keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Mehiläiset kotiutuvat



Viime perjantaina ajelimme Siuntion hakemaan ensimmäisiä mehiläispesiämme. Muut mehiläishoidon peruskurssia käyneet kuuluvat hankkineen maltillisesti yhden tai kaksi pesää. Tapojen mukaan minä en taaskaan pysynyt kohtuudessa ja nyt pihalla pörrää viisi (5!) pesää.

Tässä myyjän tarhaa, josta mehiläisemme haettiin.



Ostin pesät suoraan omaan kalustooni, jolloin myyjän pesäkalustosta siirrettiin vain mehiläiset kehissään minun pesäkalustooni. Kehiin mehiläiset rakentavat kennostonsa ja kennoihin sitten joko munitaan uusia mehiläisenalkuja tai säilötään hunajaa ja siitepölyä. 


Myyjä suorittamassa silmämääräistä väestönlaskentaa. Tässä meillä on vahva pesä.



Tässä pesässä on hieman vähemmän porukkaa, mutta terveitä ja puuhakkaita olivat nämäkin.


Muuttohomma meni niin että illemmalla kun päivän töistään kotiutuneet mehiläiset olivat jo pesässään, myyjän pesäkalusto siirrettiin mehiläisineen sivuun ja minun pesäkalustoni laitettiin tasan myyjän pesäkaluston alkuperäiselle paikalle. Sitten katto auki ja kehiä siirtelemään. Suurin osa mehiläisistä pysyi maltillisesti jaloillaan kehissä ja siirtyivät siis niine hyvineen uuteen kotiinsa mutta osa tietenkin hätääntyi lentelemään. Mehiläiset osaavat auringon mukaan suunnistaa aina samaan osoitteeseen, joten kun pesäkalustojen paikkoja vaihdettiin, kehiä siirrettäessä ilmoille pöllähtäneet mehiläiset suunnistivat tovin pyörittyään tottuneesti siihen kohdalle, jossa ovi oli ennenkin ollut.



Kun viimeinenkin oli saatu laskeutumaan uuteen kotiinsa, suljettiin oviaukko superlonikaistaleella ja pesäosaston päälle laitettiin tiheä verkko. Verkon ansiosta ilmanvaihto pelaa matkankin aikana eikä porukka pääse ylikuumenemaan.

Mehiläiskuljetus perillä.


Kun pesäosastot saatiin purettua kotipihalla paikoilleen oli ilmatila pitkään mustanaan äkäistä väkeä ja ehdin jo hetken miettiä jotta kuinkahan tässä käy. Kuitenkin jo seuraavana päivänä mehiläiset olivat selvästi kotiutuneet ja löytäneet pihan valtoimenaan kukkivat kriikunapuut. Enää ei ollut tietoakaan hässäkästä eikä hyökkäilystä. Varmasti muutto uuteen kotiin ja uusiin maisemiin oli vain ollut perin stressaava kokemus. Nyt pihalla voi pyöriä ihan rauhassa kun ei nyt ihan pesien kulmille mene notkumaan.


Pesät vasta kotiin kuljetettuina.

Mehiläiset muuttivat siis yhdessä pesäosastossa (korkeussuunnassa yksi ”kerros”). Heti seuraavana päivänä kotiutumisestaan lisäsin pesiin toisen osaston. Nyt niillä riittää muutamaksi viikoksi rakennettavaa (kennostoja) ja lisääntymistiloja. Yhden pesän katto on kateissa, mutta vesivaneri hoitanee homman. Pesien takana näkyvä ilmakiväärin ja heittoveitsien maalitaulu täytyy sijoittaa uudelleen.


Pesät osastojen lisäämisen jälkeen.

Koko muuttopuuhan tappioina mainittakoon vain kaksi pistosta, joista toinen toki vasemmassa poskessa. Näiltäkin olisi säästytty jos olisin ajoissa investoinut kunnollisiin hanskoihin ja hoitohaalariin. No, ainakin tuli käytännössä todistettua etten ole myrkylle allerginen. Paukamat eivät ole paljoa hyttysenpistosta suurempia. Uutena asiana pistoksiin liittyen olen oppinut, että mehiläinen voi varsinaisen pistämisen sijaan vain ”tuikata mennessään”. Tuolloin mehiläisen väylällä seisoskelija älyää varmasti väistyä, mutta mehiläinen itse jää silti henkiin. Tosissaan pistäessäänhän mehiläinen kuolee myös itse. Varsinaisia pistoksia on hyvä välttää myös siksi, että muut mehiläiset haistavat kuolleen lajitoverinsa ja hyökkäävät sitten porukalla kohti vahingonaiheuttajaa kahta kauheammin.


Kriikunapuut löydetty.

Humisevan surisevista kriikunapuista päätellen tiedossa on vuosisadan kriikunasato ja sen myötä toivottavasti myös reippaasti hunajaa. Seuraavaksi kukintaansa aloittelevatkin jo omenapuut.

6 kommenttia:

  1. Ei vitsit miten kiinnostavaa! Onnea mehiläisille uuteen kotiin ;) Aivan fantastisen hieno muuten tuo viimeinen kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tulehan katsomaan pörisijöitä paikan päälle! =)

      Poista
  2. Onnittelut perheenlisäyksestä! Mulle olisi tulossa yksi pesä kesäkuun alkupuolella :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos ihanasta blogista! Oletko Siuntion lähistöltä? Uteliaisuuttani kyselen, kun itse ollaan naapurikunnasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos teksteistäni ja kuvistani on iloa =) Asun Lohjan pohjoisosissa, eli entisen Nummi-Pusulan alueella.

      Poista