Kombutsan maustaminen, eli toinen fermentaatio

Ohjeen mukaan Kombutsa tuli siis jättää fermentoitumaan 7-14 päiväksi. Mitä pidempään Kombutsa käy, sen etikkamaisemmaksi maku pitäisi muuttuman. Päätin näin aloittelijana tehdä varman päälle niin, etten antaisi fermentoitumisen jatkua yli 7 päivää. Kuulopuheiden mukaan juoman pitäisi maistua lyhyen käymisen jälkeen jopa simahkolta.

Asiansa osaavat maistelevat Kombutsaa käymisen edetessä. En maistellut, koska se ei olisi hyödyttänyt mitään. En olisi maun perusteella osannut sanoa juomasta yhtikäs sen enempää kuin maistamattakaan. Kombutsan maustaminen on sitten vielä ihan oma taiteenlajinsa. Aloitin helposta ja kaivoin mansikat esille pakkasesta.

Seitsemän päivän minimifermentaation jälkeen pullotin juoman. Kombutsaparka joutui karmean näköisiin Mehukattikanistereihin. Kauniimpiakin ratkaisuja olisi varmasti kaupasta löytynyt, mutta nuo nyt olivat valmiina kaapissa. Toiseen pulloon laitoin pelkkää Kombutsaa, toiseen Kombutsaa ja mansikat. Tyypillisimpiä mausteita ohjeen mukaan ovat pilkotut hedelmät, inkivääri ja yrtit. Mansikoihin en ollut pakastusvaiheessa lisännyt sokeria. Paljon sokeria sisältävä mauste herättää juoman hiivat uudestaan, jolloin juomaan muodostuu lisää hiilihappoa. Hiivojen herääminen myös muuttaa kombutsan makua.

Kombutsapullojen korkit kannattaa avata kerran päivässä, jotta pulloihin kertynyt paine pääsee ulos. Mikäli korkkeja ei muista availla, tulee valmistelleeksi "kombutsapommin", jonka jälkien siivoamiseen harva haluaa ryhtyä.

1-7 vuorokautta on ohjeen mukaan hyvä aika toiselle fermentaatiolle. Annoin juoman käydä 2 vuorokautta. Kunhan juoman maun oppii, tätäkin fermentaatiota voi säätää kohti omaa optimaalia. Toisen fermentaation jälkeen pullot siirretään jääkaappiin. Ja ei muuta kuin testaamaan mitä sitä oikein tulikaan valmistettua.

Scobysta irtosi pieniä sattumia sienirihmastoa juoman sekaan. Arvelisin sen kuuluvan asiaan. Poistin isommat sattumat ja annoin pienempien olla. Lasissa näkyy keskellä pystysuora rihmaston pala. Se ei siis tällä kohdin ole kärpäsenkakka tahi muu likatahra ikkunassa.

Ja kyllä! Maustamattoman Kombutsan maku on simamainen! Ikäänkuin vähempisokeriseen simaan olisi lisätty loraus omenaviinietikkaa. Ei ollenkaan hullumpaa! Hiilihappoa olisi saanut olla vähän enemmän. Täytynee antaa fermentoitumisen jatkua seuraavan erän kohdalla maustamisen jälkeen vielä muutamia päiviä lisää. Lista Kombutsan terveysvaikutuksista on sen verran pitkä ja perusteellinen, että tällä liemellä sitä eletäänkin vähintään satavuotiaaksi!

Kombutsan valmistus

"Kombutsa (kombutša, kombucha) on juoma, joka valmistetaan sokeroidusta teestä käymisen avulla. Kombutsa-viljelmää kutsutaan teesieneksi tai volgansieneksi. Kombutsa-viljelmä on laktobasillien ja hiivasienten muodostama kompleksi. Ensimmäiset varmat tiedot Kombutsasta ovat venäläisistä lähteistä uuden ajan alkupuolelta, jolloin tee saapui Itä-Eurooppaan. Lisäksi sitä tiedetään olleen myös Kaukasuksen alueella ja Kiinassa. Kombutsa on varsinkin Venäjällä suosittu juoma ja sitä kutsutaan myön nimellä "tee-kvas". Kombutsaa juodaan sen oletettujen terveysvaikutusten vuoksi. Kombutsa sisältää probiootteja, eli terveyteen positiivisesti vaikuttavia bakteereja." Lähde: Wikipedia

Kombutsan valmistamisen opettelu on ollut To do -listallani vuosia. Tovi sitten törmäsin netissä Kombutsa starter kit'iin, eli aloituspakkaukseen ja arvelin että tästäpä on homma helppo käynnistää. 

Ja mitäpä pakkauksesta löytyi?

 Scoby, eli Kombutsakasvusto ja startterineste

Irtoteetä ja haudutuspusseja

Sokeria

Lasiastia, kangasliina

Ohjekirja

Ja ei muuta kuin toteuttamaan, eli näin valmistuu 3 litraa Kombutsaa:

Homma aloitetaan kiehauttamalla litra vettä kattilassa. Kuumaan veteen lisätään 15g irtoteetä haudutuspusseissa. Annetaan hautua 20 min.

Poistetaan tee ja lisätään 180g sokeria. Sekoitetaan niin että sokeri liukenee veteen.

Lisätään noin 1,7 litraa kylmää vettä lasiastiaan ja kaadetaan sokeroitu tee veden joukkoon. Mitataan tai katsotaan kätevästä astian kylkeen liimatusta mittarista että nesteen lämpötila on alle 30 astetta.

Muljautetaan scoby sekä pussissa mukana ollut 3 desilitran startterineste astiaan. Startteri on pitkään fermentoitua, eli käynyttä kombutsaa, joka laskee nesteen pH:ta suojellen nestettä haitallisilta bakteereilta ja aloittaa uuden juomaerän käymisen. Hyvä nyrkkisääntö on käyttää 10% startteria per valmistettava kombutsaerä. Mikäli scobya on säilytetty jääkaapissa, niin nosta se pariksi päiväksi huoneenlämpöön ennen Kombutsan valmistamista. Näin varmistat että bakteerit ja hiivat ehtivät aktivoitua kunnolla.

Sidotaan hengittävä kangasliina tai talouspaperi lasiastian päälle narulla niin, että ötökät, roskat, koiran -ja kissankarvat pysyvät poissa juomasta.

Sijoitetaan astia lämpimään ja pimeään paikkaan tekeytymään. Hyvä lämpötila on 22-29 asteen välillä. Liian kylmä hidastaa ja liian kuuma nopeuttaa fermentaatiota, eli käymistä. Tämä osuus osoittautui haasteellisimmaksi tällaisessa vanhassa talossa, jossa sisälämpötila on talven ajan jatkuvasti alle 20 astetta. Majoitin astian lämpöpatterin viereen. Josko lämpöä olisi siinä riittävästi.

Annetaan käydä 7-14 päivää. Ohjeen mukaan Kombutsaa kannattaa maistella tasaisin väliajoin esim. pillillä scobyn alta. Käymisaika riippuu lämpötilasta, tilan ilmankierrosta ja scobystä. Pidempi käyminen tekee mausta etikkaisemman jaj lyhyempi jättää enemmän makeutta. 

Vielä kun tietäisi miltä Kombutsan ns. kuuluu maistua. Enhän ole eläissäni sellaista maistanut. 

Ohjeen mukaan maun ollessa miellyttävä (?), poistetaan scoby ja otetaan talteen 3 dl Kombutsaa seuraavan erän valmistamista varten. Loput Kombutsasta pullotetaan maustamista, eli toista fermentaatiota varten. Kombutsan voi nauttia myös sellaisenaan ilman maustamista.

Eläinten nimeämisestä

Meillä on ollut tapana olla nimeämättä hyötyeläimiä. Taustalla on sellainen ajatus, että ainakin omasta mielestäni on paljon mukavampi syödä ihan vain lammasta tai kania kuin esim. Matildaa, Eleonooraa tahi Sirkkua. No, käytännössä monille eläimille muodostuu kuitenkin ajan kuluessa ns. arjen käyttönimiä, joita voi käyttää kun on tarvis yksilöidä elikoita esim. niiden kanssa ilmenneiden ongelmien, niiden hassujen edesottamusten, erityistarkkailun tai hoidon tarpeen osalta.

Niinpä laumaamme kuuluu ja on kuulunut esimerkiksi seuraavanlaisia tyyppejä:

Lammas nimeltä Laama. Tunnistetaan myös nimellä Merikarhu. Tämä nimi, kuten niin moni muukin nimi viittaa suoraan eläimen ulkonäköön. Yhtään laamaahan ei tällä tontilla ainakaan toistaiseksi ole näkynyt, mutta kyseinen lammas nyt vain näyttää laamalta. Tai parrakkaalta merikarhulta.

Lammas nimeltä Matkanjohtaja. Tämä se oli perkeleellinen otus. Se johti porukan lukuisia kertoja aitauksesta kylille ja kipitti aina keulilla kun reissuun lähdettiin. Yllättäen hänen elämästään ei tullut kovin pitkä. Matkanjohtajan siirtäminen laitumelta pakastimeen ja aitamateriaalin muuttaminen langoista verkoksi on sittemmin säästänyt huomattavan paljon sekä meidän omiamme, että naapurien hermoja. Matkanjohtaja kaiken lisäksi periytti taipumustaan pyöriä kylillä. Sen karitsat joko perivät tai oppivat emonsa taipumuksen laajentaa maailmankuvaansa omin luvin. Lyhytikäisiä olivat karitsatkin.

Lammas nimeltä Laikkupää. Yksinkertaista: Lammas, jonka naama on laikullinen/kirjava. Sama lammas kulkee myös nimellä Älämölö. Sillä kun on aina ja paljon asiaa niin ihmisilleen kuin lammaskavereilleenkin. Samassa kuvassa myös Laikkupään poika Panda.

Lammas nimeltä Siipimutteri. Tämän tyypin pää oli sen mallinen, että otsa ja päälaki muodostivat kuvun, jonka kahden puolen oli yläviistoon sojottavat korvat. Saatatte kuvitella. Siipimutteri ei päätynyt filmille, vaan pakastimeen.

Kana nimeltä Riekko. Valkokirjava ja riekon muotoinen, pahuksen sievä kana.

Kana nimeltä Keilapallo Villahousuilla. Iso, pallon muotoinen kana, jolla on hyvin pörheät höyhenet ja sulat takalistossa ja jaloissa.

Kukonpoika nimeltä Kotka. Valtava, tuimailmeinen, kotkan näköinen kukko. Tuli syödyksi ennen valokuvaamista.

Kana nimeltä Drontti. Kana, jota katsellessa ei saata suoda epäilystäkään sille historialliselle tosiseikalle, että kanat (ja linnut nuin niinkö yleensäkin) polveutuvat suoraan dinosauruksista.

Kana nimeltä Vakavasti Otettava Klassisen Musiikin Harrastaja. Tiedättehän ne Suuret Taiteilijat, jotka soittavat tukkapehko hulmuten? No, katsokaa nyt tätä. Kuvassa myös tyttärensä Pikku Musta.

Nimen muodostuminen eläimelle vaatii toki sitä, että eläin pysyy ja pidetään porukassa vähänkään pidempään. Toisaalta ihan harkinnalla nimettyjä eläimiä meille on tullut kun "sahalle on tarvittu uutta verta". Näinpä porukasta on löytynyt myös Lassi-kukko, pässit Täplä, Hubert, Eemeli ja Max sekä Dumbo-kani.

Palasaippuaa ja -shampoota

Ei ole oikeastaan mitään järjellistä perustetta tuottaa nestemäistä saippuaa ja pakata sitä muovipulloon. Kun tähän lisätään se, että muoviin pakattu nestemäinen saippua usein vielä tuotetaan ties missä, ties mistä ainesosista ja kuljetetaan kaukaakin ostajien luo, perustelut moisen tuotteen käyttämiselle alkavat olla aika vähissä. On aika ottaa askel kohti saippuan ja shampoonkin lähtöpistettä ja perusolemusta.

Ihan vielä en osaa tehdä saippuaa itse, vaikka siihenkin hommaan olen kyllä ryhtymässä. Saippuan valmistaminen vaatii vielä hiukan lisää aiheeseen perehtymistä, vaikka ei sen kuulema vaikeaa pitäisi olla (kuuluisat viimeiset sanat?). Hommassa on vielä asiaan perehtymättömyyteni lisäksi sellainenkin pikku mutka, että saippua-ainekset kipittävät vielä sorkillaan lampolassa. Kunhan teurastushommiin tulee ryhdyttyä, otan rasvan talteen ja alan saippuan keittoon.

Toistaiseksi olen siis siinä pisteessä, että ostan saippuani kaupasta. Ja vain palasaippuaa. En siis osta enää nestemäistä, mutta en osaa vielä tehdä sitä palasaippuaa myöskään itse. Myönnän kehittäneeni saippuoiden ostamisesta jo jonkin sortin harrastuksen. Bongaan niin lähikaupasta, messuilta kuin reissun päältäkin ihania saippuoita ja haltioidun palasaippuahyllyn luona aina sitä enemmän, mitä suurempi valikoima on. Myönnän, että olen edennyt tässä ihan fiilispohjalta. En siis ole toistaiseksi perehtynyt esim. siihen, mitä nämä kaupan saippuat sisältävät tai miten ne on tuotettu. Arvelin hypätä kokonaan sen kohdan yli kohti kotitekoista saippuaa. Olen siis pitänyt nyt johtolankana sitä, että olen luopunut muovisista pumppupulloista ja kanistereista sekä siitä, että minun takiani roudattaisiin nesteitä ympäri maailmaa ainakaan tässä muodossa.

Olen päätynyt suorastaan keräilemään saippuoita. Onneni on, että ihanat vanhempani kuskaavat minulle reissuiltaan toinen toistaan hyväntuoksuisempia ja kauniimpia saippuoita. Lisäksi saippuasilmäni kehityttyä olen onnistunut löytämään palasaippuaa esim. museoista ja kaiken maailman toreilta ja markkinoilta. Pohjois-Savolaisen elämäni saippuakohokohtia ovat suuremmat markkinat, joita järjestetään useamman kerran vuodessa Kuopion torilla. Silloin on aina olemassa toivo, että keski-eurooppalaiset myyjät ovat hankkiutuneet paikalle saippuakojuineen, joissa valikoimaa on usein satamäärin.

Toistaiseksi olen kokeillut vain yhden valmistajan shampoopalaa, joka ei valitettavasti sopinut minulle ollenkaan. Arvelin ensin että hiuksille ja päänahalle pitää antaa aikaa tottua tähän uuteen aineeseen, mutta nyt vuoden päivät Flow cosmeticsin shampoopalaa käytettyäni joudun luovuttamaan. Minun kohdallani tämä tuote aiheuttaa sen, että hiukset lötköttävät jatkuvasti likaisen oloisina ja päänahka on ärsyyntynyt. Koska joudun työkseni keikkumaan asiakaspalveluhommissa, olisi ilmeisesti sangen suotavaa muistuttaa edes etäisesti siivoa ihmistä. Jollekin toiselle tämä shampoovalmiste saattaa hyvinkin sopia, joten en käy moittimaan itse tuotetta. Totean vain että me emme olleet luodut toisillemme.

Uusin löytö on Sola Saippua, johon törmäsin Kuopiossa erämessuilla. Valmistajan mukaan tuote sopii niin kropalle, hiuksille kuin parranajoonkin. Lisäksi tuote on valmistettu sellaisista raaka-aineista, että sitä voisi melkein syödä. Nämä lähtevät kokeiluun seuraavaksi.

Saippuapumppupulloista kaipaan niiden siisteyttä. Ne olivat hygieenisiä käytössä. Itse pullo on helppo pitää puhtaana, eikä pullon ympäristö juurikaan tärväänny. Palasaippuoiden kanssa on aina se, että niille pitää olla toimiva saippuakuppi. Moni ulkonäkö edellä suunniteltu saippuakuppi jättää veden lillumaan kupin pohjalle, jolloin saippuapala ei kuivu ollenkaan. Koskapa se on melko ällöttävää ja lillingissä pesii ties mitä, olen pyrkinyt valikoimaan saippuoille kuppeja ja alustoja, joilla ne pääsevät kuivumaan sekä ylä- että alapuolelta. Harmillisesti vähemmän nättejä ovat ne. Arvelin siirtyä saippuakupeista päreenpaloihin. Päre on aina sen verran kaareva, että saippuapalan allekin jää ilmaa ja erittäin pintakäsittelemätön, jolloin se myös hiukan imee nestettä. Lisäksi ne voi nakata puuhellaan siinä kohdin kun rähmästyvät liikaa.