lauantai 1. huhtikuuta 2017

Kalkkunaäidin kanalapsi

Kalkkunoiden kasvattamisemme ei ole osoittautunut menestykseksi. Noin kymmenestä kalkkunasta on talven jäljiltä hengissä kolme. En usko itse elikoissa olleen / olevan mitään vikaa tai tautia. Olosuhteet eivät vain täytä kalkkunan vaatimuksia. Kalkkuna ei siis tunnu pärjäävän niissä olosuhteissa, joissa kanat, kanit ja ankat porskuttavat ongelmitta. Ilmeisesti tilanne on se, että kalkkuna tarvitsisi täysin vedottoman ympäristön ja korkeamman lämpötilan kuin mitä vanha navetta elinympäristönä voi tarjota.

Koska muut elikot siis menestyvät, emme aio kalkkunoiden takia ryhtyä mihinkään valtaisaan navetan remontointiin. Jäljellä on nyt kolme naaraskalkkunaa. Hankimme niille vielä yhden uuden kukon. Jos sillä kokoonpanolla eivät pysy hengissä eivätkä lisäänny, julistamme projektin ja kalkkunat sen myötä kuopatuiksi.

Mutta sittenhän kävi niin, että yksi kalkkunoista alkoi hautoa. Ensin arvelin ajatuksen menevän ohi parissa päivässä. Ei mennyt. Sitten otin puheeksi hautojan kanssa pari faktaa:

  1. Parvessa ei ole uroskalkkunaa. Pyhästä hengestäkö arvelit tipujen sikiävän?
  2. Katsotaanpa kalenteria. Onkohan hautominen ihan paras idea kun meneillään on suomalainen helmikuu?
  3. Jos on pakko hautoa, olisiko se yleisen ergonomian kannalta sittenkin parempi suorittaa jossain muualla kuin kanojen munintapesässä?

Sain kaikkiin tiedusteluihin vastaukseksi vihaista suhinaa. Niinpä:
  1. Vaihdoin hedelmöittymättömien kalkkunanmunien tilalle kananmunia (koska siinä laumassa sentään on kukko).
  2. Siirrettäköön emo ja mahdolliset poikaset lämpölampun alle jos munista jotain kuoriutuu.
  3. Verrytelköön niskojaan keväämmällä.
Sielläpä se se sitten istui niskat kenossa alamittaisessa munintapesässä kolmatta viikkoa. 




Onnistuinpa sellaisenkin ihme tilanteen näkemään, että kun hautoja könysi kangistuneena ruokailemaan ja kakalle, kana asettui sen tilalle munia hautomaan siksi aikaa. Tiedä sitten oliko kyseessä ihan vain sattuma, vai tarttuuko haudontavietti parven muihin jäseniin. Tai sitten kalkkuna on uhkaillut, lahjonut tai kiristänyt kanan lapsenvahdikseen.

En kirjannut haudonnan aloittamista mihinkään ylös koska arvelin sen keskeytyvän joka tapauksessa, kuten kanojen kanssa usein käy. Viime kesänä sain kanan adoptoimaan hautomakoneessa kuoriutuneet ankanpoikaset. Jospa nyt onnistuisin saamaan kalkkunan kasvattamaan munista mahdollisesti kuoriutuvat kananpojat.

Ja niin vain eräänä päivänä kanalasta kantautui jumalaton älämölö. Kalkkunan hautomista munista yhdestä oli kuoriutunut pikkuistakin pikkuruisempi tipu ja tuore äitee puolusti lastaan niin rivakoin ottein että koko muu porukka oli hätää kärsimässä.




Kalkkunan siirtäminen lavakauluksista rakennettuun mammayksiöön vaati hitsaushanskat, päättäväisyyttä ja rohkeutta. Onneksi mies oli maisemissa. Tuore äiti puolusti lastaan raivoisasti kaikelta ja kaikilta, mutta rauhoittui hoitamaan pingispallon kokoista tipuaan heti kun pääsi pois kanalasta. 

Parivaljakko on hupaisan epäsuhta. Kalkkuna on melkoinen järkäle kanatipuun verrattuna. Kaiken lisäksi tuo kanatipu on varmasti pienin JA kovaäänisin, mitä meillä on ikinä nähty ja kuultu. Kuoriutumisesta on nyt viikko ja tipu kasvaa ja vahvistuu adoptioäitinsä huolellisessa hoidossa. Saapa nähdä onko tipulla kesämmällä edessä identiteettikriisi kun koko porukka ulkoistetaan tarhaan ja se pääsee tapaamaan kanoja. Toisaalta, jos hyvin käy niin sillä on silloin seuranaan toinen kalkkunan kasvattama tipu, sillä joitakin viikkoja sitten tuuppasin toisen itsepintaisesti hautovan kalkkunan alle kananmunia.



2 kommenttia:

  1. No huhhuh! Teillähän tapahtuu! :) Eläinmaailman ihmeitä laidasta laitaan! Ihanan hihityttävää luettavaa, varsinkin Mytty-elämäkerran jälkeen! Tsemppiä kalkkunaäidille / -äideille!

    VastaaPoista