Kalkkunoiden
kasvattamisemme ei ole osoittautunut menestykseksi. Noin kymmenestä kalkkunasta
on talven jäljiltä hengissä kolme. En usko itse elikoissa olleen / olevan
mitään vikaa tai tautia. Olosuhteet eivät vain täytä kalkkunan vaatimuksia.
Kalkkuna ei siis tunnu pärjäävän niissä olosuhteissa, joissa kanat, kanit ja
ankat porskuttavat ongelmitta. Ilmeisesti tilanne on se, että kalkkuna
tarvitsisi täysin vedottoman ympäristön ja korkeamman lämpötilan kuin mitä
vanha navetta elinympäristönä voi tarjota.
Koska muut elikot
siis menestyvät, emme aio kalkkunoiden takia ryhtyä mihinkään valtaisaan navetan
remontointiin. Jäljellä on nyt kolme naaraskalkkunaa. Hankimme niille vielä yhden
uuden kukon. Jos sillä kokoonpanolla eivät pysy hengissä eivätkä lisäänny,
julistamme projektin ja kalkkunat sen myötä kuopatuiksi.
Mutta sittenhän kävi niin, että yksi kalkkunoista alkoi hautoa. Ensin arvelin ajatuksen menevän ohi
parissa päivässä. Ei mennyt. Sitten otin puheeksi hautojan kanssa pari faktaa:
- Parvessa ei ole uroskalkkunaa. Pyhästä hengestäkö arvelit tipujen sikiävän?
- Katsotaanpa kalenteria. Onkohan hautominen ihan paras idea kun meneillään on suomalainen helmikuu?
- Jos on pakko hautoa, olisiko se yleisen ergonomian kannalta sittenkin parempi suorittaa jossain muualla kuin kanojen munintapesässä?
Sain kaikkiin
tiedusteluihin vastaukseksi vihaista suhinaa. Niinpä:
- Vaihdoin hedelmöittymättömien kalkkunanmunien tilalle kananmunia (koska siinä laumassa sentään on kukko).
- Siirrettäköön emo ja mahdolliset poikaset lämpölampun alle jos munista jotain kuoriutuu.
- Verrytelköön niskojaan keväämmällä.
Onnistuinpa sellaisenkin ihme tilanteen näkemään, että kun hautoja könysi
kangistuneena ruokailemaan ja kakalle, kana asettui sen tilalle munia hautomaan
siksi aikaa. Tiedä sitten oliko kyseessä ihan vain sattuma, vai tarttuuko
haudontavietti parven muihin jäseniin. Tai sitten kalkkuna on uhkaillut,
lahjonut tai kiristänyt kanan lapsenvahdikseen.
En kirjannut haudonnan aloittamista mihinkään ylös koska arvelin sen
keskeytyvän joka tapauksessa, kuten kanojen kanssa usein käy. Viime kesänä sain kanan
adoptoimaan hautomakoneessa kuoriutuneet ankanpoikaset. Jospa nyt onnistuisin
saamaan kalkkunan kasvattamaan munista mahdollisesti kuoriutuvat kananpojat.
Ja niin vain eräänä päivänä kanalasta kantautui jumalaton älämölö. Kalkkunan hautomista munista yhdestä oli kuoriutunut pikkuistakin pikkuruisempi tipu ja tuore äitee puolusti lastaan niin rivakoin ottein että koko muu porukka oli hätää kärsimässä.
Kalkkunan siirtäminen lavakauluksista rakennettuun mammayksiöön vaati hitsaushanskat, päättäväisyyttä ja rohkeutta. Onneksi mies oli maisemissa. Tuore äiti puolusti lastaan raivoisasti kaikelta ja kaikilta, mutta rauhoittui hoitamaan pingispallon kokoista tipuaan heti kun pääsi pois kanalasta.
Parivaljakko on hupaisan epäsuhta. Kalkkuna on melkoinen järkäle kanatipuun verrattuna. Kaiken lisäksi tuo kanatipu on varmasti pienin JA kovaäänisin, mitä meillä on ikinä nähty ja kuultu. Kuoriutumisesta on nyt viikko ja tipu kasvaa ja vahvistuu adoptioäitinsä huolellisessa hoidossa. Saapa nähdä onko tipulla kesämmällä edessä identiteettikriisi kun koko porukka ulkoistetaan tarhaan ja se pääsee tapaamaan kanoja. Toisaalta, jos hyvin käy niin sillä on silloin seuranaan toinen kalkkunan kasvattama tipu, sillä joitakin viikkoja sitten tuuppasin toisen itsepintaisesti hautovan kalkkunan alle kananmunia.
:D
VastaaPoistaNo huhhuh! Teillähän tapahtuu! :) Eläinmaailman ihmeitä laidasta laitaan! Ihanan hihityttävää luettavaa, varsinkin Mytty-elämäkerran jälkeen! Tsemppiä kalkkunaäidille / -äideille!
VastaaPoista