perjantai 25. huhtikuuta 2014

Kanarojekti



Koskapa tulin pääsiäisenä tilanneeksi metsästysseuran kaverilta läjän kanoja on aika aloittaa kanalan "rakentaminen". Asutamme vanhaa maatilakeskusta, joten pihassa nököttää vanha navetta, jossa on kanoja pidetty ennenkin. Tuolloin varsinainen navettakerros on ollut lehmien, hevosten ja sikojen hallussa ja kanat ovat asustelleet navetan vintillä. Koskapa nyt ei muita asukkaita enää navetassa ole, vaikuttaa vanha hevostalli parhaiten soveltuvan kanalakäyttöön. Tallissa on vielä hiukkapikkasen raivaamista ja kattoa täytyy vähän korjata, mutta muuten ei tarvitsekaan juuri muuta kuin keksiä lämmitysratkaisu talveksi. Kyllä tästä kanala muodostetaan. 

 

 

Ennen kanat ovat kulkeneet navetan päädystä siltaa myöden pihalle.

 

 

Vanhat munintapesät ovat edelleen navetan vintillä. Täytyy tutkia saisiko nämä vielä hyödynnettyä.

 

 

Tallin edustalle rakennetaan kanoille tarha. Vapaaksi niitä ei oikein voi päästää, koska metrin päästä alkaa viljapelto, josta niitä ei löydä muut kuin kettu. Lisäksi naapurusto ja oma tupa on kissaa ja koiraa väärällään, joten tarha lienee välttämätön. Kulku sisä- ja ulkotilojen välille rakennettaneen vanhan valjashuoneen kautta. Siihen täytyy rakentaa jonkun sortin ”kanakäytävä”, jotteivät pasko mennessänsä koko kulmakuntaa.

 

 

Koska rakasta oppaisiin perehtymistä, olen tietenkin hankkinut läjän alan kirjallisuutta. Sitä löytyykin näemmä nykyään todella kiitettävästi. Silti aloitin vuoden 1948 Pellervo-seuran julkaisusta, jonka löysin talosta meidän sinne muutettuamme. Pidin löytöä tietenkin oikopäätä kohtalon ohjeena.

 


 

Pyrin tunkemaan itseni kylään toukokuun aikana sinne metsästyskaverilleni, jolta kanat tilasin. Hän on lintuharrastaja, joten on mielenkiintoista nähdä myös hänen koristekanansa ja kirjekyyhkynsä.

torstai 24. huhtikuuta 2014

Sakoilua


Kävin pääsiäisenä kohdistamassa uuden kiväärini. Ostin Sako A7:n itselleni ystävänpäivälahjaksi helmikuussa syksyn peuran- ja hirvenmetsästyskautta silmälläpitäen. Käytettyähän minä ostamaan lähdin, mutta pitihän sitä uusiakin käpistellä. Eikä se uusi Sako sitten enää kädestä irronnutkaan. No, kun kerralla ostaa hyvän ja kunnollisen, niin siinä on minulle nyt kivääriä loppu iäksi. Uusi Tikka olisi ollut hieman edullisempi, mutta tuntui käteen muoviselta ja kevyeltä, jotenkin heppoisemmalta kuin Sako.


Ostoreissulle piti matkata Ylöjärvelle asti, mutta se kannatti. Ylöjärven Asetarvikkeen myymäläpäällikkö Susanna Lepistö on kerrassaan mahtava tapaus. Olin tehnyt aiemmin tiedustelukäynnin lohjalaiseen aseliikkeeseen, josta tulin jotakuinkin ulos heitetyksi. Ei tainnut setäihminen, joka putiikin omistaa oikein uskoa minun asiaani, eikä näemmä ollut tarpeeksi rahan ahnekaan teeskennelläkseen kiinnostunutta. Vaan onneksi siis hetken googlettamisen tuloksena löytyi Ylöjärven putiikki erittäin hyvällä valikoimalla, mahtavalla asiantuntemuksella ja oikealla asenteella.


Mielenkiintoinen pikku yksityiskohta Sako -nimen historiasta: Vuoteen 1938 asti Sako Oy oli nimeltään Suojeluskuntain Ase- ja Konepaja Oy. 1985 loppui sitten Oy Sako Ab:kin (sulautettiin Nokiaan). 


Olipa kerrassaan mukavaa pitkästä aikaa ammuskella radalla. Koko seuran hirviporukka (minä + 3 miestä) oli mukana. Heistä olikin paljon apua kiväärin kohdistuksessa. Oikeat asetukset löytyivätkin heti muutamien kohdistuslaukauksien jälkeen. Kuulosuojaimiakaan ei äänenvaimentimen kanssa tarvinnut. Etäisyyttä tauluun oli tällä kertaa 75m. Täytyy vielä kesän mittaan käydä ampumassa myös 100 metristä ja 50 metristä ja kokeilla myös Ihan Oikeilla kudeilla. Kohdistushommissa kun oli käytössä vain nuo ratakudit. Väijykopin etäisyys peurojen ruokintapaikalta on 50m, joten siihen on tottuminen. Kuvassa ekat 5 osumaa kohdistusten jälkeen.




Riista -lehden juttu Sako A7:sta: 

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Mehiläishoitokurssin tarhakäynti



Viime viikonloppuna oltiin jännän äärellä: Mehiläishoitokurssi oli edennyt siihen vaiheeseen, että edessä oli ensimmäinen tarhakäynti.

Aloitin tänä vuonna helmikuun alussa mehiläishoidon peruskurssin. Kurssin järjestää Uudenmaan Mehiläishoitajat ry. Lähtötilannehan oli se, etten tiennyt tästä(kään) hommasta yhtikäs mitään, enkä ollut eläissäni ollut näköetäisyyttä lähempänä mehiläispesiä. Googletin itseni kurssille, tilasin materiaalin ja aloin perehtyä ankarasti. Lauri Ruottisen "Mehiläishoitoa käytännössä" osa 1 on amatöörille kertakaikkiaan välttämätön oppikirja, joka sisältää peruskuviot koko hommasta. Kakkososassa onkin sitten jo erikoisjuttuja.



Uuden kirjallisuuden lisäksi luen kannesta kanteen vielä nämä hienot vanhat kirjat: Einari Kaskimiehen "Tuottava mehiläishoito" vuodelta 1945 (Pellervo-Seuran julkaisu) sekä Lauri Tuomasen "Mehiläisten hoito" vuodelta 1948. Mehiläistarhauksen historia alkaa faaraoiden ajalta, joten nämä opukset eivät ole mihinkään vanhentuneet.



Kurssi alkoi siis tukevalla kuuden lauantain annoksella teoriaa. Viime lauantaina päästiin sitten mehiläistarhalle. Kaikki kurssilaiset selviytyivät ensimmäisestä testistä: Kukaan ei lähtenyt huutaen ja huitoen juoksemaan siinä vaiheessa kun pesän katto avattiin ja asukkaat nousivat ilmoille.

Ohjelmassa oli pajun kukinnan aikaan hoidettavat keväthommat: Pesien pohjien vaihto ja jyrsijäverkkojen poisto, emon muninnan tarkistus, ruokavarojen tarkistus, oksaalihappotiputus ja kuhnurikehien lisääminen. Oksaalihappotiputuksella ja kuhnurikehien lisäämisellä ehkäistään varroa -punkin lisääntymistä.



Ihan aluksi vaihdoimme talven jäljiltä verkkopohjat umpipohjiin. Äkkiseltään ajateltuna pidin omituisena sitä, että pesissä on TALVISIN verkkopohja ja KESÄISIN umpipohja, mutta itse asiassa juuri näin sen pitääkin olla. Talvisin verkkopohja tuulettaa pesää. Kosteus ei pääse kerääntymään ja jäätymään pesän sisälle. Kesäisin taas tarvitaan umpipohja, jotta sisälle saadaan reippaan 30 asteen lämpötila, jossa sopii lisääntyä ja varastoida hunajaa. Jyrsijäverkot estävät talttahammasporukan asettumisen talveksi mehiläispesään. Talvella mehiläiset kerääntyvät palloksi pesän yläosaan pysyäkseen lämpimänä, eikä niillä ole mahdollisuutta pakkasen keskellä lähteä tunkeilijoita häätämään. Kesäisin yhtäänkään itsesuojeluvaistoa omaavat jyrsijät älyävätkin kiertää täydessä toiminnassa olevan mehiläispesän riittävän kaukaa.

Pohjien vaihdon jälkeen nostelimme muutamia kehiä (se puukehikko, johon mehiläiset rakentavat vahakennoston) pesästä ja puhaltelimme mehiläisiä pois nähdäksemme onko muninta jo käynnistynyt. Ja olihan se. Näin erittäin ensimmäistä kertaa livenä kennoja, jotka oli tarkoin peitelty lastenhuoneiksi. Peittosikiöiden (kannella peitetty kenno, jossa on toukka kasvamassa sisällä) löytyminen kennostosta kertoo sen, että pesässä on ylipäätään emo tallella ja hengissä ja että se on jo ryhtynyt toimeen. Jos peittosikiöitä ei löydy, on syytä huolestua. Silloin emo on joko kuollut tai huonokuntoinen. Älkää kysykö mitä sitten tehdään. Aletaan varmaan hommata uutta emoa. Koulutukseni ei vielä yllä sinne asti.



Ruokavarojen tarkistus on helppo homma. Nostellaan taas muutama kehä ja katsellaan, onko kennostossa sapuskaa (sokerimassaa / hunajanjämiä) jäljellä vai ovatko kennot tyhjillään.

Seuraavaksi ruikitaan kennostojen väleihin tarkkaan lasketun ja laimennetun reseptin mukaan oksaalihappoa. Hapolla torjutaan varroapunkkia, joka on mehiläisille kuolemaksi jos pääsevät valtoimenaan lisääntymään. Oksaalihappoa on esim. raparperissa, joten vallan kamala myrkky ei ole kyseessä.

Punkeille rakennettiin vielä toinenkin ”ansa”. Pesään lisättiin kuhnurikehä, jolla yllytetään mehiläisiä tuottamaan kuhnuritoukkia. Mehiläispesässähän työnjako menee sillai modernisti, että lentomehiläiset, jotka keräävät mettä, ovat kaikki naaraita, kun taas pesässä huushollaavat ja toukkia hoitavat kuhnurit ovat kaikki uroksia. Koska kuhnuripoikatoukat ovat isompia ja viihtyvät kennossaan pidempään, hakeutuvat punkit niihin aterioimaan. Myöhemmin osa kuhnuritoukista sitten poistetaan pesästä punkkeineen. Täysin punkeista ei koskaan päästä eroon, mutta pyrkimys on pitää punkkikanta niin pienenä, että mehiläiset niiden kanssa pärjäävät.



Termistöhän tässä saattaa vielä vähän hakusessa olla, joten toivottavasti kukaan mehiläishommiin perusteellisesti perehtynyt ei tätä juttua luettuaan menetä mielenrauhaansa. Asiasisältö kuitennii on pitkältikin kohdallaan.

Seuraavana kurssipäivänä ohjelmassa on osaston lisääminen (rakennetaan mehiläispesään lisää kerroksia), kakuston rakennuttaminen (ei kuulkaa aavistustakaan) ja tautitarkkailu. Vähänkö jännää!




Toimittaja Erja Hinkkanen teki jutun mehiläishoitokurssistamme Länsi-Uusimaa lehteen. Tämän blogikirjoituksen kuvat ovat ko. jutusta ja itse juttu löytyy osoitteesta http://www.lansi-uusimaa.fi/artikkeli/289242-mehilaistarhaus-elaa-nousukautta.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Puutarhaohjelmia ideoiden ja opin toivossa



Kävin läpi kevään televisiotarjonnan puutarhaohjelmien osalta. Tavoitteena on seuloa joukosta ne, joista voisi saada ohjeita ja ideoita hyötypuutarhan ja mehiläistarhan pykäämistä varten. Kylläpä tämän alan ohjelmaa pukkaakin vähän joka kanavalta. Tässä kanavien omat kuvailut ohjelmista (lainausmerkeissä) ja perässä omaa kommentointiani. Kuvat tietty googlesta. Osa puutarhasarjoista alkaa vasta huhti/toukokuun aikana.

Tanskalainen maajussi (Bonderøven)
Wikipedia tietää kertoa, että ”Sarja seuraa nuorta (s. 1983) Frank Erichseniä joka ostaa vanhan maatilan läheltä Grenåta ja ryhtyy toteuttamaan unelmaansa yksinkertaisesta maalaiselämästä ja omavaraisuudesta. Käsistään kätevä Frank käyttää mielellään vanhoja koneita ja menetelmiä. Frank ei ole kuitenkaan kokonaan siirtynyt vanhaan aikaan, vaan käyttää myös nykyaikaisia välineitä, kuten traktoria ja sähkötyökaluja. Frank kuvaa tavoitteitaan seuraavasti: "tarkoituksena ei ole siirtyä kivikaudelle vaan pyrkiä tekemään asiat yksinkertaisemmin."”

Sanomattakin on selvää, että Frank on suuri idolini. Hepulla on asenne kohdallaan. Jos jotain taitoa ei hallussa ole, se opetellaan. Jos jokin työkalu uupuu, se hankitaan, tai jopa tehdään. Ja joka homman kohdalla todetaan erikseen että onpa tämä hauskaa! Jotain tämän kaverin kuvioista kertoo se, että oluen teko aloitettiin viljan kylvämisestä ja saappaiden teko vasikan teurastamisesta. Ihan mahtava ohjelma ja mahtava tyyppi!



Strömsö
”Vapaa-ajan ohjelma, jossa käsitellään mm. ruuanlaittoa, puutarhanhoitoa, askartelua ja puutöitä. svenska.yle.fi/stromso”

Toinen pakollinen töllöteltävä on Strömsö. Vaikka siinä homma meneekin välillä hifistelyksi ja kylttyyriä pukkaa hiukan enemmän kuin ois tarvis, löytyy siitäkin välillä mahtavia ideoita. Ja ennen kaikkea rakastan tuon ohjelman ”hitautta”. Ei meteliä, ei hässäkkää, ei kuvien kaaosta.



Sonjan puutarha
” Paitsi iskelmälaulaja, Sonja Lumme, 51, on myös intohimoinen kotipuutarhuri. Uudessa sarjassaan laulava puutarhuri johdattaa katsojat käytännönläheisesti puutarhanhoidon maailmaan. Hän antaa omakohtaisia vinkkejä kasvien ja välineiden valinnassa tuiki tärkeää maanhoitoa unohtamatta.”

Tämä on loistava ohjelma meikäläisen kaltaiselle aloittelijalle. Ohjelma on mallia ”rautalankaa ja väritusseja”. Katsojan ei oleteta tietävän yhtään mitään ja kaikki puutarhaan liittyvä käydään läpi alusta alkaen ja perusteita myöden. Hieman häiritsevän sivumaun ohjelmaan tuo sponsorien tuotteiden kainostelematon tyrkytys. Ohjelman esittelytekstin uhkauksesta huolimatta on ainakin toistaiseksi säästytty juontajan laulamiselta.



Eden
” Pihoja, kuisteja ja terasseja uuteen uskoon laittavat Edenin tutut ammattilaiset Minna Toivanen ja Tommy Kilponen. Kotimainen puutarhaohjelma. 9. tuotantokausi.”

Tämä ohjelma menee puutarhan sisustamisen ja stailaamisen puolelle. Työn alla on yleensä koko piha ja kuvat näytetään kuin ryppyvoidemainoksessa ennen ja jälkeen romsteeraamisen. Kuvioon kuuluu myös se, että kesken pihan työstämisen, kohteen emäntä lähetetään matkoihinsa. Kun piha on valmis, hänet tuodaan paikalle silmät sidottuina. Kun side sitten poistetaan, kuuluu hänen tietenkin henkäillä ihastuksesta ja ihmetyksestä. Pihan möyrimisen lisäksi aikaa kuluu pihakalusteiden tekstiilien huolelliseen valitsemiseen. Tästä ohjelmasta ei kyllä paljon käytännön vinkkejä irtoa, ellei aio laittaa koko kulmakuntaa remonttiin. 



Rakkaudesta puutarhaan
”Tuttu puutarhakasvo Alan Titchmarsh esittelee tavallisten brittien puutarhoja ja paljastaa niiden ihanuuden salat sarjassa Rakkaudesta puutarhaan. Alan on löytänyt joukon viehättäviä pikku puutarhoja ympäri Englantia. Ne ovat todellisia puutarhaparatiiseja, vaikka ovatkin tavallisten ihmisten luomuksia. Todellisen puutarha-ammattilaisen silmään mikään ei ole koskaan ihan valmista. Jokaisessa puutarhassa on aina jotain mitä voi vielä pikkuisen kohentaa, ainakin omistajansa mielestä.”

Britit ilmeisesti harrastavat teemapuutarhoja, tai sitten ne ovat muotoutuneet tämän sarjan kohteiksi jostain muusta syystä. Sarjassa on joka tapauksessa esitelty maaseutupuutarhaa (keskellä lähiötä), muotopuutarhaa ja hunajatarhaa. Tulossa on jaksoa perhospuutarhasta ja ruusupuutarhasta. Alan esittelee täydellistäkin täydellisempiä puutarhoja ja haastattelee niiden kuopsuttelijoita. Lieneeköhän suunniteltua, mutta toistuvaa näyttää myös olevan se, että puutarhan omistaja (yleensä naisihminen) pyörii Alanin suorittaman ongelmakohdan kohennuksen ajan siinä ympärillä voivottelemassa, että tuleekohan tuosta nyt mitään ja eihän siitä nyt tuollaista voi tehdä. Tilanne toki ratkeaa siihen, että kaikki ovat yltäkylläisen tyytyväisiä lopputulokseen. Yhdessä voidaan sitten siemaista kuppi teetä puutarhan siimeksessä.




Yleltä kevään aikana tulevia puutarhaohjelmia:


Ranskan puutarhahelmet (Monty Don’s French Gardens)
Yle TV1 tiistaisin alk. 22.4. klo 19, Areena 30 pv
”Nuorena Aix-en-Provencessa asunut tv-puutarhuri Monty Don rakastaa Ranskaa ja sen puutarhoja. Esittelyssä on mm. Versailles’n huikaiseva puutarha ja monet muut tunnetut historialliset kohteet, mutta sarjassa vieraillaan myös pienissä yksityispuutarhoissa sekä maatiloilla. Kuvataiteet ja kulinarismi ovat jättäneet jälkensä ranskalaisiin puutarhoihin, mutta historian saatossa puutarhojen tehtävä oli myös pönkittää omistajansa sosiaalista statusta.”

Okei, asetan toiveeni tuohon maatilavierailujen osuuteen, koska on paljoltikin mahdollista, ettei puutarhani tule kilpailemaan ihan Versailles’n tasolla Vuoden piha –kisassa.



Puutarhakeskiviikko (Trädgårdsonsdag)
Yle Fem keskiviikkoisin alk. 30.4. klo 20.30, Areena 30 päivää
”Ruotsalaisen puutarhaohjelman uudet jaksot alkavat! Kevättyöt on koleudesta huolimatta saatava alulle, ja Pernilla, Tareq ja John rakentavat lämpöpenkin. Kasvihuone kaipaa myös piristystä, ja Tareq laittaa ruokaa varastoiduista juureksista.”

Tämä ohjelma vaikuttaa ihanan käytännönläheiseltä. Luotan siihen, että odotettavissa on jotain Strömsön tyyppistä.



Kartanopuutarhojen aatelia (Alan’s Garden Secrets)
Yle TV1 tiistaisin alk. 13.5. klo 19, Areena 30 pv
”Alan Titchmarsh esittelee Iso-Britannian historiallisia puutarhoja, joiden vaikutus näkyy edelleen puutarhalehdissä ja kirjoissa ympäri maailmaa. Mukana mm. Sissinghurstin valkoisten kukkien puutarha ja viktoriaaninen siirtomaavaikutteinen puutarha. Neliosaisessa sarjassa näytetään myös, miten kotipuutarhuri voi soveltaa näitä ideoita käytäntöön omalla pihallaan.”

Olisikohan niin, että nyt mennään korkealta ja kovaa, mutta ehkä tälle silti täytyy antaa edes yhden jakson mittainen mahdollisuus. Ties vaikka saisin päähäni haluta kolonialististyyppisiä ratkaisuja puutarhaani juurikin viktoriaanisen siirtomaavallan ajalta. Not. No, lupaavathan ne kuitenkin tuon kotipuutarhurin sovellusosuuden.



Maailman kauneimmat puutarhat (Around the World in 80 Gardens)
Yle TV1 tiistaisin alk. 10.6. klo 19, Areena 30 pv
”Monty Don esittelee 80 maailman kauneinta, mielenkiintoisinta tai upeinta puutarhaa ympäri maailmaa. Kymmenosaisessa sarjassa mukana ovat mm. Pekingin keisarilliset puutarhat, japanilaiset zen-puutarhat, newyorkilaisten joutomaille perustamat kasvimaat, sademetsäpuutarha Meksikossa sekä skandinaavinen puutarha Pohjois-Norjassa. Jaksoissa tavataan puutarhan suunnittelijoita ja historioitsijoita, jotka avaavat katsojalle puutarhan kiinnostavimpia puolia.”

Tästä taidan poimia valikoiden. newyorkilaiset joutomaille perustetut kasvimaat vaikuttavat mielenkiintoisilta, kuten myös skandinaavinen puutarha Norjassa. Sitten taas sademetsäpuutarhasta ei taida olla vinkkejä ottaa uusmaalaiselle mullanmöyrijälle.



Lisäksi uusintana nähdään:

Puutarhaunelmia

Yle TV1 keskiviikkoisin alk. 7.5. klo 20, Areena 7 pv
”Kotimaisessa sarjassa tutustutaan yksityispuutarhoihin ympäri Suomea. Uusinta vuodelta 2011.”

Kotimainen. Tämä täytyy kokeilla.



Pohjoismaisia puutarhoja
Yle TV1 perjantaisin 30.5. klo 20, Areena 30 pv
”Pohjoismaisessa sarjassa käydään mm. Drottningholmin linnapuutarhassa Tukholmassa ja Pyhäniemen kartanon mailla Hollolassa. Uusinta vuodelta 2012”

Taitaa taas olla rima aika korkealla ja fokus jossain ihan muualla kuin omavaraistaloudessa. Eipä taida olla mikään käytännön puutarhurin opetusohjelma. Tuskin kannattaa käyttää tähän aikaa, jos ei satu olemaan puutarhalehtien fiilistelyselailija. Pelkästä ihastuneesta huokailusta saattaa jäädä nälkäiseksi.



Iloa puutarhasta (Grönn Glede)
Yle TV1 sunnuntaisin 4.5. klo 11.35, Areena 30 pv
”Norjalaissarjassa seurataan kolmea rivitalonaapuria, jotka kaipaavat piristystä samannäköisille pihoilleen. Ammattilaistiimi ryhtyy suunnittelemaan jokaiselle omannäköistä pihaa. Puutarha voi olla niin viihtyisä, että siellä viettää koko kesäloman. Uusinta keväältä 2013.”

Tässä on riski, että pihojen tuunaamisesta tulee kilpavarustelua. Tai sitten se, että pihoista tehdään väkisin mahdollisimman erilaisia keskenään. Voisihan sitä jakson piruuttaan vilkasta.


torstai 3. huhtikuuta 2014

Kylvöhommia



Muutama viikko sitten kylvettiin jo osa siemenistä. Nyt tainta pukkaa erinäinen valikoima tomaatteja, maissi ja jättisipuli. Tomaatin taimet ovat ihan uskottavan näköisiä ja jopa tuoksahtavat jo tomaatilta (kuvassa reunoilla). Sitä tuoksua tuli haisteltua yli oman tarpeen kolmena 90-luvun kesänä, joina puskin töitä kaupallisella tomaattitarhalla. 

Ylipirteä radiomainos kehottaa pitämään silmällä, ettei tomaattien taimista tule ohuita luiruja valonpuutteen takia. Sitten pitäisi enää tietää, miltä näyttää se tarpeeksi valoa saanut taimi. Koska ne joka tapauksessa näyttävät pirteiltä ja puskevat uutta lehteä, en aio menettää yöuniani tämän asian takia.

Maissin osalta tilanne näyttääkin sitten hieman haasteellisemmalta. Eikö haasteelliseksi kutsuta nykyään mahdottomia tapauksia? Joko siemenissä on jotain vikaa, tai sitten minä olen toiminut jotenkin väärin. Pussillinen maissinsiemeniä kun tuotti vain yhden (1) taimen. Kyseinen taimi tosin on hirmu pirteä ja reipas, mutta kovin yksinäinen (kuvassa keskellä). Täytynee ostaa toinenkin pussi samaa tavaraa ja kokeilla vielä josko määrä korvaisi laadun. Tulinpa vielä pöyhineeksi mullan ammattimaisesti haarukalla, koska arvelin etten enää kovin suurta tuhoa pysty maissinsiementen osalta aikaan saamaan. Osa mullassa mujuavista siemenistä näyttä olevan homeessa. Lienee ollut kelmu liian kauan purkin päällä siinä itämistä odotellessa. Ja kyllä, siinä pahuksen kelmussa oli ilmastointireiät.

Kuvassa keskellä edessä (mukeissa) kasvavat epämääräisen näköiset luikerot ovat – uskokaa tai älkää – jättisipulin alkuja. Eläissäni ole sipuleita siemenistä kasvattanut, joten en myöskään omaa mitään käsitystä siitä, miltä alkujen pitäisi näyttää. Oikein itseänikin jännittää voiko noin epämääräisen näköisistä aluista lopulta sipuleita sukeutua.



Koko komeus rehottaa vanhassa, kyljelleen käännetyssä akvaariossa. Takana on vanha ikkuna, josta vetää, joten husbandin ideoimalla akvaariosovelluksella saatiin estettyä taimien kylmettyminen ja ehkä saavutettua jopa vähän lämpimämpi kasvuympäristö, vaikka etusivu onkin auki. Samassa huoneessa vapaasti majailevat kissatkin ovat jostain kumman syystä jättäneet taimet rauhaan. Saanevat räpeltää tarpeeksi kasvuston kanssa ulkoilureissuillaan.

Kylvämistä odottavat vielä:
-          nauris
-          pinaatti
-          tilli
-          punajuurikas
-          avomaankurkku
-          silpoydinherne
-          lanttu
-          sokeriherne
-          porkkana



Nauriilla on Suomen historiassa niin kunniakkaat perinteet, että pakkohan sitä on kokeilla. Juureksista toivon saavani lisuketta peura- ja hirvipaisteille. Pinaatinsiemeniä ostin suutuspäissäni näköjään kahtakin sorttia sen jälkeen, kun olin taas tullut kipeäksi kaupan einespinaattikeitosta. Tilliä kasvatellaan uusien perunoiden seuraksi ja kalansaaliin toivossa. Herneitä ostin ihan summamutikassa. Mikä ihmeen SILPOYDINherne? Sokeriherne nyt sentään kuulostaa vielä jotenkin normaalilta. Enpä ollut muuten tiennyt, että punajuuri on viralliselta nimeltään punajuuriKAS. Nyt tiedän.

Vielä kun löytäisin ne viime syksynä talteen keräämäni kukansiemenet. Arvatkaa kirjoitinko mihinkään muistiin minkä kukan siemeniä ne olivat. En kirjoittanut. Enkä löydä siemeniä. Saattaa mennä uusien ostamiseksi.