lauantai 1. helmikuuta 2020

Eläinten nimeämisestä

Meillä on ollut tapana olla nimeämättä hyötyeläimiä. Taustalla on sellainen ajatus, että ainakin omasta mielestäni on paljon mukavampi syödä ihan vain lammasta tai kania kuin esim. Matildaa, Eleonooraa tahi Sirkkua. No, käytännössä monille eläimille muodostuu kuitenkin ajan kuluessa ns. arjen käyttönimiä, joita voi käyttää kun on tarvis yksilöidä elikoita esim. niiden kanssa ilmenneiden ongelmien, niiden hassujen edesottamusten, erityistarkkailun tai hoidon tarpeen osalta.

Niinpä laumaamme kuuluu ja on kuulunut esimerkiksi seuraavanlaisia tyyppejä:

Lammas nimeltä Laama. Tunnistetaan myös nimellä Merikarhu. Tämä nimi, kuten niin moni muukin nimi viittaa suoraan eläimen ulkonäköön. Yhtään laamaahan ei tällä tontilla ainakaan toistaiseksi ole näkynyt, mutta kyseinen lammas nyt vain näyttää laamalta. Tai parrakkaalta merikarhulta.




Lammas nimeltä Matkanjohtaja. Tämä se oli perkeleellinen otus. Se johti porukan lukuisia kertoja aitauksesta kylille ja kipitti aina keulilla kun reissuun lähdettiin. Yllättäen hänen elämästään ei tullut kovin pitkä. Matkanjohtajan siirtäminen laitumelta pakastimeen ja aitamateriaalin muuttaminen langoista verkoksi on sittemmin säästänyt huomattavan paljon sekä meidän omiamme, että naapurien hermoja. Matkanjohtaja kaiken lisäksi periytti taipumustaan pyöriä kylillä. Sen karitsat joko perivät tai oppivat emonsa taipumuksen laajentaa maailmankuvaansa omin luvin. Lyhytikäisiä olivat karitsatkin.

Lammas nimeltä Laikkupää. Yksinkertaista: Lammas, jonka naama on laikullinen/kirjava. Sama lammas kulkee myös nimellä Älämölö. Sillä kun on aina ja paljon asiaa niin ihmisilleen kuin lammaskavereilleenkin. Samassa kuvassa myös Laikkupään poika Panda.




Lammas nimeltä Siipimutteri. Tämän tyypin pää oli sen mallinen, että otsa ja päälaki muodostivat kuvun, jonka kahden puolen oli yläviistoon sojottavat korvat. Saatatte kuvitella. Siipimutteri ei päätynyt filmille, vaan pakastimeen.

Kana nimeltä Riekko. Valkokirjava ja riekon muotoinen, pahuksen sievä kana.




Kana nimeltä Keilapallo Villahousuilla. Iso, pallon muotoinen kana, jolla on hyvin pörheät höyhenet ja sulat takalistossa ja jaloissa.




Kukonpoika nimeltä Kotka. Valtava, tuimailmeinen, kotkan näköinen kukko. Tuli syödyksi ennen valokuvaamista.

Kana nimeltä Drontti. Kana, jota katsellessa ei saata suoda epäilystäkään sille historialliselle tosiseikalle, että kanat (ja linnut nuin niinkö yleensäkin) polveutuvat suoraan dinosauruksista.




Kana nimeltä Vakavasti Otettava Klassisen Musiikin Harrastaja. Tiedättehän ne Suuret Taiteilijat, jotka soittavat tukkapehko hulmuten? No, katsokaa nyt tätä. Kuvassa myös tyttärensä Pikku Musta.




Nimen muodostuminen eläimelle vaatii toki sitä, että eläin pysyy ja pidetään porukassa vähänkään pidempään. Toisaalta ihan harkinnalla nimettyjä eläimiä meille on tullut kun "sahalle on tarvittu uutta verta". Näinpä porukasta on löytynyt myös Lassi-kukko, pässit Täplä, Hubert, Eemeli ja Max sekä Dumbo-kani.



sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Palasaippuaa ja -shampoota

Ei ole oikeastaan mitään järjellistä perustetta tuottaa nestemäistä saippuaa ja pakata sitä muovipulloon. Kun tähän lisätään se, että muoviin pakattu nestemäinen saippua usein vielä tuotetaan ties missä, ties mistä ainesosista ja kuljetetaan kaukaakin ostajien luo, perustelut moisen tuotteen käyttämiselle alkavat olla aika vähissä. On aika ottaa askel kohti saippuan ja shampoonkin lähtöpistettä ja perusolemusta.




Ihan vielä en osaa tehdä saippuaa itse, vaikka siihenkin hommaan olen kyllä ryhtymässä. Saippuan valmistaminen vaatii vielä hiukan lisää aiheeseen perehtymistä, vaikka ei sen kuulema vaikeaa pitäisi olla (kuuluisat viimeiset sanat?). Hommassa on vielä asiaan perehtymättömyyteni lisäksi sellainenkin pikku mutka, että saippua-ainekset kipittävät vielä sorkillaan lampolassa. Kunhan teurastushommiin tulee ryhdyttyä, otan rasvan talteen ja alan saippuan keittoon.




Toistaiseksi olen siis siinä pisteessä, että ostan saippuani kaupasta. Ja vain palasaippuaa. En siis osta enää nestemäistä, mutta en osaa vielä tehdä sitä palasaippuaa myöskään itse. Myönnän kehittäneeni saippuoiden ostamisesta jo jonkin sortin harrastuksen. Bongaan niin lähikaupasta, messuilta kuin reissun päältäkin ihania saippuoita ja haltioidun palasaippuahyllyn luona aina sitä enemmän, mitä suurempi valikoima on. Myönnän, että olen edennyt tässä ihan fiilispohjalta. En siis ole toistaiseksi perehtynyt esim. siihen, mitä nämä kaupan saippuat sisältävät tai miten ne on tuotettu. Arvelin hypätä kokonaan sen kohdan yli kohti kotitekoista saippuaa. Olen siis pitänyt nyt johtolankana sitä, että olen luopunut muovisista pumppupulloista ja kanistereista sekä siitä, että minun takiani roudattaisiin nesteitä ympäri maailmaa ainakaan tässä muodossa.

Olen päätynyt suorastaan keräilemään saippuoita. Onneni on, että ihanat vanhempani kuskaavat minulle reissuiltaan toinen toistaan hyväntuoksuisempia ja kauniimpia saippuoita. Lisäksi saippuasilmäni kehityttyä olen onnistunut löytämään palasaippuaa esim. museoista ja kaiken maailman toreilta ja markkinoilta. Pohjois-Savolaisen elämäni saippuakohokohtia ovat suuremmat markkinat, joita järjestetään useamman kerran vuodessa Kuopion torilla. Silloin on aina olemassa toivo, että keski-eurooppalaiset myyjät ovat hankkiutuneet paikalle saippuakojuineen, joissa valikoimaa on usein satamäärin.




Toistaiseksi olen kokeillut vain yhden valmistajan shampoopalaa, joka ei valitettavasti sopinut minulle ollenkaan. Arvelin ensin että hiuksille ja päänahalle pitää antaa aikaa tottua tähän uuteen aineeseen, mutta nyt vuoden päivät Flow cosmeticsin shampoopalaa käytettyäni joudun luovuttamaan. Minun kohdallani tämä tuote aiheuttaa sen, että hiukset lötköttävät jatkuvasti likaisen oloisina ja päänahka on ärsyyntynyt. Koska joudun työkseni keikkumaan asiakaspalveluhommissa, olisi ilmeisesti sangen suotavaa muistuttaa edes etäisesti siivoa ihmistä. Jollekin toiselle tämä shampoovalmiste saattaa hyvinkin sopia, joten en käy moittimaan itse tuotetta. Totean vain että me emme olleet luodut toisillemme.




Uusin löytö on Sola Saippua, johon törmäsin Kuopiossa erämessuilla. Valmistajan mukaan tuote sopii niin kropalle, hiuksille kuin parranajoonkin. Lisäksi tuote on valmistettu sellaisista raaka-aineista, että sitä voisi melkein syödä. Nämä lähtevät kokeiluun seuraavaksi.




Saippuapumppupulloista kaipaan niiden siisteyttä. Ne olivat hygieenisiä käytössä. Itse pullo on helppo pitää puhtaana, eikä pullon ympäristö juurikaan tärväänny. Palasaippuoiden kanssa on aina se, että niille pitää olla toimiva saippuakuppi. Moni ulkonäkö edellä suunniteltu saippuakuppi jättää veden lillumaan kupin pohjalle, jolloin saippuapala ei kuivu ollenkaan. Koskapa se on melko ällöttävää ja lillingissä pesii ties mitä, olen pyrkinyt valikoimaan saippuoille kuppeja ja alustoja, joilla ne pääsevät kuivumaan sekä ylä- että alapuolelta. Harmillisesti vähemmän nättejä ovat ne. Arvelin siirtyä saippuakupeista päreenpaloihin. Päre on aina sen verran kaareva, että saippuapalan allekin jää ilmaa ja erittäin pintakäsittelemätön, jolloin se myös hiukan imee nestettä. Lisäksi ne voi nakata puuhellaan siinä kohdin kun rähmästyvät liikaa.