torstai 7. tammikuuta 2016

Uusia pässejä

Koska jo keväällä oli tiedossa että tulemme tarvitsemaan lammaslaumaamme uuden pässin, söimme vanhan pässin pois kuleksimasta jo ennen karitsojen syntymää. Olimme myös käännelleet kesällä kaikki karitsat ympäri ja todenneet, että yllättäen vain kaksi kymmenestä oli pässinalkuja. Sisäsiittoisuutta välttääksemme poistimme ne porukasta pakastimen puolelle. Näin jäljelle jäi akkalauma, jolle lähdimme kyselemään uutta suvunjatkajaa.

Harmikseni en hoksannut ottaa kuvia karitsojen merkitsemisprojektista. Oli melkoinen työ saada vikkelät otukset kiinni laitumella. Olimme valmistautuneet hommaan rypemisvaatteilla (homma vaati erinäisiä mahalaskuihin päättyneitä syöksyjä) sekä pinkin värisellä eläinten merkitsemiseen tarkoitetulla väriainesprayllä. Saimme kuin saimmekin kaikki karitsat kiinni ja sukupuolet tunnistettua. Väriaineella olisi vissiin voinut piirrellä jotain tylsiä viivoja karitsojen selkään, mutta koska oli tiedossa että ne saavat pitää villansa talven yli, piirtelin kaikkien uuhikaritsojen kylkiin isot pinkit sydämet.




Pässin hankinnassa meillä kävikin tuuri. Miehen sukulaisilla oli tolkun matkan päässä kaksikin ylimääräistä eläintä, jotka olivat kesän olleet pihanhoitotehtävissä, mutta joutivat syksyllä meille. Vaihto tehtiin "päittäin". Kahdesta pässistä toimitimme kaksi lampaanruhoa. Olennaisinta pässien hankinnassa tietenkin oli, etteivät nämä yksilöt olleet mitään sukua oman laumamme lampaille. Mukava sattuma oli, että toinen pässeistä on musta ja toinen harmaa. Olinkin kaivannut väriä täysin valkoiseen laumaamme. Rotuun tai roduttomuuteen emme kiinnittäneet sen enempää huomiota. Pääasia että pässit olivat reippaita, terveitä ja ystävällisiä.




Luonnonvaraisena lampaalla on siitoskausi syksyllä. Kantoaika on noin 5kk, joten jos pässit ovat ns. tehtäviensä tasalla, kuvittelisi karitsoja ilmaantuvan keväällä. Jokin käsitys niillä ainakin tuntui asiasta olevan. Ne nuuhkivat ylähuuli törröllään lampaita jokseenkin välittömästi kun olivat niiden porukkaan päässeet.



4 kommenttia:

  1. Kauniita lampaita! Varsinkin tuo musta, jolla on valkoinen pilkku :)

    VastaaPoista
  2. Hauska juttu! Ja reipasta meininkiä teillä! ;) Somat pässit! Varmaan hommat hoituvat!

    VastaaPoista
  3. Koominen naama tossa alimmassa kuvassa :D

    VastaaPoista