Kyllästyttyämme tekemään makkaraa Kenwoodilla kuulosuojaimet päässä, kuolettavan vaikeasti ja hitaasti, googletimme itsellemme intternetistä makkaraprässin. On kuulkaa etevä vehje.
Kohta 1.
Laite on lihaskäyttöinen. Ei ulvo moottori. Ei haittaa sähkökatkot. Toimii kuin junan vessa.
Kohta 2.
Laite on valmistettu "raudan äärellä". Ei napsahtele poikki muoviosat.
Kohta 3.
Makkaramassapöntön vetoisuus on 3 litraa. Ei tarvi olla jatkuvasti survomassa massaa johonkin alamittaiseen trööttiin.
Kohta 4.
Ainoa kuluva osa on männän tiiviste. Muut osat kestävät kauemmin kuin makkarantekijät.
Kenwodissa makkarasarvet liitetään lihamyllyyn jauhinraudan tilalle, eli makkaramassa ajetaan lihamyllyn rungon läpi suoleen. Saattaa toimiakin jos makkaraa tehdään hifistelymeiningillä kerran vuodessa kilon lihaköntistä. Ei toimi huushollissa jossa saatetaan syksyllä teurastaa 15 lammasta.
Ja näin homma makkaraprässin kanssa käy:
Hommaa suolta. Kuulostaa helpolta. Ei ole. Suolta saa vain erikoismyymälöistä. Mistään prismoista tai sitimarketeista on turha lähteä kyselemään. Erikoismyymälöissäkin sitä on vain takavaraston jemmoissa. Onhan tuote toki vähemmän esteettinen kylmävitriiniin laitettavaksi. Tuote on lihakaupan ihmisillekin sen verran erikoinen, että arpovat joka kerta sen hintaa. Arvonnan lopputuloksesta riippuen paketti siansuolta saattaa maksaa 5€ tai sitten 15€. No, hinnan voi määritellä mieleisekseen jos on koko kulmakunnan ainoa suolta myyvä taho.
Ihan parastahan olisi jos suolikin olisi omasta takaa, mutta opintomme ovat toistaiseksi vielä kesken. Kunhan joudamme aiheeseen perehtymään, suolet saadaan talteen syksyn teurastusten yhteydessä ja makkarat tehdään niihin.
Lihakaupassa myynnissä oleva suoli on pakattu muovisen holkin ympärille vakuumipussiin.
Suoli pysyy vakuumipakkauksessaan kosteana ja säilyy suolan avulla. Jos se pääsee kuivahtamaan, se rapsahtaa käyttökelvottomaksi. Huuhtele suolen ulkopinta ennen makkaraprässin sarveen asettamista.
Suolen sisällä oleva muoviholkki avautuu niin, että sen saa pujotettua makkarasarven ympärille. Prässin mukana tulee neljä eri kokoista sarvea, mutta emme ainakaan vielä ole keksineet käyttöä muille kuin tuolle toiseksi pienimmälle, joka sopii lihakaupasta saatavilla olevan suolen täyttämiseen.
Vedä holkki varoen pois. Suolta täytyy suostutella siirtymään sarven ympärille maltilla. Se rikkoutuu helposti.
Makkaramassa kannattaa valmistaa jo edellisenä päivänä. Meillä ei massaan sen ihmeellisempiä reseptejä ole ollut. Sitä laitetaan sekaan mitä kaapista ja laitumelta/tarhoista sattuu sillä hetkellä löytymään, eli makkarasta ei koskaan tule kahta kertaa samanlaista. Sehän on alunperinkin ollut makkaroiden tekemisessä ideana, että ne voidaan valmistaa kulloinkin saatavilla olevista aineksista hyödyntäen ruho mahdollisimman huolellisesti.
Sekaan sopii sotkea ne ruhon osat, jotka eivät ole aivan paistilihaa tai filettä sekä sisäelimistä esim. sydän, maksa, munuaiset ja vaikka keuhkotkin. Kalvot yms. tuovat vain lisää makua makkaraan, eikä mitään mene hukkaan. Koirille tietty jää vähän vähemmän evästä, mutta osansa ovat saaneet nekin.
Joukkoon voi kipata myös melkein mitä tahansa kasviksia ja/tai juureksia. Makkarassa toimivat vallan mainiosti niin peruna, kaalit kuin tomaatitkin eri muodoissaan. Myös sweetchilisauce ja soijakastike ovat hyviä valintoja. Mausteita sitten tietenkin omien mieltymysten mukaan.
Massasta tulee usein melko tönkköä kamaa. Porakone yhdistettynä K-vatkaimeen säästää ylenmääräisiltä ponnisteluilta massaa sekoitettaessa ja takaa massan tasalaatuisuuden. Tosin kannattaa olla tarkkana ettei intoudu vatkaamaan massaa niin paljon, että se muuttuu sitkeäksi.
Mikäli sattuisi olemaan akuutti tarve tehdä kepponen ystävälle, joka ei suostu syömään parsakaalia, sen voi soseuttaa makkaramassan sekaan ja kertoa asiasta vasta ystävän syötyä makkaraa hyvällä halulla.
Makkaraprässin säiliön saa kallistettua takakenoon säiliön täyttämisen helpottamiseksi.
Säiliö takaisin pystyasentoon ja kammesta vääntämällä mäntä lähtee laskeutumaan.
Kampi kiinnitetään näistä istukoista toiseen sen mukaan, kuinka vauhdikkaasti haluaa männän nousevan tai laskevan. Käytännön kokemus on opettanut että pientä välitystä (männän hitaampi liike) kannattaa käyttää makkaramassaa suoleen puristettaessa ja isoa välitystä (männän nopeampi liike) kun massasäiliö on tyhjentynyt ja mäntä nostetaan ylös.
Kun säiliö on täytetty, kannattaa ensin veivata mäntää sen verran alas, että ilma pääsee tulemaan pois säiliöstä. Kun ilma on poistunut ja makkaramassa alkaa hiipiä kohti makkarasarven päätä, suolen päähän kannattaa laittaa solmu tai vaihtoehtoisesti sitoa se narulla.
Makkaranteko on melko vaikeaa yksin. Helpoimmin homma etenee jos löytyy toinen veivaamaan kammesta ja toinen syöttämään massaa suoleen.
Ja eipä aikaakaan kun tuloksena on kilotolkulla makkaraa! Suolta menee mahdollisimman vähän hukkaan siten, että päästelee massan ensin vain suoraan suoleen ja vasta kun suolen täyttö on valmis, puristelee pitkän pötkön makkaran kokoisiin osiin ja kiertää suolen makkaroiden välistä "itsensä ympäri". Mikäli suolta jää yli, sen voi pakastaa.
Mielestäni tässä vaiheessa on turhaa katkoa makkaroita erilleen toisistaan. Mikäli makkaraketjua haluaa pätkiä, tulee jokaisen makkaran molemmat päät sitoa että raaka massa pysyy suolessaan. Siinäpä vasta on askartelua. Paljon helpompi makkara on katkoa kypsänä kun massa ei enää valu suolesta ulos.
Makkarat on syytä kypsentää mahdollisimman pian, sillä raaka massa pilaantuu helposti. Makkarat voi joko keittää tai paistaa. Keitettäessä makkara pysyy helposti kasassa ja ehjänä, mutta osa mausta liukenee keitinveteen. Mikäli päätyy makkarat keittämään, kannattaa ne vielä ennen syömistä paistaa grillissä tai pannulla. Muuten suoli on melko epämiellyttävän tuntuista suussa eikä ulkonäkökään vallan herkullisimmasta päästä. Grillaamalla tai paistinpannulla makkaroihin saa mukavan värin ja pintarapsakkuuden.
Paistettaessa makkaroihin tulee tuikkia pieniä reikiä, sillä muuten ne poksahtelevat rikki kun rasva alkaa suolessa kiehua. Reijät kannattaa pistellä esim. ompeluneulalla tai korkeintaan hammastikulla, jotta reikä ei repeä niin suureksi että massa valuu kuorestaan ulos.
Toistaiseksi olemme valmistaneen makkaraa vain lampaanlihasta. Jatkossa olisi ajatus kokeilla esim. hanhimakkaroita. Ainakaan lampaanlihamakkarat eivät totta vieköön ole mitään painonvartijoiden sapuskaa. Siinä rasva tirisee kun makkara kypsyy, vaan hyvinpä ovat kauppansa aina tehneet.
Vanhaa maatilaa asuttava pariskunta ottaa askeleita kohti omavaraista elämää. Tavoitteena on tuottaa mahdollisimman pitkälle ruoka itse, löytää ja elvyttää vanhoja, jo unohtuneita tietoja ja taitoja sekä varautua pärjäämään poikkeusolosuhteissa.
perjantai 28. heinäkuuta 2017
perjantai 14. heinäkuuta 2017
Omavaraistalouden sievät sisustusratkaisut ja tunnelmalliset asetelmat, eli mitä ET ole nähnyt sisustuslehdissä
Rehusäkit
Koska hautomakone
on tulilla tauotta helmikuulta loppukesälle ja pikkutiput kasvavat ensimmäiset
viikkonsa sisätiloissa tiponaariossaan, ilmestyy kanojen poikasrehusäkki kevään
ensimmäisenä merkkinä makuuhuoneen yleisilmettä somistamaan. Samoin
sisätiloissa viihtyvät lampaiden seleeni- ja vitamiinisäkit, koska niistä tulee
punnita porukalle päivittäiset annokset. Pikkuinen pattereilla toimiva
digitaalivaakani tuskin säilyisi kauaa hengissä navetan puolella, siispä
punnitukset tehdään sisällä. Eivätpä mene hiiret pilaamaan säkkien sisältöä. Nämä säkit kun hupenevat huomattavasti hitaammin varsinaisiin päärehusäkkeihin verrattuna.
Tarpeisto käden
ulottuvilla
Talossamme on
aikanaan asunut hevosmiehiä. Niinpä tuvan kattoon on kiinnitetty melkoisen
vahvat lenkit ja lenkkeihin orret. Koska enää ei ole tarvis kuivatella hevosten
ajovehkeitä tuvassa, on orret otettu yleiseen hyötykäyttöön. Tuvan katossa
somasti saatavilla on: Kinnerpuita, köysilenkkejä ruhoja varten, vaakoja,
kuulosuojaimia, koiranhihnoja, kuksa-kuppeja, vaatehenkareita, talvikaudella satunnaisesti jänis,
Tillikka, otsalamppuja, jeesusteippiä, kuivumaan ripustettua pyykkiä, reikäleipiä viime vuosituhannelta, suojalaseja, vöitä, virveleitä, aseenpuhdistusnaruja, you name it. Näitä jouda mihinkään piilottamaan. Niiden on oltava
käden ulottuvilla kun niitä tarvitaan.
Pakastearkut
Koska kesän
aikana pyrimme kasvattamaan ja keräämään mahdollisimman pitkälle omat
ruokavaramme, ovat lukuisat pakastearkut arjen välttämättömyys.
Kaappipakastimeen ei mahdu sitten yhtään mitään, joten arkku sen olla pitää. Ja
niin isoa arkkua olekaan että siihen kaikki sopisi. Niinpä on isoa arkkua
lihoille, keskikokoista marjoille yms. ja pientä pakkasta sekalaisille
jutuille.
Arkkujen design ei ole muuttunut mihinkään kymmeniin vuosiin, joten
arkeamme sulostuttaa aina vain tuo kokoelma valkoisia, kulmikkaita möhkäleitä,
jotka vievät hitosti lattiapinta-alaa, mutta jotka ovat kovin korvaamattomia varsinkin kun maakellarikin vielä odottelee rakentumistaan.
Polttopuut
Näitä olet
saattanut nähdä sisustuslehdissäkin. Niissä puut ovat keskenään millilleen
samanmittaisia, samaa puulajia, roskattomia ja saman kokoisiksi pilkottu. Puut
on usein aseteltu somaan kantolaitteeseen tai graafiseen hyllykköön kitisevän
kirkkaan tulisijan vierelle. Totuus: Ellet ole valmistamassa lipeää, ei ole
mitään järkeä maksaa pelkästä koivusta polttopuuna. Niinpä samassa läjässä
lepää kaikenlaista metsän puukasvustoa. Klapien joukkoon on yleensä pilkottu myös
jotain rakenteluhommista ylijäänyttä: kakkosnelosen pätkiä, katkenneiden aidan-
ja heinäseipäiden ja pätkiä, viime kesänä vesivahingon alta purettua keittiön
puulattiaa jne.
Puita ei myöskään kannata hiissata sisälle kantolaitteissa.
Niihin ei mahdu kuin muutama palikka kerrallaan. Lisäksi liiteriin on saattanut
joskus sopivalla tuulella pyryttääkin ihan sisälle asti, eli puut voivat olla pintamärkiä. Varmimmin klapien yms. jämäpuiden kuljetuksen ja säilytyksen hoitaa ajattoman
tyylikäs ja tilava muovilaatikko.
Ikuisuusremontti
Olen joskus
miettinyt mitähän himosisustajat tekevät kotonaan sen jälkeen kun huusholli on
viilattu vimpanpäälle kuntoon, jokainen yksityiskohta mietitty kohdalleen ja
Glorian Kodin kuvaaja poistunut pihasta. Eihän valmiissa maailmassa ole enää
mitään tekemistä!
Meillä ei
varsinaisesti ole moisesta tilanteesta kärsitty. Remontti oli kesken jo ennen
viimekesäistä vesivahinkoakin ja otti tuolloin rajusti takapakkia kun 2/3
alakerran lattioista purettiin betoniin asti ja keittiön ulkoseinän tilalla
lainehti näkymä naapurin viljapellolle.
Jos lykkää koko
duunarin palkkansa elikoiden kanssa puljaamiseen niin on syytä kestää melko
hyvin erilaisia keskeneräisyyksiä. Remontti valmistuu sitä mukaa kun rahaa
muulta jää. Eli ei koskaan. Mutta pikkuhiljaa kohennellaan sieltä sun täältä.
Juuri kun suunnittelit ostavasi puuttuvat makkarin seinäpanelit niin pääsitkin
sijoittamaan uuteen keritsimeen vanhan kyykättyä. Makkarissa ei myöskään ole ollut tulisijaa (eli minkäänlaista lämmönlähdettä) kohta kolmeen vuoteen. Vanha, paikalleen murentunut pönttöuuni purettiin pois ja uusi tulisija näyttää viihtyvän kuistilla asennusta odottamassa. Elämä on.
Purkit
Seleeni ja
vitamiinit punnitaan lampaille päivittäin annostuksen pitämiseksi oikeana.
Säkeistä lappamisen sijaan annostelu käy helpommin purkeista. Niinpä pöydällä
lepää asetelma kippoja ja kuppeja vaa’an kera.
Kahvinpurut,
sipulinkuoret ja muutamat muut harvinaiset sattumat, jotka eivät kelpaa
kanoille, kuskataan kompostiin Hiltin nippelipurkissa. Purkkia ei luonnollisestikaan
voi käytännön syistä laittaa kaappiin. Sen käytöstä tulisi silloin aivan liian
monimutkaista. Se saa siis somistaa keittiötä omaan karmivaan tyyliinsä.
Keittiövälineet
Jos talossa kokataan, tulee keittiövälineiden olla "käsillä". Enkä vielä ole eläissäni tavannut sellaista keittiötä, jossa kaappitilaa olisi tarpeeksi. Patojen ja kattiloiden, veitsien, teroituspuikkojen ja saksien ohella asetelmasta voi bongata punkkipihdit, koiran kynsisakset ja munniharpun. Eihän sitä koskaan tiedä milloin tarvitset äkisti juuri munniharppua. Keittoastiat ovat terästä tai valurautaa. Teflonit saivat siirtyä navetan puolelle jo ajat sitten.
Hautomakone
Munia pitää
käännellä vuorokauden mittaan, joten hautomakonetta ei voi jemmata minnekään
ulottumattomiin eikä pois silmistä. Se siis tönöttää keittiössä työtasolla.
Koska myös vettä pitää lisätä hautomakoneeseen tarpeen mukaan (kosteuden
ylläpito) ja lämpötilaa kytätä suorastaan neuroottisesti
(italialaisvalmisteinen sähkölaite), ei ole muuta mahdollisuutta kuin katsella
keltaista muovitoosaa keskellä ah, muuten niin tyylikästä kokonaisuutta.
Sohva
Ei vissiin olisi
pitänyt kasvattaa viittä koiraa ihan niin vapaasti, kuin mitä tuli kasvatettua.
Nyt sohva on yhtä kuin koiranpeti. Linjakkaan design-huonekalun tilalla on
milloin kenenkin vanha rohjake, jota peitellään erilaisilla päiväpeitoilla.
Kissat kynsivät ulkonurkat ja koirat katsovat paheksuvasti jos yrität kammeta NIIDEN sohvalle. Mikäli sohvalle onnistuu pääsemään, joutuu muitta mutkitta pinon
alimmaiseksi. Vaan eipä ole kylmää eikä yksinäistä. Eikä kulu käteistä
vuodenaikojen mukaan vaihdettaviin koristetyynyihin tai torkkupeittoihin.
Tyynyjä ei ole koskaan sohvalle mahtunut ja peittona toimii jonkun maan
armeijan kymmenen kiloa painava villahuopa.
Jos joku nurkka huushollista sattuisi joskus epähuomiossa valmistumaan, voidaan olla liikuttavan varmoja siitä, että parikymmentä muuta nurkkaa on rempallaan ja uusia ideoita kohennettujenkin nurkkien lisäkohentamiseen on jo matkalla päässyt syntymään. Vaan eipä uhkaa meitä tekemisen puute eikä Glorian Kodin toimittaja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)