torstai 29. kesäkuuta 2017

Viiriäisiä

Jokin Facebookin lukuisista elikkoharrastusryhmistä leväytti alkukeväästä eteeni mahdollisuuden hankkia viiriäisten siitosmunia. Olin parisen vuotta sitten tavannut Kuopion torilla miehen, jolla oli myynnissä viiriäisenmunia elintarvikkeena käytettäväksi. Ajatus viiriäisistä oli tuolloin jäänyt "kytemään". Nyt vaisu järjen ääni pyrki ehdottelemaan, että kannattaisiko ennemmin keskittyä kasvattamaan hyviksi ja toimiviksi todettujen eläinlajien nuppilukua, eikä niinkään hankkia lajeja lisää, mutta kuten tunnettua, järjen ääni on kohtuullisen helposti vaimennettavissa. Niinpä naamakirjalöydöstäni innostuneena lähettelin viestiä viiriäisiä kasvattavalle naisihmiselle ja alta aika yksikön minulla oli käsissäni pari kennollista pikkuruisia kirjavia munia.

Hautomakone on pörissyt tuvan pöydällä tauotta jo helmikuusta asti. Kun olin saanut nipun alholaisia kananpoikia ja muutamat hanhenpoikaset kuoriutumaan (niistä lisää tuonnempana), tuuppasin lämpöön joitakin kymmeniä viiriäisenmunia. Hahnet olivat viihtyneet koneessa pitkälti yli 30 vuorokautta, mutta viiriäisten kuoriutumisia olisi odotettavissa jo noin 16 vuorokauden kuluttua. Lämmön tuli olla 37,7 astetta. Myyjä neuvoi, ettei koneeseen kannattaisi lisätä kosteutta (vettä astiaan haihtumaan) lainkaan, vaan että parhaan tuloksen saisi ns. kuivahaudonnalla.

Kone haki asetuksiaan taas muutaman päivän (kuten aina kun sisään tuuppaa uuden munasatsin). Näiden muutaman päivän ajan lämpötilaa tulee kytätä neuroottisesti. Jos se nousee yli optimaalin, tulee olla välittömästi huolissaan. Kehittymään lähtevä muna kestää aika huonosti lämmön kohoamista. Sitä vastoin hetkellinen lämmön laskeminen alle optimaalin ei mahdottomasti haittaa. Käyhän hautova emokin pesästään välillä syömässä, juomassa, taukojumpalla ja kakalla.




Ja täsmälleen 16 vuorokauden kuluttua alkoivat ensimmäiset munat piipata, rapista ja keikkua! Munista alkoi pyrkiä ulos pienimpiä otuksia mitä tässä talossa tarkoituksellisesti koskaan oli syntynyt tahi kuoriutunut. Ja kuinka vahvakeuhkoista porukkaa! Fyysiseen kokoon nähden piippausta irtosi tästä laumasta aivan huomattavia määriä.




Ensimmäisen kerran minun lintuharrastajan urallani kävi niin, että muutama kuoriutuja onnistui tekemään ihan hyvän kokoisen reijän munankuoreen, mutta olivat sitten sätkineet kuoren sisällä itsensä sellaisen asentoon, että reijästä pisti ulos toinen jalka. Koska kuoriutuminen näissä tapauksissa pysähtyi siihen, että tipu jäi piippaamaan ja rimpuilemaan kuoreen, päätin hiukan puuttua asiaan ja rapsia munankuorta rikki. Ilmeisesti ratkaisu oli oikea, sillä sisältä putkahti valmiiksi kuivunut, ponteva tipu.




Siitäpä päästiin jatkamaan kuten muidenkin linnunpoikasten kanssa: Päivän verran voimien keräilyä hautomakoneessa ja siitä sitten tiponaarioon lämpölampun alle. Munien myyjä oli kertonut että viiriäisenpoikaset ovat erittäin herkkiä vedolle ja kylmyydelle. Niinpä siirsin neuroottisen lämpötilan kyttäämiseni tiponaarion lämpömittariin ja laahasin koko tiponaarion normaalilta paikaltaan eteisen pöydältä tupaan pakastimen päälle.




Viiriäistiput juovat vallan mahdottomasti kokoonsa nähden. Koska ne ovat niin olemattoman pieniä, hankin niille eläinkaupasta pienimmän mahdollisen lemmikkilintujen juomapullon, jonka nokkaosaan ei edes ihmissormea saa sopimaan.

Myös ruuan koostumus tulee olla miniatyyriötököille sopiva. Kanan poikasrehu pitää jauhaa melkein jauhoksi. Keitetyt munat pitää jauhaa - paloittelu ei riitä. Munat pitää lisäksi niin koviksi, että keltuaisenkin pystyy jauhamaan. Liian pehmeä keltuainen takertuu viirulapsien nokkaan ja jää syömättä. Liian isoiksi sattumiksi jätetty sapuska tepastellaan ja sotketaan kakkaan pitkin tiponaarion lattiaa.




Kasvuvauhti on melko hurja, koska viiriäinen on täysikasvuinen jo 6 viikon iässä. Munia ne alkavatkin sitten saman tien: jo 6-8 viikon ikäisenä, joten pikkuhiljaa pitäisi munia alkaa ilmestyä. Tosin sukupuolien tunnistaminenkin on vielä vaiheessa. Onneksi siitosmunien myyjä lupautui auttamaan siinä hommassa. Kukko saavuttaa teuraspainon 3-4 kuukauden iässä, joten herrojen herkkuna pidettyä viiriäispaistia saadaan mahdollisesti elo/syyskuussa (http://www.omavaraisuus.org/viiriaeisten-kasvatus).

Onhan näissä ötököissä kohtuuton määrä hommaa ja huolta niiden tuottamaan munien ja lihan määrään nähden, mutta veikeitä nämä ovat. Ja mikä uskomaton äänien kirjo niissä onkaan! Peruskurina kuulostaa ihan sammakon kurnutukselta ja väliin tempaistaan kirkas liverrys.