tiistai 27. toukokuuta 2014

Toukotöitä



Peltotilkkumme muokattiin jo pari viikkoa sitten, traktorilla tietenkin. Ei kai sitä nyt lapiohommiin ruveta, jos traktori kuitenkin juuri ja juuri pellolle mahtuu. Ennen kuin maanmuokkaushommiin päästiin, siirsimme tuolta samaiselta paikalta toista metriä korkean kivikasan. Osa kivistä jätettiin kasvimaan laitaan nuotiopaikan rakentamista varten.






Viimeistely suoritettiin sentään ihan manuaaliharavalla. Hyvähän siitä tuli.





Puutarhakeskiviikko –nimisessä tv-ohjelmassa kylvivät pieniä siemeniä niin, että laittoivat nopeasti maatuvalle paperille (talouspaperi tai sanomalehtipaperi) tasavälein vehnäjauhosta ja vedestä sekoitetun tipan, jolle sitten siemen pudotettiin. Näin välttyy myöhemmin harvennushommilta ja siemeniäkin säästyy. Tein muutaman rimpsun kokeeksi. Verrokiksi sirottelin toisen vaon ihan perinteisellä näppituntumalla. Katsotaan myöhemmin onko taimien tiheydessä mainittavaa eroa. Sillä oletuksella että maasta jotain nousee.




Vakojen väliin laitettiin laudat ”poluiksi”. Eipähän tarvitse savessa tarpoa kastelu- ja kitkemishommissa. Maan laadusta en osaa sanoa mitään muuta kuin että muhevalta näyttää. Suurin piirtein suorat vaot vedettiin jatkojohdon avulla. Piuha vaan pellolle laidasta laitaan ja kivet painoiksi molempiin päihin. Kuokan kulmalla tuli nättiä vakoa ja kylvämisen jälkeen tasoiteltiin haravan selkämyksellä vaot kiinni.




Piirsin paperille kartan siitä, mitä oletetaan mistäkin kohtaa nousevan. Enää pitäisi osata erottaa hyötykasvien taimet rikkaruohojen taimista.

Esikasvatettuja tomaatintaimia en vielä uskaltanut ulos laittaa. Kylvin hyvissä ajoin kolmea eri tomaattilajiketta purkkeihin ikkunalle itämään – ja onnistuin sitten sekoittamaan purkit. Nyt minulla on siis erinäinen kokoelma taimia, joista osa on kasvihuonetomaattia, osa avomaantomaattia ja osa kirsikkatomaattia. Onneksi taimia on niin paljon, että pienellä arpomisellakin saattaa saada osan osumaan oikeaan kasvupaikkaan. Ensi keväänä voisi jopa harkita purkkien merkitsemistä.

Kylvin avomaankurkun aivan pellon laitaan. Kuvittelen että kun satoa alkaa pukata, laitan pellon reunalle pressukaistaleen, jonka päällä kurkut voivat kypsyä hiukan puhtaampina kuin pellon mullassa. Kurkkujen viereen istutan vielä ne oletetut avomaantomaatit. Pääsevät sitten saman pressun päälle.

Kylvin siis avomaankurkun lisäksi porkkanaa, lanttua, punajuurikasta, palsternakkaa, naurista ja kaskinaurista, silpoydinhernettä ja sokerihernettä, pinaattia ja tilliä. Toistaiseksi on selvittämättä onko nauriilla ja kaskinauriilla oikeasti jotain eroa. Ainakin pussin päällä olevissa kuvissa näyttävät ihan erilaisilta. Edelleen hämärän peitossa on myös silpoydinherneen ja sokeriherneen erot. Erot selvinnevät jos siemenet itävät.


Palsternakkaa 


Ihan silkasta uteliaisuudesta kylvin jotakuinkin samojen kasvien siemenet myös kasvihuoneen kasvulaatikoihin. Jopa minä tiedän, että juurikasvit eivät varsinaisesti kasvihuonekasveja ole, mutta olipa hauskaa kun nauriin taimet pinnistivät pinnalle helteisessä kasvihuoneessa jo kahden päivän kuluttua kylvämisestä!

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus taas! :) Kateellinen olen teidän tiluksista.. Ehkä meillekkin joskus.. :)

    VastaaPoista