Hunajaa

Mehiläiset yllättivät pitkästä aikaa iloisesti. Kaiken maailman parveiluhässäköiden jälkeen ja minun hoitotoimenpiteistäni huolimatta pesillä on kuin onkin hieman hunajaa. Olen kesän mittaan vaikeuttanut pesillä työskentelyä lisäämällä niihin liikaa osastoja (korkeutta). Tämä tietenkin tulee ilmi vasta nyt. Pirustako sitä tällä olemattomalla kokemuksella kesän mittaan osasi arvioida montako osastoa pörriäiset tarvitsevat. Tuloksena on nyt kennostoja, joissa on hunajaa ns. haju pohjalla. Jos olisin osannut mitoittaa tilat oikein, nyt kerättävänä olisi täysiä, painavia kehiä (kennostoja) ääriään myöten täynnä hunajaa. Vaan kun en osannut, niin pääsen linkoamaan puolityhjiä kehiä. Ja niitä on paljon. Ehkä se tasapaino vielä jonakin vuonna löytyy. Tilaahan täytyy olla tarpeeksi, jotteivät herkeä parveilemaan ja hunajankeruun kannalta tilaa ei sitten kuitenkaan saisi olla liikaa. Näppituntumaa odotellessa.

TÄYDELLINEN hunajakennosto. Täynnä ja peitetty.

Pääsin keräämään vasta osan hunajasta, koska odottelen edelleen liian myöhään tilaamaani sokerinestettä, joka annetaan mehiläisille ruuaksi pois kerätyn hunajan sijaan. Kyseessä on siis paksu sokeri-vesi –seos, jota mehiläiset syövät talven mittaan henkensä pitimiksi. Seos on itse asiassa parempaa talviruokaa kuin itse hunaja, koska se on niin puhdasta ettei mehiläisille tule tarve lähteä pesästä ns. pihan perälle. Talvehtiessaan pesässään pallossa mehiläiset pysyvät lämpimänä ja hengissä, mutta yksittäisen mehiläisen yksittäinen vessareissu saattaisi talvipakkasilla päättyä ikävästi. Toisaalta osa tarhaajista jättää mehiläisille ”vain” osan hunajasta talviruuaksi, joten ilmeisesti silläkin konstilla jää tarpeeksi porukkaa henkiin. En tässä vaiheessa osaamista uskalla moista kokeilla.

Vasemmalla kuorimatonta, oikealla kuorittua kennostoa.

Hunajankeruu aloitetaan luonnollisesti siitä, että kiskotaan mahdollisimman kuumalla kelillä hoitohaalarit päälle ja suunnistetaan pesille. Viimeistään tässä vaiheessa vuotta haalarin alle on laitettava fleece/villapaita ja pipo, koska mehiläisillä on yllättävästi taipumusta puolustaa vaivalla keräämäänsä hunajaa. On siis rakennettava vaatetuksesta niin paksu kerros, ettei mehiläisen piikki ylety läpi.

Kun siellä & täällä sijaitsevat työkalut on löydetty, seuraa ohjelmassa pesälaatikkojumppa. Pesän katto avataan ja kehiä (kennostoja) aletaan yksi kerrallaan siirtää vieressä odottavaan tyhjään osastoon. Mikäli pesiä on vain vähänlaisesti, siirtovaiheessa mehiläiset harjaillaan pois kehistä (takaisin pesään). Jotkut ammattilaiset käyttävät tässä työvaiheessa puhaltajaa, jolla hönkäistään ötökät kehien välistä ilmoille. Hunajakehillä täytetyn osaston kanssa lähdetään puhkumaan kohti linkoomotiloja.

Lingon lähimaastossa kehät kuoritaan. Mikäli ei omista ammattimaista kuorima-allasta, työtä varten on syytä olla puhdas pöytätila tai laakea astia / allas, joka ei tahmeudesta hätkähdä. Mehiläiset ovat peittäneet täyteen keräämänsä kennostot vahakansilla, eli ”säilöneet” hunajan kennostoon. Jotta lingon keskipakoisvoima pääsee irrottamaan hunajat kennostosta, täytyy kaikki ”kannet” poistaa. Se tapahtuu kuorimahaarukalla. Ammattilaisilla on tietty tähänkin hommaan höyrykuorimia, veitsiä yms.

Kun vahakannet on poistettu, asetetaan kehät linkoon. Kehäthän täytyy lingota molemmilta puolilta, koska kennostoa on kehän ”keskiviivalta” kahteen suuntaan. Ensimmäinen linkoamiskierros pitää tehdä varoen, sillä jos kennostot ovat täynnä hunajaa, voimakas linkoaminen rikkoo myös kennoston. Koska tarkoitus on vain poistaa hunaja ja käyttää samat kennostot ensi kesänä uudestaan, otetaan siis linkoaminen maltilla. Kehien tyhjäksi saaminen vaatii sen, että kehät käännetään jokainen pariin kertaan. Ammattilaisilla on lingot, jotka kääntävät kehät automaattisesti. Näin vähemmän ammattimaisissa kylppäritiloissa linko on syytä asetella kumimatonpaloille, muute se pyrkii hyppelehtimään ovesta pihalle.

Linkoamisen jälkeen kehät kootaan tyhjään pesäosastoon ja hunaja valutetaan lingon alareunassa olevasta hanasta siivilän läpi ämpäriin. Ämpärissä sen annetaan seistä muutama vuorokausi, jotta mahdolliset hunajan joukkoon joutuneet vahahippuset nousevat pintaan. Sitten hunaja kuoritaan. Kuorittua hunajaa voidaan sitten joko sekoittaa valmiiseen hunajaan (ymppääminen) mikäli tavoitellaan tiettyä kiderakennetta. Toisaalta se voidaan myös purkittaa ja laittaa pakkaseen. Tällä keinoin hunaja on juoksevaa kun se taas sulatetaan. Ne hunajat, joita ei pakasteta, jatkavat kiteytymistä koko ”elinikänsä” ajan.

Kuvassa näkyy muutamia Kuningatar -hunajapurkkeja. Kuningatar-Hunaja on Suomen vanhimpia hunajan tuotemerkkejä ja sitä saavat pakata Suomen Mehiläishoitajaliiton jäsenet, joilla on Joutsenmerkin käyttöoikeus. Minulla ei moisia jäsenyyksiä tai käyttöoikeuksia ole. Olen vain saanut kertaalleen käytettyjä sinänsä hyviä purkkeja uusiokäyttööni. En ole hunajaa näissä purkeissa myymässä, joten toivottavasti tästä "kotikäytöstä" ei kukaan mieltänsä kovasti pahoita.