällä, kun maa on lämmennyt.

Strönsön juontajan mukaan peruna siis kasvaa nurmikolla pahnojen alla puhtaana, koska sitä ei pahnakerroksen ansiosta tarvitse ruopata multaan. Myöskään rikkaruohojen ei pitäisi rehottaa, koska pahnat pimentävät ne alleen. Vaikuttaa suorastaan liian helpolta ja hienolta ollakseen totta. Tarvikkeet tähän projektiin eivät maksa juuri mitään, joten tätähän on pakko kokeilla.

Oppikirjaa aiheesta en tähän hätään löytänyt, mutta huolellisen googlettamisen seurauksena selvisi että mikäli tontilla myllää maamyyriä on kateviljelyhomma syytä aloittaa tuomenkaatohommilla. Tuomi haisee maamyyrän nenään niin ikävältä, että se jättää tuomensilpulla kuorrutetun alueen rauhaan. Muussa tapauksessahan nurmikolle kylvetyt, katteen alle peitetyt perunathan olisivat kontiaisille mitä loistavin ”noutopöytä”.

Siispä mies ja moottorisaha mukaan ja ei muuta kuin tuomen kaatoon. Tuomia on onneksi riesaksi asti pusikot väärällään, joten tämä homma hoitui nopsakasti. Syötin tuomenoksat silppuriin ja levitin silpun nurmikolle viljelmän perustamisalueelle.




Seuraavaksi google kehotti levittämään viljelmälle sanomalehteä. Tällaisesta Strömsö ei maininnut mitään. Sanomalehden pitäisi kuitenkin googlen mukaan estää tai edes hidastaa rikkaruohojen kasvua, joten se lienee syytä reseptiin lisätä. Levittelin pari kerrosta Salon Seudun Sanomia rikkaruohoille luettavaksi. Uteliaisuudesta ja vertailun vuoksi jätin osan aluetta ilman sanomalehtiä. Pääsee sitten seuraamaan miten sanomalehdet mahdollisesti perunoiden tai rikkaruohojen kasvuun vaikuttavat.




Sanomalehtien päälle ohjeistettiin levittämään ohut kerros multaa ja mullan päälle voikin sitten jo asetella itäneet perunat. Perunoiden kohdalle sanomalehtiin tehtiin pienet viillot, jotta peruna saa tarvitsemansa kosteuden maasta. 




Paikalliselta karjatilalliselta haimme jo keväällä pahnarullan. Maksua hän ei halunnut siitä ottaa, joten tulimme luvanneeksi hänelle hunajaa syksyn oletetusta sadosta. Mikäli kesä jatkuu tähän malliin, saan varmaan käydä ostamassa sen hunajapurkin kaupasta.




Levittelin heinähangolla pahnat perunoiden niskaan ja laitoinkin niitä varmuuden vuoksi aika reippaan kerroksen, koska eräs nettisivu pelotteli perunoiden vihertymisellä, mikäli katetta olisi liian vähän. Koska perunoita ei ollut mitenkään mainittavia määriä, istutin toiseen päähän katepeltoa vielä sipulia. 




Sitten ei muuta kuin muutama lauta pellolle rajauksesi ja odottelemaan nouseeko pahnakasasta mitään. 

Sivuhuomautus: Kuvassa oikealla juuri pahnakasasta poistettu "avustajakoira" Elsa.




P.S. Terveisiä manikyristeille!