Kotijuustoa

Eipä ole meinannut aika eikä jaksaminen riittää blogikirjoitteluun, mutta josko se tästä taas elpyisi. Arvelin tehdä jouluksi kotijuustoa. Kokemusta ei moisesta ollut, joten ei muuta kuin resepti ja ohjeet kauniiseen käteen. Arvelin löytäneeni kaksikin reseptiä, mutta tarkemmin niihin tutustuttuani ilmeni, että toisen keittokirjan munajuusto olikin tasan sama kuin toisen keittokirjan piimäjuusto.

Muna/pimäjuuston resepti

1,5 litraa kulutusmaitoa

2 desiä maitojauhetta

1 litra piimää

2 munaa

0,5 teelusikkaa suolaa

Aika vähän liikkuvia osia. Hyvä.

Rojekti piti kuitenkin aloittaa sen verran kauempaa, että hommassa tarvittavat harsokankaat oli haettava kaupasta asti. En ollut kokkailuissani ennen sellaisia tarvinnut, enkä totta vieköön kelpuuttanut nurkissa pyörineitä, ties missä käytössä olleita vanhoja harsoja. Olisin mieluusti ostanut ihan perusvalkoiset harsot, mutta lastentarvikkeita myyvillä osastoilla oli tarjolla vain nalle-, pupu- ja marjakuvioituja. No, josko niistäkin saisi ylimääräisen nesteen läpi valutettua.

Kun harsot oli hankittu, keittelin niistä vielä kemikaalit.

Varsinaisen juustonvalmistuksen ensimmäinen vaihe on maidon kuumentaminen kädenlämpöiseksi. En uskaltanut luottaa näppituntumaan vaan varmistelin mittarilla tuon kädenlämpöisyyden.

Maidon lämmetessä sekoitin munat piimään toisessa astiassa. Piimä-munaseoksen lisäsin 85 asteiseksi kuumentaamaani maito-maitojauheseokseen. Piimä-munaseos ohjeistettiin hämmentämään  maitoon hitaasti ja rauhallisin liikkein.

Heran erottumiseen saattaa kulua tuntikin. Reaktio käynnistyi kuitenkin ainakin tässä tapauksessa aivan heti kun piimä-munaseos tavoitti kuuman maidon. Annoin kattilan seistä lämpimässä paikassa peitettynä tunnin verran.

Huushollistamme löytyy kaksi juustomuottia. Vasemmanpuoleinen on kovin pieni. Siispä arvioin juustomassan sopivan paremmin oikeanpuoleiseen. Juustomuoteissa pohjan ja seinäosien välissä on rako, josta hera pääsee valumaan pois.

Vaikuttaa siltä, että tämä juustoresepti oli tehty juurikin tämän kokoiseen juustomuottiin. Massa sopi siihen millilleen. Olin etukäteen asetellut harsokankaan muottiin rypyttömästi, pilkuntarkasti nurkkiin asti ja kuvion uria pitkin. Tässä vaiheessa lisäsin massaan suolan.

Taittelin liian ison harsokankaan monin kerroin juuston päälle ja puristelin vielä heraa pois massasta.

Tämä on taas yksi niistä hommista, joissa työ opettaa tekijäänsä. Jälkeenpäin tajusin, että hera olisi pitänyt puristella juustomassasta perusteellisemmin pois ennen massan muottiin asettamista. Nyt hommassa kävi niin että osa suolasta lähti heran mukana, eli juustosta tuli liian vähäsuolaista.

Jotta loputkin herasta valuisi pois ja juusto asettuisi kauniisti muottiinsa, laitoin juuston yöksi jääkaappiin painon alle. Pienemmässä juustomuotissani on kansi, jonka päälle painon olisi voinut laittaa, mutta tässä isommassa muotissa ei kantta ole. Liekö sitä ollut alunperinkään vai onko se jäänyt jonnekin muotin elämäntaipaleelle. Kansi oli siis korvattava silmämunilla kuvioidulla purkilla, koska sen halkaisija oli muottiin soveltuvin. Onneksi purkki käy edes juuston painoksi. Pöytään ei tuollaista tuijottavaa astiaa voi esille laittaakaan. Painoksi lisäsin vielä sokeripussin.

Varsin hyvinhän tämä onnistui nuin niinkö ensimmäiseksi ikinä tekemäkseni juustoksi. Onnistuminen toki tapahtui enemmänkin tuurilla, kuin tiedolla tai taidolla, mutta varmasti lämpötilojen ja reseptin orjallinen noudattaminen auttoivat asiaa. Lopulta ainoaksi fibaksi jäi suolan osittainen huuhtoutuminen pois heran mukana. Koska tästä kokeilusta ei jäänyt traumoja, voisi jonakin päivänä tutustua siihen, kuinka juustoa tehdään juoksutteella.

Tomaattien kylvö

Tutustuimme viime kesänä vuotuisella häämatkallamme Riikaan ja hiukan laajemminkin Latviaan. Riian ihanilta kauppahalleilta mukaan tarttui nippu tomaatinsiemeniä. Koska yhteistä kieltä myyjärouvan kanssa ei löytynyt, ei tomaateista ollut mahdollisuutta kysellä sen tarkemmin. Siemenpussien tekstien anti on yhtä laiha. Konsonanttiviidakon ohjeistuksista on mahdotonta saada mitään tolkkua. Etenemme siis tomaatinkylvön perusohjeiden mukaan.

Kotipuutarha -lehden nettisivut iloitsevat että tomaatin kylvö ja kasvattaminen on helppoa ja palkitsevaa puuhaa. Sepä hyvä. Yritin taannoin kasvatella tomaattia taivasalla kasvihuoneen puuttuessa, mutta siitä ei kyllä tullut yhtään mitään, vaikka kuinka valitsin lajikkeeksi avomaantomaatin. Nyt kun ostoskeskuksesta tarpeettomaksi jäänyt ostoskärrykatos on onnistuneesti haalattu tontille, pystytetty uudelleen ja ristitty kasvihuoneeksi, on taas aika herätellä toivoa omista tomaateista.

Työskentelin lukiovuosina kolme kesää kaupallisella tomaattipuutarhalla ja senkin tähden kuvittelen tietäväni tomaattien kasvatuksesta jotain. Silti on edelleen täysin mahdollista tyriä koko homma. Lienee siis syytä noudattaa nöyrästi asiaa osaavampien ohjeita ja yrittää parhaansa mukaan säätää kasvihuoneen asetukset kohilleen.

Riian kauppahallien siemenkojulla tapahtui se klassinen itsehillinnän katoaminen ja ostin tomaatteja kymmentä eri sorttia. Koska toki ennemmin överit kuin vajarit. Poimin laajasta valikoimasta ne eksoottisimman näköiset, joihin en suomalaisilla siemenhyllyillä ollut törmännyt. Siemenkojulla olisi ollut myynnissä jopa herkkutattien (!) siemeniä, mutta ne olivat hurjan hintaisia. Mietityttämään jäi kuinka ihmeessä herkkutattia voi siemenpussissa myydä. Ken tietää, kertokoon.

Jotta pysyisin kärryillä eksoottisista tomaateistani ja pystyisin suurimmiksi suosikeiksi muodostuvia lajikkeita tilaamaan jatkossa lisää jostain netin syövereistä, tein jokaiselle oman nimikyltin. Siemenpakkausten kirjavista merkinnöistä oli välillä vaikea päätellä lajikkeen nimeä, joten tämä nimitikkulajitelma on nyt mallia "best guess". Nimeämistä vaikeutti myös latvialaisten oma tyyli kirjoittaa englantia. Oletan että Blac cherry on itse asiassa Black cherry, koskapa esim. näyttelijä John Malkovich on paikallisittain Dzons Malkovics.

Kaivelin aitasta kylvöhommissa aikaisemminkin käyttämäni dyno-laatikot ja niihin sisälle pienemmät taimipurkit. Vähän ällöttävä muovikokonaisuushan tästä tulee, mutta pahuksen käytännöllinen. Dynoissa tukut toimittavat ihanmitävaan puolivalmiita ja valmiita elintarvikkeita suurtalouskeittiöihin, joista ne tyhjenemisen jälkeen päätyvät roskiin. Halutessaan niitä siis saa ruokapaikoista yleensä vallan ilmaiseksi.

Riiassa tomaatinsiemenpussien hinta vaihteli 0,85€-3,70€ välillä. Osassa pusseista siemeniä oli vaikka kuinka, osassa vain muutama. Myös siementen väri ja koko vaihtelivat lajikkeen mukaan suuresti. Kyllä en ollut ennen nähnyt punaisia tomaatinsiemeniä. Kylvin kieli keskellä suuta jokaista lajiketta 4 siementä kahteen purkkiin (2+2). Josko joku neljästä itäisi ja kasvaisi ihan tuotteliaaksi asti. Mikäli tämä homma nyt onnistuisi yli odotusten ja kaikki siemenet lähtisivät itämään ja selviytyisivät isoiksi asti, olen kyllä auttamattomasti pulassa 40 tomaatintaimen kanssa, mutta sitä vaaraa tuskin on.

Koska taimiviljelmiä on tässä talossa koirien ja kissojen takia mahdotonta jättää avoimiksi pitkin pöytiä, hommasin vielä pari minikasvihuonetta tomaateille lastentarhoiksi. Luulisi sitä kelpaavan nuissa taimettua.

Taimikasvatukseen kannattaa varata aikaa noin 2kk. Eteläisessä Suomessa kasvihuonetomaattien kylvöt tehdään vissiin maaliskuun puolivälin tienoilla, mutta täällä Savonmaalla riittänee tämä maalis/huhtikuun vaihde. Kevään etenemisestä ei toki koskaan tiedä, mutta ainakin vielä tällä hetkellä lunta on puolisen metriä. Siemenet kylvetään sentin syvyyteen. Virallisen ohjeen mukaan multa tulisi etukäteen kostuttaa erillisessä astiassa, mutta sitä ei nyt tullut tehtyä. Kastelin mullan kylvön jälkeen.

Kylvös ohjeistetaan peittämään talouskelmulla tms. mutta kokeilen josko nämä minikasvihuoneet toimisivat kelmun tavoin. Kylvös tulisi asettaa lämpimään paikkaan (+25-30 astetta), mutta eipä ole vanhassa talossa tavoitettavissa tuollaisia lämpötiloja muualla kuin uuneissa ja niissäkin vain satunnaisesti. Toivoa siis sopii, että talon peruslämpötila +17 riittää, sillä muuta ei ole tarjolla.

Nimikyltittömiin purkkeihin tökin kääpiöauringonkukan siemeniä.

Sittenpä ei muuta kuin toivotaan ja odotellaan.

Tulet tuluksilla

Viime talvena hiihtelimme (kuinka kevyeltä ja helpolta sen saakaan kuulostamaan) etsimässä taulakääpiä ja teimme niistä taulaa. Vaan kuinkapa karkulla (tuo mutkarauta), limsiöllä (piikivellä), taulalla ja kuivalla katajankuorella sitten tulet saadaan aikaiseksi?

Lähtökohtana tässä hommassa on siis hyvästä hiiliteräksestä taottu karkku, joka on oikealla tavalla karkaistu. Näitä löytää joskus keskiaikamarkkinoilta, tai suoraan joiltakin sepiltä. Lisäksi tarvitaan pehmeää, kuivaa, käävästä tehtyä taulaa, piikiveä ja sytykkeitä. Piikiveä ei Suomessa luontaisesti tavata. Suomen kivikautinen väestö hankki piikivensä Venäjältä, Skandinavian eteläosista tai Keski-Euroopasta. Jos kiveä haluaa itse etsiä, on parasta hankkiutua merenrannoille vanhoille satamapaikoille, sillä purjelaivojen aikaan pohjalasti (eli paarlasti) oli yleensä piikivisoraa. Mainioksi sytykkeeksi käy kuivattu ja käsissä hieromalla pehmeäksi pyöritelty katajan ulkokuori, joka on kääritty rutikuivaan koivuntuoheen. Koivuntuohirulla toimii tuulensuojana kytevälle taulalle, mutta suojaa myös sytyttäjän sormia kun taula katajankuoren sytyttää.

Valmistelut on hyvä tehdä huolellisesti, jottei arvokasta taulaa turhaan haaskaannu: Aseta peukalonkynnenkokoinen taulanpala piikiven terävän reunan päälle siten, että kiven reuna ja taulanpalan reuna ovat tasan. Pidä piikiveä vasemmassa kädessä siten, että peukalo painaa taulaa tiukasti paikoilleen. Jotta välttyisit hehkuvan taulan siirtämiseltä sytykkeisiin mahdollisesti hyvin haasteellisissakin sääolosuhteissa, ota samaan käteen piikiven ja taulan kanssa myös koivuntuoheen ilmavasti käärimäsi katajankuori, eli sytykkeet. Selvitä itsellesi mistä suunnasta tuuli käy.

Ja sitten se jännittävin osuus: Tulenteko tuluksilla. Ota karkku oikeaan käteen ja iske sillä napakasti pystysuoraan kohti piikiven terävää reunaa. Tällöin piikiven pii irrottaa teräksestä pienen sirun, joka syttyy heti kitkan voimasta hehkumaan.

Jos isku on tehty taiten, kipinä tarttuu pehmeään taulaan, joka alkaa kyteä.

Laske piikivi kädestäsi ja ohjaa kytevä taula sytykkeisiin niin että kokonaisuus pysyy ilmavana. Käytä itseäsi tuulensuojana, jotta kytevä taula saa sytytettyä katajankuoren.

Tässä vaiheessa ei ole hyväksi hosua. Odottele rauhassa että tuohikääröstä alkaa nousta savua. Pidä tuuli selkäsi takana.

Kun savua alkaa olla lupaavia määriä ja tulen voi kuulla, puhalla varovasti tuohikääröön happea tulelle.

Nosta lopuksi tuohikäärö tuuleen niin että tuuli pääsee puhaltamaan käärön läpi. Ja vot! Meilläpä on ihan itse tehty maastopalon alku käsissämme! Tässä kohtaa on hyvä asetella tuohikäärö nuotioon tms. jossa on valmiiksi hiukan pienempää tikkua ja syttyä nuotiopuiden syttymistä varten. Nuotio siis kannattaa valmistella samoin kuin olisi sytyttämässä sitä tulitikuilla.

Lähteet: Sasu Jääkangas, Wikipedia ja Metsästys ja kalastus -lehden Metsäkansan konstit -sarja.

Tulisijat ja puulämmitys

Muutettuani ruuhkaSuomesta Pohjois-Savoon muistan asuneeni ensimmäisen talven uunin kyljessä. Ei meinannut kroppa tottua siihen, että vesikeskuslämmitys vaihtui tulisijalämmitykseen ja joka nurkasta tuuli sisälle. Vaan vähitellen +17 asteen huonelämpötilaan kuitenkin sopeutui. Suuremmat vetoisuudetkin saatiin kuriin vesivahingon järjestämän lattiaremontin myötä. Tai tuvan sisälämpötilahan on ihan se, millaiseksi sen lämmittää, mutta lämpöjen pitäminen yli 17 asteessa on silkkaa puun haaskausta ja vaatisi kaiken lisäksi sen, että palkkaisimme tähän jonkun au pair mummon kokopäiväiseksi talonlämmittäjäksi. Kaupungissa töissä käyminen kun laskee talon lämmöt kylmimpien talvipäivien aikana alle 15 asteen. Leivinuuni ja puuhella lämmittävät talon nopeasti, ruuanlaitto sujuu samaisella puuhellan lämmityksellä ja hittoako sitä tarvitse keskellä Suomalaista talvea pikkukalsareissaan kenenkään keekoillakaan. Vaatetta päälle sen mukaan mikä on lämpötila ja vuodenaika!

Tuvassa vähäisemmän lämmitystarpeen hoitaa siis puuhella. Kun ulkona on pakkasta max 15 astetta, eikä tuuli käy pohjoisesta, tämä lämmönlähde riittää vallan mainiosti. Tulien tekemisellä ja tulen katselemisella on myös jokin ihmeellinen terapeuttinen vaikutus. On vissiin suomalainen vielä sen verran alkukantaista sorttia että tulen tuijottaminen työpäivän jälkeen nollaa pään ja laskee verenpaineet.

Puuhellan kyljessä on leivinuuni. Siinä on henkilöauton painon verran kiveä, joten se myös varaa lämpöä mukavasti. Siihen tuikataan tulet kun pakkasta on yli 15 astetta ja/tai kun tuuli käy pohjoisesta. Torppamme sijaitsee peltojen ympäröimällä saarekkeella, joten silloin kun tuulee, sen kyllä tietää ihan ikkunasta katsomattakin. Vanha talo viilenee nopeasti ja sisäilma pysyy raikkaana. Tässä talossa ei home eikä kosteus pesi, sillä ilma vaihtuu painovoimaisesti tulisijojen ja niiden hormien kautta sekä miten sattuu ja holtittomasti rakenteiden läpi.

Ruuanlaitto saatika leipien paistaminen leivinuunissa on minulla vielä melko nollilla, mutta enköhän minä senkin vielä opettele. Odottamattomin muutos keskuslämmityksen parista tulisijoilla lämpiävään taloon muutossa oli ihoni paraneminen. Olin vuosikymmeniä joutunut talvisin läträämään itseeni kaiken maailman kosteusvoiteita, litkuja, tahmoja ja talmoja selvitäkseni atooppisen ihoni kanssa seuraavaan kesään. Puilla lämpiävä talo lienee aina sen verran kostea, että iho parani ja korjaantui yllätyksekseni paremmaksi ensimmäisen talven aikana kuin mitä se oli siihen mennessä ehtinyt parantua kesien aikana. Kyllä muuttuu ihmisen elämä helpoksi kun ei iho koko ajan kutise, kiristä, hilseile ja punoita. Nähdäkseni puulämmitteistä taloa tulisi määrätä atoopikoille reseptillä rasvojen ja voiteiden sijaan.

Makuuhuonetta lämmittää PorinMatti, joka on ottanut hiukan ruostetta pintaansa elämänsä varrella. Makuuhuoneessa ei ollut neljään vuoteen minkään sortin lämmönlähdettä sen jälkeen kun paikkaansa murentunut pönttöuuni oli purettu pois. Silloin tuli ostettua paksu untuvapeitto. Nyt kun olisi mahdollisuus lämmitellä PorinMatilla, ulkona on oltava vähintään 25 astetta pakkasta ennen kuin siihen voi laittaa tulet. Muuten tulee kuuma. Vuosien varrella kylmään makkariin ja lämpimään untuvapeittoon ehti tottua siinä määrin että tässä tulisijassa ei paljon tulia sitten olekaan pidetty.

Tuvan puuhellaa ja leivinuunia varten asennutimme hormiremontin yhteydessä tuplapellit. Toisin sanoen meillä on hormeissa suljettavat savupellit niin alakerrassa kuin vintissäkin. Näin lämpö pysyy paremmin talossa. Tuplapellit ovat vielä aika uusi juttu ja toisinaan vintin savupeltien olemassaolon muistaa siinä vaiheessa kun savunhaju leijailee jo huoneessa.

Vinttihuoneitakin lämmittää PorinMatti. Siihen on laitettava tulet talvikaudella noin kahta vuorokautta ennen vieraiden saapumista, jotta vintti ehtii lämmitä. Kun olemme kahdestaan kotosalla, vintti on kylmänä. Mitäpä sitä lämmittämisen takia lämmittämään huoneita joita ei tarvitse. Molemmissa PorinMateissa on päällä keittolevy, jolla voisi lämmittää vettä tai miksei vaikka laittaa ruokaakin kun uuni on kuuma. PorinMateissa on myös kymmeniä kiloja lämpöä varaavaa kiveä sisuksissaan ja vintin uunissa vielä lisäkivisiivutkin uunin päällä. Varaamattomia fiilistelytakkoja ei tämäntyyppiseen huusholliin paljon kannata hommata.

Kaikki tämä puulämmitteisyys teettää kesällä aina kuutiotolkulla ystäväni Riikan lanseeraamaa "parisuhteen laatuaikaa" kun puita roudataan tontille, pätkitään, halotaan ja kannetaan liiteriin. Oma ohjelmanumeronsa on se, että PorinMatteihin pitää tehdä pientä klapinpätkää, puuhellaan keskikokoista klapia ja leivinuuniin pitkää halkoa. Siinä sitten arvotaan paljonko pitäisi tehdä mitäkin sorttia. Kukaan kun ei tiedä siinä vaiheessa minkälainen talvesta on tulossa, eli mitkä tulisijat tulevat useimmin lämpiämään. Vaan onpa liiteristä mukava sitten talvella kuivia halkoja ja klapeja hakea. Ja tuntuvat ne vääränmittaisetkin palavan uunissa kuin uunissa jos vaan mahtuvat luukusta sisään.